Ladataan...
CougarWoman

Viime lauantaina olin vahingossa luultavasti tämän vuoden parhaimmissa bileissä.

Ystävättäreni juhli 32-vuotissyntymäpäiviään kymmenpäisessä porukassa, josta tunsin ennestään tasan kaksi ihmistä. Muut kahdeksan tapasin ensimmäistä kertaa ravintolassa, johon syntymäpäivät oli järjestetty.

Alku-ujon ihmisen painajainen kävi toteen: löysin itseni istua nököttämästä minulle täysin ventovieraitten ihmisten keskeltä, sillä minä ja toinen ystävättäreni, jonka kanssa tulin yhtä (juna)matkaa, olimme viimeiset saapujat, ja jäljellä oli enää “hajapaikkoja”. (Mulla on helposti tilanteissa, joissa pitää minglata uusien ihmisten kanssa, semmoinen teiniolo; ja ne kaikki muut on jo aikuisia ja vakavia ja fiksuja, ja mä vaan tökötän siinä kainalohikilaikkuja peitellen ja mietin, että kauankohan niillä menee, ennen kuin ne huomaa, että mä en oikein tiedä mistään juuri mitään.) 

Olin vieläkin vähän flunssainen ja masentunut, ja totaalisen lannistunut liki kolmen tunnin junamatkasta; tunsin itseni kaikkea muuta kuin seuralliseksi. Esittelin itseni, kättelin ja losahdin tuolilleni piiloutuen ruokalistan taakse.

Sitten alkoi tapahtua. Vasemmalla puolella istuva mies tiedusteli minulta, otanko mieluummin puna- vai valkoviiniä; vinkkasi tarjoilijan paikalle ja huolehti koko aterian ajan siitä, että lasini ei ollut koskaan tyhjä.

Vastapäätä istuvan pariskunnan mies alkoi tentata harrastuksistani ja elämäni intohimon kohteista; jossain vaiheessa keskustelimme aiheesta “minkä supervoiman haluaisit”, ja pohdimme ajatustenluvun hyviä ja huonoja puolia (seksi voisi olla joko todella hyvää tai todella lannistavaa).

Aterian puolivälissä huomasin nauttivani suunnattomasti siitä, että istuin juuri siinä, minulle ennaltaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Jos olisin istunut kahden ystävättäreni kyljessä nyhjäämässä, olisin luultavasti puhunut pelkästään heille. Kerrankin kävi tuuri: uudet tuttavuudet olivat mukavia, sosiaalisia ja hauskoja. Heidän kanssaan oli helppo puhua; oli, kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään. Pohdin, miten paljon ihminen saattaakin jäädä paitsi vain siksi, ettei mielellään pyöri oman mukavuusalueensa ulkopuolella. 

Jälkiruuan aikaan vasemmanpuoleinen mies jo syötti minulle jäätelöä omasta lusikastaan, enkä pitänyt tilannetta edes mitenkään outona tai vaivaannuttavanakaan. Eikä muuten pitänyt kukaan muukaan. (Alkoholilla oli vain vähän osuutta asiaan, sillä dinneri oli suhteellisen sivistynyt.)

Iltaa jatkettiin paikallisessa karaokebaarissa, jossa kävimme koko porukan voimin epävireisesti laulamassa klassikkobiisin Grease Lightning; debytoin esiintymiskammoisena Pearl Jamilla, eikä minua haitannut edes se, että käydessäni jälkihermotupakalla poke tuli kysymään, että joko olen laulanut, ja kertoessani, että lauloin juuri, totesi, että “ai mä luulin äänestä että se oli mies”.

(Varmaankin edellisestä hurmaantuneina) porukan miespuoliset pyysivät minutkin mukaan lavalle laulamaan huutonauramaan Chumbawamban “Tubthumping” (kiitti pojat, ääni on vieläkin poissa). Join ennätysmäärän gin tonickeja, tanssin ysärihittejä ja jopa vissiin Ke$haakin; ja nauroin niin, että seuraavana päivänä vatsalihaksiin sattui.

Sunnuntaihin heräsin juhlakalun kotoa ihme kyllä ilman krapulaa. Joimme kolmisin ämpärilliset kahvia ja päätimme juhlailun mättöbrunssiin kaupungin keskustassa.

Ihan paras viikonloppu - ja juuri sitä, mitä nyt tarvitsinkin. <3 

 

Ladataan...
CougarWoman

Jäin ainakin viideksi minuutiksi lukemaan sanaa “pornonäyttelijätärmäisin”. Mitä enemmän sitä makustelin, sitä vähemmän se kuulosti suomen kielen sanalta. JÄTÄRMÄISIN, ei j*malauta voi olla oikein! (Verbi = jätärmätä, yksikön ensimmäisen persoonan konditiivi: jätärmäisin.)

...Okei, ehkä en enää juo tuota kolmatta kahvikupillista loppuun.

***

Vuosi 1999 – se paniikkivuosi ennen Milleniumia kun bucket list pitää ruksata loppuun ihan vaan siltä varalta, että maailmanloppu tulee Y2K –bugien kylkiäisenä. Minä vietin villiä sinkkuvuotta Englannissa ja välillä jopa opiskelinkin. Mutta lähinnä juoksin opiskelijabileistä toisiin.

Ei ole mikään ihme, että englantilaiset harrastavat samanlaista binge drinkingiä kuin suomalaisetkin – joka päivälle oli bileitä jossain, ja olut oli opiskelijakortilla halpaa. Tuolloin tuoppi Stellaa maksoi 50 penceä. Viidellä punnalla sai siis jo aika tukevat myötälaitaiset aikaan.

Joistain tällaisista bileistä lähdettiin sitten kanssani vaihto-oppilasvuottaan viettävän suomalaisen opiskelukaverini kanssa jatkoille kolmen pojan luo. Oltiin jo tietysti baarissa sovittu/varattu omamme, ja kolmas pyörä sai viihdyttää itseään yksin. Kämpillä odotti yllätys – kämppikset olivat myös jatkoilla ystäviensä kanssa, joten löysimme itsemme istua napottamasta kuuden pojan seurueessa.

Ystävättäreni kisakunto petti ja hän ryömi/kannettiin yhteen yläkerran makuuhuoneeseen nukkumaan sammumaan. Minä jäin, ei nukuttanut. Juotiin olutta purkeista ja polteltiin vähän muutakin kuin tupakkia.

Sitten pojat pitivät jonkinlaisen “huddlen”; siis semmoisen pikapalaverin, jossa muodostetaan rinki ja supistaan päät toisiaan vasten.

Yksi pojista lähestyi arasti.

“Kaverilla on syntymäpäivä, ja se on tuota...vielä neitsyt vaikka täytti juuri 20. Että kavereitten kanssa mietittiin...josko...ollaan jokaiselta kerätty 30 puntaa...että mitenkä olisi jos..?”

Keräsin pudonneen leukani lattialta ja yritin sommitella silmäni takaisin normaalien kokoisiksi. Pitihän sen ennemmin tai myöhemmin tapahtua; että minulle tarjottaisiin rahaa seksiä vastaan. Olisi kieltämättä tehnyt ihan mukavan lisän opiskelijabudjettiin – rahat tuoppiin vuoden lähes joka päivälle!

Olin kuitenkin jo aikoja sitten päättänyt, että rahasta en seksiä harrasta. Periaatepäätös, joka piti myös tuona iltana. Kieltäydyin; kerroin miksi, ja huoneen täytti pettynyt hyminä. Nostin käteni pystyyn kämmenpuoli ulospäin sen merkiksi, että en ollut vielä lopettanut.

“Mutta voin tehdä sen ilmaiseksi.”

Miksipä ei. Poika oli kivannäköinen, mukavasti ujo ja taatusti kokematon; eikä jatkoille oltu lähdetty vain pelkän teekupin takia. Poika istui viereeni ja suutelimme; muut seurueen jäsenet seurasivat tapahtumaa innokkaasti. Vähä vähältä katselijat uskaltautuivat lähemmäksi; yksi kurotti koskettamaan rintaani varovasti, toisen käsi kiipesi reidelleni. Koko ajan tunnustellen arasti, valmiina perääntymään mikäli menisivät liian pitkälle.

Vein juhlakalun (heh) sänkyyn, muut seurasivat perässä. Kuin vaivihkaa vaatteet vähenivät, uusia suita tuli tarjolle suudeltavaksi; kädet vaelsivat kehollani. Lopulta olimme kaikki vaatteitta, yhtenä myttynä. Neitsyt oli löytänyt sisälleni, toinen tarjosi itseään suuhuni, kolmas istui rintakehäni päällä. Molemmille käsilleni oli töitä.

Yhtäkkiä alkoi janottaa ja pyysin vettä. Pojat keskeyttivät puuhansa välittömästi, muutama säntäsi keittiöön kuin kilpaillen, kuka saa tuoda veden. Olo oli kuin mehiläiskuningattarella kuhnureitten keskellä; ja jos olisin ollut kissa, olisin kehrännyt. Vesitauon jälkeen jatkettiin kiireettä kunnes jokainen oli saanut osansa; ja nukahdettiin sääret solmussa – osa lattialle, sillä sänkyyn ei sopinut neljää enempää. Synttärisankari sai kunnian nukkua lusikassa.

Seuraavana aamuna tyttökaverini raahusti alakertaan ja kohtasi alastoman ihmismytyn sängyssä ja tukkupakkauksen verran käytettyjä kondomeja ympäri huonetta. Virnistin silmät sikkurassa, toivotin hyvät huomenet. Pojat vastasivat kuorossa, kuka mistäkin.

Meille tarjottiin vielä kiireetön Full English (aamiainen siis, tämä ei ole pornoeufemismi) ennen kuin suhautimme taksilla kotiimme. Poikiin törmäsimme useasti myöhemminkin – itseasiassa pysyimme kavereina kunnes meidän oli aika vaihtaa maisemaa. Kivoja poikia koko kööri. 

Ladataan...
CougarWoman

JEEEEEE! Pandoran boksi on avattu, henki on karannut pullosta ja hevoset tallista. Se, mitä sydän sykkyrällä toivoin ja sormet ja varpaat ristissä jännitin, toteutui.

Minun blogini nimitettiin Aussie Blog Awards 2014 – ehdokkaaksi! Ja vieläpä tuplasti, kategorioihin Newcomer 2013 ja Readers’ Choice! Vedän täällä Snoopy-tanssia niin että sukat pyörii jaloissa. Kyllä on kollegat kummissaan. Sivupalkissa komeilevat Aussie-logot ja minä naputtelen rinta rottingilla menemään! Tämä päivä ei enää voi paremmaksi muuttua.

Eikö ole hienot!

Ja kuten aikaisemmin lupailinkin, olemme nyt sitten tulossa Helsinkiin ko. gaalaan 11.4.2014. Kyllä, me. Nörttipoika tulee mukaan. Hotellihuone on jo varattu ja maksettu, eli paluuta takaisin ei enää ole! Itseasiassa – olenpa jo varannut meille pöydän ravintola Pastiksestakin. Jätän kertomatta mille päivälle, paparazzien pelossa. Haha.

Olen halunnut käydä ko. ravintolassa jo siitä asti kun se avattiin; mikäpä siis paremmin kruunaisi näin juhlallisen viikonlopun kuin Sir Lintsin ihanat ranskalaisvaikutteiset herkut. Kuola valuu jo nyt. Ja ei, sinä iltana ei lasketa kaloreita. 

Jännittää, pelottaa, hirvittääkin – mutta ennen kaikkea: olen ihan älyttömän innoissani. Kun aloitin blogini, en olisi voinut kuvitellakaan miten hyvin se otetaan vastaan; tai miten paljon sitä luetaan! Satatuhatta kävijää on mennyt aikapäiviä sitten rikki, ja tämän vuoden viikottainen keskiarvo on kuutisentuhatta vierailua, joista uniikkeja vierailijoita liki 2000.

Vau. Te ihanat äänestitte mut finaaliin <3 Siitä iso kiitos ja rutistus! Olen (melkein) sanaton. 

But wait – there’s more, kuten TV-shopissakin usein kreetataan. 

Eli Newcomer 2013 – voittajan valitsee ammattitaitoinen raati. Readers’ Choiceen sen sijaan voitte vaikuttaa te. Tämä hoituu helposti täältä, käykäähän taas uurnilla! Porkkanana kaikille äänestäjille toimii kaikkien äänestäjien kesken arvottava 600 euron luksusristeily ja Aussien hiustenhemmottelupaketti!

Huomatkaa myös Kellohallin viralliset jatkot iltakymmenestä eteenpäin; jos tulette paikalle niin tulkaa rohkeasti vetämään hihasta (mikäli tunnistatte)!

Tehdään näistä Vuoden Bileet!