Ladataan...
CougarWoman

Tämän postauksen kommenttikentässä huhuiltiin “säätöpäivityksen” perään; so. mitä minun entisille “säädöilleni” (ne mitään säätöjä olleet, vaan jokainen oli vakava kandidaatti pitempiaikaiseen rietasteluun seksisuhteeseen) kuuluu.

Heh, sitäpä ihmettelen joskus itsekin. Näitten herrasmiesten kanssa kun tuppaa käymään vähän samalla lailla kuin aikuisiässä solmittujen ystävyyssuhteitten kanssa; vähän aikaa jaksaa pitää yllä, ja sitten ne vaan haalistuvat ja katoavat pois.

(Olen muutenkin tosi huono ylläpitämään ystävyyssuhteita; en hirveän usein osaa ottaa yhteyttä vain kysyäkseni, että mitä kuuluu, vaan saatan olla pitkiäkin aikoja hiljaa. Parhaan kaverini kanssa viestitellään ehkä kerran kvartaalissa, mutta onneksi ne tosiystävät tietävät, että yhteydenottohiljaisuus ei tarkoita sitä, ettenkö ajattelisi heitä. Ja päinvastoin.)

Jotenkin on semmoinen söyrinki, että olen saattanut unohtaa jonkun listasta (vähän tuppasi järkyttämään listan pituus myös, köhköh) – jos näin, niin muistutelkaahan ja editoin tarvittaessa tai kommentoin kommenttikenttään.

Nörttipoika

Täydellinen feidaus aika pian sen jälkeen, kun kävi kirjoittamassa tämän Lilyyn. Vähän sen jälkeen viestiteltiin vain huomataksemme, että jossain vaiheessa oli kertynyt aika lailla molemminpuolista katkeruutta (eikä kai vähiten siksi, että eräitten uudenvuodentoivottelujen jälkeen uutta tapaamista alettiin suunnittelemaan, mutta tulin muistaakseni siihen tulokseen, että ei kerran haalennutta enää voi lämmittää herkulliseksi – ja taisi siinä olla jotain muitakin säätöjä muutakin säpinää).

Eipä silti, kaikesta huolimatta toivotan hänelle kaikkea hyvää – ja jälkeenpäin ajateltuna, oli edelleenkin ehkä lempisalarakas (olikohan siksi, että oli ensimmäinen, vai muistakin syistä, hmmm).

Finanssimies

Yksi tapaaminen – feidaus – yhteenotto uudelleen – uusi feidaus ennen seuraavaa tapaamista. Ota tästä nyt sitten selvää. Ei mitään intressejä enää tavata, tai edes viestitellä tämän tyypin kanssa, vaikka kohtuuhyvä rakastaja olikin.

Muusikko

Muusikon kanssa viestitellään edelleen enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja Whatsapp laulaa yleensä keikan jälkeen; siitä kai on tullut Muusikolle jonkinlainen tapa. Minä vastailen kiltisti, mutta jos totta puhutaan, alan hieman kyllästyä Muusikon synkkyyteen; hän valittaa tilanteestaan (vielä Tyypin kanssa yhdessä mutta ei tee asialle mitään) ja tapaamistaan naisista, minä taas en jaksaisi aina olla tsemppaamassa itsesäälissä rypijää.

Valokuvaaja

Valokuvaaja ilmestyi uudelleen kuvioihin KIKin kautta ja kyseli kuulumisia; hän oli kuulemma kostoksi itselleen (täh?) ajanut partansa, ja lähetti parrattoman kuvan.

Sillä hetkellä kävi ilmi, että minulle kävi samoin kuin James Hetfieldin ja Anthony Kiedisinkin kanssa; kun tukka (tai tässä tapauksessa parta) katosi, niin katosi minun kiinnostuksenikin. Jamesin ja Anthonyn kohdalla kiinnostus on osittain palannut, Valokuvaajan täytyy valitettavasti kyllä ensin kasvattaa naamakarvansa takaisin, mikäli haluaa vielä joskus tavata. #tissiposki

Ja joo, minun on itsenikin vaikeaa uskoa, miten joku noin pinnallinen juttu voi totaalisesti romahduttaa kaiken kiinnostuksen, vaikka niin oltiin sukulaissielua joskus. 

Logistiikkapomo

Blokkasin KIKistä kun en jaksanut kuunnella avioliittoväninää. Päätös avioerosta peruuntui, ja mies alkoi epäseksikkäästi ruotimaan minulle avioliittonsa haasteita ja kyselemään mielipiteitä “naisnäkökulmasta”. Ei kiitos, en ole terapeutti.

Punatukkainen Poika

Pistin nyt tämänkin listaan, vaikka en häntä koskaan tavannutkaan (freak alert). Kun laiton nätin viestin, että ehkä meillä ei nyt kuitenkaan ihan synkkaa tapaamiseen asti, tyypistä ei sen jälkeen enää koskaan kuulunut mitään. Oh well.

Messututtavuus

Aikansa vongattuaan oltiin viime joulun aikoihin niin pitkällä, että yliyön tapaaminen hotellisviitissä oli vain päivämäärän sopimista vaille valmis. Sitten Messututtavuus sairastui flunssaan, enkä ole sen jälkeen kuullut miehestä yhtään mitään. (Elää toki vielä, stalkkasin Facebookista.) Puff, katosi vaan kuin - kliseisesti - pieru Saharaan. 

Olisin tavannut tyypin huolimatta "Isiin ei kosketa" -periaattestani, koska heidän suhteensa oli nykyisellään avoin. (Tai ainakin hän sanoi niin. Mistä minä tiedän, vaikka ei olisikaan ollut, ja tyyppi olisi vanhanaikaisesti vain jäänyt kiinni avovaimolleen ja lapsensa äidille.) Joka tapauksessa, toivon, ettei hän enää koskaan ota minuun yhteyttä - noin tuuliviiri tapaus on parempi jättää seikkailemaan yksin oman elämänsä aallonpohjilla ja -harjoilla. 

Ruokakaupan Poika

Emme viestittele, mutta näemme sitäkin useammin – paitsi ruokakaupassa, myös baarissa. Hyvät hyvänpäiväntuttuvälit, ostetaan toisillemme juomat (siis baarissa, ei niinkään ruokakaupassa) ja jutellaan törmätessä hetki, kysellään kuulumiset ja halatataan.

Puuseppä

Puusepän kanssa viestittelen edelleenkin päivittäin, ja tarkoituksena on tavata vielä, jahka aikataulut saadaan sopimaan. Itseasiassa Puusepän oli tarkoitus tulla tulevana viikonloppuna kylään, mutta unohti jotkut kirkonmenot, ja perui. No, kutsuin sitten Mr. Mossadin – ja jouduin itse perumaan, sillä Ykkösmiehen aikataulut menivät uusiksi, ja hän pysyykin toistaiseksi kotona.

T

T:n kanssa niinikään melkein päivittäistä viestittelyä, itse olen kiinnostunut hänestä koko ajan vähemmän rakastajamielessä. Mutta kiva poika ja hauskoja viestejä, viettäisin mielelläni alkoholinkäryisen illan hänen kanssaan.

Mr. Mossad

Edelleen se tyyppi, jolta viestin saadessani sydän jättää yhden lyönnin väliin. Otti viikonlopun suunnitelmien peruuntumisen rennosti ja totesi vaan, että odottaa kunnes taas voimme tavata ja viettää ihanan viikonlopun yhdessä.

Kutsu Israeliin hänen parhaan kaverinsa häihin on edelleen voimassa, mutta mitenpä minä sinne lähtisin. Aika iso juttu toisaalta, siellä kun tapaisi tyyliin hänen koko sukunsa samalla (yöpymiset vanhempiensa luona, huh huh). Hmm. Uskomatonta ajatella, että tutustuimme toisiimme vasta pääsiäisenä ja näimme ensimmäisen kerran vasta aprillipäivänä. Siitä tuntuu olevan jo ikuisuus. 

Ladataan...
CougarWoman

Loma vierähti terassilämmittimen keinovalossa sinnitellen ja huopiin kääriytyneenä grillaten. Purjehtimassakin käytiin – ja onneksi siksi päiväksi sattui, ellei tuulta (moottorilla mentiin), niin ainakin aurinkoa.

Puuma was here - kuka bongaa sijainnin? 

Päiviin mahtui myös loputtomat määrät tekstiviestejä Valokuvaajalta, joihin vastailin salaa e-kirjojen  välistä.

Emme ole vieläkään tavanneet Valokuvaajan kanssa, mutta viestittelemme päivittäin kuin olisimme riippuvaisia toisistamme. Olemme puhuneet kaikesta maan ja taivaan välillä; myös niistä suhteemme säännöistä. Minä keksin vain kolme.

1)      Emme saa koskaan, milloinkaan, pyytää toisiltamme että jättäisimme vakipartnerimme.

2)      Meidän tulee olla toisiamme kohtaan avoimia, rehellisiä ja kunnioittavia.

3)      Mikäli tunteita tulee peliin, niistä saa kertoa; ja niistä pitää kertoa siinä vaiheessa, kun ne alkavat vaikeuttaa “oikeaa” parisuhdettamme.

Valokuvaaja suostui sääntöihin, hänellä ei kuulemma ollut mitään lisättävää. Paitsi se, ettei halua olla kenenkään Kolmonen tai Nelonen; ainoastaan Kakkonen. Olemme siis eksklusiivisesti, kuten Nörttipojankin kanssa olimme. Ehkäisystäkin keskusteltiin, ja Valokuvaaja kertoi olevansa steriloitu. Minä pyysin saada nähdä arvet ja puhtaat paperit sukupuolitautitesteistä. Valokuvaaja ymmärsi epäluuloni, ja sanoi arvostavansa minua siksi jopa entistä enemmän. 

Valokuvaaja ilmaisee tunteensa yllättävänkin filtteröimättä. Viime viikonloppuna, juuri ennen nukkumaanmenoa, jossain hyvänyöntoivotusten ja seksuaalisen pakotuksen kuoppaisessa ja haastavassa välimaastossa, KIK wuut-wuuttasi.

“Älä nyt ota tätä väärin, mutta luulen että rakastan sua jo nyt.”

Wuut-wuut.

“Siis sillä tavalla ‘saa kertoa’ – pohjalta, ei siis ‘pitää kertoa’ –periaatteella.”

Olisiko minun pitänyt säikähtää? Pistää poika saman tien viestintäblokkiin? Tiuskaista, että et voi rakastaa jotakuta, jota et ole edes koskaan tavannut? 

Valokuvaaja on herkkä, tunteellinen, huomioiva; mutta myöskin intohimoinen ja kokeilunhaluinen. Hän tuo mieleeni Nörttipojan – paitsi ettei tämä koskaan rakastanut minua. Hän rakasti “meidän juttua”, sitä, mitä minä hänelle annoin; mutta ei koskaan minua henkilönä. Ehkä se oli parempi niin, en tiedä. 

Muusikko tokaisi, että Valokuvaaja on pistänyt minut jalustalle jo ennen tapaamistamme; ja että tapaamisemme saattaa parantaa hänet rakastumisestaan. Kiitin kauniisti ja ilmoitin, että seuraavassa viestissä voi kestää, sillä olen irroittamassa puukkoa selästäni. Muusikko pyyteli vuolaasti anteeksi. En vastannut. En ainakaan toistaiseksi.

Ensi viikon perjantaina me tapaamme, Valokuvaaja ja minä. Ensin jossain, mistä saa valkoviiniä muualtakin kuin kertakäyttömukista, ja myöhemmin ehkä siirrymme meille, sillä Ykkösmies lähtee erittäin suurella todennäköisyydellä ensi viikon alusta pitkähköksi aikaa ulkomaankomennukselle. Haluaisin, että Valokuvaaja yöpyy luonani.

En jaksa enää välittää siitä, mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi sopivaa. Haluan vain elää niin, kuin minusta tuntuu - en enää konditionaalissa. Ja tässä hetkessä minusta tuntuu hyvältä Valokuvaajan kanssa, vaikka en ole häntä koskaan tavannutkaan.  

Vastasin nimittäin, että luulen myöskin rakastavani häntä.

Ladataan...
CougarWoman

Kommenttikentässä nimimerkki E… pohdiskeli seuraavaa:

"Menee vähän filosofoinnin puolelle, mutta oletko huomannut tämän koko prosessin aikana, että moraalikäsityksesi olisi muuttunut? Olen pohtinut monesti sitä, että meillä on usein ajatus "rajoista, joita emme ylittäisi", mutta tosipaikan tullen ylitämme kuitenkin. Jokaisen ylitetyn rajan jälkeen on helpompaa luopua taas seuraavastakin periaatteesta. Mua kiinnostaisi kuulla, miten tämä sun sisäinen moraalikoodi on muuttunut ja mitkä ovat ne ehdottomat asiat, joista haluat edelleen pitää kiinni (vai onko niitä enää?)."

Mitä moraaliin tulee, olen todennut omani seuraavan Breaking Badin juonikulkua. Heräsin eräänä aamuna peilikuvaani katsoessani tajuamaan, että minähän olen mutatoinut kiltistä Walter Whitestä häikäilemättömäksi Heisenbergiksi.

Kun menin Ykkösmiehen kanssa naimisiin, menin naimisiin loppuiäkseni, myötä- ja vastamäet mukaanlukien. Ykkösmiehen tavattuani olin ensimmäisestä yhdessä vietetystä yöstä asti ehdottomasti sitä mieltä, että olin löytänyt Sen Oikean, sielunkumppanini. Olin myös sataprosenttisen varma siitä, että rakastin. Sekä sataprosenttisen varma siitä, etten koskaan, ikinä, missään olosuhteissa, tulisi pettämään miestäni.

Nyt, lukiessani juuri kirjoittamaani, minut valtaa epäusko, jopa pieni halveksuntakin itseäni kohtaan. Miten tuosta ehdottomasta "kunnes kuolema meidät erottaa" –vaimosta tuli ihminen, joka ottaa vapaapäiviä töistä kiirehtiäkseen salaisiin eroottisiin tapaamisiin anonyymeihin hotellihuoneisiin, jopa ennestään tuntemattomien miesten kanssa? Minkälainen vaimo sopii seksitreffejä pelkän muutaman viikon internet-tuttavuuden jälkeen?

Ensimmäisen kerran petin Ykkösmiestä kuivan kautemme alkuaikoina. Se tapahtui tolkuttomassa humalassa, ennaltasuunnittelemattomasti, tilanteen tehdessä varkaan. Jälkeenpäin hirveä (moraalinenkin) krapula; miten liha voikin olla niin heikko? Ja kuitenkin – pettäminen voitiin laittaa kännin piikkiin; se oli jonkinlainen vahinko.

Seuraava kerta samaisen partnerin (a.k.a. Naapurin Pojan) kanssa ei enää tapahtunutkaan humalassa; se tekosyy oli poissa. Tekosyyn tilalle puhuin itselleni mustan valkoiseksi: johan se on ollut mun sisällä, toinen kerta menee samaan konkurssiin. Sitten lopetimme – ennemminkin hänen kuin minun moraalisista vatsanpuruistaan johtuen. Minua 15 vuotta nuorempi, tuolloin vasta teini-iästä päässyt poikakin tajusi, että näin ei voi tehdä, tämä on väärin.

Kuiva kausi jatkui. Mukaan tuli entistä enemmän epävarmuutta; olin varma, että se johtuu minusta. Olin ruma läski, jota edes oma aviomies ei halua. Täysin epäonnistunut vaimona, naisena, ihmisenä. Masennuin jopa niin, että oikeasti haaveilin päivieni päättämisestä. Vain, koska en saanut seksiä kotona.

Joskus kommenttikentissä on tullut vastaan "ellei puoliso anna, niin masturboin sitten" –tyyppisiä toteamuksia. Totta kai minäkin aloitin noin. Mutta jossain vaiheessa se ei enää riitä; tarve olla fyysisesti rakastettu (muutenkin kuin itsensä toimesta) ajaa lähes muitten perustarpeitten edelle, mikäli seksistä oman partnerin kanssa on kulunut liian pitkä aika. "Saamattomuudesta" tulee pakkomielle, johon jokainen torjunta lisää kierroksia.

Nörttipojan hain jo tarkoituksella ja ensimmäinen tapaamisemme oli hotellissa. Olimme sopineet (pienellä massamurhaajavarauksella), että harrastamme seksiä. Pyysin häntä tuomaan kondomeja, ja partahöylä lauloi tapaamiseemme valmistautuessa. Halusin vakituisen rakastajan, vain yhden. En siis yhden illan juttuja baareista pilkun jälkeen.

Kun juttu Nörttipojan kanssa loppui, tuntui, kuin minusta olisi puuttunut pala. Oli tavallaan pakko hakea uusi Nörttipoika; tai uusi rakastaja. Olin jo tottunut siihen, että jossain oli se arjen henkireikä, se paralleeli universumi, jossa oltiin kuin teinejä ja naitiin kuin kanit. Jossa kaikki oli uutta ja vaaleanpunaista hattaraa; jossa sanoja kuten erektio-ongelma tai haluttomuus ei ollut olemassakaan. Se universumi, jossa sääret ja häpy ajeltiin aina ennen rakastelua; ja jossa ei pystytty pitämään näppejä toisistamme erossa, ei edes julkisilla paikoilla.

Nörttipojan jälkeen ei vain ole löytynyt Sitä Oikeaa Rakastajaa. Ensimmäinen oli liian nuori; toisen kanssa tuli liikaa tunteita, ja kolmas otti ja katosi selittämättä.

Mietin sinä samaisena aamuna, kun peilistä tuijotti ensi kertaa Heisenberg, että kuinka pitkälle aion tämän viedä? Kuinka monta kertaa aion koeajaa uutta rakastajaa, vain huomatakseni, että se ei ollutkaan se oikea? Kuinka monta kertaa voin vielä naida tuntemattomien kanssa ja yhä oikeuttaa sen itselleni?

En edes muista, milloin olisin viimeksi keskustellut Ykkösmiehen kanssa seksuaalisesta pattitilanteestamme. Jotenkin minulla ei ole voimia siihen – ja toisaalta: on melkeinpä helpompaa vain suosiolla nauttia take-out –seksistä ja korjata suhteen murtumat jeesusteipillä. 

On mielenkiintoista – ja samalla pelottavaakin – huomata, miten moraalin rajat haalistuvat; miten mustavalkoisesta maailmasta tuleekin sellainen, joka on täynnä harmaan sävyjä. Onko enää rajoja, joita en voi enkä halua ylittää?

On. 

Kaverit (sekä omat että Ykkösmiehen) ovat ehdottomasti poissa laskuista. En myöskään suin surminkaan aloittaisi seksisuhdetta kaverien partnereiden kanssa. Enkä edelleenkään halua sekaantua isiin (mikäli näillä ei ole oikeasti avoin suhde). Olen edelleen sitä mieltä, että parisuhteen prioriteettien tulee muuttua, mikäli perheeseen tulee lapsi; että se lapsi menee kaiken muun edelle. Tuomitsen pettämisen, joka johtuu siitä, että kotona ei saa seksiä vain, koska vaimo on liian väsynyt pienen lapsen hoidosta.

En myöskään halua seksisuhdetta ihmisen kanssa, joka pettää vain pettämisen ilosta; en halua sarjapaneskelijaa, jonka ainoa motiivi pettämiselle on se, että vaimo “antaa vain kerran viikossa lauantaisin, lähetyssaarnaajassa pimeässä peiton alla”.

Finanssimies oli varmaankin sarjapaneskelija. Mutta minä uskoin sinisilmäisesti, kun tämä kertoi etsivänsä pidempiaikaista seksisuhdetta, eksklusiivisesti vain yhtä. Ja uskon varmaan seuraavaakin, joka niin sanoo. Koska haluan uskoa ihmisiin - jopa pettäviin sellaisiinkin, kuten Muusikko. Ja vaikka Muusikko ei enää lämmitäkään petiäni, hän lämmittää yhäkin sydäntäni - ystävänä. 

Minä olisin onnellinen, jos saisin edes kerran viikossa. Olkookin sitten pimeässä ja peiton alla - se riittäisi minulle. Silloin minulla ei myöskään olisi enää tarvetta pettää.  

 

Pages