Ladataan...
CougarWoman

Viikonlopun firman bileet moottoriradalla olivat sanalla sanoen päheät. Adrenaliini purkautui, kuten epäilinkin, tärisevinä käsinä, joten valitettavasti lupailemani kuvamateriaali jäi yhteen parin minuutin videoon, joka näytti siltä että kuvaajana oli pahimmanlaatuisen tremolon kourissa kärvistelevä ammattialkoholisti. Koska meinasin saada kyseistä rainaa jälkeenpäin katsoessani itsekin epilepsiakohtauksen, jätän klipin suosiolla jakamatta.

Sitä tunnetta, kun istut ammattikuskin vieressä ja nopeusmittari kipuaa kohti kahtasataa; ja kun kuski jarruttaa ennen mutkaa niin, että olet lähes painovoimattomassa tilassa ja leijut irti penkistä vain turvavyön tukemana…sitä tunnetta ei oikein voi sanoin kuvata. Paitsi että en usko, että ihan heti lähden Linnanmäen härpäkkeisiin. Voisi olla aikamoinen antikliimaksi.

Kun kuski sitten vielä liukkaahkolla radalla teki ohjausvirheen ja pyörähdimme täydet 360 astetta, pulssi veti Sepulturan rumpusooloa. Onneksi oli oma kypärä mukana, onnistuin nimittäin kalauttamaan kalloni aika tehokkaasti auton sisälle rakennettuun metallikehykseen. Ei kuulemma sitten kuitenkaan ollut tarkoitus vetää piruetteja. Juu, uskon.

Varikolla maisteltiin sitten päivän lopuksi vielä juhlatoimikunnan järjestämiä suupaloja; miehekkäästi tarjolla oli pelkkää lihaa ja olutta. 

Huomenna sitten suunta kohti viskimaistajaisia, tällä kertaa kolmen kavaljeerin kanssa (joista yksi toki on Ykkösmies). Viikonloppuna voikin sitten vaihtoehtoisesti joko rassata autoa tai maata röhnöttää sohvalla haarusväliään kuoputellen. 

On se tämä äijätyylillä eläminen vaikeaa.

P.S. Jos ihmettelette uutta banneria, niin "syyllinen" löytyy täältä ;) Kiitos phocahispida haasteesta! 

Ladataan...
CougarWoman

Huomenna on FIRMAN BILEET. Tänä vuonna pitkään salaisuutena pidetty kohde annettiin julki alkuviikosta (meidän perinne on, että annetaan vaan päivämäärä ja kysytään etukäteen, kuka voi tulla paikalle, ja varsinainen aktiviteetti paljastetaan vasta viime tipassa).

Ei kuulkaas mennä väkertämään joulukransseja vetoiseen liiteriin ei; tai laulamaan tiptappia tonttulakit vinossa ja kravatit otsalla - meikäläiset viettävät vauhdikkaan päivän moottoriradalla persiit Bemarin penkkiin liimautuneina.

Ohjelmassa on harjoitukset, aika-ajot ja viimein kisat.. Turha vissiin mainitakaan, että oletan tulevani maaliin viimeisenä; yritän kuitenkin unohtaa kilpailuviettini (ja sen, että olen huono häviäjä), ja vain nauttia.

Toisaalta olen tosin tottunut ajamaan kyseisellä automerkillä; onhan niitäkin meidän huushollissa ollut jo peräti neljä kappaletta (joista tosin yhden ajaa humpsautin ojaan, koska musta jää ja kiire töihin; Ykkösmies on tosin edelleen sitä mieltä, että tein sen tahallani, sillä olin jo pitkään mankunut uutta autoa).

Että ellei minusta enää lauantain jälkeen kuulu, olen luultavasti täräyttänyt Bemarin kallioon. Tai vielä todennäköisemmin ajanut koko radan tasaista kahtakymppiä ja vajonnut maan rakoon häpeästä.

Lupaan yrittää ottaa valokuvia, mikäli käteni eivät tärise kovin pahasti! 

I am the Stig. Tai sitten en.