Ladataan...
CougarWoman

Myönnän, että yksi motiiveistani lähteä vapaaehtoistöihin on se, että minusta tuntuu, että minä olen välillä kiittämätön paska. Kun on kaikkea, on aikaa valittaa asioista, jotka ovat itselleen itsestäänselvyyksiä ja toisille juttuja, joista ei uskalla edes unelmoita.

Minä lähden vapaaehtoistöihin osaksi siksi, että sieltä palattuani muistan olla kiitollinen niistä asioista, joita nyt pidän itsestäänselvyyksinä.

Kuten esimerkiksi se, että jokaisena iltana pääsee nukkumaan omaan, lämpimään sänkyyn ja puhtaisiin lakanoihin.

CC oli siirretty uudessa työpaikassaan toimipisteestä toiseen. Muutosta kerrottiin lauantai-iltana työpäivän päätteeksi (kymmenen maissa illalla); huomenna aloitat siellä ja siellä.

Siinä, missä esimerkiksi Suomessa – ja varmasti lähes kaikissa länsimaissa – tämmöisestä muutoksesta keskusteltaisiin palavereissa, tehtäisiin matka-aikataulu ja perehdytysaikatalu, hommattaisiin kämpät, tehtäisiin sähkösopimukset ja sovittaisiin kuntosalijäsenyydet jo etukäteen vanhassa toimipaikassa, Emiraateissa on vähän karumpi tahti: ota vuoteesi ja käy.

Olet sitten vielä samana päivänä puoliltaöin vieraassa kaupungissa vailla majapaikkaa.

Serkut asuvat suhteellisen lähellä, mutta koska tiedät, että hekin painavat 12-tuntista työpäivää kuutena päivänä viikossa, et halua enää soittaa ja herättää puoliltaöin, koska tiedät, että serkut tulisivat hakemaan oman leponsa kustannuksella.

CC on nyt asunut Emiraateissa puolitoista vuotta. Sinä aikana hän on nukkunut siirtotyövoimalle tarkoitetuissa asuntoloissa, sukulaisten nurkissa, vieraiden lattioilla ja nyt ilmeisesti myös moskeijassa – jonka matot olivat pehmeämpiä kuin nykyinen patja.

Moskeijassa nukkuminen oli, kuin olisi nukkunut taivaassa. Yleensä lattialla on parhaimmassa tapauksessa kova patja, joskus vain peitto patjan virkaa toimittamassa.

(Minä mietin keskellä yötä herätessäni, että pitäisiköhän kipaista töitten jälkeen Ikeaan ostamaan uusi päällyspatja, kun selkää on viime aikoina hieman kolotellut liian pehmeäksi käyneessä, kahden metrin levyisessä sängyssä, joka seisoo entisöidyllä, sata vuotta vanhalla puulattialla, jota peittävät lampaanvillataljat. Häiritsee pahasti mun kahdeksan tunnin yöunia, tuommoinen vaivihkainen kolottelu.)

Kovimmatkin sängyt ovat jo ajat sitten olleet liian pehmeitä CC:lle; vaikka tarjolla olisikin sänky, hän yleensä nukkuu lattialla sängyn vieressä. Huoneessa nukkuu usein muitakin vierastyöläisiä; kuorsausten kakofonia, jalkahiki ja yölliset oman nukkumapaikan yliastujat ovat arkea. Lämmitystä ei ole useinkaan tarjolla, joten mikäli yöt ovat kylmiä, ovat ne kylmiä myös sisällä. Silloin nukutaan villapaidoissa ja pipoissa.

Silti valokuvissa hymyilee komea nuori mies, joka käy kolmen viikon välein parturissa. Aurinkoisissa kuvissa silmiä suojaavat Pilottiraybanit; vaatteet ovat aina uuden ja puhtaan näköiset ja viimeisen päälle trendikkäät, rintapielestä voi bongata tunnetun merkin. Ranteessa kallis kello – toisessa kuvassa eri, vaikkakin yhtä kallis. Oma auto, paljon uudempi ja paljon parempi kuin minun.

Kun kysyn puhelimessa, eikö olisi parempi pistää sekin kelloon kulutettu viisitonninen (!!) vaikkapa useamman kuukauden majapaikan vuokraan, vastaus tulee välittömästi:

“Here you have to look rich to get rich dear.”

Ei kukaan tiedä, missä läävässä yösi vietät; eikä sillä edes ole merkitystä. Kunhan näytät hyvältä.