Blogien rahakeskustelu on kapeakatseista

Viime vuosina blogeissa on kirjoitettu enemmän kuin koskaan rahasta. Ihanan avoimesti, oivaltavasti, kannustavasti ja idearikkaasti. Naiset (ja tietysti miehetkin, mutta nähdäkseni erityisesti naiset) on voimautettu ottamaan vastuu omasta taloudestaan, sijoittamaan rahastoihin/osakkeisiin/sijoitusasuntoihin ja kerryttämään eläkettä. Ja se on upeaa ja mahtavaa! Uskon, että moni ihminen, joka ei koskaan aikaisemmin ole ajatellut näitä asioita lainkaan, on saanut todella kullanarvoisia vinkkejä ja voinut kiinnostua sijoittamisesta ihan vain blogien ansiosta.

Itseäni kuitenkin hieman häiritsee se, että blogien rahakeskustelu on tavallaan niin kapeakatseista. Rahasta puhutaan blogeissa oikeastaan vain yhdestä näkökulmasta - heidän näkökulmastaan, joilla sitä on. Heidän, jotka voivat sijoittaa, hankkia rahastoja ja laittaa sijoitusasuntojaan vuokralle kerryttäen pesämunaa niin itselleen kuin lapsilleenkin.

Sen todellisuuden taakse jää kuitenkin niin paljon muutakin. Mä en itse ole koskaan kirjoittanut blogissani rahasta, koska ei ole ollut mitään, mistä kirjoittaa. Voin rehellisesti sanoa, että rahakirjoittelu ei ole ollut itselleni lainkaan ajankohtaista, koska mulla ei ole tähän päivään mennessä ollut mitään, mitä sijoittaa yhtään minnekään. Olin ylipisto-opiskelija 7 vuoden ajan ja sen jälkeen lähes vuoden freelancerina (= surkea taloudellinen tilanne). Mulla ei ole missään vaiheessa ollut mahdollisuutta sijoittaa yhtään lanttia, ei sentin senttiä mihinkään. Sen sijaan mä olen ollut useasti tilanteessa, kun palkkapäivään on vielä aivan liian pitkä aika ja tili ammottaa tyhjyyttään. Oon syönyt nuudeleita ketsupilla ja vienyt kotiin vessapaperia työpaikalta. Palauttanut epätoivoissani pulloja kauppaan ja koittanut saada jotenkin nostettua käteisenä mulle kertyneet S-bonukset, jotta voisin ostaa leipää.

Usein sijoituskeskustelussa todetaan, että "kaikki" voivat sijoittaa. Kaikki voivat aloittaa pienestä, esimerkiksi laittaa 15 euroa kuukaudessa rahastoon. Mutta siitä mä olen eri mieltä. Kaikki eivät todellakaan voi sijoittaa edes sitä toisille minimaaliselta tuntuvaa 15 euroa. Köyhälle opiskelijalle, minimipalkkaiselle, pätkätyöläiselle, freelancerille, äitiyslomalaiselle tai omaishoitajalle se ei todellakaan ole taloudellisen tilanteen puitteissa mahdollista. Puhumattakaan sitten vaikka työttömille tai eläkeläisille. Sillä 15 eurolla voi olla kitkuteltava menemään pari viikkoa, ja on suunniteltava äärimmäisen tarkasti päiväkohtainen budjetti, jotta jokainen sentti tulisi käytettyä viisaasti ja jotta rahat oikeasti riittäisivät, koska ilman ruokaakaan ei oikein tule toimeen.

Mä ymmärrän, miksi blogeissa ja julkisuudessa ylipäänsä puhutaan mielummin sijoittamisesta ja omaisuuden kerryttämisestä. Siitä, kuinka pesämuna on tilillä ja lapsille omat osakesalkut. Positiivisista puolista positiivisella näkökulmalla. Köyhyysrajan alapuolella eläminen on usein häpeällistä, rankkaa, vaikeaa ja aiheuttaa niin psyykkisiä, sosiaalisia kuin jopa fyysisiäkin oireita. Voin omasta kokemuksesta todeta, että taloudellinen niukkuus voi tuottaa järkyttävää stressiä, ahdistusta, alakuloisuutta ja vaikka mitä.

Mä jotenkin toivoisin, että rahaskeskustelussa otettaisiin huomioon se näkökulma, että ei, tänäkään päivänä edes Suomen kaltaisessa valtiossa kaikilla ei ole mahdollisuutta sijoittaa. Kyllä sijoittaminen ja raha ovat edelleen etuoikeutettujen ihmisten asioita, vaikka toki ovatkin monen saatavilla ja on hienoa, että jo pienillä summilla pääsee hyvään alkuun.

Mun taloudellinen tilanne on parantunut nyt, kun olen kokopäivätöissä enkä enää opiskele. Se on ihanan vapauttavaa ja tuntuu, että iso kivi on vierähtänyt sydämeltä, kun ei tarvitse enää stressata niin paljon rahasta. Mutta tässäkin tilanteessa mä aion aina muistaa sen, että kaikki eivät todellakaan ole samassa tilanteessa, ja on myös mahdollista, että se omakin tilanne voi muuttua koska tahansa, koska sellaista elämä tuppaa olemaan. Siksi halusin tuoda rahakeskusteluun osaltani myös tämän näkökulman, ja olisi tosi kiva, jos voisitte jakaa kommenttiboksissa omia ajatuksianne aiheeseen liittyen. <3

-Netta

Kuvat: Pixabay

Seuraa blogiani:

Instagram

Facebook

Bloglovin

Lue myös:

Downshiftasin työn lisäksi myös asumisen

En tee 5-vuotissuunnitelmia

5 työtä, joita olen tehnyt

Kommentit

Iidaafel
Iidan matkassa

Olipa mahtava postaus Netta! Ja tärkeä näkökulma. Kuulun itse juuri niihin, joille sijoittaminen ei ollut mahdollista. Nyt olen aloittanut pikkusummalla samalla kun maksan opintolainoja pois. Mutta ihan sama kokemus kuin sinulle!

Nettanen

Voi kiitos Iida! <3 Luulen, että meitä on paljon enemmän kuin uskoisikaan, mutta jostain syystä täällä blogimaailmassa on puhuttu pelkästään niiden suulla, joilla sitä rahaa on. Mielestäni myös muunlaista näkökulmaa kaivataan, tai syntyy epämääräinen kupla, jossa unohtuu, mitä kaikkia muita puolia asialla on.

Vaikka mä oon nyt kokopäivätyössä, en oo pystynyt alkamaan edelleenkään sijoittamaan/säästämään, kun multa peritään opintotukia takaisin ja sit on kans opintolainaa maksettavana. Mut toivottavasti PIAN voisin alkaa vähän säästämään tms. :)

Ajatusleikki

KIITOS tästä! Ei tosiaankaan ole mahdollisuutta sijoittaa tai ylipäätään säästää millään muotoa. Se mikä tulee, myös menee, kiva jos ylipäätään riittää. Eikä rahaa uppoa mihinkään kampaajiin (luksusta, jota odotan kun joskus saa kunnon töitä), alkoholiin tai ylipäätään mihinkään sellaiseen, mistä aivan kehotetaan karsimaan. Mutta sellaista se on, joskus sitten toivottavasti tilanne on toinen. Nyt sijoitetaan asioihin, joita ei rahassa voi mitata.

Nettanen

KIITOS itsellesi kommentista Daniella! Kommenttiboksissa on ihan huikeaa keskustelua! :) Toi oli niin hyvä pointti, että myös nuo säästövinkit,  joita jaellaan, ovat usein laatua "itkeäkö vain nauraa". Siinä vaiheessa, kun olet köyhyysrajan alapuolella, et todellakaan koskaan edes käy kampaajalla, matkoilla tai osta mitään ylimääräistä. Sellaisista vinkeistä ei ole yhtään mitään hyötyä.

Ihanasti sanottu "Nyt sijoitetaan asioihin, joita ei voi rahassa mitata". <3 Mulla tulee mieleen myös yksi Elastisen biisin laini "toiset taas niin köyhii ettei niil oo muut ku rahaa" :) Niinhän se todellakin on, että taloudellinen niukkuus ei ole kivaa, mutta sitten taas elämässä voi olla myös niiiin paljon asioita, joita ei voi korvata millään määrällä rahaa.

nnnn (Ei varmistettu)

Voi kyllä! &lt;3

Minäkin pidän blogeissa yleistynyttä "rahapuhetta" tärkeänä ja on tosi hyvä, että naisiakin herätellään sijoittamaan, koska naisen pääomatuloeuro on vielä pienempi kuin naisen palkkaeuro suhteessa miehiin. Myönnän myös olevani sitä mieltä, että jokaisella vähintään keskituloisella työssäkäyvällä pitäisi olla varaa säästää/sijoittaa ja jos ei ole, on kysymys omista valinnoista eikä p*skasta yhteiskunnasta, korkeasta verotuksesta ja kovasta kulutasosta. Etenkin lapsiperheiden kohdalla pidän noissa tilanteissa jopa vähän vastuuttomana sitä, ettei säästetä/sijoiteta yhtään.

Mutta sitten se kääntöpuoli on, että kaikilla ei todellakaan ole varaa säästää, saati sijoittaa. Jos minimitoimeentulolla sinnittelevä saa jossain kuussa kympin säästöön, menee se seuraavassa kuussa poikineen kun pitää ostaa talvikengät tai hankkia junalippu, jotta pääsee isän kuusikymppisille.

En haluaisi olla masentava pahanilmanlintu, mutta jos se (nyt just jossain uudessa rahapodcastissa mainostetun) kympin kuussa sijoittaa, niin 5 % vuosikorolla sulla on kymmenen vuoden päästä koossa 1509 euroa. Onko se paljon rahaa, no tietyllä tavalla toki joo, mutta ottaen huomioon että sen takana on kymmenen vuoden säästäminen, niin ehkäpä ei. Jos ajattelee säästävänsä vaikka vanhuuden turvaksi, niin tuolla saa noin 1/3 kuukauden hoidon yksityisessä tehostetussa palveluasumisessa.

Noissa tilanteissa, joissa säästöön ei voi laittaa kymppiä enempää kuussa, kannattaa tietysti itse kunkin kohdallaan pohtia, voiko menoja leikata tai mieluummin tuloja lisätä. On kuitenkin paljon ihmisiä, joille kumpikaan ei ole mahdollista, ja heille tämän "jokainen voi sijoittaa!"-mantran toistelu on norsunluutornista kuuluvaa ylimielistä kohinaa.

Nettanen

Hitsi miten viisaita sanoja, kiitos kun jaoit ajatuksiasi! <3

Tosiaan, tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole missään nimessä dumata rahakeskustelua, vaan enemmänkin toive siitä, että rahakeskustelu ei muutu epämääräiseksi kuplaksi, jossa puhutaan vain niiden suulla, joilla rahaa ON. Jotenkin sijoittamisesta puhutaan nyt kuin jokamiehenoikeutena, joka on yhtälailla kaikkien saavutettavissa kuin lähimetsä, mutta kun se vaan ei ihan oikeasti ole.

Niin hyvin sanottu tuo, että rahapuhe voi todellakin tuntua norsunluutornista kuuluvalta ylimieliseltä kohinalta. Ihan varmasti, todellakin kuulostaa. Tietysti, eihän rahapuhetta pidä siksikään lopettaa, että kaikilla ei ole rahaa. Mutta jotenkin mua tympii se keskustelun yksipuoleisuus ja se, että sijoittaminen on yhtäkkiä kuin kansalaisvelvollisuus, josta sitten voi alkaa jopa potea huonoa omaatuntoa, kun sitä ei pysty tehdä, vaikka "pitäisi".

pieta
Ruista Ranteessa

Tää on niin tärkee teksti ja näkökulma! Mua on ärsyttänyt sama asia, vaikka itsellä on nykyään ihan hyvä taloudellinen tilanne, aina niin ei todellakaan ole ollut. Ja on niin paljon ihmisiä joiden talous on niin tiukilla, että 10€ kuussa on oikeasti mahdoton pistää säästöön puhumattakaan, että olisi mahdollista edes miettiä mitään sijoittamista. Hyvä kun toit asian esille! 

Nettanen

Mahtavaa, jos upposi! Ja ihan selkeästi en oo yksin näiden ajatusten kanssa, kun on tullut niin paljon mielenkiintoista keskustelua kommenttiboksissa.

Mä oon oikeasti tavannut ihmisiä, joilla ei ole mitään ymmärrystä siitä, että jollekin on ihan oikeasti mahdotonta laittaa sivuun toi 10 euroa kuussa, koska se tarvitaan elämiseen. Jotenkin se avaa omatkin silmät sille todellisuudelle, että ihmiset voi olla tosi eri tilanteissa ja voi olla hirveän vaikeaa ymmärtää muita. Ja varsinkin, kun tää rahakeskustelukin velloo vain yhden ja saman näkökulman ympärillä, niin sekin vaan pahentaa asiaa, ja tulee vaan entistä "nolommaksi" myöntää, että itsellä ei ole varaa laittaa säästöön mitään.

Tosca
Tosca^2

Olen samaa ja eri mieltä. On totta, että kaikille ei ole varaa sijoittaa ja mielestäni se näkökulma on hyvin tärkeä. Tavallaan ne, joilla ei ole sitä vähääkään voivat kokea rahasta ja sijoittamisesta puhumisen ahdistavana. Se voi tuntua myös elitismiltä ja hyvin kaukaiselta omasta arjesta.

Mutta koen, että sijoitus- ja rahapuhetta tarvitaan, erityisesti niille, joilla on jo melko hyvät tulot. Moni työssäkäyvä esimerkiksi ajattelee designlaukun ostamisen hyvänä sijoituksena, mitä se ei todellakaan ole. Se on yksinkertaisesti kuluttamista ellei sitä designlaukkua säilö vitriiniin ja odota, että siitä tulee arvokas vintagelaukku. 

Pienillä summilla sijoittaminen ei ole mitään pikavoittojen hakemista, eikä omalla säästämisellä todennäköisesti näillä tuloilla kovin montaa kuukautta eletä eläkkeellä leveämmin. Sijoittamisen ei tarvitse aina tähdätä suureen pottiin "sitten joskus eläkkeellä", vaan se voi olla myös keino toteuttaa omia unelmia, joihin tarvitaan vähän enemmän rahaa.

 

 

Nettanen

Mä uskon myös, että rahakeskustelu voi ahdistaa monia ja tuntua elitistiseltä norsunluutornista huutelulta, jossa ei ymmärretä, että se voi olla niiin kaukana monen ihmisen todellisuudesta.

Mutta oon itsekin ehdottomasti sitä mieltä, että tää rahakeskustelu on tuonut tosi monelle hyvää ja saanut varmasti nimenomaan monet naiset innostumaan ottamaan lisää vastuuta omasta taloudestaan. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siis missään nimessä ole dumata rahapuhetta, vaan enemmänkin toive siitä, että rahakeskustelua voitaisiin käydä laajemmassa näkökulmassa kuin vain siinä, miten sijoitetaan tai säästetään. Raha aiheena olisi paljon mielenkiintoisempi, monimuotoisempi ja laajempi, mutta tällä hetkellä puheenvuoro on tylsästi vain heillä, joilla sitä rahaa ja sijoituksia ON.  Lukisin mielelläni välillä esim, miten yksinhuoltojaäiti saa ostettua kuukauden ruoat 3 lapselleen tai miten paljon opiskelijat raatavat töissä, koska opintotuet eivät riitä yhtään mihinkään.

Tosca
Tosca^2

Aivan! Itseänikin ärsyttää tällä hetkellä varakkaiden neuvot, joiden mukaan 500 € jokaisen on helppo laittaa sivuun joka kuukausi. No ei ole!

Itse olen siis perheellinen, osa-aika työtä tekevä opiskelija, jonka mies myös opiskelee. Meillä on siis käytännössä aina rahat tiukilla. Rahastoihin säästäminen vaatii siis ekstraponnisteluja. Itselleni se on kuitenkin ollut tapa pitää katse kohti tulevaa. Mutta ymmärrän täysin, että se kymppi on mahdoton summa monelle.

Ehkä se rohkeus puhua rahasta myös ulottuu vähitellen myös toiseen suuntaan, jolloin ihmiset kertoisivat, miten tasapainoilevat arjessaan silloin, kun taloudessa ei ole yhtään joustovaraa.

Nettanen

Apua, mulla on viimeksi ollut 500 euroa säästössä silloin, kun olin abivuonna töissä Hesburgerissa ja asuin vielä kotona. Sen jälkeen, oikeasti, ei koskaan! Jotenkin niin hassua ajatella, että sit taas joillekin se voi olla oikeasti se normaali kuukausittainen säästösumma, koska ihmisten elämät ja tilanteet on niiiin erilaisia.

Mutta upeaa, että pystyt omassa tilanteessasi kuitenkin laittamaan jotain säästöön! Oon varma, että se oikeasti vaatii vähän pohdintaa ja ponnisteluja, mutta palkitsee kyllä myös ihan varmasti. 

Ja tosiaan, rahasta puhuminen vaatii kyllä myös rohkeutta! Yhtälailla sekin, että kertoo, että sitä on - Suomihan on vähän kateellisten maa, jossa kaikkien pitäisi olla samaa harmaata massaa ja mitään ei saisi omistaa tai mistään "leuhkia". Mutta rohkeutta vaatii kyllä sekin, että kertoo olevansa vähävarainen. Mä oon iloinen, että tästä keskustelusta kehkeytyi tosi fiksu ja ymmärtävä, koska tietysti vähän mietityttikin paljastaa jotain niin henkilökohtaista, kuin omat rahaongelmat. 

Lilies
Lilies & Life

Niin hyvä teksti! Olen samaa mieltä. 

Oon vuosia ollut sairaslomalla, opiskelijana ja välillä osa-aikatyössä. Säästäminen saati sijoittaminen ei ole ollut mahdollista. Vasta nyt uuden työn myötä on rahaa enemmän käytettävissä ja pienimuotoinen säästäminen on mahdollista. Työ on tosin määräaikainen, saa nähdä mitä loppuvuosi tuo tullessaan! 

Nettanen

Voi kiitos Lilli! <3

Ymmärrän niin täysin tuon. Mä en oo nyt vielä uuden työnkään alettua pystynyt heti alkaa säästämään, kun multa peritään tällä hetkellä takaisin vanhoja opintotukia, on opintolainaa maksettavana ja muita kertyneitä maksuja.. Että ei se edes kokopäivätyössä olevalla ole itsestäänselvyys. MUTTA tarkoitus on kyllä nyt lähiaikoina alkaa laittamaan rahaa vähän sukanvarteen, kun nuo muut maksut on hoidettu. Onhan se fiksua, että olisi vähän rahaa tallessa "pahan päivän varalle". :)

MarikaJohannaP
Hey girl

Tää on niin hyvä kirjoitus. Kiitos siitä ja on ihan superia että toit tämän puolen ja näkökulman esiin. Yksi parhaita postauksia mitä olen lukenut aikoihin.

Nettanen

Kiitos aivan ihanista sanoista Marika <3 Tuli niin hyvä mieli. Tää aihe selvästi on mietityttänyt muitakin, kun on tullut niin hyvää keskustelua täällä kommenttiboksissa.

Ihanaa viikkoa <3

Kiitos miljoonasti tästä postauksesta; juuri näitä näkökulmia-ja kantoja olisi niin tärkeää nostaa esiin!! Oma tilanteenikin on juurikin sellainen (enkä tosiaan ole ainoa), että oikeastaan koko elämä on tähän asti vierähtänyt opiskellessa ja osa-aikatöissä. Nyt olen valmistumassa toisesta korkeakoulututkinnostani yliopistolta, ja todellakin toivon tilanteen muuttuvan myös taloudellisessa mielessä- fiksuudesta tai yrityksen puutteesta se kun ei ole koskaan ollut kiinni. Henkilökohtaiseen elämään on vain usein osunut todella raskaita taakkoja kannettavaksi, jotka ovat sitten myös olleet vaikuttamassa kokonaisuuteen: ihminen kun on aina osiensa summa. Tästä huolimatta jaksan kuitenkin itse uskoa siihen valoisampaan huomiseen :)

Nettanen

Kiitos itsellesi keskusteluun osallistumisesta! :)

Toi oli niin hyvä pointti, että fiksuudesta tai yrityksen puutteesta se rahattomuus harvoin johtuu! Kuitenkin usein tuntuu, että jos on kertonut olevansa vähävarainen, saan osakseen ajattelua, että se on"oma vika" tai "omaa tyhmyyttä". Että jostain sitä rahaa vaan pitäisi tai kuuluisi olla. Ja tosiaan, varallisuuteen vaikuttaa niiiin moni asia, ja ongelmat usein kasaantuvat. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmien hoitaminen on Suomessa niin hankalaa julkisella puolella, että voi joutua turvautumaan yksityiseen puoleen, jossa sitten taas yksin 45 minuutin terapiakäynti maksaa noin 100 euroa. Jos haluaa priorisoida ja huolehtia mielenterveydestään, jää sijoittamiset kyllä siinä tapauksessa aivan varmasti väliin.

Aivan ihanaa, että jaksat suhtautua tulevaisuuteen positiivisesti! <3 Onnea jo etukäteen valmistumisestasi, toivon kovasti että löydät mukavia oman alan töitä, joista toivottavasti maksetaan asiankuuluva korvaus. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei,

Tämä nyt ei liittynyt postaukseen mitenkään, mutta halusin silti oikaista asian ettei jollekin jää väärä kuva ja sen takia jää hoito hakematta vähävaraisuuden vuoksi. Tämän kerron siis terveyskeskuslääkärinä sekä itse opiskeluaikoinani (=vähävaraisena, 2v sitten) Kela-terapiaan hakeutuneena.

"Esimerkiksi mielenterveyden ongelmien hoitaminen on Suomessa niin hankalaa julkisella puolella, että voi joutua turvautumaan yksityiseen puoleen, jossa sitten taas yksin 45 minuutin terapiakäynti maksaa noin 100 euroa. Jos haluaa priorisoida ja huolehtia mielenterveydestään, jää sijoittamiset kyllä siinä tapauksessa aivan varmasti väliin."

Ei julkisella puolella ole hankalaa hoitaa mielenterveyden ongelmia. Varaa aika terveyskeskuslääkärille. Terveyskeskuslääkäri ohjaa sinut esimerkiksi puhumaan psykiatrisen sairaanhoitajan tai depressiohoitajan kanssa. Käynnit ovat ymmärtääkseni ilmaisia (tai hyvin vähävaraiselle sosiaalitoimisto ne korvaa). Jo näin voi saada jopa 10 kertaa ihan näinkin vain ilman mitään sen suurempia vaikeuksia. Sitten jos tuntuu että tällainen lyhyempi keskusteluterapia ei ole riittävä, uusi aika lääkärille ja voi pyytää lähetettä nettiterapiaan (=ilmainen potilaalle) tai Kelan tukemaa psykoterapia-arviota varten. Kelan tukema psykoterapia maksaa n. 100e kuussa ja senkin maksaa tarvittaessa sosiaalitoimisto.

Toivon siis sydämestäni, että et lisää hoitoon hakeutumisen kynnystä levittämällä tällaista tietoa!

Nettanen

En misään nimessä halua "levittää tietoa", joka olisi virheellistä, tai antaa väärää kuvaa mielenterveyspalveluiden saatavuudesta. Onkin varmasti totta, että tuollaisia matalan kynnyksen palveluita, kuten psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisia, voi terveyskeskuksen kautta aivan varmasti saada helpostikin.

Puhun omalta osaltani pitkäaikaisemmasta avusta, ja nimenomaan psykoterapiasta, (pahoittelut jos ilmaisin itseäni epäselvästi) ja sen ongelmista olemme kaikki saaneet jo pitkään lukea median kautta. Minulla on aiheesta myös omakohtaista kokemusta, samoin useilla ystävilläni. Osa on ollut onnekkaita ja päässyt Kelan tukemaan terapiaan - mutta ihmisen ongelmat kun eivät välttämättä lopu samaan aikaan kuin Kelan terapiatuki. Ja siinä vaiheessa ihminen on sitten omakustanteisen yksityisen terapian varassa, mikäli siihen on mahdollisuus - ja usein ei välttämättä ole.

Myös Kelan tukema psykoterapia on osittain omakustanteista - Kelanhan korvaa terapiakuluja 60 euroa per kerta, mutta ainakin Helsingistä on mahdotonta löytää terapeuttia, joka veloittaisi palvelusta vain tuon summan. Omaa rahaa on siis aina laitettava mukaan. Kerran viikossa toteutettavassa terapiassa itse maksettavaa jää noin 1 500–2 000 euroa vuodessa potilaan maksettavaksi. Monelle pienituloiselle summa on liian suuri, ja hoito jää saamatta.

Hoitoonpääsyn ongelmia sivutaan muun muassa tässä Ylen jutussa: "Helppoa terapiaan pääsy ei silti vieläkään ole. Ensisijaisesti työn ja opiskelukyvyn ylläpitoon tarkoitettu Kelan kuntoutus jättää ulkopuolelle ison joukon ihmisiä. Myös alueelliset erot psykoterapiaan pääsyssä ovat merkittäviä. Voisi jopa sanoa, että Kelan korvaama psykoterapia on jossain määrin tulonsiirtoa köyhiltä alueilta rikkaammille alueille. Kela-maksu on kaikille sama, mutta kuntoutuspsykoterapiasta hyötyvät eniten isojen asutuskeskusten ympärillä asuvat, sanoo Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck. - - On tosiasia, että psykoterapiaan pääsy ei ole ollut helppoa. Kelan kuntoutuspsykoterapiaan hakemiseen kuluu paitsi monipolvinen hakuprosessi myös terapeutin valinta, joka ei aina onnistu heti."

Demokraatti-lehdessä julkaistussa artikkelissa todetaan: "Tällä hetkellä mielenterveyshoitoa ei ole saatavilla läheskään riittävästi häiriöiden yleisyyteen nähden. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan vain viidesosa heistä, joilla on jokin mielenterveyden häiriö, on riittävässä ja laadultaan hyvässä psykiatrisessa hoidossa. Jopa puolet on vailla mitään hoitoa. Lisäksi mielenterveyspalvelujen saatavuudessa on suuria alueellisia eroja. Yksi esimerkki hoidon riittämättömyydestä on julkisen sektorin järjestämien psykoterapiapalvelujen merkittävä alimitoitus tarpeeseen nähden."

Psykoterapian kalliudesta on kirjoittanut hyvin myös Hesarin mielipideosastolla THL:lla työskentelevä lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri  Jukka Kärkkäinen. Hänen kirjoituksensa pointti on "Psykiatrina pidän nykyjärjestelmää epäinhimillisenä ja lyhytnäköisenä, sillä hoidon saatavuuden ei milloinkaan tulisi olla ihmisen varallisuudesta kiinni."

Aiheesta löytyi todella paljon mielenkiintoisia lähteitä, artikkeileita ja graduja, mutta en viitsi niitä tähän enempää linkata. Aiheesta kiinnostuneet löytävät paljon materiaalia googlaamalla.

Tämän kontekstin nojalla pysyn edelleen omassa mielipiteessäni siitä, että ainakin psykoterapian saaminen on Suomessa vielä liian hankalaa. Tämä on toki subjektiivinen mielipide ja toivon, että jokainen aikuinen ihminen muodostaa itse omansa. :)

Outi k (Ei varmistettu)

Siis onko tämä kommentti joku vitsi? Ei julkisella puolella saa mitään apua mielenterveysasioihin. Ehkä asioiden pitäisi mennä noin teoriassa, mutta käytännössä ei. Älä myöskään itse levitä väärää tietoa helposta avun saamisesta. Silloinhan kaikki jotka eivät ole voineet hoitaa mielenterveysongelmiaan olisivat vain laiskoja tai saamattomia kun eivät noin hyvää apua vain hakeneet.

Torey
Näissä neliöissä

Julkisella puolella hoitoon pääsy on ihan vitun vaikeeta! Ei terveyskeskuksesta pääse noin vaan psykiatriselle. Itse tappelin asian kanssa 3 kuukautta! Yksi läheinen samoin monta kuukautta. Idiootti lääkäri ensinnäkin diagnosoi väärin ja tuputti vääriä lääkkeitä kun ei mielenterveydestä tiennyt paskaakaan! Kun vihdoin pääsin psykiatriselle hän puuskahti minulle määrätyn täysin vääriä lääkkeitä, tosi jännä että oloni oli ollut ihan perseestä 3 kuukautta. Onneksi olin itse lopettanut hiljalleen lääkkeen ja sain jatkaa ILMAN LÄÄKKEITÄ. Terapiaa vaan ja oikea diagnoosi, jonka olin itseasiassa tiennyt jo, mutta joka ei terveyskeskuslääkärille riittänyt. Hän ei tunnistanut oireita ja pisti uusia diagnooseja. Ja silti lähetti kotiin pelkkien lääkkeiden kera. Kinusin kuukausia sitä helvetin lähetettä ja lopulta ilmoitin lopettavani lääkkeet ja vaadin viimisen kerran lähetettä. Ja sitten sen sain. Ja pääsin vihdoin oikean avun piiriin. 

Minulla oli "vain" pahaksi päässyt ahdistuneisuushäiriö ja pahat paniikkikohtaukset. Jonka lääkkeet vielä pahensivat. Sitähän tk lääkäri ei tajunnut. Yksityiseltä voit saada lähetteen noin vain.

 

https://naissanelioissa.wordpress.com

Nettanen

Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi! <3 Olen itse myös kuullut paljon hoitoon pääsyn vaikeudesta julkisella puolella, ja kyllähän siitä mediassakin puhutaan jatkuvasti, ja aiheesta löytyy jopa graduja jne.

Oon tosi pahoillani, että sua on pompoteltu noin ikävästi! Mielenterveyden ongelmat on muutenkin niin raskaita ja vaikeita, että ne toivoisi otettavan tosissaan ja vakavasti saman tien. Yleensä siinä vaiheessa kun ihminen hakee apua, on tilanne jo niin akuutti ja äärirajoilla. Olisi siis todella ideaalia, että terveyskeskuksissakin mielenterveysongelmat tunnettaisiin ja niihin apua saisi, mutta ihan hirveästi olen kyllä kuullut muuta :(

Tosi paljon voimia ja jaksamista sinne, toivottavasti olosi kohenee pikku hiljaa <3

Torey
Näissä neliöissä

Joo, siis tilanne on nyt hyvä. Mulla on vika vuosi kelaterapiaa menossa ja loistava (yksityinen) terapeutti. Kiitos kelan, jää mulle enää vain pieni osa maksettavaksi. 

Mietin tosiaan sitä, että kun avun saanti on niin vaikeaa, niin miten ne sitä eniten tarvitsevat jaksaa sitä muka hakea? 

Mä pystyin siihen vielä itse, mulla oli miehen ja läheisten tuki. Mulla on "vaan" ahdistuneisuushäiriö, mutta entäs vakavasti masentunut jne. Jos lääkäri pikasesti diagnosoi (mahdollisesti väärin) ja iskee vain reseptin käteen, niin voi jee! Mulle sentään yksi tk-lääkäri otti asiakseen soitella ja kysellä vointia. Vaikka ei osannut diagnosoida eikä tiennyt lääkepuolesta mitään, niin hän edes soitti kysyäkseen vointia. 

Meidän julkinen terveydenhuolto on niiiiin retuperällä kyllä muutenkin, ettei tiedä pitäiskö itkeä. 

 

Kivaa kesänjatkoa! <3

Nettanen

Kiva kuulla <3

Toi on kyllä niin hyvä kysymys. Usein siinä vaiheessa kun vihdoin päättää ja uskaltaa hakea apua, on tosi huonossa kunnossa. Silloin apu pitäisi saada nopeasti, helposti ja tietysti sen tulisi olla ilmaista/edullista. Jos joutuu tappelemaan asiasta tai ylipäätään jos sitä ei saa helposti ja nopeasti, voi se olla tosi kova kolaus ja vastaisku.

Ihanaa, että sulla on ollut läheisten tuki taustalla! Nää hommat on tuplasti vaikeampia, jos jää niiden kanssa yksin.

Ihanaa kesää ja hyvää vointia sulle <3

Marie H (Ei varmistettu) http://mariehoo.blogspot.com

Hyvä postaus ja tärkeä näkökulma! Itse osa-aikatöitä ja opiskeliaelämää viettäneenä tiedän, että - kaikki menee, mikä tulee.

Nettanen

Kiitos Marianne! <3 Joo, tuo on niiiin tuttua mulle itsellenikin. Oikeastaan nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni siinä tilanteessa, että jonkinmoinen säästäminen alkaa olla mahdollista.

Laura / Homevialaura (Ei varmistettu) http://homevialaura.com/

Moi Netta! Tämä on hurjan tärkeä näkökulma, kiitos kun kirjoitit! Olen kanssasi sataprosenttisen samaa mieltä siitä, että sijoittamisen ja säästämisen mahdollisuutta ei koskaan pidä pitää itsestäänselvänä ja juuri paasasin yhdessä keskustelussa samaa, että talous todella voi olla kympistä kiinni. Mieleeni tulee yksi blogitapaus, jossa kehotettiin vain kevein mielin kyseenalaistamaan Jungle Juice -käynnit: ihan kuin edes hyvätuloinen hakisi joka päivä seitsemän euron smoothien, pienituloisesta puhumattakaan! Siitä minullekin tuli vahvasti todellisuudesta vieraantunut olo. Muuten taas itse koen, että keskustelu on ollut realistista ja eri elämäntilanteet huomioivaa.

Ainakin Juliaihminen, jota pidä blogimaailman ykkösrahakeskustelijana, muistaa minusta joka käänteessä puhua omasta asemastaan suhteessa pienituloisiin. Toivon, etten itse ole kirjoittanut omissa teksteissäni mitään ajattelematonta, sen vähän mitä nyt olen rahasta muutamia kertoja kirjoittanut. Omassa tapauksessani kyse on selvästi kontekstista: koska tiedän lukijatutkimuksen perusteella kohderyhmäni, en puhu koko kansalle, vaan hyvätuloisille kolmekymppisille sisustajille. Siinä oma kärkeni on ollut herätellä ajattelemaan, että onko se vuoden kolmas tv-taso välttämätön vai kannattaisiko rahaa käyttää muuhunkin kuin kodin jatkuvaan uudistamiseen.

Tiedän: kuulostaa absurdilta tässä yhteydessä, kun puhutaan pienituloisista, jolla ei välttämättä ole laittaa sivuun edes viittä euroa, mutta rahakeskustelu ihan kaikissa tuloluokissa on tärkeää niin kuin täällä hyvässä keskustelussa on todettu. Nimittäin raha liittyy myös toisiin ihmisiin. Mielestäni kaikilla, joilla on varaa sijoittaa, on varaa osallistua myös hyväntekeväisyyteen – suhteessa aina enemmän, mitä enemmän sijoittaakin. Se taas on rahakeskustelua, jonka toivoisin näkyvän ajan kanssa tasa-arvoisempana yhteiskuntana ja hyödyttävän muitakin ihmisiä kuin sijoittajaa itseään.

Nettanen

Kiitos tuhannesti kommentista, Laura! <3

Sulla on aina niin viisaita ja lempeitä ajatuksia, että ihanaa saada myös sun näkökulma tähän keskusteluun :)

Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että on ihan huippua, että rahasta, ja varsinkin naisten varallisuudesta ja vaurastumisesta, puhutaan ehkä enemmän kuin koskaan. Siitä on ehdottomasti kiittäminen ihanaa Juliaihmistä ja myös monia muita bloggaajia, jotka ovat lähteneet keskusteluun mukaan. Tämän postauksen tarkoituksena ei ole todellakaan osoitella sormella ketään, vaan juurikin ehkä herätellä keskustelua siitä, mitä muuta rahasta voitaisiin kirjoittaa, kuin vain sijoitusneuvoja. Ja ehkä tämä nykyinen keskustelu voi myös synnyttää jonkinlaisen kuplan siitä, että nyt "kaikki" sijoittavat ja "kaikki" säästävät, kun näistä asioista puhutaan niin paljon. Voin myöntää, että henkilökohtaisesti olen kokenut vähän paineita ja alemmuudentunnetta, kun ystävät innoissaan sijoittavat ja mulla ei ole vielä koskaan ollut siihen mahdollisuutta. On myös välillä ollut olo, että joidenkin on ollut tosi vaikeaa ihan oikeasti ymmärtää, että mä en vaan voi laittaa edes 15 euroa säästöön kuukaudessa, eikä se ole selittelyä tai tekosyy.

Mä ymmärrän ihan täysin tuon, että jokainen kirjoittaa omassa blogissaan omalle kohderyhmälleen ja juuri siitä, mikä itsestä hyvälle tuntuu ja itseä kiinnostaa. Rahapuhetta ei missään nimessä pidä lopettaa tai ihmisten tarvitse kääntää kelkkaansa siinä, mitä ovat kirjoittaneet, mutta ehkäpä keskusteluun kaivataan monimuotoisuutta lisää. Mutta ymmärrän kyllä ihan täysin senkin, että ei ole helppoa kirjoittaa omalla naamallaan siitä, että on tiukkaa ja rahat välissä. Rahaan liittyy niin paljon kaikkea; moni voi pelätä tiettyä stigmaa ja lokeroitumista, jos kertoo vähävaraisuudestaan. Köyhyys koetaan häpeällisenä ja usein sitä myös piilotellaan muilta.

Mitä tulee noihin Jungle Juice Bar -tyylisiin säästövinkkeihin, joihin oon itsekin törmännyt jopa naistenlehdissä, niin ne on tavallaan jopa pelottavia. Että ihmiset voi olla niin vieraantuneita toisten ihmisten elämän realiteeteista, että "säästövinkit" on tuota tasoa.

Upeaa, että mainitsit myös ton hyväntekeväisyyden! Se on niiin tärkeää. Sulla olikin upea postaus Hope ry:stä, muistan sen <3 Vaikka mä olen ollut super pienituloinen, oon silti 18-vuotiaasta tähän päivään asti maksanut tililtäni kuukausittain pienen summan WWF:lle. Joskus tiukimmalla hetkellä oon miettinyt sen lopettamista, mutta en oo kuitenkaan tehnyt sitä, koska koen sen niin tärkeänä. :)

Laura / Homevialaura (Ei varmistettu) http://homevialaura.com/

Kiitos paljon itsellesi! &lt;3 Oli pakko vielä tulla komppaamaan, että siis juuri näin. Ai että miten tärkeistä asioista puhut! Rahasta pitää keskustella kaikissa tuloluokissa – siksi aivan ehdottomasti myös alemmissa. Aikaisemmin lukijan huomio siitä, että onko 1509 euroa kymmenessä vuodessa nyt mikään ratkaisu mihinkään, on esimerkiksi äärettömän hyvä kysymys keskustelussa, jossa koko ajan hoetaan sitä, miten tärkeää on säästää edes vähän. Tämä herätteli itseänikin miettimään asiaa uudesta perspektiivistä. Mikään ei suututa minua tällä hetkellä enempää kuin suhteellisuudentajun puuttuminen, tuo mainitsemasi kupla. Olen viime aikoina törmännyt pelottavan usein – ja kyllä monesti nimenomaan bloggaajien keskuudessa – siihen, että ihmiset pitävät omaa kuplaansa niin sanottuna normaalitasona. Että jos omalla ystäväpiirillä on sitä huvilaa ja tätä matkaa ja tota merkkilaukkua, niin sen ajatellaan olevan ihan peruselintaso, no biggie. Se on oikeasti todella pelottavaa ja raivostuttavaa, miten vieraantuneita todellisuudesta osa ihmisistä on. Varakkuus itsessään ei tietenkään määritä ihmistä, mutta jos ei varakas ihminen tajua etuoikeitettua asemaansa, ollaan pahasti metsässä. Itselleni tämä kolahtaa vielä erityisesti äitinä. Meillä on varaa heittää tarvittaessa vitonen, kymppi tai pari kevätretkeen, mutta koska tiedän, että kaikilla ei ole, en halua, että millään tällaisella eriarvoistetaan lapsia enää yhtään enempää esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa. Köyhyys on lapselle muutenkin tarpeeksi kiusallista ja noloa ilman, että sitä enää tippaakaan omaa napaansa tuijottavien muiden vanhempien puolesta alleviivataan. Se kertoo todella kultaisesta sydämestä, että olet halunnut jatkaa lahjoituksia tiukkoinakin aikoina. &lt;3

Nettanen

Mä koen myös, että tuo lukijan huomio oli todella hyvä! Olen typeränä ajatellut, että näissä säästökeskusteluissa puhutaan sitten vähän isommista summista, mutta tosiaan, jos kymmenen vuoden säästämisen tulos 5 % korolla on 1500 euroa, niin ei se kyllä ihan hirveästi ole, vaikka toki "ekstrarahaa" onkin. Eli ehkä juuri myös tällaista näkökulmaa kaivattaisiin ihan oikeasti esiin :)

Suosittelen kyllä kaikille ihmisille liikkumaan välillä pois omalta asuinalueeltaan, omalta paikkakunnaltaan ja omasta sosiaalisesta piiristään. Avaa silmiä ihan hirveästi, ja sanon tämän nyt ihmisenä, joka itse asuu Helsingin Punavuoressa ja polkee 5 minuuttia pyörällä töihin keskustaan. Jos hilluisin vain tässä Helsinki-kuplassani, jäisi huomaamatta se, että Suomi on niiiin paljon muutakin, kuin se mediakeskeinen pk-seutu. Oma tuttavapiirini koostuu paljolti korkeakoulutetutuista ihmisistä, mutta kun mennään Itä-Suomen pikkukylälle, on koulutustaso ihan toista. Onneksi on sukua muualla ja myös kesämökki, niin tulee väkisin nähtyä myös sitä toisenlaista Suomea. :)

Mä oon ehdottomasti myös sitä mieltä, että varakkuus ei määritä ihmistä, vaan ihminen itse. Ja onneksi onkin monia varakkaita, jotka oikeasti lahjoittavat hyväntekeväisyyteen ja pystyvät ymmärtämään muitten sosiaaliluokkien ongelmia. Mutta sitten jos tosiaan aletaan jakamaan säästövinkeiksi harvemmin kosmetologilla käymistä jne, ollaan ihan pöpelikössä.

Hitsi, mulla ois niiiin paljon sanottavaa myös tuosta lasten eriarvoistamisesta näin ex-opettajana, joka työskenteli Suomen rikkaimmassa kunnassa. Kun luokalla lähes kaikkien vanhemmat ovat hyvätuloisia, kokevat siinä helposti jopa ihan normaalituloiset vanhemmat ja lapsetkin (saati vähävaraisemmat) jonkinlaista alemmuutta, kun lasten keskuudessakin kuitenkin kilpaillaan nykypäivänä niin vaatteiden kuin puhelimienkin kesken. Todella hankala asia, johon on myös niiin vaikea puuttua koulun puolesta. Siinä toivoisi ainakin pelisilmää vanhemmilta sen suhteen, tarvitseeko lasten tuoda lainkaan niitä kaikista kalleimpia vempaimia sinne kouluun muille esiteltäviksi. 

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Älyttömän hyvä postaus ja virkistävä lisä tähän blogien rahakeskusteluun, joka on mielestäni viime aikoina lipsunut lähinnä tuohon Näin hankit sijoitusasunnon ja maksatat sen kulut vuokralaisellasi -linjalle. Vaikka olenkin siinä asemassa, voin hakea halutessani noutoruokaa ja lähteä matkalle, niin pätkätyöläisenä kipuilen kuitenkin jatkuvasti sen kanssa, onko rahaa vielä ensi vuonna tai viiden vuoden päästä (ja näin perinteisesti pätkätöitä tekevänä opettajana olen työttömänä joka kesä).

Lapsiköyhyys koskettaa jotenkin ihan erityisesti, sillä itse lapsena totuin siihen, että kävin salaa kurkkaamassa vanhempien pankkikirjasta, onko tilillä yhtään rahaa ja voinko edes pyytää sitä kaksikymppistä koulun retkeä varten. Jotenkin niin kovasti toivoisin voivani säästää lapseni niiltä kokemuksilta mutta kasvattaa niistä myös ihmisiä, jotka eivät pidä uusi farkkuja tai kesälomamatkaa itsestäänselvyytenä. http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2018/04/vakosamettihousui...

Nettanen

Kiitos kun kommentoit ja osallistut keskusteluun!

Täällä on yksi ex-ope, joka ymmärtää niin nuo mietteesi. Toi sun postaus oli myös ihan super hyvä - mun luokalla oli myös niitä, joilla ei ollut älypuhelinta, ja se oli niiin vaikeaa joillekin lapsille ymmärtää. Hirveää ajatella, että jos jo lapsesta lähtien elää kuplassa, niin miten siitä sitten koskaan pääsisi eroon.. Arvostan todella vanhempia, jotka jaksavat keskustella näistä asioista lastensa kanssa jo pienestä pitäen. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä oon vähän eri mieltä tuosta 1500 euron säästöpotin mielekkyydestä :) Kun talous on jatkuvasti mielettömän tiukalla, voi olla upeeta ajatella, että edes 40-vuotislahjaksi pääsee yhdessä kumppanin kanssa etelään. Tai vaihtoehtoisesti voi kustantaa lapselle ajokortin. Tämä näkökulma on toki eri kuin se, että pääsisi 40-vuotiaana elelemään pääoman koroilla, mutta se voi olla yhtä hyvä kannuste säästämiseen!

Nettanen

"Kun talous on jatkuvasti mielettömän tiukalla, voi olla upeeta ajatella, että edes 40-vuotislahjaksi pääsee yhdessä kumppanin kanssa etelään. Tai vaihtoehtoisesti voi kustantaa lapselle ajokortin."

Ihan super fiksu näkökulma tähän keskusteluun jälleen, KIITOS! Ymmärrän pointin täysin. Syitä, motiiveja ja myös päämääriä säästämiselle on yhtä monia kuin säästäjiäkin. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen miettinyt tätä aihetta aika paljon lähiaikoina. Yksi syy, miksi tämä näkökulma hukkuu, voisi olla siinä, etteivät ne täysipäiväisesti töissä olevat pienituloiset halua kauheasti kommentoida. Opiskelijan, työttömän tai osa-aikaisen heikko rahatilanne on helposti ymmärrettävissä. Ehkä siihen on myös toivoa muuttaa asiaa saamalla työ/enemmän töitä myöhemmin. Entä sitten kun on täysipäiväisessä työssä, jonka palkalla on vaikeuksia tulla toimeen?

Toki aina voi hakea uusia töitä. On haastavaa tehdä sitä palkkaharppausta, esimerkiksi kun tausta on siivojan, kaupan kassan tai assistentin työstä. Koska ei ole mitään säästöjä, on (mahdollisesti jo uudelleen) opiskelijaksikin lähtemiseen korkeakynnys. Jos on jo opiskellut pidemmälle jotain, miltä alalta ei töitä sitten löytynyt tai ura junnaa paikallaan, niin opintolainaakin on jo voinut kertyä ja tukikuukaudet olla käytetty/vähissä. Asuminen vie usein ison osan rahoista ja siinä missä jossakin voisi asua halvemmalla, pitäisi taas joko etsiä ensin uusi työ siltä suunnalta tai pystyä hankkimaan auto päästäkseen töihin.

Se täysipäiväinen työ alkaa tuntua ansalta, kun asiat on näennäisesti hyvin. Sitä pärjää, kun on jo karsinut nuo perusvinkkien kohteet kuten kampaajat, eikä matkustele. Ja syö normaalia vielä vähemmän tai halvemmalla kun tulee jokin sosiaalinen juhla, johon haluaa mukaan ja tarvitsee kasaan mahdolliset matka-/majoitusrahat ja lahjan. Jatkuva tietynlainen rahakikkailu väsyttää. Samalla pitäisi jaksaa verkostoitua ja olla aktiivinen työnhakija. Ja tehdä se täysipäiväinen, huonosti palkattu työnsä hyvin.

Nettanen

Hei, kiitos kun toit tämän tosi tärkeän näkökulman mukaan keskusteluun!

On ihan totta, että on helpompaa puhua vähävaraisuudesta esim opiskelijana kuin täysipäiväisesti työssäkäyvänä. Opiskelijana se tilanne on tavallaan väliaikainen ja siihen on yleisesti ymmärretympi syy. 

Oon itse ollut juurikin tuossa tilanteessa, ja se oli ihan hirveää. Onneksi mulla oli monipuolinen koulutus ja siksi mahdollisuus vaihtaa työtä, mutta kaikilla ei sitä todellakaan ole. Mutta toi kaikki kuulostaa niin tutulta - asuminen maksaa, opintolaina painaa päälle ja opintotukiakin peritään takaisin. Käyt töissä ja raadat hulluna, mutta saat aivan liian pienen korvauksen siitä. Rahat on koko ajan vähissä ja stressaa. Siinä tilanteessa on ihan epätoivoinen. Moni tarjoaa ratkaisuksi juuri tuota, että pitäisi muuttaa pois Helsingistä (koska asuminen kallista), mutta eipä niitä töitä välttämättä ole muualla saatavilla ja sitten voi tulla muita kuluja esim seutulipusta tai autosta. Ja ylipäätään, asuminen on iso osa ihmisen elämää ja ihmisen pitää asua siellä, minne on sopeutunut ja missä viihtyy. Mä päädyin muuttamaan paljon pienempään asuntoon ja nyt asutaankin aika ahtaasti 36 m2 asunnossa miehen, koiran ja kissan kanssa.

Sääli, että kaikki tällaiset tarinat jää jotenkin sivuun. Mutta ymmärrän sen - munkin oli helpompaa tässä kirjoituksessa kertoa opiskeluajan köyhyydestä kuin siitä, miten olin vähävarainen vaikka tein akateemisen koulutuksen vaativaa työtä. Ihmiset pelkäävät tietynlaista stigmaa ja lokerointia, ja se on ihan ymmärrettävää. Mut sit jää toisaalta kokonainen maailma piiloon ja puhutaan vaan siitä, miten "kaikki" säästävät, ja ihmiset jotka eivät siihen pysty, voivat tuntea alemmuudentuntoa ja huonommuutta, kun eivät siihen pysty. 

Anniina Tarasova

Kiitos paljon tosi hyvästä keskustelunavauksesta! Itsekin olen tätä monesti miettinyt, ja kahden tutkinnon jälkeen opiskelijoiden tiukat olot ovat vähän liiankin tuttuja... On erittäin tärkeää puhua tästäkin puolesta, varsinkin kun se tuntuu usein olevan hirvittävä tabu. Ehkä rinnastettavissa siihen, ettei palkastakaan mielellään puhuta (vaikka se olisikin varsinkin työkavereiden kesken erittäin tärkeää). Ihminen, joka ei kykene säästämään, ei ole huonompi ihminen, vaan vain erilaisessa elämäntilanteessa. Itselläni on näkemyksiä kummaltakin puolelta, kun lukuisten opiskeluvuosien jälkeen työskentelin toimitusjohtajana ja nyt kirjailijana. Tärkeintä on kuitenkin se, että on onnellinen (vaikka raha siinä köyhyysrajan tietämillä onkin siihen merkittävä osatekijä).

Nettanen

Kiitos itsellesi, kun kommentoit!

Tosiaan, joku hyvin tuossa ylempänä kommentoikin, että rahakeskustelu on viime aikoina paljon ollut tyyliä "Näin ostat sijoitusasunnon ja laitat vuokralaisesi maksamaan sen." Ihan kuin se todella olisikin noin helppoa kaikille! Sen todellisuuden toiselle puolelle jää niin hirveä määrä kaikkea, ja on tosi surullistakin, että ne kaikki muut tarinat ovat jääneet kuulumattomiin.

Mäkin olen tosiaan nyt vihdoin ja viimein oman alan töissä, minkä ansiosta en ole enää köyhyysrajan alapuolella, vaikka takaisin perittävien opintotukien, opintolainan ja muitten laskujen ansiosta en vieläkään tosin ole säästänyt mitään minnekään... Mutta jo nyt olo on henkisesti parempi, kun ei tarvitse venyttää aivan joka ikistä senttiä. Köyhyys todella syö elämänlaatua ja onnellisuutta, kun on koko ajan niin hirveä huoli toimeentulosta. :( Mutta tosiaan, toisaalta onni ei kuitenkaan ole rahasta kiinni. On paljon varakkaita ihmisiä, joilta puuttuu elämästään asioita, joita ei voi rahalla ostaa (terveys, rakkaus jne) ja sitten on taas pienituloisia, joilla näitä asioita on, ja jotka ovat niiden ansiosta onnellisia rahahuolista huolimatta. 

Räyhälä
Räyhälä

Juurikin näin! Hyvä postaus.

Ja häpeähän se on suurin syy, joka näitä näkökulmia estää tuomasta esille. Kirjoitin myös itse jokin aika sitten aiheeseen liittyen: https://rayhalablog.wordpress.com/2018/05/05/vertaistukea-varallisesti-rajoittuneille-railakas-rahakirja

Kun tekee tietoisesti päätöksen olla häpeämättä (mikä voi kyllä vaatia taustalle aikamoisen ajatustenuudistusprosessin), muuttuu kipeästä aiheesta puhuminen helpommaksi, ja ainakin mua häpeilemätön puhuminen on auttanut monessa ahdistuksessa. Köyhyys on harvemmin itse aiheutettua, mutta silti jostain syystä suurin osa meistä syyttää siitä vain itseään.

Tsemppiä kaikille aiheen kanssa painiville!

Nettanen

Kiitos! <3 Huippua, että tulit mukaan keskustelemaan, täällä kommenttiboksissa on ollut aivan älyttömän hyvää ja viisasta keskustelua, en voi kuin ihastella!

Kävin lukemassa sun postauksen; se oli tosi hyvä. Häpeä on varmasti yksi syy, miksi tämä rahakeskustelun toinen puoli on aika pimennossa, ja ymmärrän ihan täysin, että kaikki eivät halua tulla omalla naamallaan kertomaan, ettei rahaa ole - kyllähän se häpeälliseltä voi tuntua, varsinkin juuri tässä nykyisessä rahakeskusteluilmapiirissä, jossa puhutaan niin paljon siihen tyyliin, kuin kaikilla olisi varaa sijoittaa/säästää. 

Mä oon niin samaa mieltä tuosta, että kun päättää olla häpeämättä ja vain puhuu asiasta, se muuttuu itsellekin helpommaksi ja paljon pienemmäksi möröksi! Häpesin itsekin joskus, mutta päätin, että en enää. Koska tosiaan, omakin vähävaraisuuteni on ollut vain olosuhteiden sanelemaa. En ole sattunut saamaan ennakkoperintöjä tai lottovoittoja, vaan tulen ihan tavallisesta duunariperheestä, joten mitään puskuria ei ole ollut. Sen jälkeen, kun muutin pois kotoa, olen ollut taloudellisesti omillani.

Opiskeluaikana otin kaikki mahdolliset tuet ja lainat, mutta Helsingissä asuminen ja eläminen maksaa niin paljon, että silti oli pakko käydä töissä koko ajan, ja silti ei ollut rahaa, ja opintotukiakin alettiin periä takaisin, koska opiskelija ei edes saa tienata. Koko opintotukisysteemi takaisinperimisineen käytännössä ajaa opiskelijan köyhyysloukkuun! Viimeisenä opiskeluvuotenani, kun oli vain gradu jäljellä, työskentelin opettajana hieman vajain tunnein - ja olin aivan yhtä köyhä kuin opiskelijana. Sekin hävetti aluksi, mutta sitten päätin, että eihän se minun häpeäni ole! Jos niin tärkeästä työstä maksetaan niin törkeän vähän, voin kyllä päivitellä asiaa ääneen - ja niinpä julistin taas kaikille olevani köyhä.

Varmaan siksi tämän postauksen kirjoittaminenkaan ei enää hävettänyt, että olen jo toitottanut köyhyyttäni niin kauan, ja myös todennut, ettei vähävaraisuuteni ole koskaan johtunut laiskuudesta, tekemättömyydestä tai tyhmyydestä, vaan nimenomaan olosuhteista. Töitä olen koko ajan painanut hiki hatussa, mutta mitään ei ole silti koskaan jäänyt käteen. Toivottavasti nyt vihdoin alan olla siinä tilanteessa, että jääkin - ja ehkä sitten myös jonkilaiselle säästötilille. :)

Räyhälä
Räyhälä

"Opiskeluaikana otin kaikki mahdolliset tuet ja lainat, mutta Helsingissä asuminen ja eläminen maksaa niin paljon, että silti oli pakko käydä töissä koko ajan, ja silti ei ollut rahaa, ja opintotukiakin alettiin periä takaisin, koska opiskelija ei edes saa tienata. Koko opintotukisysteemi takaisinperimisineen käytännössä ajaa opiskelijan köyhyysloukkuun! Viimeisenä opiskeluvuotenani, kun oli vain gradu jäljellä, työskentelin opettajana hieman vajain tunnein - ja olin aivan yhtä köyhä kuin opiskelijana. Sekin hävetti aluksi, mutta sitten päätin, että eihän se minun häpeäni ole! Jos niin tärkeästä työstä maksetaan niin törkeän vähän, voin kyllä päivitellä asiaa ääneen - ja niinpä julistin taas kaikille olevani köyhä."

Siis juuri tämä! Ymmärrän toki, että opintotuessa on tulorajat, mutta mun mielestä on ollut aina käsittämätöntä, että ne ovat niin pienet ja samanlaiset koko maassa. Tuntui aina hassulta kuulla miten muualla asuvat opiskelijat pystyivät elämään huoletta pelkällä opintotuella, kun Helsingissä (jossa kuitenkin isoin osa opiskelijoista asustelee) sen päälle saa tehdä jatkuvasti töitä, ottaa lainaa ja maksella sitten vielä tukia takaisin, jos ei ole suostunut elämään tuolla opiskelijalle määrätyllä tulotasolla. Ihan pimeetä. En tajua miten kauan tässä saa vielä kitkutella ennen kuin perustulo ymmärretään ottaa käyttöön.

Ah, tästä aiheesta voisin paasata ikuisuuden. Hyvä, että olet myös saanut ylitettyä häpeäkynnyksen!

Nettanen

Hahah, mäkin voisin jauhaa tästä hamaan tappiin asti! :D

Mä oon niin samaa mieltä siitä, että nuo opintotuen tulorajat ovat aivan käsittämättömän pienet, jos mietitään esim Helsingin asumiskustannuksia ja ihan vaan sitä, miten paljon kaikki maksaa.

Ja toi koko opintotukisysteemi on ihan käsittämätön. Töitä on pakko tehdä (koska tuet itsessään ei riitä yhtään mihinkään ainakaan Hki:ssä), mutta sitten kun niitä tekee, tullaan tukia perimään takaisin, jolloin joutuu tehdä kahta enemmän töitä, ja mitään ei jää omaan taskuun, ja sitten taas peritään lisää takaisin.. Se on aivan pimeää. Joskun olen joutunut maksamaan takaisin perittyjä tukia opintolainasta, ja sekin on aivan pölvästiä.

Räyhälä
Räyhälä

Jep! Ja työttömyysturva-sosiaalituki-viidakossa surffailemisesta näin monella eri statuksella olevan henkilön näkökulmasta en edes aloita...

Isoa uudistusta tarvitaan koko tukisysteemiin ja nopeasti. Kuten täällä kommenttiboksissakin on ruodittu, niin aika nopeasti lähtee ihmiseltä mielenterveys näiden asioiden kanssa painiessa. Surkeaa, että yhteiskunnassamme vallitsee tällä hetkellä alisteisessa asemassa olevia hyökyttävä meininki. Tuntuu, että esillä on paljolti vain se yksi diskurssi, jossa köyhä on automaattisesti muiden varoilla elelevä "moniongelmainen luuseri" - aivan kuin suurin osa meistä köyhistä ei jo tekisi itse mitään paremman elintason saavuttaakseen. Kaikkia ei vaan onnista helvetillisesti kilpailluilla työmarkkinoilla tai kaikilla ei ole samoja lähtökohtia itsensä vaurastuttamiseen, piste. Vihaan niin paljon tuota köyhiinkin helposti tarttuvaa oman onnensa seppä -ajattelua, että oksat pois.

(Nää ei nyt ehkä liity enää niin paljon sun postauksen ydinaiheeseen, mutta ai että kun huvittaa nyt purkaa näitä asioita täällä kommenttiboksissa, kun kerrankin tällainen näkökulma saatiin isommin esiin!)

Nettanen

Hahah, ei tarvitse liittyäkään! Kommenttiboksini ovet ovat auki kaikenlaiselle keskustelulle! :D <3

Tosiaan, köyhyys ja vähävaraisuus ovat suoraan yhteydessä myös mielenterveysongelmiin, tai siis varmasti osaltaan aiheuttavat niitä. Köyhyys ja jatkuva kituuttaminen on niin äärimmäisen rankkaa, että selvähän se onkin.

Ja sit toi asenneongelma. Että köyhät ovat itse tilanteeseensa AINA syypäitä ja kyseessä on lähinnä laiskuus, viitsimättömyys, verorahoilla ja tuilla laiskottelu tai vaikkapa tyhmyys. Huoh! Itsehän olen muun muassa samaan aikaan opiskellut, ollut harjoittelussa, tehnyt tutkielmaa, käynyt töissä ja hoitanut lapsia. Ja ollut SILTI vähävarainen, vaikka ihan varmasti en ollut tyhmä/laiska/lorvailija. Ja kyllä sekin on fakta, että ei Suomessakaan kaikilla ole yhtälaiset mahdollisuudet kaikkeen, vaan nimenomaan opettajaopintojen aikana puhuttiin luennoilla siitä, että köyhyys ja koulutustaso periytyvät ja "yhteiskuntaloikan" ylöspäin tekeminen vaatii tosi paljon.

Toimitus
Toimitus

Hurjan tärkeä näkökulma ja hyvä teksti, kiitos siitä! :) Superhyviä pointteja myös täällä kommenttiboksin keskustelussa, joten nostimme tämän viikon puheenaiheeksi. Ihanaa maanantaita!<3

Nettanen

Voi kiitos paljon, ihan huippua! Ihanaa, että Lilyssä saa olla eri mieltä ja sanoa mielipiteensä <3

Aivan ihanaa viikkoa myös teille <3

Ines Says

Aivan mieletön kirjoitus, kiitos sinulle kun toit tähän rahakirjoitteluun hieman uutta näkökulmaa! Oma uutukainen blogini itseasiassa alkoi vähän näistä ajatuksista; kun kultalusikat ei vaan mene kaikilla aivan tasan. Vähän ehkä hassusti sanottu, mutta köyhemmistä olosuhteista kasvava nuori ei saa taipalleelleen mitään pesämunia, eikä ehkä sitä kasvatusta, ymmärrystä tai tietotaitoa raha-asioista ja tulevaisuuden luomista omaisuuden kattamiseen. "Hanki oikea ammatti" "Mene rikkaisiin naimisiin" jne. Ei ole valmiiksi perustettuja ASP-tilejä tai mahdollisuutta asua vanhempien omistamissa asunnoissa opiskeluiden ajan. Jos on itse elänyt lapsuutensa köyhyydessä, kädestä suuhun, ei se kasvata lasta siihen pesämuna, eläkesäästö, vanhuuden turva -ajatteluun. Ja vaikka kasvattaisikin, kaikille se ei ole mitenkään mahdollista. Opiskelut saattavat mennä täysin opintovelkoja kerryttäessä vaikka töitä tekisikin. Köyhillä vanhemmilla ei ole mitään perinnöksi jätettävääkään. Pk-seudun kupalassa puheet säästämisestä ja pesämunista saa helposti vaan tietyn katsantakulman ja siitä unohtuu, mistä lähtökohdista lapset tänne maailmaan tulevat.

Nettanen

Voi kiitos ihanista sanoista! <3

Tosi fiksuja sanoja ja hyvin tuttua itselleni omasta nuoruudesta ja opintotaipaleelta. En todellakaan ole saanut mitään pesämunaa saati sijoitus- tai säästöneuvoja kotoa. Ja meillä ei edes eletty kädestä suuhun, mutta sellaisessa tavallisessa duunariperheessä, jossa näitä asioita ei sen kummemmin ajateltu tai tiedetty, eikä niistä siten voitu jälkipolvillekaan neuvoja jakaa. Mitään sijoituksia ei ole vanhemmillani koskaan ollut. Opintoaikoina kertyi itsellenikin todellakin opintolainaa, jota nyt sitten töihin päästyäni voinkin alkaa maksella takaisin, samoin kuin opintotukia, joita Kela perii myös takaisin. 

Tosiaan, tuo "kuplautuminen" tässä rahakeskustelussa juuri pännii! Toivoisin todella, että näkökulmaa laajennettaisiin. On ihmisiä, jotka syntyvät todella köyhiin oloihin ja köyhyyshän valitettavasti myös "peritytyy". Vaikka kommenttikentässä puhutaankin nyt paljon opiskelijoista, on toki heitä, jotka ovat pienituloisia läpi elämänsä, eivät peri koskaan mitään ja ovat ihan minimieläkkeellä. Heidän varsinkaan on koskaan ihan mahdotonta sijoittaa mitään, ja joillekin se on sitä ihan arkitodellisuutta, vaikka se tuntuukin olevan lakaistu jonnekin maton alle. 

Valopäiväkirja

Hienoa, että tuot pienituloisenkin näkökulmaa esiin! Täälläkin eletään taloudessa, jossa säästäminen ei vaan ole mahdollista. Monesti ei tiedä, mitä pitäisi ajatella, kun kuuntelee näitä työttömien ruoskimistalkoita, jotka nytkin ovat meneillään. Meidänkin perhe on yrittänyt tehdä kaiken ns. oikein: ollaan muutettu toiselle puolen Suomea työn perässä, mies on tehnyt pienipalkkaista nollatuntisopparityötä muun työn puuttuessa, on vuoron perään hoidettu lapsia kotona, oon kulkenut pitkää työmatkaa jne. Mutta on myös tapahtunut kaikkea, mitä emme olisi halunneet: minä olen sairastanut uupumusta ja masennusta, työnantaja on "pissanut silmään", uusi vuokra-asunto on osoittautunut asuinkelvottomaksi. Viimeinen puoli vuotta on ollut varsinaista taloudellista farssia, kun olemme palanneet kotiseudulleme, minä olen yrittänyt toipua uupumuksesta, työllistänyt itseäni sivutoimisesti yrittäjänä, mies on yrittänyt saada työtä taivaan tuuliin kadonneen, luvatun paikan tilalle ja olemme joutuneet muuttamaan kahdesti kolmen kuukauden sisällä. Tukiviidakossa sukkuloiminen on käynyt kaikkien hermoille ja rahaa on aivan liian vähän. Kaikesta huolimatta koen olevani onnellinen ja onnekas, meillä kun on kuitenkin nyt ihana koti, läheiset taas lähellä ja apuna ja ollaan kaikki jotakuinkin terveitä <3

 

Pages

Kommentoi