Ladataan...
Destination: Happiness

Halusin kirjoittaa isänpäivästä, vaikka se ei olekaan kauhean "uniikki" aihe tänään. Mutta jokaisen ihmisen teksti omasta isästään, samoin kuin suhde omaan isään, on tietysti uniikki. Huomasin, että olen kirjoittanut isänpäivästä myös vuonna 2014 ja oikeastaan ajatukseni ovat aika samanlaisia kuin silloinkin. Näen edelleen tärkeinpänä asiana minun ja isäni suhteessa sen, että isä on aina olemassa minua varten, kannustaa ja tukee. On ylpeä minusta ja tietysti aina vähän huolissaankin, niin kuin asiaan kuuluu. Ja homma menee tietysti samoin toiseenkin suuntaan. Voi luoja, miten huolestuneeksi tulenkin, jos isä ei vastaa puhelimeensa tai vielä pahempaa, jos se on kiinni - silloin olen jo kehittelemässä vaikka mitä kauhukuvia päässäni..

Kun olin opiskelija, isä auttoi ja tuki minua monella tavalla. Hän tuli kiinnittämään lamput kattoon ja kittaamaan reiät seinissä. Hän tuli auttamaan muutossa ja kasaamaan huonekaluja. Hän auttoi taloudellisesti, kun tarvetta oli. Isä opetti minut käyttämään akkuporakonetta, korjaamaan rikki menneen pyöränkumin ja tekemään polkupyörälle keväthuollon. Olen niistä asioista ikuisesti kiitollinen. En siinä konkreettisessa mielessä, että osaan nyt tehdä nuo hommat, vaan siksi että isä näki sen vaivan ja hänellä oli aikaa minulle. Isä on yksi niistä harvoista ihmisistä, joille voisin soittaa vaikka keskellä yötä, jos jotain ikävää kävisi, ja tiedän että hän auttaisi.

Viime vuosina roolit ovat joskus olleet myös toisinpäin. Olen saanut tilaisuuksia auttaa itse isää. Kun isä joutui onnettomuuteen, haimme hänen kissansa meille hoitoon. Kun isä meni leikkaukseen, tuli hän meille muutamaksi yöksi sen jälkeen "tarkkailuun", koska ei saanut mennä yksin kotiin yöksi. Yhtenä jouluna isä tuli meille passattavaksi ja minä hoidin ruoat, juomat ja muut tarjoilut.

Nykyään minulla on tapana viedä isä syömään jonnekin kivaan ravintolaan isänpäivänä. Harvemmin olemmekaan ihan kaksistaan, mutta isänpäivä on sellainen tilaisuus, jolloin vietämme isä-tytär-aikaa. 

Parasta on, että isä on aina isä. Että elämässä on ihmisiä, joiden kanssa suhde pysyy melko samanlaisena, vaikka vuodet vierivät. Se on turvallista ja lohdullista. Monet asiat ovat muuttuneet, mutta suhteessa isään on paljon samaa kuin 20 vuotta sitten. Jollain tasolla olen isälle aina se pieni tyttö, josta hän huolehtii ja on huolissaan. Se tuntuu hyvältä.

Hyvää isänpäivää vielä ihan kaikille. Minusta on hyvä, että tästä päivästä voi käyttää myös sanaa "läheisenpäivä", tai ihan mitä sanaa kukin itse haluaa. Siitä ei kannata pahoittaa mieltään, vaan antaa jokaisen juhlia niin kuin se heille parhaiten sopii. Kaikilla ei ole omaa isää, mutta on ehkä vaari, bonusisä, setä, eno, veli, tai ehkäpä kaksi äitiä, vain äiti, mummo, mamma tai joku muu. Ihan sama kuka, kunhan on joku rakas ihminen, jolle voit aina olla oma itsesi. <3

-Netta

Ladataan...
Destination: Happiness

Joissain blogeissa on viimeaikoina pyörinyt tämä yksinkertainen "haaste", jossa vastataan näihin muutamaan alla olevaan kysymykseen. Ilmeisesti tämä on jostain toisesta, isommasta haasteesta irtautunut kysymys-trio. Itse bongasin kysymykset esimerkiksi Kolmistaan-blogista, jossa Karoliina kehotti kaikkia halukkaita tarttumaan haasteeseen. Tuumasin, että nämä kysymykset sopivat oman blogini teemaan sen verran hyvin, että niihin on pakko vastata! Ja haastehan tässä nimenomaan onkin ainakin se, että joutuu tällaisia juttuja mietiskelemään, kysymykset kun eivät ole sieltä helpoimmasta päästä. 

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

 Olen aina toisinaan kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa ja se on tehnyt kiitollisuudenaiheiden näkemisestä paljon helpompaa kuin aiemmin. Vaikka olisi kuinka huono päivä, voi kiitollisuudenaiheita aina nähdä jossain, jos ei muuta, niin ihan ruohonjuuritasolla (kuppi kahvia, puhtaat lakanat jne). Olen ennenkin kirjoitellut omia kiitollisuudenaiheitani tänne blogiin, ja ne ovat edelleenkin niitä aika samoja. Olen kiitollinen kaikista rakkaista ja ihanista ihmisistä ympärilläni, omasta kodista, opiskelupaikasta, kissastani, rakkaasta kotikaupungista ja -maasta, terveydestä, harrastuksista..

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

Tässä asiat ihmiset jakautuvat kai kahteen leiriin. Osa sanoo, ettei kadu/muuttaisi mitään, koska ilman kaikkea menneisyydessä tapahtunutta he eivät olisi se sama ihminen, joka tänä päivänä ovat. Mutta osa taas on sitä mieltä, että totta kai jokaisen menneisyydessä on jotain, mitä katuu ja haluaisi muuttaa.  Itse olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että nykyinen minäni on kaiken elämäni aikana sattuneen tuotos ja lopputulos, ja siksi en haluaisi montaakaan asiaa muuttaa. Mutta en ole täysin ehdoton tässä. Nykyinen minäni ajattelee tietysti joistain asioista erilailla kuin se nuorempi Netta, varsinkin ihmissuhteita koskien. Yhden ihmissuhteen olisin kyllä saanut lopettaa aiemmin, jotta olisin tullut paljon vähemmän loukatuksi ja satutetuksi. Mutta toisaalta, ehkäpä siitäkin tapauksesta opin jotain, josta on hyötyä nykyhetkessä, kuka tietää. Jos saisin muuttaa jotain elämässäni nykyhetkessä, niin toivoisin, että olisin jo valmistunut! :) Voisin siis vähän pikakelata tätä opiskeluajan loppupuoliskoa. Mutta kyllä se tästä näinkin sujuu, hitaasti mutta varmasti, heh!

3. Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?

Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin vastaajaa, mutta kaikki ne liittyvät aikalailla samoihin asioihin loppupeleissä. Omaan mieleeni nousivat heti sanat onni, rakkaus, mielekkyys ja rauha. Uskon, että ihmisen on tarkoitus pyrkiä elämään elämää, jonka hän kokee olevan itsellensä mielekästä ja joka tekee hänet onnelliseksi. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ja löytää rauha - niin muiden ihmisten kanssa, kuin myös ennenkaikkea sisäinen rauha itsensä kanssa. Kenties myös jättää jokin jälki tähän maailmaan tai ympäröimiinsä ihmisiin. Kokea, että hänen elämällään täällä oli jonkinlainen merkitys.

Mielenkiintoisia, ja ah-niin-vaikeita kysymyksiä! Laitan haasteen etenepäin kaikille kiinnostuneille. 

-Netta

ps. Postauksen kuvat ovat syyskuiselta Liettuan-matkalta.

Ladataan...

Kaikki viime aikoina uutisia seuranneet tietävät, että vähän synkeältä vaikuttaa. On pakolaiskriisiä, muukalaisvihaa, Isistä, Ukrainan kriisiä, leikkauksia ja lakkoilua. Ei varsinaisesti mielialaa kohottavaa. Selvästi myös toimittajat ovat huomanneet tämän, sillä yhtenä päivänä bongasin Nyt-liitteen julkaiseman "Nämä kaikki asiat ovat hyvin juuri nyt "-jutun, ja tänään Hesarin etusivulla ensimmäisenä komeilee "Masentavatko ulkomaanuutiset? Tässä 10 asiaa, joista ihmiskunta voi iloita vuonna 2015" -juttu.

Uutiset, verkkojulkaisut ja muutkin informaatiota ihmisille välittävät lähteet keskittyvät valittevasti useimmiten siihen, mikä menee huonosti. Missä on nälänhätää, kuka on kuollut, missä on surmattu ihmisiä, ja missä on rahat loppu. Nämä ovat tietysti tärkeitä asioita, jotka ehdottomasti ansaitsevat huomiota ja tarvitsevat tulla kuulluiksi. Mutta miksi niin harvoin kerrotaan siitä, mikä on hyvin? Mitä kaikkea uutta tiede on saavuttanut ja saanut selville, kuinka monta tervettä lasta tänäkin päivänä on syntynyt maailmaan, ja kuinka koulutus on yhä useampien ihmisten saavutettavissa. Myös tällaiset uutiset ovat tärkeitä ja varmasti ihmisiä kiinnostavia, mutta miksi niin harvoin kuulemme niistä?

Valitettavasti ihmismieli kallistuu helpommin negativiiseen kuin positiiviseen päin, ainakin aikuisiällä. Ei pelkästään uutistoimistoissa, vaan myös yksityiselämässämme. Näemme helpommin epäkohtia ja pielessä olevia asioita ja puutteita kuin sitä kaikkea hyvää ja kaunista, mitä on ympärillämme joka hetki. Luettuani paljon Mindfullness-kirjallisuutta ja ihmismieltä käsitteleviä tekstejä on minulle selvinnyt, että ihmisen ajatukset ikäänkuin "urautuvat" helposti. Negatiivisten ajatusten ajatteleminen muodostaa aivoihin eräänlaisia negatiivisia "polkuja", joita ihminen sitten vanhasta tottumuksesta tallaa kovin helposti. Positiivisten ajatusten polkuja täytyy usein tietoisesti alkaa kulkemaan. Kirjoitin jo aiemmin kiitollisuusharjoituksesta, jonka avulla voi katsoa elämäänsä eri vinkkelistä kuin yleensä ja nähdä ne kaikki kiitollisuutta herättävät asiat elämässään. Positiivisuuspsykologian uranuurtaja Robert Emmons korostaa erästä tärkeää pointtia: kiitollisuus on vastalääke negatiivisille tunteille. Se merkitsee, ettemme ota asioita itsestäänselvyytenä ja annettuina, vaan osaamme arvostaa sitä, mitä meillä jo on.

Tänä maanantaina, näiden negatiivisten uutisten tulvassa, ajattelin tehdä vaihteeksi onnellisuuskatsauksen. Mitä jos keskittyisin siihen, mitä kaikkea hyvää ja ihanaa elämässäni on juuri tällä hetkellä? Paljonhan aina on parannettavaa ja sitä huomaa omassa elämässäänkin vaikka mitä puutteita. Mutta kun kääntää näkökulmaa, huomaa elämässä olevan jo nyt vaikka mitä mahtavaa.

Itse olen juuri tässä hetkessä onnellinen ainakin näistä asioista:

- Elämässäni on hurjan paljon ihania ihmisiä, joiden kanssa saan jatkuvasti viettää lukemattomia, unohtumattomia hetkiä. Viikonloppuna oli leffailtaa kavereiden kanssa ja drinksuttelua porukalla, aiemmin syksyllä loistavat rapujuhlat sekä tietenkin myös nuo kahdet ihanat häät, joista kirjoitin jo aiemmin. Syksyllekin on tiedossa vaikka mitä kivoja pippaloita ja illanistujaisia. Joskus aiemmin elämässäni olen tuntenut olevani yksinäinen ja yksin, mutta enää sellaista tunnetta ei ole lainkaan!

- Minulla on ihana koti ja myös ihana kotikaupunki, joka on juuri sopivan suuri ja pieni. Täällä on aina jotain jokaiseen mielentilaan sopivaa, kivaa tekemistä.

- Minulla on sekä opiskelu- että työpaikka. Näitä pitää usein ihan itsestäänselvyyksinä, vaikka näinä päivinä nekin ovat suuria etuoikeuksia, joita monella ei ole, vaikka he kovasti niitä haluaisivat & tarvitsisivat.

- Olen tällä hetkellä erittäin inspiroituneessa tilassa niin blogin kuin sisustamisenkin suhteen. Tuntuu siltä, että sisäinen maailmani pulppuaa ja haluaa nyt tulla nähdyksi niin tekstien kuin sisustuksenkin muodossa. Olen tästä erittäin tyytyväinen, sillä vielä esimerkiksi talvella tunnuin olevan ihan horrostilassa molempien juttujen suhteen.

- Saan asua maassa, jossa kaikesta tämänhetkisestä keskustelusta huolimatta on asiat erittäin hyvin ja varmasti paljon paremmin kuin suurimmassa osassa maailman maista! Meillä on upea & uniikki, puhdas luonto huikeine maisemineen sekä neljä vuodenaikaa. Lisäksi meillä on hyvin toimiva, maailman huipputasoa oleva terveydenhuolto sekä maailman parhain peruskoulu. Täällä on muun maailman tasoon verrattuna hyvin turvallista, sekä erittäin rehellistä porukkaa. Olemme erittäin taitavia ja kykeneviä monessa asiassa, mutta silti kaikenlisäksi hyvin vaatimattomia :)

Listaa olisi helppo jatkaa. Kuten kiitollisuuspäiväkirjaa, tulisi tätä onnellisten asioidenkin listausta muistaa tehdä säännöllisesti, jotta myös niitä positiivisia polkuja alkaisi syntyä mieleemme. Mutta varmasti jo yksi kerta voi aiheuttaa pientä näkökulman muutosta. Niinpä haluankin tänään haastaa kaikki teidät tämän tekstin lukijat miettimään, mitkä kaikki asiat ovat teidän elämässänne hyvin & mistä olette onnellisia tai kiitollisia. Tulette huomaamaan, että niitä asioita on paljon! :)

Mukavaa alkanutta viikkoa, muruset!<3

-Netta

Ladataan...

Tänään oloni on painava ja tyhjä samaan aikaan. On nimittäin niin, että rakas ystäväni on poissa. Ystävä, jonka kanssa sain viettää upeat 16 vuotta yhdessä. Kasvaa lapsesta aikuiseksi, tytöstä naiseksi. Jonka seurassa sain itkeä ja nauraa. Joka jaksoi kuunnella, nukkua vieressäni ja pitää seuraa minulle kun olin kipeänä.

Kultu oli löytökissa. Se saapui eräänä syksynä maalla asuvien serkkujeni pihapiiriin. Laihana, hylätyn oloisena. He ruokkivat sitä ja kyselivät lähialueen asukkailta olisko kenelläkään tietoa kissan omistajasta, mutta kukaan ei tiennyt mitään. Päivä toisensa jälkeen se saapui heidän pihalleen, aina yhtä nälkäisen ja hylätyn oloisena. Epäiltiin, että se oli jonkun hylkäämä kesäkissa. Talvikin oli jo nurkan takana. Niinpä kerran, kun olimme serkuilla kylässä, päätti isäni ykskaks, ettei tuota kissaparkaa voisi jättää talveksi paleltumaan (serkkujeni perhe ei kissaa pystynyt itse ottamaan). Niinpä isäni nosti kissan autoon ja se matkasi mukanamme kotiimme. Ja sinne se sitten jäi taloksi. Nimensä se sai tuolla ensimmäisellä automatkalla, kun 10-vuotiaan kekseliäisyydellä nimesin sen Hevoshullu-lehdessä näkemäni hevosen nimen mukaan. Siitä tuli siis Kultu.

Ja miten paljon se tuottikaan iloa meille kaikille! Minulla oli aiemmin ollut vain kilpikonna, enkä ollut osannut uneksiakaan mistään "oikeasta" lemmikistä. Heti seuraavana päivänä tein hyppynarustani taluttimen sille, jotta pääsin pihapiiriin esittelemään kissaa naapurin lapsille (tiesinhän, että he olisivat hyvin kateellisia). Aluksi kissa oli vähän arka, mutta ennen pitkää se oppi luottamaan meihin yhä enemmän ja enemmän, ja lopulta siitä kuoriutuikin varsin seurankipeä otus. Se halusi makoilla sylissä vähän väliä, ja öisinkin se tykkäsi nukkua vieressä. Eniten meidät yllätti kuitenkin se, että se tykkäsi saunoa! Jo ennen muita se kiipesi ylälauteelle ja pysytteli siellä viimeiseen asti, niin kauan kuin löylyä ja lämpöä vaan riitti.

Nyt tuntuu, että yksi ajanjakso on ohi. On aika ennen Kultua, aika Kultun kanssa, ja nyt alkaa aika Kultun jälkeen. Kun lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluneet asiat yksi toisensa jälkeen katoavat, alkaa elämäänsä katsoa uusin silmin. Mihin se kaikki aika oikein hävisi? Minne ne 16 vuotta livahtivat tuosta noin vain? Ja miten nopeasti seuraavat 16 sitten menevät?

Vanhoissa ystävissä on kuitenkin se hyvä puoli, että vaikka niitä ikävöi ja niiden perään itkee, niin ne saavat aina myös hymyn huulille. Jostain muistojen syövereistä ilmaantuu mieleen asioita, joille ei voi olla nauramatta. Monet kliseet ovat kliseitä varmaankin siksi, että ne ovat niin totta. Niinkuin se, että vaikka surettaa, että jokin aika loppuu ja kun menettää jotain itselle tärkeää, niin silti päällimmäiseksi jää onni ja kiitollisuus siitä, että se jokin oli, edes hetken. Siispä, kiitos kaikesta Kultu. Kiitos kun olit. <3

Pages