Ladataan...

No niin. Voisimmeko nyt kaikki yhteisesti sopia, että puretaan yksi typerä, vanha, pinttynyt, tunkkainen ja aikansa elänyt harhaluulo, jota sinnikkäästi vielä toistellaan? Itse asiassa se tuntuu näin 2010-luvulla käsittämättömältä ja absurdilta. Se aiheuttaa varsinkin meille naisille ihan turhia paineita silloin, kun jokin juhla tai muu tilaisuus häämöttää nurkan takana. Siis tuo jo otsikossakin ilmennyt kuvitelma siitä, että samaa asua ei muka saisi käyttää juhlissa kuin yhden kerran. Tai ei ainakaan usein, tai ei ainakaan kaksissa juhlissa peräkkäin. Höpö höpö. KYLLÄ SAA. Ja oikeastaan, nykyaikana myös pitää. Toivon, että kukaan ei enää osta yhtäkään mekkoa tai muuta asua vain yhden tilaisuuden tai illan takia.

Tämä ajatus on muhinut mielessäni jo aiemmin, esimerkiksi rapujuhliemme aikaan, kun päädyin uuden mekon ostamisen sijaan tuomaan asuun vaihtelua koruilla. Mutta ei se mikään niinkään tuore ajatus ole - juttu on vellonut päässäni jo paaaaljon pidempään. Ajatus palasi kuitenkin mieleeni taas tällä viikolla, kun lisäsin Instagram-tililleni tuon alla olevan kuvan. Sain kuvaan ihania kommentteja, joissa muun muassa kehuttiin mekkoa ja sen väriä. Se tuntui kivalta, koska kuvan mekko on oikeastaan ollut jo pitkään sellainen luottomekkoni. Olen ostanut sen vuonna 2013 ja se on ollut päälläni lukemattomissa tilanteissa - muun muassa omissa kandi-/25-vuotisjuhlissani, eräissä häissä, lukemattomilla illallisilla ja erilaisissa illanvietoissa. Enkä vieläkään ole kyllästynyt siihen! Lisäksi tämä mekko päällä mulla on aina hyvä fiilis ja tiedän, että se näyttää kivalta.

Tästä mekosta "pitkäikäisen" omassa käytössäni ovat tehneet muutamat tietyt asiat - ja se on alunperinkin ostettu vähän harkiten, ei hutiloiden. Sen malli on sellainen, että se sopii hyvin juuri minun vartalolleni. Väri on yksinkertainen eikä mekossa ole mitään kuviota, johon voisi kyllästyä. Leikkaus on myös aika klassinen eikä mikään pienen hetken ohikiitävä trendijuttu. Mekkoon on myös helppoa yhdistellä erilaisia koruja ja muita asusteita, joilla saa halutessaan vaihtelua.

Sekin täytyy mainita, että tämä mekko ei silti todellakaan ollut kallis. Se maksoi alennusmyynnissä alle 20 euroa. Mutta kun käytin sen valintaan hieman harkintaa, on se kestänyt hyvin aikaa ja palvellut uskollisesti monenlaisessa menossa. Tietysti olen myös pitänyt siitä hyvää huolta ja esimerkiksi välttänyt turhaa konepesua (ja sen sijaan tuulettanut) ja tarvittaessa pessyt ja silittänyt mekon siinä olevien hoito-ohjeiden mukaan.

Selailin äskettäin Instagram-tiliäni, ja löysin sieltä vuosien varrelta useitakin eri kuvia, joissa minulla on tämä sama mekko päällä. Iloisissa ja onnellisissa hetkissä yhdessä ystävien kanssa. Miksi se olisi "noloa"? Miksi se oli "väärin" tai miksi niin ei saisi olla? Miksi noissa hetkissä olisikin sen sijaan "pitänyt" olla jokaisessa päällä uusi, erilainen asukokonaisuus?

Toivon (ja osittain myös uskonkin), että ihmisten kulutustottumukset ovat muutoksessa - myös pukeutumisen saralla. Että minkäänlainen vaatimus tai ennakko-oletus ei olisi se, että jokaisessa juhlassa ja tilaisuudessa pitäisi aina olla uutta päällä. Sen sijaan toivon, että annettaisiin entistä enemmän arvoa sille, että ihminen tuntee tyylinsä ja on onnistunut löytämään luottovaatteita, jotka näyttävät hyvältä vuodesta toiseen ja joissa on hyvä olla.  Että hän tuntee itsensä ja tietää, mikä hänelle sopii ja mikä häntä miellyttää pidempään, kuin yhden illan ajan.

Kyseistä aihetta olisi mielenkiintoista käsitellä myös sukupuolikysymyksenä - miksi miehille kyllä suvaitaan tilaisuuteen kuin tilaisuuteen tumma puku tai kauluspaita, mutta naisille tulee jostain tämä paine siihen, että tyylin pitäisi "uudistua" juhlasta toiseen? Epäreilua ja vanhanaikaista, sanon minä. Se aihe jääköön kuitenkin nyt kuitenkin nyt mietintämysyyn, koska muuten postauksesta tulee kilometrejä pitkä.

Joka tapauksessa, tämän asian muuttumiseen on toki vielä matkaa. On oikeastaan uskomatonta ja huvittavan absurdia, että esimerkiksi joka vuosi linnan juhlien aikaan joulukuussa iltapäivälehdet repivät klikkiotsikoita siitä, jos jollakulla poikkeuksellisesti sattuu olemaan sama asu päällä toistamiseen. Toivon syvästi, että tämä asetelma vielä vuosien saatossa kääntyy toisin päin - uskomattomampaahan on todellisuudessa se, jos esimerkiksi kansanedustaja ei voi käyttää samaa mekkoa useampana vuonna, kenties asua vähän muokaten ja asusteita vaihtaen.

Olisi tosi kiva kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia aiheesta! Koetteko paineita uuden asun hankintaan, kun joku juhla lähenee? Vai käytättekö surutta samaa mekkoa vuodesta toiseen? Ja toisaalta - mahdollistaako nykyvaatteiden laatu edes sitä, vai olemmeko pakotettujakin hankkimaan uuden pikkujoulumekon joka vuosi?

-Netta

Lue myös:

Miten kulutustottumukseni ovat muuttuneet?

Miksi en (enää) osta Kiinakaupoista?

 

Ladataan...

Kirjoittelin blogissa jo viime vuonna siitä, kuinka meille on kuin hiipien muodostunut tavaksi rapujuhlien järjestäminen. Viime viikonloppuna vietettiinkin jo neljättä kertaa rapujuhlia sukumökillä Lahden suunnalla. 

Puhuimme ystävien kanssa tuolloin siitä, kuinka tällaiset perinteet ovat niin kivoja ja tärkeitä. Kolmenkympin paikkeilla monet meistä ovat joutuneet luopumaan monista entisistä perinteistä - ei ole enää lapsuuden jouluja tai perinteistä juhannusta sukumökillä. Mutta onneksi ihminen voi itse luoda omia perinteitään, ja meille yksi perinne on nyt jo neljänä vuonna ollut elo- tai syyskuussa vietetyt rapujuhlat. Jokainen osallistuja tietää niitä jo hyvissä ajoin odottaa, ja jokainen tietää myös jo aika hyvin, mitä niissä tapahtuu ja millä kaavalla juhlia vietetään. Perinteisellä tietenkin!

Ensin körötellään autolla Helsingistä (tai kuka mistäkin) Lahteen. Käydään Launeen Citymarketissa ostamassa ravut ja muut ruoat, ja juomat haetaan Alkosta. Välipalaa tankataan Citymarketin kyljessä olevassa ravintolassa. Sitten ajellaan loppumatka mökille, jossa kukin valtaa oman makuupaikkansa. Vaihdetaan kuulumisia, kuunnellan musiikkia ja availlaan ensimmäisiä juomia. Jossain vaiheessa aletaan koristelemaan paikkoja - levitetään valonauhat ja -pallot, tehdään takkaan tuli ja sytytellään kynttilöitä. Katetaan pöytään rapulautaset (joka vuosi erilaiset), viinilasit, snapsilasit, servetit ja kaikki muu tarpeellinen. Keitetään ravut ja perunat, laitetaan paahtoleivät uuniin ja valmistellaan salaatit ja muut lisukkeet.

Sitten käydään pöytään. Koitetaan syödä rapuja, mutta syöminen keskeytyy jatkuvasti laulun tieltä. Lauletaan kovaa ja korkealta juomalauluja, joista tulee palavasti mieleen yliopistoajat ja sitsit & vuosijuhlat. Keskustellaan, nauretaan, ja lauletaan taas vähän. Laulun jälkeen seuraa tietysti snapsi, joskus pohjanmaan kautta.

Rapujen jälkeen on jälkiruoan aika. Jälkiruokavastaava on leiponut jotain hyvää, aika usein mustikkapiirakkaa, kuten tänäkin vuonna. Kotimaisista, itse poimituista mustikoista tottakai. Jälkiruoan kanssa juodaan tietysti kahvit ja kahvin kanssa saatetaan maistella vähän likööriäkin.

Ruokailun jälkeen aletaan perisuomalaiseen tapaan lämmittää saunaa. Kuunnellaan musiikkia, ehkä pelataan lautapeliä. Joskus se jää, koska on niin paljon puhuttavaa. Kun elämä on heitellyt ihmisiä eri puolille Suomea, riittää harvoilla tapaamiskerroilla puhuttavaa kaikkien menetettyjen päivienkin edestä. 

Saunassa heitetään löylyä, jutellaan lisää ja välillä käydään vilvoittelemassa. Yleensä rohkeimmat ovat vielä syyskuussakin uskaltautuneet uimaan, mutta tänä vuonna se jäi. 

Saunomisen jälkeen iskee usein väsymys - kello on tässä vaiheessa yleensä jo reippaasti yli puolenyön ja juhlat kestäneet jo tuntikausia. Vähän saatetaan vielä syödä iltapalaa, joskus on jopa grillattu yön pimeydessä nuotiolla. Yksitellen juhlijat kuitenkin alkavat hiippailla kukin petipaikoilleen. Aamulla vuorossa on yhteinen aamupala, eilisen illan tapahtumien kertaamista ja mahdollisesti myös ulkoilua esimerkiksi sienestyksen merkeissä. Yleensä suunnitellaan myös seuraavia tulevia tapaamisia ja pippaloita.

Vähän haikein mielin paikat pikkuhiljaa siivotaan kuntoon, koristeet kerätään pois, rapuveitset laitetaan taas vuodeksi takaisin kaappiin ja punaiset valopallot laitetaan kasaan. Lopuksi kukin pakkautuu autoihinsa, mutta ennen sitä yhdessä tuumin todetaan, että ensi vuonna sitten taas! Onneksi syksyn tulossakin on jotain, mitä odottaa!

-Netta

Ladataan...
Destination: Happiness

Kun muutin 19-vuotiaana pois kotoa, muutama asia oli selvää. Mun oli saatava Ikean Ektrop-sohva, hyllytilaa mun punaisille retro-astioille ja mun olisi hankittava vieraskirja. En oikeastaan ihan tiedä, mistä se ajatus sai alkunsa. Muistelisin, että yhden lohjalaisen kaverini perheen eteisessä oli vieraskirja, johon jokainen heillä kyläillyt henkilö kirjasi nimensä, päivämäärän ja vierailun tarkoituksen. Mun vieraskirjan käyttö on rajoittunut kuitenkin lähinnä juhliin ja illanistujaisiin, arkena sitä ei ole käytetty. Ja mun vieraskirjan kirjoittajat eivät selviä ihan noin vähällä.

Tämä ei ole edes mikään vieraskirjaksi alunperin tarkoitettu kirjanen, vaan se on ihan tavallinen muistikirja, jonka olen ostanut muistaakseni Suomalaisesta kirjakaupasta ja jonka kanteen olen liimannut tarroja, jotka yhdessä muodostavat sanan VIERASKIRJA. Kirja on ollut mukana jo kuudessa eri asunnossa ja kokenut siis monta muuttoa ja muitakin kovan onnen tilanteita, joten se on ulkoiselta olemukseltaan jo hieman repsahtanut. Mutta sisältö onkin sitten täyttä priimaa!

Kirjasta löytyy lähes kaikki juhlat, joita mä olen emännöinyt. Ei tule mieleen, että olisin koskaan tärkeässä tilanteessa unohtanut käyttää sitä. Vein sen jopa mukanani kandibileisiini, jotka vietettiin muualla kuin omassa kodissani. Kirjan ihan ensimmäiset juhlat ovat "Netta 20-v!"-juhlat, joista on kulunut pian jo 8 vuotta, voi apua sentään. Mua huvittaa nyt ihan kamalasti toi mun mietelause, koska kyllä, 20-vuotiaan kohdalla iästä EI todellakaan VOI puhua :D Mulla on alusta asti ollut tapana myös esittää vieraskirjassa kavereille joitain kysymyksiä, ja tuossa kohtaa olin kysynyt vierailta nimen lisäksi, mitä heillä on päällä (koska ne olivat teemasynttärit), mikä heidän senhetkinen fiiliksensä on ja minkä elämänohjeen he antaisivat minulle. Ohjeita oli tuolloin muun muassa "nauti elämästä ja pidä hauskaa", "elä täysillä ja pelaa CSI Miami -juomapeliä" ja "opettele 7 kertotaulu". Juuri niin syvällisiä elämänohjeita, mitä 20-vuotiaan elämänkokemuksella voi antaa.

Mulle on aina ollut suurta hupia ennen juhlia kirjoittaa/koristella/askarrella tuo "introtektsti", jossa kerrotaan mikä juhla on kyseessä ja mahdollisesti kysytään juhlavierailta kysymyksiä. Joskus olin kysynyt ystäviltäni kysymyksen "Koska on Netan synttärit, puhutaan hieman Netasta. Millainen Netta on, millainen Netta ei ole?" Todella PUOLUEEELLISET vastaukset kuuluivat vuonna 2013 näin:

"Oot ihana aito oma ittes! Tykkään aina olla sun kaa."

"Netta on ihana ja vahva nainen, joka tietää mitä haluaa. Netta ei ole tyhmä tai itsekäs."

"Netta on fiksu, mutta rento. Kaukana takakireästä. Antelias ja ajattelevainen. Supliikkinainen!"

"Netta on ihana, kaunis, sanavalmis, täydellinen nainen. Netta EI ole tylsä vaan osaa pitää hauskaa."

"Netta on ihan huippu!! Aina kun Netan kanssa puhuu, niin keskusteluista saa niin paljon irti. Muita Netan ominaisuuksia: itsevarma, fiksu, empaattinen. Onpa ihanaa, kun tutustuttiin!<3"

Jos ei noilla kehuilla itsetunto kohoa, niin ei sitten millään! Kiitos kaverit, ootte varmaan saaneet mut leijumaan.

Kerroin aiemmin, että kavereideni mielestä järjestin ennen enemmän tyttöjeniltoja ja että niitä pitäisi nykyään järjestää enemmän. No, tästäkin kirjasesta selviää, että opiskeluaikana tyttöjeniltoja kyllä oli usein! Oli kesänpäättäjäisiä, itsenäisyyspäivän juhlintaa, tupareita vain tytöille ja niin edelleen. Toisaalta nykyään kun useimmilla kavereillani on puolisot, olisi tylsää jättää heidät kutsumatta, kun hekin ovat niin kivoja tyyppejä! Ja olisi myös julmaa työntää oma mies jatkuvasti jonnekin pois tyttöjenillan alta :D

Kirjassa on random-bileiden jälkeen muistoja myös vähän isommista ja tärkeämmistä juhlista, kuten 25-v/kandijuhlistani. Muistan, että lukiessani ystävieni ihania kirjoituksia, onnitteluja ja elämänohjeita mulla tuli ihan oikeasti kyynel silmään. Viidessä vuodessa elämänohjeet olivat muuttuneet ainakin vähän syvällisempään suuntaan, kun elämänkokemusta oli karttunut lisää. 25-vuotiaalle kandi-Netalle annettiin muun muassa seuraavia elämänohjeita:

"Nauti elämästä, ja ole aina ylpeä saavutuksistasi!"

"Älä stressaa turhista. Kissa ymmärtää kaikki huolesi. Älä koskaan kasva 'aikuiseksi' "

"Älä murehdi turhia. Kuolinvuoteellaan ihmiset katuvat vain sitä, että murehtivat turhaan. Ei siis sillä, että olisit vanha!"

"Elä täysillä, älä kuitenkaan vedä piriä tai muuta.. Tanssi, naura ja laula. Ole parhaiden tyyppien kanssa, ole oma itsesi eli paras ;)"

"Elämänohje sulle ei voi olla kliseinen 'elä hetkessä', koska sen sä jo osaat. Ohje, joka sulle tulee antaa on, että älä mieti liikaa, älä stressaa. Asioiden ylianalysointi on joskus turhaa ;) Elämä kantaa ja asiat järjestyy!"

"Kaikkein tärkeintä elämässä on se, että teet niitä asioita, jotka kiinnostaa sua, ja joista nautit! Silloin sun tulevaisuus näyttää hyvältä! Elä täysillä, mutta niinhän sä teet!"

"Pysähdy hetkeksi. Katso ja punnitse, kuinka hieno elämä sulla on käsillä <3 Ole ylpeä, kiitollinen ja onnellinen siitä."

"Naura paljon, iloitse muiden onnesta, ole positiivinen ja MARIA MONTAZAMIIII!!!"

"Come what may, stay yourself and have passion!!"

En halua julkaista kuvaa kenenkään ystäväni kirjoittamasta tekstistä enkä heidän omalla nimellään, koska niitä ei ole kirjoitettu somenäkyvyys mielessä, mutta yhdestä tekstistä on kyllä pakko julkaista kuva. En nimittäin edes tiedä, kuka se on tehnyt! :D Joku kaveri oli tupareidemme tuoksinassa illan pimeydessä tehnyt jekun ja jättänyt kirjaan terveiset "Cheekiltä". Eli ei, Cheek ei valitettavasti oikeasti ollut paikalla tupareissamme..

Vietimme Töölön-asunnossamme kaksi kertaa uudenvuodenjuhlia ja nämä olivat niistä ensimmäiset. Kirjotin molempina vuosina kirjaan myös itse ylös mietteitä kuluneesta ja tulevasta vuodesta, ja niitä on ollut tosi kiva lukea myöhemmin. Tuona uutena vuotena (2016) kirjoitin, että menneessä vuodessa oli ollut parasta muun muassa kandiksi valmistuminen, parisuhde, kesän lomamatka, muutto ihanaan kotiin, kaasona oleminen, baby showereiden järjestäminen ja kaikki kivat jutut läheisten kanssa. Vuodelta 2016 odotin työ- ja opiskeluasioiden selkeytymistä (ei tainnut tuolloin vielä selkiytyä), matkustelua (ei pahemmin) ja kivoja hetkiä läheisten kanssa (toteutui).

Kivoja muistoja kirjaan tallentui myös maisterijuhlissani tänä kesänä. Voi olla, että onnittelukortit vuosien saatossa katoavat jonnekin, mutta tässä kirjassa onnittelut ja hauskat muistot illasta pysyvät tallessa.

Viimeisimpänä kirjaa käytettiin järjestämissäni tyttöjen pikkujouluissa viikko sitten. Kaverini, joka oli ensimmäistä kertaa luonani juhlissa, ihastui tähän ideaan niin, että kirjoitti kirjaan hankkivansa sellaisen ehkä itsekin. Jos olet tyyppi, jolle tekstit ovat tärkeitä ja rakkaita, ehkäpä vielä rakkaampia kuin kuvat, suosittelen kyllä ehdottomasti hankkimaan vieraskirjan! Sitä on niiiin mukavaa selata juhlien jälkeisenä päivänä ja muutenkin. Ilman tätä kirjaa olisin jo unohtanut monta juttua. Vieraskirjastani löytyy tällä hetkellä 24 juhlat, ja toivon että niitä kertyy vähintään saman verran lisää. Kavereille anteeksipyyntö, ette tule koskaan, ikinä pääsemään eroon tästä!<3

-Netta

Seuraa blogia: Facebook x Bloglovin x Instagram

Ladataan...
Destination: Happiness

Kirjoittelinkin lyhyesti lauantaina, että olin järjestämässä silloin pikkujouluja ystävilleni täällä meidän kotona. Meitä oli 13 ihmistä ahtautuneena tänne 36 neliömetrin asuntoon, ja hyvin mahduttiin ja viihdyttiin. Sopu sijaa antaa, kuten sanotaan. Olin aiemmin saanut kavereiltani palautetta, että järjestin kuulemma ennen paljon enemmän tyttöjeniltoja ja että sellainen pitäisi pistää taas pystyyn. Nyt sain kuin sainkin vihdoin toteutettua sen homman. Oli kyllä mukavaa, kun kaikki kaverit olivat yhtä aikaa saman katon alla ja samalla tuli myös käynnistettyä oma "joulukausi", niin jouluisten herkkujen, joululaulujen kuin lahjojenkin suhteen!

Ajattelin vinkata vähän, minkälaisia herkkuja pikkujouluissa (esimerkiksi) voi tarjoilla, tämä kun lienee varsin ajankohtainen pohdinta monella juuri nyt. Mä olen tunnettu siitä, etten ole mikään varsinainen kodinhengetär, joka viihtyisi kyökissä tuntikausia, joten nämä herkut ovat tosi helppoja tehdä ja luonnistuvat ihan jokaiselta.

Ensinnäkin päätin tarjoilla jälleen kerran juustoja, koska ne ovat niin itseni kuin vieraittenikin ikisuosikki. Koska on joulunaika, päätin tietysti tarjoilla pipareita ja niiden kanssa yhteen sopii sinihomejuusto. Lisäksi ostin ihan tavallista goudaa ja vaihtelun vuoksi vuohenjuustoa. Juustojen kanssa tarjolla oli myös viikunahilloa, joka sopikin erinomaisesti myös tuon vuohenjuuston kanssa. Juustotarjotinta on helppo laajentaa lisäämällä siihen vielä enemmän erilaisia juustoja, kenties joitain suolaisia keksejä ja niille myös joitain levitteitä, viinirypäleitä ja hedelmiä.

Päätin kuitenkin myös kerrankin leipoa jotain helppoa, ja päädyin Eeva Kolun Kaikki mitä rakastin -blogista peräisin olevaan kasvisquiche-reseptiin. Näiden pienten kasvispiiraiden valmistaminen on helppoa ja nopeaa, ja mietinkin näitä tehdessäni, että miksen tee näitä useamminkin. Eeva on alunperin suunnitellut reseptin vappupiknikille, mutta loistavasti quichet toimivat näin marraskuun pimeydessäkin. Tämä on siitä hyvä resepti, ettei tässä käytetä lainkaan jauhoja, joten se sopii myös keliaakikoille ja muille gluteiinin välttelijöille. Mikäli tästä haluaa tehdä lihaisan version, voisi joukkoon lisätä esimerkiksi parmankinkkua.

Eeva Kolun minikokoiset kasvisquichet (n. 12 kpl)

6 munaa

200 g Crème Bonjour Aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa

1 dl parsakaalia pieneksi kuutioituna (jätin itse pois..)

1 dl paprikaa pieneksi kuutioituna (.. ja laitoin tätä tuplamäärän)

1 dl kesäkurpitsaa pieneksi kuutioituna

2 rkl tuoretta timjamia silputtuna

1/4 tl suolaa

chilijauhetta maun/tulisuuden mukaan

mustapippuria myllystä

2 dl parmesania raastettuna

Sekoita keskenään tuorejuusto ja kananmunat. Lisää joukkoon vihannekset, suola ja mustapippuri sekä puolet juustoraasteesta. Käytä kevyesti rasvattua muffinsipeltiä tai jaa taikina 10 tukevaan muffinsivuokaan (silikoniseen tai ”amerikkalaiseen”, jos käytät paperisia). Ripottele loppu juustoraaste taikinan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Sopii tarjoiltavaksi kylmänä ja lämpimänä.

Toinen superhelppo, mutta maistuva suolainen tarjoiltava on ruisnapit erilaisilla täytteillä. Ostin itse sourcream & onion -maustettuja ruisnappeja, joihin laitoin kahta eri täytettä. Kasvisversioon tuli vain valmista aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa ja päälle hieman tuoretta ruohosipulia. Lihaversion täyte oli mielestäni enemmän jouluinen, koska omassa lapsuudenkodissani syötiin jouluna poroa, jota myös tässä täytteessä on. Täyte oli mielestäni tosi hyvää ja nämä syötiinkin illan kuluessa kokonaan loppuun.

Ruisnapit savuporotäytteellä (n. 20 kpl):

100 g kylmäsavuporoleikkelettä pieneksi leikattuna

1 prk creme fraichea

1 suolakurkku (esim Myrttisen)

mustapippuria

tuoretta ruohosipulia

ruisnappeja

 

Laita creme fraiche pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon kylmäsavuporopalat ja pieneksi silputtu suolakurkku ja rouhi joukkoon mustapippuria myllystä. Sekoita hyvin. Nosta ruisnappien päälle pieni nokare täytettä. Koristele jokainen nappi tuoreella ruohosipulilla. (Viimeisen vaiheen unohdin itse ruisnappien kanssa kokonaan).

 

Mä olen kertonut jo aiemmin, että mun yksi vakiojuhlaherkku on Frödingen pakastemutakakku, koska se on vaan niiiin hyvää. Helppo tapa tuunata kakkua on laittaa sen päälle joitakin marjoja. Itse halusin punaisia marjoja, koska ne sopivat hyvin jouluteemaan. Tajusin, että meillä on pakastimessa meidän oman mökin pihalta poimittuja vadelmia ja punaherukoita, ja niinpä kakun päällä olikin nyt varsinaisia luomu- ja lähiherkkuja.

Kakun kanssa joimme kahvikoneella tehtyjä cappuccinoja ja latteja, mutta alkuillasta tarjoilin vieraille myös Gluhweinia eli hehkuviiniä, joka oli myös oikein hyvää. Juoma muistuttaa siis glögiä, mutta se on punaviinipohjainen.

Gluhwein (mukaelma):

1 pullo punaviiniä, 2 dl vettä, 1 sitruuna, 2 rl hunajaa, 2 rl fariinisokeria

Leikkaa sitruuna kahtia. Paloittele toinen puolikas pieniin paloihin. Lisää punaviini, vesi ja sitruunanpalat kattilaat. Purista toisesta sitruunanpuolikkaasta mehu kattilaan. Lisää joukkoon hunaja ja fariinisokeri. Lämmitä juomaa liedellä samalla välillä sekoittaen. Älä anna juoman kiehua.

--

Meillä oli juhlissa "ohjelmanumerona" se, että jokainen osallistuja toi mukanaan noin viiden euron lahjan, ja jossain vaiheessa iltaa lahjat sitten vaihdettiin. Kaikki olivat tuoneet tosi kivoja lahjoja ja tämä ohjelmanumero olikin todella pidetty. Lisäksi pelasimme juomapeliä ja Aliasta sekä perinteistä seuraleikkiä, jossa osallistujien otsaan liimataan maalarinteippi, johon kirjoitetaan jonkun julkkiksen nimi ja pelaajien tulee kysymyksien avulla arvata, kuka julkkis on kyseessä.

Joulutunnelmaa loivat joululaulut, mutta listalla oli myös muita biisejä, jottei kukaan päässyt saamaan joululauluähkyä.

Ilta oli tosi mukava ja onnistunut. Täytyykin siis ottaa asiaksi koittaa järjestää näitä tyttöjeniltoja vähän useamminkin, ne tuovat niin kivaa piristystä arjen keskelle. Onko teillä pikkujouluja tiedossa?

-Netta

Lue myös aiheeseen liittyen:

Pikkujoulut ystäväporukan kesken

Ja taas juhlittiin

Tupatarkastus

Valmistujaiset rennosti mutta juhlavasti

 

Ladataan...
Destination: Happiness

Moikka ja kivaa lauantaita!

Päätin tulla heittämään blogin puolelle tällaiset nopeat lauantaiset moikat. Tämä viikko on jälleen ollut aika kiireinen, ja tänäänkin on puuhaa riittänyt, sillä järkkäilen täällä juuri paikkoja tämäniltaisia tyttöjen pikkujouluja varten. Näitä voisi kyllä kutsua myös "joulukauden avajaisiksi". Nythän on tavallaan ehkä vähän aikaista järjestää pikkujoulut, kun ei olla vielä joulukuussa, mutta tämä oli ajankohta joka sopi lähes kaikille vierailleni, joten parempi nyt, kuin joulukuun pikkujoulusumassa. Itselläni tästä viikonlopusta alkaa nyt virallisesti joulun fiilistely, joka jatkuu sitten ihan vuoden loppuun saakka.

En ole ennen tätä viikonloppua vielä oikeastaan yhtään fiilistellytkään joulua. Nyt olen kuitenkin juhlia ajatellen viritellyt tänne kotiin vähän jouluvaloja ja ostin myös hyasintin ihanaa joulun tuoksua luomaan. Tänään tarjoiluja valmistellessani kuuntelin ensimmäistä kertaa tänä vuonna joululauluja, ja nyt olen ihan totaalisessa jouluhurmoksessa. (Sydämeeni joulun teeeen...)

Mun lapsuudenkodissa oli tapana laittaa joulukoristeet aina ensimmäisenä adventtina kerralla kuntoon, ja yleensä olen omissa kodeissanikin pitänyt siitä perinteestä kiinni. Mutta toisaalta on kiva näinkin, että joulua on nyt kotona vähän, ja pikkuhiljaa sitä tulee vielä lisää. Meidän joulukoristeet ovat tällä hetkellä säilytyksessä meidän mökillä ja meidän pitääkin hakea ne joku viikonloppu sieltä. Täytyy vähän kartoittaa sitäkin, miten paljon tänne pienempään asuntoon viitsii laittaa koristeita ( tai siis mahtuu). Tuo ylemmän kuvan pieni poro on tämän vuoden ostos, samoin tuo alemman kuvan valonauha. Meillä oli saman tyylinen tosin jo aiemmin, mutta Frida puri viime vuonna sen entisen poikki, heh.

Myös tuossa ylemmässä kuvassa näkyvät purkissa olevat, patterilla toimivat tähtivalot ovat tämän vuoden ostos. Pallovalot sen sijaan roikkuvat esillä ympäri vuoden, vaikkakin päällä niitä pidetään lähinnä talviaikaan. Mä olen tunnelmavalointoilija, musta ne tuovat niin ihanaa tunnelmaa tämän pimeyden ja harmauden keskelle. Meillä on mökillä vielä ainakin yksi iso valolla varustettu paperitähti, jonka haluan ehdottomasti tänne kotiin.

Nyt kun joulukausi on omalta osaltani korkattu ja "jouluhulluus" päässyt valloilleen, tulee joulu varmasti näkymään täällä bloginkin puolella. Toivottavasti siellä on muitakin jouluintoilijoita, jotka jaksavat lukea aiheesta. Palailen lähipäivinä tarkemmin pikkujoulujen tarjoiluihin, jos siellä on muitakin pikkujoulujen järjestäjiä, jotka kaipailevat vinkkejä.

Nyt toivotan oikein ihanaa ja tunnelmallista lauantaita ja siirryn jatkamaan juhlajärjestelyjä.

-Netta

Ladataan...
Destination: Happiness

Halusin kirjoittaa isänpäivästä, vaikka se ei olekaan kauhean "uniikki" aihe tänään. Mutta jokaisen ihmisen teksti omasta isästään, samoin kuin suhde omaan isään, on tietysti uniikki. Huomasin, että olen kirjoittanut isänpäivästä myös vuonna 2014 ja oikeastaan ajatukseni ovat aika samanlaisia kuin silloinkin. Näen edelleen tärkeinpänä asiana minun ja isäni suhteessa sen, että isä on aina olemassa minua varten, kannustaa ja tukee. On ylpeä minusta ja tietysti aina vähän huolissaankin, niin kuin asiaan kuuluu. Ja homma menee tietysti samoin toiseenkin suuntaan. Voi luoja, miten huolestuneeksi tulenkin, jos isä ei vastaa puhelimeensa tai vielä pahempaa, jos se on kiinni - silloin olen jo kehittelemässä vaikka mitä kauhukuvia päässäni..

Kun olin opiskelija, isä auttoi ja tuki minua monella tavalla. Hän tuli kiinnittämään lamput kattoon ja kittaamaan reiät seinissä. Hän tuli auttamaan muutossa ja kasaamaan huonekaluja. Hän auttoi taloudellisesti, kun tarvetta oli. Isä opetti minut käyttämään akkuporakonetta, korjaamaan rikki menneen pyöränkumin ja tekemään polkupyörälle keväthuollon. Olen niistä asioista ikuisesti kiitollinen. En siinä konkreettisessa mielessä, että osaan nyt tehdä nuo hommat, vaan siksi että isä näki sen vaivan ja hänellä oli aikaa minulle. Isä on yksi niistä harvoista ihmisistä, joille voisin soittaa vaikka keskellä yötä, jos jotain ikävää kävisi, ja tiedän että hän auttaisi.

Viime vuosina roolit ovat joskus olleet myös toisinpäin. Olen saanut tilaisuuksia auttaa itse isää. Kun isä joutui onnettomuuteen, haimme hänen kissansa meille hoitoon. Kun isä meni leikkaukseen, tuli hän meille muutamaksi yöksi sen jälkeen "tarkkailuun", koska ei saanut mennä yksin kotiin yöksi. Yhtenä jouluna isä tuli meille passattavaksi ja minä hoidin ruoat, juomat ja muut tarjoilut.

Nykyään minulla on tapana viedä isä syömään jonnekin kivaan ravintolaan isänpäivänä. Harvemmin olemmekaan ihan kaksistaan, mutta isänpäivä on sellainen tilaisuus, jolloin vietämme isä-tytär-aikaa. 

Parasta on, että isä on aina isä. Että elämässä on ihmisiä, joiden kanssa suhde pysyy melko samanlaisena, vaikka vuodet vierivät. Se on turvallista ja lohdullista. Monet asiat ovat muuttuneet, mutta suhteessa isään on paljon samaa kuin 20 vuotta sitten. Jollain tasolla olen isälle aina se pieni tyttö, josta hän huolehtii ja on huolissaan. Se tuntuu hyvältä.

Hyvää isänpäivää vielä ihan kaikille. Minusta on hyvä, että tästä päivästä voi käyttää myös sanaa "läheisenpäivä", tai ihan mitä sanaa kukin itse haluaa. Siitä ei kannata pahoittaa mieltään, vaan antaa jokaisen juhlia niin kuin se heille parhaiten sopii. Kaikilla ei ole omaa isää, mutta on ehkä vaari, bonusisä, setä, eno, veli, tai ehkäpä kaksi äitiä, vain äiti, mummo, mamma tai joku muu. Ihan sama kuka, kunhan on joku rakas ihminen, jolle voit aina olla oma itsesi. <3

-Netta

Ladataan...

Viikonloppuna vietettiin ystäviemme järjestämiä Halloween-bileitä. Olipa kyllä mukavat juhlat! T'äytyy myös sanoa, että oli kivaa olla kerrankin itse vieraana eikä juhlien järjestäjänä. Silloin kun vielä asuimme isommassa asunnossa, oli meillä usein tapana järjestää juhlia ja illanistujaisia. Se on tietysti kivaa, mutta on siinä oikeasti paljon hommaakin. Pitää siivota ennen ja jälkeen juhlien, huolehtia tarjoiluista ja vieraiden viihtyvyydestä. Ihan hirveän usein emme ole itse olleet vieraina juhlissa, ja nyt olikin tosi kivaa päästä tällä kertaa itse "valmiiseen pöytään".

Ja näihin juhliin olikin kyllä panostettu! Oli ihania koristeita ympäri asuntoa, erilaisia valoja ja kynttilöitä. Tarjoilut olivat tietysti Halloween-teemaan sopivat: oli itse tehtyjä kammottavia keksejä ja kauhuteemaisia karkkeja. Suolaisella puolella oli salaattia ja ihania itse tehtyjä suolaisia piirakoita.

Lisäksi taitava ystävämme teki näihin juhliin myös Halloween-kakun, joka oli tosi hyvää. Samainen ystäväni teki myös minulle kakut valmistujaisiini.

Päätin jo aiemmin, että näihin juhliin en halua pukeutua mihinkään "pelottavaan" asuun, vaan haluan tällä kertaa jotain kivaa ja söpöä. Naamiaiskaupassa eteeni osui lähes heti tämä Lumikki-asu, ja valinta oli sillä selvä, en jaksanut jäädä jahkailemaan sen kauempaa. Satuin nimittäin omistamaan jo valmiiksi mustan, Lumikille sopivan peruukinkin. Tuo sama peruukki on muuten ollut minulla jo yläasteelta lähtien, heh.

Laitoin mekon alle vielä tyllialushameen, jotta helmasta tuli tuollainen tosi muhkea. Lumikki-meikkiin kuuluivat tietysti mustat kulmakarvat, poskipuna ja punaiset huulet. Mekon mukana tuli tuo söpö panta ja lisäksi asuun kuului myös choker-kaulakoru, joka oli kuitenkin liian löysä ja päätinkin olla kokonaan ilman mitään kaulakorua.

Juhlissa nähtiin myös muun muassa Frozenin Elsa, Dracula, Punahilkka & Iso paha susi, mummo, Superman, noita ja Lennu-Kalle Taipale (= pianoa soittava bostoninterrieri). Asuihin oli siis todellakin panostettu.

Olipa kivat juhlat, ehkäpä ensi vuonna uudestaan? Nyt kun Halloween on ohi, voidaankin pikkuhiljaa alkaa kääntää katseet kohti joulun odotusta. Olen itse järjestämässä tyttöjenillan pikkujoulumerkessä parin viikon päästä, täytyykin alkaa pikku hiljaa suunnitella myös sitä :)

-Netta

Ladataan...

Vielä jokunen vuosi sitten en olisi osannut kuvitellakaan osallistuvani rapujuhliin, saati sitten emännöiväni sellaisia. Itseasiassa, vielä kolme vuotta sitten en ollut koskaan ollut rapujuhlissa enkä edes koskaan kuorinut tai syönyt oikeaa rapua. No, asiat voivat muuttua äkkiä ja toden teolla, sillä sittemmin olen jo kolmena vuonna emännöinyt rapujuhlia!

En edes enää muista, mistä idea rapujuhliin tuli. Ehkäpä juuri siitä, etten ollut koskaan saanut kutsua sellaisiin, ja keksin että voisin yhtä hyvin järjestää sellaiset itse (tai siis miehen ja kavereiden pienoisella avustuksella, heh). Ensimmäisellä kerralla vielä vähän arastelin ja ällösinkin rapujen kuorimista enkä tainnut syödä niitä kovin montaa, mutta vuosi vuodelta olen tullut yhä tutummaksi rapujen kanssa, ja nyt tykkään sekä kuorimisesta että syömisestä. Mutta ainakin meidän rapujuhlamme ovat niin paljon muutakin kuin rapujen syömistä!

Juhlat on jokaisena kolmena vuonna vietetty sukumökillä kaveriporukkamme kesken. Juhliin kuuluu rapujen lisäksi muitakin herkullisia ruokia sekä tietysti snapseja ja eritoten snapsilauluja! Lauluja satelee juhlissa tiuhaan tahtiin, koska heti kun jonkun mielestä on syöty liian kauan, kilistää hän lasiaan ja toivoo jotakin laulua lauluvihosta, jollaiset yksi ystäväni on itse askarrellut jokaiselle osallistujalle. Ruoan ja juoman lisäksi tärkeässä osassa on tietysti myös koristeet: on kynttilöitä, valonauhoja, lyhtyjä ikkunan ulkopuolella ja tietenkin tuli takassa. Joka vuosi meillä on myös erilaiset pahviset rapulautaset, tänä vuonna suorastaan hillityt verrattuna edellisvuosien punaisiin lautasiin.

Kun ruoat on syöty ja snapsit juotu, on vuorossa jälkiruokakahvit ja niiden kanssa jotain ihanaa jälkiruokaa, jonka jälkiruokavastaava on loihtinut. Tänä vuonna se oli herkullista mustikkapiirakkaa. Jälkiruoan jälkeen vuorossa on yleensä lautapelejä, joiden jälkeen aletaan lämmittää saunaa. Vaikka eletäänkin jo syyskuun alkua, uskaltautui osa rohkeimmista edelleen järveen uimaan. Älkää vain erehtykö luulemaan, että minä olisin yksi heistä, ehei..

Perinteissä on kyllä jotain niin ihanaa. Nykyään tiedän aina, että syksyn tulo ei haittaa niin paljon, koska töiden jo alettua ja säiden jo vähän viilennyttyä seuraa yksi vuoden hauskimmista viikonlopuista, eli rapujuhlaviikonloppu. En tiedä, mikä rapujuhlista tekeekin niin erityisen hauskat. Ehkäpä se, että ne ovat niin omanlaisensa snapsilauluineen ja rapuineen, joita tulee syötyä se tasan yksi kerta vuodesta. Osansa asiassa on tietysti myös ihanalla mökkimiljööllä, jossa meidänkin tulee nykyään (oman mökin oston jälkeen) käytyä aika harvoin. On kiva, että on tällaisia perinteitä, joiden takia myös täällä sukumökillä tulee vierailtua ja yövyttyäkin.

Oikeastaan rapujuhlat olivat taas niin kivat, että huomasin jo miettiväni, että "eikös näitä voisi järjestää vähän useamminkin.." No tokihan voi, ja varmasti menenkin vieraaksi, jos joku muukin innostuu järkkäämään omat rapujuhlansa. Meidän tuttavapiirissämme nämä kuitenkin ovat tällä hetkellä ainoat rapujuhlat, ja en taida itse jaksaa järjestää kaksia vuodessa, heheh. Ja toisaalta, joulukinhan on niin kiva juttu vain siksi, että se tulee vain kerran vuoteen?

Nyt on siis ravut syöty vuodelle 2017 ja seuraavaa kertaa saa odotella noin vuoden verran. Mutta tiedättehän miten sanotaan, että "hyvää kannattaa odottaa"? No, ainakin tässä asiassa se todellakin pitää paikkansa!

Ladataan...

Kirjoitin jo kesäkuussa viettäneeni valmistujaisjuhlia. Nyt seuraa paljastus - en ollut ihan virallisesti valmis vielä silloin. Juhlapäivää valittaessa luulin kyllä, että olisin, mutta yliopisto on niin hirveän jähmeä laitos, etten tajunnut tällaisten asioiden tapahtuvan hiiiitaaaasti. Koska vaikka olinkin palauttanut graduni jo aikoja sitten, täytyi tietysti odottaa, että se arvosteltaisiin ja arvosana ilmestyisi rekisteriin. Sen jälkeen piti vielä pyytää tiettyjen opintojen sitomista kokonaisuuksiksi, ja kun tämä oli tehty, piti täyttää e-lomake valmistumista varten. Näissä kaikissa asioissa tietysti kesti oma aikansa, mutta sittenkin, kun kaikki nämä kommervenkit olivat jo takana, odoteltiin asiaa joka tuntuu ihan kivikautiselta - todistuksia allerkirjoittavat henkilöt olivat viettämässä pitkää kesälomaansa ja sain odotella, että he suvaitsevat tulla allekirjoittamaan todistukseni. No, VIHDOIN tällä viikolla sain todistuksen käteeni, jee! Nyt voin sitten huudella pitkin kyliä olevani maisterin papereilla varustettu tyttö.

Eipä tuo toisaalta mitään haittaa, että juhlia vietettiin jo kesäkuussa - asuimme silloin tarpeeksi isossa asunnossa, jotta pystyin pitämään juhlat kotona, ja olinhan jo silloin tehnyt kaikki pakolliset opinnot ja gradukin oli jo ollut palautettuna hyvän tovin. Ja onneksi juhlin, sillä todistuksen hakeminen yliopiston toimistolta oli varsin korutonta. Nykyään kun (ilmeisesti säästösyistä) ei mitään publiikkeja enää ole, vaan todistus haettiin toimistosta vuoronumerolla, jossa virkailija sen ojensi ja kohteliaasti tiskin takaa onnitteli. Siinä sitä sitten vähän hämmentyneenä todistus kädessä sai todeta, että tässä se nyt sitten oli.

Valmistumiseen liittyy monenlaisia tunteita. Tavallaan en ole edes täysin vielä ymmärtänyt, että se kaikki on nyt ohi. Ei enää tenttejä, esseitä, kotitehtäviä, harjoitteluja, kandeja, tutkielmia, gradua.. Kaikki se tuntui välillä valtavan työläältä, kun kävi koko opiskeluajan myös töissä tienatakseen rahaa vuokraan ja muuhun elämiseen. Tavallaan tuntuu aivan ihanalta ja helpottavalta, mutta kyllä ilmassa on kaihoakin. Taakse jäävät nyt lopullisesti opiskelijabileet (keskellä viikkoakin), lounaat opiskelijakavereiden kanssa, juorutuokiot kaikista höperöistä professoreista ja luennoitsijoista, aamuluentojen skippaaminen ja opiskelijahaalareiden käyttäminen vappuna. Opiskelija-ajasta voisi kai sanoa, että se oli yhtä aikaa kamalaa ja ihanaa. Ja voi luoja, miten hauskaa se myös välillä olikaan!

Kauhulla olen lukenut uudistuksista, joita opiskelijoiden toimeentuloon ja tukiin on viime aikoina tehty. Juuri yhtenä päivänä totesin, että olen erittäin onnekas, että ehdin suorittaa opinnot loppuun ilman, että kyseiset uudistukset olisivat vaikuttaneet elämääni. Koska olin itse opiskelija monen monta vuotta, tulen aina olemaan opiskelijoiden puolella enkä voi mitenkään ymmärtää sitä, että tulevaisuuden veronmaksajilta viedään etuja pois. Näen asian niin, että tukien leikkaaminen pakottaa vain käymään entistä enemmän töissä ja lykkää siten valmistumista. Kävin itsekin koko opiskelija-ajan töissä usen kerran viikossa enkä olisi mitenkään pärjännyt pelkkien tukien varassa, mutta jos tuet olisivat olleet pienemmät, olisin käynyt töissä vielä enemmän, enkä varmaan olisi valmistunut vieläkään. Pistää vihaksi tuollainen lyhytnäköisyys, mutta minkäs teet. Itselläni on suunnitelmissa mahdollisesti opiskella joskus tulevaisuudessa jotain lisää, mutta sekin on tehny hankalaksi siten, että joutuisin hakemaan opintoihin jostain pikkukiintiöstä, koska olen jo kertaalleen opiskellut.

Mahdolliset seuraavat opinnot eivät kuitenkaan ole ajankohtainen asia juuri nyt, vaan aion kyllä ainakin hetken aikaa nauttia siitä, että opiskeleminen on nyt takanapäin ja vapaa-ajalla saa hyvällä omatunnolla lukea muutakin kuin tenttikirjoja, tehdä tietokoneella muutakin kuin gradua ja viikonloppuisin saa vain hölläillä. Mutta, never say never.

Kuvat on otettu juhlapäivänäni kesäkuussa. Sain ihania kukkia, lahjoja ja oli vain niin kivaa. Mulla oli Tiger of Swedenin mekko ja vähän pörröinen tukka (näköjään). Nyt kun paperit on oikeasti kourassa, aion juhlia vielä vähän menemällä sukulaisten kanssa syömään, nuo juhlat kun olivat vain kavereille. Kyllähän sitä nyt vähän lisää juhlia pitää, kun jotain aihetta on.

-Netta

Pages