Ladataan...

Kiitos kaikille postaustani "Blogien rahakeskustelu on kapeakatseista" kommentoineille - kommenttiboksissa on syntynyt ihan huippumielenkiintoista keskustelua! Tosi kiva kuulla, että myös muut ovat kokeneet asian näin, enkä ole yksin ajatusteni kanssa. Postaus on tällä hetkellä Lilyn "Viikon puheenaihe", joten mikäli sulla on vielä ajatuksia aiheeseen liittyen, käy ihmeessä jakamassa ne kommenttiboksissa.

Kommenttiboksissa nousi mielenkiintoista keskustelua myös siitä, kuinka usein naistenlehdissä ja blogeissakin saattaa törmätä säästövinkkeihin, jotka ovat myös aika korkealta "norsunluutornista" huudeltuja. Siis tasoa "osta vähemmän take away -latteja" tai "käy harvemmin kampaajalla". Kun rahat ovat oikeasti vähissä, eivät tuollaiset asiat kuulu arkeen silloin muutenkaan, ja vinkeistä ei ole oikeastaan mitään hyötyä, kun niihin ei ole rahaa aikapäiviin kuluttanut. Tästä kommenttiboksin keskustelusta inspiroituneena mä päätin tehdä kaveripiirissäni pienen gallupin siitä, missä ja miten mun kaverit on ihan oikeasti säästäneet ollessaan vähävaraisia opiskelijoita. Ja säästäminenhän ei tässä tapauksessa nyt oikeastaan tarkoita sellaista säästämistä, että jonnekin säästötilille tai osakkeisiin laitettaisiin rahaa syrjään, koska siihen harva opiskelija lainkaan pystyy, vaan kyse on siitä, miten sitä penniä on venytetty, jotta rahat on jotenkin saatu ylipäätään riittämään elämiseen.

Tässäpä mainioita ja mielenkiintoisia vastauksia kysymykseen, miten pienituloiset opiskelijat saavat kitkuteltua seuraavaan tukikuukauteen saakka. Kiitos kavereille vastauksista (lisäsin joukkoon myös omani).

"Viikkobudjetti ja ruoan suunnittelu ovat tärkeimpiä asioita. Niissä teen suurimmat säästöt. Rahat riittävät helpommin, kun seuraan rahanmenoa tarkemmin jatkuvasti viikkotasolla, kuin että seuraisin esimerkiksi vain kuukausitasolla. Käytän tässä apuna exceliä, jotta rahat ihan varmasti riittävät. Lisäksi suosin kirpputoreja, Facebook-ryhmien ilmaistavaroita ja Lidliä. Käyn myös vanhempieni luona syömässä ja pesemässä pyykkiä ja saan sieltä mukaani ruokaa kotiin." -Nainen, 26 v.

"Ostin opiskeluaikoina vaatteet kirpputorilta/alennusmyynneistä tai sain kavereilta. Ostin kaupasta aina halvimman vaihtoehdon esimerkiksi elintarvikkeissa". -Nainen, 28 v.

"Tein kesäisin töitä ja laitoin kaiken mahdollisen säästöön, jotta talvella oli muutakin rahaa kuin tuet. Tein isoja määriä ruokaa ja pakastin sen pieninä annoksina, joita oli sitten kiva syödä, kun tukipäivään oli vielä aikaa. Välivuodelta jääneet säästöt auttoivat myös opiskeluaikana, mutta silloin ne myös kuluivatkin." -Nainen, 26 v.

"Opiskelijana en käynyt 7 vuoteen koskaan kampaajalla. En syönyt koskaan ulkona, ainoastaan Unicafessa. Kävin siellä myös lauantaisin säästääkseni. Hyödynsin aina kaikki opiskelija-alennukset. Harrastin vain Unisportilla käymistä ja muita ilmaisia harrastuksia. Jos menin baariin, en koskaan ostanut siellä mitään, vaan join aina pohjat kotona. Asuin kimppakämpässä ja myöhemmin sain onnekseni kaupungin vuokra-asunnon. En koskaan sisustanut ja otin muun muassa itselleni puuttuvan yöpöydän roskakatoksesta. Ostin vain halpaketjujen vaatteita, silloin kun ylipäätään jotain ostin. Välillä teimme ystävien kanssa yhdessä ison satsin ruokaa, koska se tuli halvaksi." -Nainen, 29 v.

"Olin suunnitelmallinen ruokaostoksissa ja minimoin ruokahävikin. Kävin myös tyhjentämässä vanhempien jääkaapin."- Nainen, 27 v.

"Säästin rahaa ruoassa ja ravintoloissa. En ostanut koskaan kalaa tai kalliita tuotteita, en syönyt paljon ulkona, söin aina lounaan Unicafessa ja baarissa en ostanut juurikaan juomia. Kavereiden kanssa kahviteltiin usein myös kotona kahviloiden sijaan. Elämäntyyli ylipäänsä oli sellainen, että kulutin mahdollisimman vähän palveluihin tai nautintoihin ja ostin kaiken aina mahdollisimman halvalla. En kuluttanut myöskään koskaan mihinkään kauneuspalveluihin." -Nainen, 28 v.

"En ostellut koskaan vaatteita enkä käynyt ulkomailla tai matkustellut. Kaikki rahat menivät ruokaan ja bensaan." -Nainen, 28 v.

"Kaikessa oli paljon niukempaa kuin työssäkäyvänä. Kaikesta ostamisesta tuli aina ahdistus ja huono omatunto. Kaikki mitä ostin, oli aina halvinta sorttia. Elintarvikkeet kauppojen omaa merkkiä (tyyliin X-tra, Rainbow, Pirkka), paljon makaronia ja jauhelihaa. Tuijotin ja vertailin kilohintoja kuin maaninen ja koitin aina löytää alennettuja, vanhenevia ruokia. Kosmetiikka oli markettikosmetiikkaa, vaatteet (silloin harvoin kun ostin) olivat halpakaupoista, kirpputoreilta tai kavereilta. Tavaroita tuli paljon myös lainattua sen sijaan, että olisi ostanut omaksi. Asunto oli tietysti minipieni, eikä todellakaan ollut autoa. Säästin myös olemalla ostamatta matkakorttia ja matkustin monen monta vuotta pummilla, pyörällä tai jalan. En käynyt oikeastaan lähes koskaan matkoilla, ja esimerkiksi risteilyllä yövyimme kaikista halvimmissa hyteissä autokannen alla. En harrastanut mitään, hetken aikaa oli Unisportin kortti mutten raaskinut maksaa enää sitäkään. Unicafessa tuli syötyä usein ja baarin sijaan oltiin yleensä opiskelijabileissä. Jos mentiin baariin, juotiin aina pohjat kotona eikä koskaan ostettu mitään baarissa, vaan saattoi olla oma piilopullo käsilaukussa mukana ihan vain säästösyistä. En todellakaan käynyt koskaan, ikinä kampaajalla, kosmetologilla, hierojalla tai missään vastaavalla. Kuljin rikkinäisissä silmälaseissa ikuisuuden, koska ei ollut varaa ostaa uusia. Kotini sisustus oli pelkästään Ikeaa, kirpputoria tai ilmaiseksi saatua, enkä koskaan uusinut mitään kodin tarvikkeita, vaan olemassa olevien tuli riittää ja kestää, vaikka jotain vikaa olisikin ollut. Suunnittelin vakavissani kirkollisveron maksun lopettamista ihan vaan säästösyistä. Työpaikalla palautin taukotilan tyhjiä pulloja ja pidin rahat itselläni. Töistä olen joskus "lainannut" esimerkiksi kyniä ja kirjekuoria, jotta voisin säästää." -Nainen, 28 v.

"Viime aikoina olen pysynyt tiukasti asuinpaikkakunnallani säästösyistä. Olen leiponut leivät ja näkkärit sekä muutkin ruoat alusta asti itse. Seuraan tarjouksia tiiviisti. Koen, että ruoat ja leivät itse tekemällä säästää todella paljon rahaa." -Nainen, 25 v.

"Syön opiskelijaruokaloissa ja kaupoissa ostan aina heidän oman halpamerkkinsä tuotteita. Ostan käytettyjä vaatteita kirpputoreita ja nettikirppareilta. Jos haluan viettää iltaa kavereiden kanssa, vietämme sitä kotona emmekä syö tai juo ulkona. Elokuvat katson kotona, mieluiten Yle Areenasta verorahoilla. Opiskelijana ei voi säästää rahaa sivuun, koska eläminen on niin kallista, etenkin vuokrat, enkä kuitenkaan halua syödä pelkkää makaronia tai höttöä. Kaupassa kaikki on kyllä yhtä hintavertailua, että mitä tuotteita viitsii ostaa. Ei voi vain ottaa ensimmäistä käteen osuvaa. Olen pyrkinyt ilmaisiin harrastuksiin. Netistä löytyy jumppa- ja joogavideoita. Ja juoksu on ilmaista, kunhan on kengät! Piirtäminen ja maalaaminen ovat myös ilmaisia, kunhan ensin satsaa kerran välineisiin. Kirjastoa käytän tietysti myös! Puhelimen olen hankkinut osamaksulla ilman korkoa. Katson aina, onko jotain tapahtumia, jonne pääsisi opiskelijakortilla ilmaiseksi. Esimerkiksi Ateneumissa on välillä sellainen. Olen myös mennyt vapaaehtoistyöntekijäksi tapahtumiin, joihin ei ole ollut varaa ostaa lippua, esimerkiksi festareille. Suosittelen myös opintolainan nostoa, se voi helpottaa elämää ja korko on pieni." -Nainen, 27 v.

--

Mistä sä olet säästänyt ja tinkinyt pienituloisena? Nyt saa laittaa jakoon kaikista näppärimmät ja epämääräisimmätkin vinkkinsä, ja nimenomaan sellaiset oikeasti hyödylliset.

-Netta

Kuvat: Pexels.com

Lue myös:

Blogien rahakeskustelu on kapeakatseista

Rahatilanne pakotti muuttamaan pienempään asuntoon

Onko tiiviisti asuminen "masokismia"?

Ladataan...

Viime vuosina blogeissa on kirjoitettu enemmän kuin koskaan rahasta. Ihanan avoimesti, oivaltavasti, kannustavasti ja idearikkaasti. Naiset (ja tietysti miehetkin, mutta nähdäkseni erityisesti naiset) on voimautettu ottamaan vastuu omasta taloudestaan, sijoittamaan rahastoihin/osakkeisiin/sijoitusasuntoihin ja kerryttämään eläkettä. Ja se on upeaa ja mahtavaa! Uskon, että moni ihminen, joka ei koskaan aikaisemmin ole ajatellut näitä asioita lainkaan, on saanut todella kullanarvoisia vinkkejä ja voinut kiinnostua sijoittamisesta ihan vain blogien ansiosta.

Itseäni kuitenkin hieman häiritsee se, että blogien rahakeskustelu on tavallaan niin kapeakatseista. Rahasta puhutaan blogeissa oikeastaan vain yhdestä näkökulmasta - heidän näkökulmastaan, joilla sitä on. Heidän, jotka voivat sijoittaa, hankkia rahastoja ja laittaa sijoitusasuntojaan vuokralle kerryttäen pesämunaa niin itselleen kuin lapsilleenkin.

Sen todellisuuden taakse jää kuitenkin niin paljon muutakin. Mä en itse ole koskaan kirjoittanut blogissani rahasta, koska ei ole ollut mitään, mistä kirjoittaa. Voin rehellisesti sanoa, että rahakirjoittelu ei ole ollut itselleni lainkaan ajankohtaista, koska mulla ei ole tähän päivään mennessä ollut mitään, mitä sijoittaa yhtään minnekään. Olin ylipisto-opiskelija 7 vuoden ajan ja sen jälkeen lähes vuoden freelancerina (= surkea taloudellinen tilanne). Mulla ei ole missään vaiheessa ollut mahdollisuutta sijoittaa yhtään lanttia, ei sentin senttiä mihinkään. Sen sijaan mä olen ollut useasti tilanteessa, kun palkkapäivään on vielä aivan liian pitkä aika ja tili ammottaa tyhjyyttään. Oon syönyt nuudeleita ketsupilla ja vienyt kotiin vessapaperia työpaikalta. Palauttanut epätoivoissani pulloja kauppaan ja koittanut saada jotenkin nostettua käteisenä mulle kertyneet S-bonukset, jotta voisin ostaa leipää.

Usein sijoituskeskustelussa todetaan, että "kaikki" voivat sijoittaa. Kaikki voivat aloittaa pienestä, esimerkiksi laittaa 15 euroa kuukaudessa rahastoon. Mutta siitä mä olen eri mieltä. Kaikki eivät todellakaan voi sijoittaa edes sitä toisille minimaaliselta tuntuvaa 15 euroa. Köyhälle opiskelijalle, minimipalkkaiselle, pätkätyöläiselle, freelancerille, äitiyslomalaiselle tai omaishoitajalle se ei todellakaan ole taloudellisen tilanteen puitteissa mahdollista. Puhumattakaan sitten vaikka työttömille tai eläkeläisille. Sillä 15 eurolla voi olla kitkuteltava menemään pari viikkoa, ja on suunniteltava äärimmäisen tarkasti päiväkohtainen budjetti, jotta jokainen sentti tulisi käytettyä viisaasti ja jotta rahat oikeasti riittäisivät, koska ilman ruokaakaan ei oikein tule toimeen.

Mä ymmärrän, miksi blogeissa ja julkisuudessa ylipäänsä puhutaan mielummin sijoittamisesta ja omaisuuden kerryttämisestä. Siitä, kuinka pesämuna on tilillä ja lapsille omat osakesalkut. Positiivisista puolista positiivisella näkökulmalla. Köyhyysrajan alapuolella eläminen on usein häpeällistä, rankkaa, vaikeaa ja aiheuttaa niin psyykkisiä, sosiaalisia kuin jopa fyysisiäkin oireita. Voin omasta kokemuksesta todeta, että taloudellinen niukkuus voi tuottaa järkyttävää stressiä, ahdistusta, alakuloisuutta ja vaikka mitä.

Mä jotenkin toivoisin, että rahaskeskustelussa otettaisiin huomioon se näkökulma, että ei, tänäkään päivänä edes Suomen kaltaisessa valtiossa kaikilla ei ole mahdollisuutta sijoittaa. Kyllä sijoittaminen ja raha ovat edelleen etuoikeutettujen ihmisten asioita, vaikka toki ovatkin monen saatavilla ja on hienoa, että jo pienillä summilla pääsee hyvään alkuun.

Mun taloudellinen tilanne on parantunut nyt, kun olen kokopäivätöissä enkä enää opiskele. Se on ihanan vapauttavaa ja tuntuu, että iso kivi on vierähtänyt sydämeltä, kun ei tarvitse enää stressata niin paljon rahasta. Mutta tässäkin tilanteessa mä aion aina muistaa sen, että kaikki eivät todellakaan ole samassa tilanteessa, ja on myös mahdollista, että se omakin tilanne voi muuttua koska tahansa, koska sellaista elämä tuppaa olemaan. Siksi halusin tuoda rahakeskusteluun osaltani myös tämän näkökulman, ja olisi tosi kiva, jos voisitte jakaa kommenttiboksissa omia ajatuksianne aiheeseen liittyen. <3

-Netta

Kuvat: Pixabay

Seuraa blogiani:

Instagram

Facebook

Bloglovin

Lue myös:

Downshiftasin työn lisäksi myös asumisen

En tee 5-vuotissuunnitelmia

5 työtä, joita olen tehnyt

Ladataan...

Hei ihanat, terveisiä Tukholmasta! <3

Istun jaetun hostellihuoneen kerrossängyn yläpedissä ja kirjoitan tätä, vaikka väsyttääkin aivan kuolettavan paljon. Ja samaan aikaan, vaikka väsyttääkin, haluan kirjoittaa ja jakaa hieman ajatuksiani tästä työmatkasta. Tai työmatkan herättämiä ajatuksia? Kuinka vain.

Saavuin siis Ruotsiin viime sunnuntaina ja olen viettänyt tähän asti aikaa Keski-Ruotsissa, mutta nyt tulin viikonlopuksi Tukholmaan. En kuitenkaan ole ihan varma, oliko siinä mitään järkeä, sillä olen tästä tosi intensiivisestä reissusta niin totaalisen poikki, etten jaksanut tänään illalla tehdä mitään muuta, kuin käydä syömässä ja tulla takaisin hostellille, koska olen vain niin v ä s y n y t. (Enkä todellakaan jaksanut puhua kenellekään muille huoneessa majoittuville). Todellisia vanhuuden merkkejä, koska vielä vaikkapa kymmenen vuotta sitten en olisi ikinä valinnut viettää iltaani hostellihuoneessa, vaan olisin lähtenyt into piukeana riekkumaan jonnekin baarikierrokselle ja sosialisoinut iloisesti. Nyt puolestaan ajattelen, että miten ihanaa, kun on jo sen verran ikää, että ei tarvitse. Ei ole enää takaraivossa jyskyttävää Fear of Missing Outia, jonka takia olisi pakko lähteä vaikka verenmaku suussa paahtamaan. Voi vain rötvätä täällä omassa pedissään juuri niin epäsosiaalisena tai epäseikkailijamaisena kuin haluaa. Päivä se on uusi huomennakin ja toivottavasti sitten jaksan tehdä jotain kivoja turistijuttujakin hieman.

Työreissu on ollut tosi antoisa ja monenlaisia tunteita ja ajatuksia herättävä. Mä olen monta kertaa havahtunut ajattelemaan, miten iloinen olenkaan, että satuin saamaan tämän työn. Ja sitä, miten hirvittävän pitkä matka onkaan kuljettu, että tähän pisteeseen ollaan tultu. Kun puhuin uudesta työstä erään tuttuni kanssa jokin aika sitten, totesi hän, että ehkäpä olen affirmoinut tämän työn itselleni. Siis toivonut, odottanut, ajatellut ja halunnut sitä niin paljon, että se siksi tipahti syliini. Mun oli kuitenkin pakko todeta, että nyt mä olen eri mieltä. Ei tämä työtilaisuus toivomalla syliini tippunut, vaan se on vaatinut todella kovaa työtä.

Menin lukioon, vaikka omassa suvussani ei ole montaakaan ylioppilasta eivätkä esimerkiksi kumpikaan vanhemmistani ole käyneet lukiota. Hain yliopistoon, vaikka olinkin jostain syystä  aivan varma, etten koskaan pääsisi sinne, tai en ainakaan koskaan, ikinä saisi jotain niin pelottavaa ja ylivaativaa, kuin gradua valmiiksi (vaan sainpas sitten kuitenkin). Opiskelin yliopistossa ja tein samalla töitä ihan hullun lailla elättääkseni itseni. Tein lähes ilmaiseksi oman alan työharjoittelun, jotta saisin hyvän merkinnän cv:seeni - ja elin samalla täysin kädestä suuhun. Viimeisenä opiskeluvuonna olin kokoaikaisesti oman alan töissä samalla, kun yritin vääntään gradua kasaan, ja oma jaksamiseni oli aivan totaalisen äärirajoilla. Opiskeluaikana kohtasin useita opettajia, ohjaajia ja professoreja, jotka käyttäytyivät asiattomasti, ilkeästi, simputtaen ja vähätellen (eivät tosin vain minua, vaan myös lukuisia muita opiskelijoita. Heistä tehdyt valitukset eivät koskaan tuottaneet mitään tulosta). Sain kuulla useasti, että minun pitäisi olla paljon parempi, taitavampi ja osata jo siinä vaiheessa paljon enemmän. Siis jo aivan opintojen alussakin, kun olin vielä aivan noviisi! Sain jopa kerran kuulla eräältä ohjaajaltani, että minun pitäisi olla parempi, koska muuten on hänen kannaltaan noloa, jos minun osaamattomuuteni yhdistetään häneen tai hänen laitokseensa. Jatkoin silti läpi harmaan kiven menemistä, keräsin työkokemusta ja halusin/päätin saada kivan oman alan työpaikan. Kokeilin työpaikkoja, jotka eivät tuntuneet ollenkaan hyviltä tai omilta, vaan joissa tunsin stressiä, ahdistusta, tylsistymistä, joukkoon kuulumattomuutta ja pahaa mieltä. 

Siksi tuntuu ihan mahtavalta olla juuri nyt juuri nyt tässä. Mennä töihin joka päivä hyvillä mielin, ilman sitä aikaisemmin vaivannutta "onko pakko mennä tänäänkin töihin" -oloa. On mahtavaa, kun omaa työtä arvostetaan ja tietää itsekin olevansa siinä hyvä (vaikka ne opettajat koittivatkin muuta väittää). On mahtavaa olla osa yritystä, joka satsaa työntekijöihin, on kasvava ja jolla menee hyvin. Jossa on hyvä yhteishenki ja jossa voi aina kysyä apua. On kivaa, että lähin kollega on ihminen, jonka kanssa haluaa viettää aikaa myös töiden ulkopuolella. Ja tietysti on ihan huippua, että kaikki se opiskelu, raataminen, paskan niskaansa ottaminen ja taloudellinen niukkuus ovat kannattaneet, koska nyt olen oman alan työssä, koska vastaa koulutustani. En halua ajatella, että olisin affirmoinut nykytilanteen itselleni. Ei, en ole. Se johtuu täysin omista ansioistani, ja vaikka meillä Suomessa kuuluu aina vähätellä itseään eikä itsestään saisi olla ylpeä, niin tänään, tässä hetkessä, mä olen iloinen ja ylpeä siitä, että olen kulkenut tämän polun tähän asti, vaikka aina se ei ole ollut helppoa ja joskus on tehnyt mieli luovuttaa. :)

Huh, tällaisssa ajatuksissa täällä tänään. Nyt nukkumaan, niin jaksan ehkä huomenna tehdä muutakin kuin makoilla sängyllä tietokoneeni kanssa. Aivan ihanaa viikonloppua, toivottavasti Suomessakin on yhtä lämmin kuin täällä (+28c).

-Netta

Ps. Kuva: Pixabay

Ladataan...
Destination: Happiness

Blogeissa kiersi joskus aikoinaan tällainen postaussarja/haaste, jossa esiteltiin erilaisia töitä, joita bloggaaja on elämänsä varrella tehnyt. En tuolloin itse kirjoittanut aiheesta, mutta nyt kun blogissani on ollut paljon puhetta työstä, mietin että voisi olla hyvä raottaa vähän sitä, minkälaisia hommia sitä on tullut tehtyä. Itse olen siis aloittanut työnteon 15-vuotiaana ja sen jälkeen olen ehtinyt tehdä vaikka ja mitä. Tässä haasteessa lieneekin ideana se, että kaivellaan vähän menneitä eikä kerrota siitä ihan uusimmasta työstä. Kerrotaan, mitä kaikkea on tullut kokeiltua ennen nykytilannetta. Musta kyllä tuntuu, että 5 työtä on tosi vähän, siitä jää oikeastaan monta tärkeää pois. Tässä tuleekin nyt 5 aika randomisti valittua työtä, joita olen tehnyt:

1) Kokkikerhon ohjaaja

Yksi ihan ensimmäisiä töitäni oli toimia kokkikerhon ohjaajana kerran viikossa 1-3 -luokkalaisille lapsille. Toimin kerhonohjaajana ystäväni kanssa ja teimme hommaa yhteensä kolme vuotta. Olin homman aloittaessani ysiluokkalainen ja tein sitä siis myös lukion ekalla ja tokalla. Selvisimme hommasta mielestäni yllättävän hyvin, koska mitään sen suurempia katastrofeja ei sattunut, muistaakseni ainoastaan yksi leikkuulauta osittain suli, kun sen päälle oli laskettu tulikuuma kattila, heh... Olin siitä vielä niin nolona, etten kehdannut myöntää sitä kenellekään, vaan otin sulaneen leikkuulaudan mukaani ja heitin sen vasta kotona roskiin. Jälkeenpäin ajatellen, miksi?! Selväähän se on, että tekevälle sattuu, ja tuossa tilanteessa tekijöitä olivat 9-luokkalaiset tytöt ja ainakin kymmenen alle 10-vuotiasta lasta, joten hieno suoritus on jo vain sekin, että kaikki pysyivät hengissä ja ruokakin oli ihan ok.

2) Golfkentän kioskin myyjä

Tämä oli kesätyö ollessani muistaakseni 19-vuotias. Tehtävä sinänsä oli helppo: menin aamulla golfkentän kahvilaan, jossa lastasin golfauton täyteen myytäviä pullia, sämpylöitä, limuja ja muuta. Sitten ajelin golfautolla läpi golfkentän sen keskellä sijaitsevalle "majalle" eli kioskille, jossa järjestelin paikat ja avasin kioskin. Grillailin makkaroita valmiiksi golffareita varten. Harmi vain, että oli todella sateinen kesä ja golffareiden määrä oli monena päivän tosi vähäinen. Olin kuolla tylsyyteen ja ehdin muun muassa lukea kaikki Twilight-kirjat työaikana. Ja vaikka golffareita kentällä olisi ollutkin, niin hekin liikkuivat aina max neljän ihmisen joukoissa, eli "kiireaikana" minulla saattoi olla neljä asiakasta kerrallaan. Sitten vähän taukoa, ja sitten taas ehkä neljä asiakasta, tai ehkä ei yhtään. Ja se golfautolla ajelu ei muuten ollut mitenkään helppoa: onnistuin monta kertaa peruuttamaan ties mihin aitaan ja aiheutin autolle varmaan aika monta naarmua ja kolhua.

3) Ravintolatyöntekijä ravintola Kappelissa

Tämä oli myöskin kesätyö, pari vuotta golfkentän jälkeen. Tein tuona kesänä todella paljon töitä. Työskentelin Espan lavan viereisellä kiskalla, kahvilan puolella, terassilla ja Club Kappeli -klubeilla. Mulla on jäänyt tuosta vajaasta puolesta vuodesta mieleen lähinnä se hirveä kiire ja hektisyys ja se kuinka paljon tein töitä, mutta toisaalta myös ihanat työkaverit ja hurtti huumori, joka auttoi jaksamaan. Kesän päätteeksi Kappeli meni remonttiin ja siisteintä oli, kun saimme esimerkiksi heitellä Arabian astioita rikki jätelavalle. Siinä sai purkaa koko kesän antipatiat :D Vaikka ei sillä, mielestäni kyseisille astioille olisi tietysti voinut löytää järkevämpiäkin käyttökohteita... Saimme myös viedä kotiin jotain irtaimistoa ravintolasta, ja mulla onkin tänäkin päivänä kotona yksi kultakehyksinen iso peili ja yhdet kultaiset taulunkehykset, jotka ovat Kappelista peräisin.

4) Yliopiston koevalvoja

Tein tätä vain muutaman hassun päivän opiskeluaikana. Olin siis valvomassa pääsykokeita, mikä oli erittäin helppoa. Käytännössä työhön ei kuulunut mitään muuta, kuin tarkkailla, että kokeiden tekijät ovat hiljaa ja keskittyvät omiin kokeisiinsa. Helppo tapa tienata lisärahaa siis.

5) Sijaisopettaja

Opiskeluaikana aloin tehdä "vakityöni" ohella myös opettajan sijaisuuksia. Tästä riittää sekä hyvää että huonoa kerrottavaa, ihan täysin riippuen päivästä, koulusta, luokasta ja niin edelleen. Aika pian huomasin, missä kouluissa on hyvä meininki ja minkä luokkien kanssa on kivaa työskennellä. Aloinkin sitten hieman valikoida, minne menin sijaiseksi ja minne en. Kouluissa ja luokissa on tosi paljon eroa. Osa oppilaista haluaa tietysti "kiusata" sijaista ja osa taas tykkäsi tosi paljon, kun oli sijainen ja vähän vaihtelua. Myös koulujen ja opehuoneiden ilmapiireissä oli paljon vaihtelua.

Lisäksi mä olen työskennellyt ainakin rippileirin isosena, konditoria-kahvilan työntekijänä, elokuva-avustajana, hintaseurannan datan kerääjänä, pikaruokalatyöntekijänä, joulumarkkinoiden myyjänä, lastenhoitajana, kivijalkakaupan myyjänä, nettikaupan työntekijänä, luokanopettajana ja kääntäjänä. Mitäköhän unohdin mainita?

Musta on iso rikkaus, että oon päässyt tekemään monenlaisia töitä. Ne on kaikki omalta osaltaan opettaneet jotain ja niistä opeista on ollut hyötyä taas seuraavassa työssä. Minkälaisia töitä te ootte tehneet?

-Netta

(Kuvat: Pixabay)

Lue myös:

Mitkä asiat ovat työssä tärkeitä?

Kirjavinkki: Unelmahommissa

Jätin työni - onko se rohkeutta?

Pages