Ladataan...

Kun työskentelin aikoinaan opettajana, harmittelin hieman sitä, että kyseisessä työssä ei ollut mahdollisuutta käydä lounailla muualla kuin kouluruokalassa, yhdessä oppilaiden kanssa. Lopetettuani opettajan työt työskentelin puolestaan jonkin aikaa työpaikassa, joka sijaitsi hyvin syrjässä, käytännössä teollisuusalueella, eikä siellä ollut kuin yksi ainoa paikka jossa käydä lounaalla.

Joten nyt, kun olen töissä aivan Helsingin keskustassa, tuntuu lounailla käyminen todelliselta arjen luksukselta. Tiedän, että lounaat ovat sinäänsä iso menoerä ja että niiden pois jättäminen olisi helppo tapa säästää rahaa, mutta näen ne nimenomaan sellaisena arjen ja työpäivien luksuksena ja piristysruiskeena, etten missään nimessä haluaisi luopua niistä sataprosenttisesti. Tällä hetkellä pyrin sellaiseen noin 50/50 -tilanteeseen, jossa toisina päivinä minulla on eväät mukana ja toisina päivinä taas menen lounaalle kaupungille. Jos olen menossa kollegani kanssa lounaalle, alamme yleensä jo hyvissä ajoin aamupäivällä suunnitella sitä, minne oikein menisimmekään lounaalle. Lounaat ovat myös kiireisille työssäkäyville ihmisille kätevä tapa tavata ystäviä - käynkin useamman kerran kuussa syömässä lounasta kavereiden kanssa. Lounaalla ehtii kätevästi vaihtaa kuulumiset, vaikka ei olisikaan aikaa tavata illalla töiden jälkeen.

Välillä lounaspaikan keksiminen on kuitenkin yllättävän vaikeaa. Paikkojahan kyllä on, mutta sellaisen kivan, laadukkaan ja hyvän hinta-laatusuhteen omaavaan paikan keksiminen voi olla välillä hankalaa. Päätinkin listata ylös muutamia omia suosikkilounaspaikkojani, jos niistä olisi hyötä muille saman hankaluuden kohdanneille. Nämä kaikki sijaitsevat Helsiingin keskustassa, koska oma työpaikkani on siellä.

- Onâm. Suloinen vietnamilainen ravintola, jossa on aina ystävällinen palvelu. Vaikka ravintola sijaitseekin Forumin kauppakeskuksessa, on se sisustutettu viihtyisästi ja omaleimaiseen tyyliin. Ruoka on täällä aina hyvää, ja tämä onkin yksi vakiopaikoistani. Lounaalla on tarjolla päivittäin valikoidut annokset, joiden hinta on pääsääntöisesti noin 10 euroa /annos. Hintaan sisältyy myös kahvi tai tee. Syön itse täällä yleensä joko phô-keiton tai bowl-tyylisen annoksen, jossa on riisiä, kanaa ja erilaisia kasviksia. Onâmissa on myös aina kasvisvaihtoehto tarjolla.

- Biáng! Sijaitsee Stockmannilla, mutta vähän omassa sopessaan naisten muotiosaston kulmassa. Biáng tarjoilee uusia makuja Pohjois-Kiinasta, ja lounaalle on katettu buffet-pöytä. Mielestäni Biángin ruoka ei ole lainkaan sellaista "perinteistä" kiinalaista, enkä ensimmäisenä sitä sellaiseksi ehkä mieltäisikään, jos joku kysyisi. Noutopöytä on tosi monipuolinen, siihen kuuluu runsaasti salaatteja ja useita eri pääruokia - tosin pöydän sisältö on joka kerta ollut lähes sama, joten täällä ei ehkä kannata käydä montaa kertaa saman viikon aikana. Jälkiruokakahvi tai -tee kuuluu toki myös hintaan. Myös tässä paikassa on tosi kiva sisustus, eikä siis haittaa ollenkaan, että sijainti on Stockan sisällä. Ikkunoista on myös kiva näkymä vilkkaalle Mannerheimintielle. Lounasbuffetin hinta on muistaakseni reilu 10 euroa.

-Sandro. Kampin korttelin Sandro on Sandroista lähimpänä omaa työpaikkaani, ja siksi siellä on tullut käytyä lounaalla. Sandron lounaassa parasta on tosi monipuolinen salaattipöytä, tuore leipä ja erilaiset tahnat leivälle. Myös useampi erilainen lämmin ruoka kuuluu buffettiin. Sandron ruoissa on vaikutteita muun muassa pohjoisafrikkalaisesta, libanonilaisesta ja kreikkalaisesta keittiöstä. Täällä saa todellakin vatsansa aina täyteen! Plussaa on myös hyvät näkymät Helsingin kattojen ylle. Lounasbuffetin hinta on 12,90, mikä on Helsingin hintatasoon nähden varsin hyvä näin runsaasta buffetista.

- Rulla. Rulla on pieni ravintola, joka sijaitsee Yrjönkadulla ihanan Nudge-liikkeen kyljessä. Ruoan lisäksi paikan päällä voi siis ihastella Nudgen ekologista ja eettistä valikoimaa. Rulla tarjoilee nimensä mukaisesti vietnamilaisia rullia. Lounasaikaan tarjolla on rullien kera keittoa ja salaattia. Otan yleensä 3 tai 4 rullaa ja niiden kaveriksi salaatin tai keiton. 3 rullan kanssa hinta on 10,70 ja 4 rullan kanssa 13,10 euroa. Rullissa on paljon vegaani- ja kasvisvaihtoehtoja, samoin salaateissa ja keitoissa. Täällä on siis helppoa olla vähintäänkin lounaskasvissyöjä! Ja tässä lounaassa on se hyvä puoli, ettei tule yhtään ähky olo, vaan juuri sopivan kylläinen.

- Naughty Brgr. Joskus, kun haluamme kollegani kanssa vähän "juhlistaa" alkavaa viikonloppua perjantaina, käymme syömässä jotain perjantairuokaa. Sellaista voi olla esimerkiksi pizza tai burgerit. Yksi parhaista burger-paikoista Helsingin keskustassa on edelleen Naughty Brgr. Paikka itsessään ei ole mitenkään erityisen tunnelmallinen tai viihtyisä, mutta tykkään heidän hampurilaisistaan. Niissä on makua ja ne vain toimivat. Valikoimassa on lounasburgereita, jotka maksavat yhdessä ranskalaisten kanssa 10 euroa (ei sisällä juomaa). Valikoimasta löytyy tietysti myös kasvisvaihtoehtoja.

 - Döner City. Ensin oli Döner Harju (jossa en ole koskaan käynyt), ja sitten tuli Döner City Citycenteriin. Itse döner on yrttilammasta, siis sellaista kebabin tyylistä lihaa. Mutta Döner Cityn lounaalla voi yrttilampaan sijaan syödä myös chilikanaa, possua tai seitania. Kyseessä on pöytään tarjoiltava lautasannos, joka sisältää kausittain vaihtuvia lisukkeita, salaatteja ja tahnoja. Ja annokset ovat todella hyviä! Lounaaseen kuuluu myös alkukeitto sekä kahvi tai tee. Paikka on tosi suosittu, ja se on yleensä hyvin täynnä. Jos haluaa saada paikan, kannattaa pitää joko aikainen tai myöhäinen lounas. Lounaan hinta on 10,30 euroa.

- Haiku Sushi. Sympaattinen ja juuri sopivan kokoinen sushibuffet-paikka Lasipalatsissa. Tarjolla on todella runsas valikoima laadukasta ja tuoretta sushia sekä sen kaveriksi myös muutamaa eri salaattia ja melonia. Myös miso-keitto on täällä erittäin maistuvaa! Itse en syö kuin kasvissusheja, ja niitä on myös runsaasti tarjolla. Tykkään myös erittäin paljon paikan sisustuksesta, jossa kivalla tapaa japanilaisuus ja suomalaisuus kohtaavat. Buffetin hinta 12,50 euroa.

- Pompier Espa. Tämä on ehkä listaukseni "fiinein" paikka - löytyy pöytiinohjaus ja pääruoat myös tarjoillaan pöytiin. Tarjolla on päivittäin vaihtuvat lautasannokset ja niiden lisäksi lounaaseen kuuluu salaattipöytä ja itse leivottua leipää. Harmillisesti tähän lounaaseen taas ei kuulu kahvi tai tee, mikäli ei ota "Kaikki herkut"-vaihtoehtoa. Ruoka on maukasta ja laadukasta, ja paikka onkin erityisesti bisnesväen suosiossa.  Lautasannos sekä salaattipöytä maksavat hieman annoksesta riippuen 11-13 euroa. Suosittu paikka, joten istumapaikat ovat toisinaan vähän tiukassa varsinkin kiireisimpään aikaan.

- Social Burgerjoint. Toinen suosittelemisen arvoinen burgeripaikka keskustassa, tarkemmin sanottuna Citycenterissä. Helsingin Sanomien Nyt-liite etsi hetki sitten Helsingin parasta vegaaniburgeria, ja heidän mukaansa se löytyi juurikin tästä ravintolasta. Itse en ole sitä vielä kokeillut, mutta täytyy korjata asia! Olen maistanut täällä pari kertaa lounasburgeria, ja se on ollut erittäin mehevää ja hyvää. Lounasburger + ranskalaiset (ilman juomaa) maksaa 11 euroa. Annos on niin iso, ettei kaikkia ranskalaisia mitenkään jaksa syödä. Erikoisuutena on, että ranskalaisten päälle raastetaan parmesaania, nam! Tämä paikka on myös todella suosittu, joten välillä tekee tiukkaa löytää istumapaikkaa.

- Dylan Marmoripiha. Dylanilla on useitakin eri toimipisteitä, mutta omaa työpaikkaani lähimpänä on Marmoripiha. Tykkään paikan miljööstä tosi paljon, Alvar Aallon suunnittelemassa Rautatalossa sijaitseva ravintola on sisustettu rakennuksen henkeä kunnioittaen. Myös pienet suihkulähteet luovat hauskaa tunnelmaa. Lounaalla on tarjolla todella monipuolinen salaattibuffet, jonka seuraksi voi valita joko keiton tai kaikki buffet-pöydän lounasvaihtoehdot, joita on tarjolla yleensä 3 + lisuke. Tarjolla on aina vähintään yksi kasvisruoka, ja myös salaateissa on runsaasti lihattomia ja vegaanisia vaihtoehtoja. Lounaaseen kuuluu myös kahvi ja tee. Tältä lounaalta ei todellakaan koskaan tarvitse lähteä nälkäisenä! Lounasbuffetin hinta on 11,90.

--

Unohdinkohan vielä jonkin kivan paikan? Tässä nyt ne, jotka äkkiseltään tulivat mieleen. Nyt kaipaisin myös teidän apujanne, sillä haussa on uusia hyviä lounaspaikkoja. Heittäkää siis ehdotuksia kommenttiboksiin, ehkäpä saan niistä aikaan toisen samanlaisen postauksen tulevaisuudessa :)

-Netta

Postauksen kuvat: Pexels.com

Ladataan...

Lempikahvilat-postaussarja saa jatkoa! Aiemmin olen kirjoitellut kahdesta muusta lempikahvilastani, eli Brooklyn Cafésta ja kahvila Kuumasta. Nuo molemmat kahvilat sijaitsevat asuinalueellani Helsingin Punavuoressa, ja niimpäs sijaitsee tämänkertainenkin kahvila, nimittäin kahvila Blossom.

Kahvila Blossom sijaitsee Agricolan kirkon tiloissa, mutta se on siellä täysin omana, itsenäisenä yrityksenään, ilman mitään kytköksiä kirkon kanssa. Sisäänkäyntikin kahvilaan on eri puolelta kuin kirkkoon.

Kahvila Blossom kuvailee itseään omilla kotisivuillaan seuraavasti: "Blossom on toteutunut unelma, yhden naisen leipomo ja kahvila Punavuoressa. Rakastamme ihmisiä, yhteisöä, suuria unelmia ja hyvää kahvia." Nainen unelman takana on sympaattinen Päivi.

Blossomissa tarjoillaan erilaisia aamupalasettejä, gluteiinittomia herkkuja ja vegaanisia ihanuuksia. Kaikki itse tehtyjä, tietysti1 Lisäksi Blossomissa saa niin suolaisia kuin makeitakin vohveleita. Juomapuolella tarjolla on muun muassa pienpaahtimoiden kahvia, laadukasta teetä ja erikoisia limuja, joihin en ole muualla törmännyt.

Blossomin sisustus on mukavan rento - on paljon sohvia, sohvatyynyjä, kuormalavapöytiä, pinnatuoleja, korituoleja, paljon kasveja ja taidetta. Eli ihanan viihtyisää! Stereoista soi ihanan tunnelmallinen musikki, kuten Norah Jonesia ja muuta jazzhenkistä, sopivan rauhallista musiikkia.

Blossom onkin juuri sopivan rauhallinen - ei tupaten täynnä, muttei myöskään liian autio, koska meille suomalaisillehan olisi järkytys olla ainoana asiakkaana jossain. Blossomin rauhallinen miljöö sopii erinomaisesti esimerkiksi läppärin kanssa työskentelyyn tai rauhalliseen tapaamiseen tärkeissä asioissa. Wifikin löytyy, jotta tärkeiden asioiden hoitaminen onnistuu. Löytyy täältä kyllä leikkipaikka lapsillekin - mutta isoon tilaa mahtuvat hyvin niin läppärityypit kuin lapsosetkin.

Blossomin vohvelit olivat herkullisia ja mielestäni myös edullisempia, kuin muissa vierailemissani vohvelipaikoissa. Tästä siis ehdottomasti plussaa - hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Mies söi makean vohvelin, josta löytyi ainakin hilloa, banaania ja suklaakastiketta. Minä puolestani söin suolaisen vohvelin, mutta olen valitettavasti jo unohtanut mitä kaikkea siinä oli - hyvältä se maistui joka tapauksessa.

Juomana kokeilimme manteli-aprikoosilimua, joka oli aika hauskan makuista ja minun makuuni sopivan makeaa. Tällaiseen juomaan en olekaan muualla törmännyt :)

Mikä olisikaan parempi tapa viettää viikonloppua, kun mennä johonkin ihanaan kahvilaan rauhalliselle aamiaiselle tai brunssille! Haluan ehdottomasti vierailla Blossomissa lähiaikoina uudestaan, koska keväällä ja kesällä kahvilan erikoisuus on ihanan rauhallinen ja suojaisa sisäpiha. Aurinko paistaa sinne suoraan iltapäivisin. Sinne on pakko mennä joku päivä töiden jälkeen lukemaan kirjaa tai jonain viikonloppuna myöhäiselle aamupalalle.

Kahvila Blossom, Tehtaankatu 23 / Sepänkatu 4, Helsinki

Hyvää: Hyvä palvelu, kivat tarjoilut, kaunis sisustus, hyvä hinta-laatusuhde, istumapaikan saa aina.

Parantaa voisi: Kahvila on suljettu sunnuntaista tiistaihin, eli toivoisimme lisää aukiolopäiviä, jolloin päästä Blossomiin tunnelmoimaan.

Onko Blossom teille jo tuttu paikka? :)

-Netta

Lempikahvilat-postaussarja on ylistys ihanille pikkukahviloille, jotka saavat hymyn huulilleni ja joissa itse vierailen säännöllisesti. Tarkoituksenani on jakaa kahvilavinkkejä muille kahvilaintoilijoille, jotka haluavat ketjupaikkojen sijaan nauttia kahvinsa uniikissa miljöössä ja tukea kotimaisia yksityisyrityksiä.

Ladataan...

Lempikahvilat-sarja saa vihdoin jatkoa! Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi joulukuussa ja silloin esittelin Viiskulmassa Punavuoressa sijaitsevan Brooklyn Cafén.

Myös tämänkertainen kahvila sijaitsee Punavuoressa, osoitteessa Albertinkatu 6. Kahvilan nimi on Kuuma ja se on aivan ihana ja sympaattinen tapaus! Kahvilan erikoisuus on "All Day Breakfast", eli koko päivän tarjolla oleva aamiainen. Kyseessä ei ole brunssi, vaan listalta tilattava aamiaissetti, jonka asiakas saa muokata omien mieltymyksiensä mukaan. Setin hinta on 16 euroa ja siihen kuuluu kahvi/tee, tuoremehu, croissant/avokadotoast ja jugurtti + granola/vihersmoothie/chiabowl. Lisäksi aamiaiseen voi lisämaksusta lisätä muita juttuja, kuten munakokkelia (mun vakkari). All Day Breafast on loistava keksintö tällaiselle aamu-uniselle, joka ei useinkaan ole pystyssä vielä silloin, kun moni aamiainen on jo vaihtunut lounaaseen. Se sopii hyvin myös brunssiksi tai lounaan korvikkeeksi. Kävin täällä tällä viikolla kello kolmelta, ja hyvin maistui "aamiainen" vielä silloinkin!

Syitä pitää tästä paikasta on All Day Breakfastin lisäksi ihana sisustus, lukuisat viherkasvit ja kahvilassa soiva rento musiikki. Ja kyllä, täällä todellakin on aikamoisen urbaani ja hieman hipsterimäinen punavuorelainen tunnelma, hyvässä mielessä siis. Paikka on hyvin suosittu ja siellä on usein ihmisiä kokoustamassa tai läppäreiden kanssa tekemässä töitä, näin olen myös itsekin joskus tehnyt. Olen ymmärtänyt, että paikassa on ruuhkaisempaa aamuisin ja lounasaikaan, mutta esimerkiksi viimeksi käydessäni tuolla kello kolmen aikaan, oli pöydän löytäminen helppoa ja sain istuskella omassa pöydässäni kaikessa rauhassa.

Kahvila Kuuman kanssa samoissa tiloissa sijatsee myös Nest Factoryn myymälä, jossa myydään boheemeja sisustustuotteita. Tuotteet kudotaan käsin pienissä yrityksissä ja käsittääkseni ne ovat uniikkeja. Kahvilaelämyksen lisäksi paikassa voi siis myös tehdä sisustusostoksia.

Aamiaissetin lisäksi kahvilassa on toki myös mahdollista tilata kahveja, muita juomia ja myös pientä syötävää erikseen. Itse tilaan kuitenkin aina aamiaiskombon hieman vaihdellen sen osasia. Avokadoleipä on kuitenkin itselleni aivan must, samoin munakokkeli. Todella herkullisia! Paikan jugurtti & granola-kombo on myös ihana ja mikä parasta, se koristellaan mansikoilla.

Kahvila Kuuma, Albertinkatu 6

Hyvää: Kaunis sisustus, urbaani ja luova tunnelma, koko päivän tarjolla oleva herkullinen aamiainen

Parantaa voisi: Ruuhka-aikoina kahvila on todella täynnä ja istumapaikkaa voi olla haastavaa saada, joten lisää istumapaikkoja voisi koittaa taikoa jostain.

Onko kyseinen paikka teille tuttu? :)

-Netta

Lempikahvilat-postaussarja on ylistys ihanille pikkukahviloille, jotka saavat hymyn huulilleni ja joissa itse vierailen säännöllisesti. Tarkoituksenani on jakaa kahvilavinkkejä muille kahvilaintoilijoille, jotka haluavat ketjupaikkojen sijaan nauttia kahvinsa uniikissa miljöössä ja tukea kotimaisia yksityisyrityksiä.

Ladataan...

Meillä oli kerrankin lauantaipäivä täysin ilman mitään suunnitelmia. Ehdin jo ehdottaa miehelle, että voisimme vaikkapa maalata eteisen seinän, jonka maalaaminen jäi tekemättä ennen kuin muutimme tänne heinäkuussa. Sitten kuitenkin peruin ehdotukseni - olisi kiva tehdä jotain hauskaa ja rentoa sen sijaan, että alkaisi taas tehdä jonkin sortin hommaa. Niinpä pohdimme hetken, mitä kivaa sitä keksisikään. Joku retkikohde melko läheltä olisi kiva, ja jostain sainkin päähäni, että olin kuullut juttua jostakin kartanomiljöössä sijaitsevasta sisustuskaupasta. Pienen googlettelun jälkeen selvisi, että kyseinen kartano on Tuomarinkylän kartano ja sisustusliike taas siellä sijaitseva Country White. Niinpä otimmekin suunnaksi Tuomarinkylän.

Itse kartano on tuo ylläolevassa kuvassa näkyvä suloinen vaaleanpunainen rakennus, joka on rakennettu vuonna 1790. Rakennuksessa toimi Helsingin kaupungin ylläpitämä museo vuodesta 1962 vuoteen 2013 asti. Tuolloin Helsingin kaupunki joutui taloussyistä keskittämään museotoimintansa Senaatintorin laidalle. Nyt päärakennuksessa näytti toimivan Alfa Art -niminen taidekoulu ja paikalla järjestetään käsittääkseni sekä taidekoulutusta että näyttelyitä. Me jätimme kuitenkin tällä reissulla käymättä päärakennuksessa.

Alueella on päärakennuksen lisäksi nimittäin myös kolme pienempää rakennusta, joissa on toimintaa. Ylemmässä kuvassa vasemmalla olevassa rakennukessa on naistenvaateliike ByPiasin outlet-liike, jossa myydään ByPiasin ihania vaatteita alehintoihin. Ainakin nyt vaikutti siltä, että kaikki tuotteet olivat myynnissä puoleen hintaan. Meinasin itsekin "sortua" ostamaan jotain ihanaa, mutta pidin lopulta pääni ja totesin, etten juuri nyt tarvitse mitään uutta. Aivan ihania tuotteita joka tapauksessa ja ihana miljöö vaateliikkeelle.

Allaolevassa kuvassa näkyy toinen piharakennus, jossa sijaitsi ravintola Annan kartano. Kuvassa ei näy kyseisen rakennuksen vasemmalla puolella sijaitsevaa kolmatta rakennusta, jossa sijaitsee sisustusliike Country White. Sieltä kuitenkin aloitimme kierroksemme, koska nimenomaan sisustusjuttuja halusin tulla ihastelemaan ja imemään vähän sisustusinspiraatiota itseeni.

Country Whiten tila oli tosi iso, ja siellä myytiin sisustustuotteiden lisäksi myös vaatteita ja Nicolas Vahe -keittiötuotteita. Lisäksi puodissa oli myös pieni kahvilanurkkauskin. Country Whitella oli edustettuna monia tunnettuja merkkejä, kuten Lexington, Riviera Maison, Odd Molly, Linum ja Peura. Valikoima oli laaja ja kaikkea ihanaa oli tarjolla moneen makuun.

Päädyimme lopulta lähinnä ihastelemaan ja inspiroitumaan, mutta mukaan tarttui myös synttärikortti kummipojalleni. Sisustusjuttujen ihastelun jälkeen kävimme tosiaan kiertelemässä ByPiasissa ja lopulta menimme vielä nauttimaan lounasta tunnelmalliseen ravintola Annan kartanoon.

Ravintola oli oikein mukava ja viihtyisä. Tarjolla oli sekä kahvilatuotteita että kunnon ruokaakin. Me päädyimme syömään lämpimän lounaan, minä talon lihapullia perunamuusilla ja mies talon hampurilaisen, ja molemmat annokset olivat oikein maistuvia ja täyttäviä. Suosittelen siis!

Alueella toimii myös Tuomarinkylän Ratsastuskoulu, joten samalla pääsi ihastelemaan hevosiakin. Koska olen itse tällainen heppatyttö, olin tietysti haltioissani ja oli pakko päästä vähän rapsuttelemaankin hevosia.

Tuomarinkylän kartano oli oikein kiva pieni retkikohde vapaalle lauantaipäivälle, suosittelen! Aluetta ympäröi pitkät pellot ja kesällä tuolla on varmasti tosi vehreää, kuulin että lähistöllä on myös hyviä piknik-maastoja. Ehkäpä täytyy siis kesällä tehdä tuonne uusi reissu!

-Netta

Lue myös:

Retkikohde vaikkapa kesälomalle - Kasvihuoneilmiö

Parhaat Tallinna-vinkit

Lempikahvilat: Brooklyn Café

 

Pages