Noin viikko sitten, 9.12., koitti viimeinkin se odotettu päivä, jota oli jo pitkään valmisteltu. Päivä, josta olin pitkään puhunut, pitkään kertonut ties kenelle, ties kuinka monennetta kertaa. ”Koska muutan pian Amerikkaan” alkoi olla jo tavattoman ylikäytetty lause kun sitä sai viljellä joka ilmansuuntaan, oli sitten kyse virallisten asioiden hoitamisesta tai vaikkapa kaupustelijoiden välttelystä. Kieltämättä tätä lausetta tuli käytettyä liittymiä myyvien ihmisten kohdalla jo varmaankin viime vuonna, mutta ainakin oli tehokasta. ”Ei, en halua mitään uutta liittymää tai sopimusta, koska luovun nykyisestäkin ihan just”.
Sitten itse asiaan.
Lokakuu oli kiireinen ravatessani joka viikko vähintään yhdellä lääkärillä tarkastusten ja rokotteiden osalta sekä myös viisumihaastattelussa ja lääkärikäynnin tuloksia hakiessa. Viisumihaastattelu mitä ilmeisimmin meni läpi kun täällä jo olen 😀 Helppoa kuin heinänteko, sanoisi suomalainen, joka ei ole koskaan ollut heinätalkoissa. Viisumi itse sekä passini tulivat postissa alle viikossa.
Sen jälkeen alkoi marraskuu ja sopimusten irtisanominen, tavaroiden pois antaminen/myyminen ja ties kuinka moni muu asia. Näin kavereita niin paljon kuin vain ehdin sekä myös viime kesän työkaverin kanssa tuli käytyä leffassa ja tapasin myös erään ex-työkaverin kanssa, jonka kanssa oltiin samoissa töissä 5 vuotta sitten. Kämppä tyhjentyi pikkuhiljaa, puhelin huusi hoosiannaa kun välittäjän kanssa oltiin yhteyksissä asuntoasioissa ja tappelin Kelan ja työkkärin kanssa raha-asioista (yllätys yllätys, taas).
Lopulta tuli marraskuun viimeinen päivä ja olin kämpässä viimeisten tavaroiden sekä Friian (tyttökanini) kanssa. Friia lähti uuteen, ihanaan kotiinsa Sysmään ja on siellä hyvin viihtynyt 🙂 Hyvää huolta on pidetty ja seuraa riittää. Ei voi olla kun vaan tyytyväinen ja onnekas, että tyttö sai niin hienon loppuelämän kodin kun jo joskus maalailin kauhukuvia Friian ja Casperin joutumisesta eläinkotiin odottelemaan josko joku antaisi kodin. Casper valitettavasti menehtyi viime vuoden keväällä todennäköisimmin E.Cuniculi tartuntaan, mutta Friia pääsi onnellisena uuteen kotiin <3
Viimeisen viikon ennen lähtöä asuin vanhemmillani ja kävin yhä tavaroitani läpi ja pakkailin laukkuja, kävin ostoksilla äidin kanssa sekä intialaisessa syömässä äidin ja isän kanssa. Tiistaina 9.12. aikaisin aamuyöstä lähdettiin ajamaan Helsinki-Vantaan lentokentälle, jonne tulivat myös Sini ja Anni moikkaamaan vielä mua sekä tuomaan ihanan läksiäislahjan, joka oli koko kaveriporukalta. Sain meidän kuvista kootun kalenterin ensi vuodelle sekä kuva-albumin. Mitä en osannut odottaa olivat kaikkien käsin kirjoittamat kirjeet mulle :’)
Klo 8:00 lähti lento kohti Lontoon Heathrowta. Heathrowlla edessä oli 5 tuntia välilaskua, jonka kulutin lähinnä istuskelemalla odotusaulassa ja kiroillen puhelimelleni, joka ei taaskaan suostunut käyttämään lentokentän wifi-yhteyttä. Toisin kuin aiemmilla kerroilla, lähtöportti ei ollut suoraan alakerrassa vaan matkasin lentokenttämetrolla(?) ihan kentän toiseen päätyyn.
Toinen lento oli se pidempi ja ”pahempi” lento, yli 8,5 tuntia turbulenssin ja lentoreitin muutoksen takia. Aika meni ihan suht nopeasti loppua lukuunottamatta kun hereillä pysyminen oli tavattoman vaikeaa. Koneesta päästyäni varauduin jo henkisesti jonottamaan rajalla kuten aina ennenkin, mutta jostain kumman syystä jonoa ei ollut juuri lainkaan ja pääsin suoraan läpi. Sanoin virkailijalle olevani tulossa maahan viisumilla ja hän otti sormenjäljet ja kuvan kuten aina ja toinen virkailija saattoi mut erilliseen huoneeseen. Sielläkään ei ollut ketään, joten pääsin suoraan tiskille ojentamaan passini sekä viisumipaperit. Virkailija kysyi pari kysymystä, jotka on jo kysytty satoja kertoja koko prosessin aikana tarkistaakseen, että ”tarinani käy yksiin papereissa olevien tietojen kanssa”. Kesto oli ehkä 5 minuuttia, leima paperiin ja tervetuloa! 😀 Laukkuja saikin sitten odottaa senkin edestä ja tietenkin yhden laukun saatuani muut tulivat viimeisten joukossa perässä. Isot kiitoksen lentokentän laukkukärryille tai en olisi selvinnyt kentältä ulos 😀 Ojensin tullilapun vielä tullissa virkailijalle ja sen jälkeen olin vapaa menemään. Menemään ovista ulos saapuvien aulaan, missä Lenny jo odotteli <3 Ei sille tunteelle vedä mikään vertoja kun näkee rakkaansa todella pitkän ajan jälkeen <3
Nyt on viikko uudessa maassa asumista takana ja on jo käyty monessa paikassa, hankittu mulle uusi puhelin sekä paikallinen numero (en tosin voi sillä tekstata Suomeen), väsätty pihalle kokko, kokeiltu taas autolla ajamista (siis minä kokeilin :D), viety mun sormus liikkeeseen (taas, koska se on edelleen liian iso) ja paljon muuta 🙂
Pari kuvaa kuluneelta viikolta:
Ensi kertaan! Yritän pitää blogia yllä paremmin kuin ennen xD
