Vappubrunssilla Cafe Kokossa

vappupäivänä avoinna.jpg

pöydässä.jpg

vappubrunssilla cafe kokossa.jpg

Iloista vappua työväki, ylioppineet ja muut vapun viettäjät! Vuoden paras juhlapäivä alkaa tätä kirjoittaessani kääntyä ehtoon puolelle. En varsinaisesti ole juhlapyhäihminen, ne ovat mielestäni usein vähän tylsiä ja väkinäisiä, mutta vapusta olen aina pitänyt erityisen paljon. En niinkään yleisen remuamisen ja riekkumisen puolesta, lasinsiruja täynnä olevat kadut eivät koiranomistajan sydäntä liiemmin lämmitä, mutta ”ylimääräisenä” vapaapäivänä näin kesän kynnyksellä koen karnevalistisen ilon, lisääntyvän valon ja hyvän seuran merkeissä sen sortin onnellisuutta, että siinä on kasassa mielestäni täydellinen kombo hyvien juhlien ainesosiksi. Vielä kun saa pöydän täyteen herkkuja ja mielellään myös auringonpaistetta taivaalle, niin ollaan niin sanotusti juhlimisen ytimessä.

Vaikka olinkin kutsunut meille vieraita, en ajatellut viettää vappuani itse keittiön puolella sotkua tehden, vaan varasin seurueellemme jo hyvissä ajoin pöydän Cafe Kokon vappubrunssilta. Aleksanterinkadulle pitseria Napolia vastapäätä viime syksynä auenneesta Cafe Kokosta on hiljalleen tullut yksi lempikahviloistani kotikortteleissa. Optimaalinen sijainti, ketjukahviloiden tylsästä pakastelinjasta poikkeava gluteeniton tarjonta (testatkaa esimerkiksi usein valikoimista löytyvä kana-avokado-toast, suosituksen arvoinen!) ja iloinen ja välitön palvelu sekä koiraystävällisyys – paljoa muuta ei oikeastaan vaatimuslistalle tarvitse laittakaan! Oon pohtinut myös sitä, miksi juuri Kokossa on kiva istuskella yksikseenkin esimerkiksi läppärin kanssa kirjoittaen, kun taas joihinkin kahviloihin ei koskaan osaisi yksin päätyä istuskelemaan. Olen päätynyt siihen, että miljöö ja henkilökunnan preesens ovat ne asiaan vahvimmin vaikuttavat tekijät. Cafe Kokon tummasävyinen sisustus sekä pöydiltä liki aina löytyvät leikkokukat tai viherkasvit luovat ympärilleen rauhoittavan tunnelman, jossa viihtyy eri tavalla kuin vaikka Hämeenkadun varren suurempien kahviloiden hälinässä ja vilskeessä. Vaikka Aleksanterinkadullakin riittää seurattavaa, on Kokossa sisällä kiireetön tunnelma. Henkilökunnalla on usein kädet täynnä töitä, mutta heillä tuntuu olevan silti aikaa palvella asiakkaansa ajatuksen kanssa ja hymy huulillaan. On aina erityisen kiva katsoa, kun näkee jonkun selvästi nauttivan työstä jota tekee!

vappubrunssi cafe koko.jpg

cafe koko tampere aleksanterinkatu.jpg

kakut vappuna.jpg

leipätiski.jpg

vappubrunssilla cafe koko.jpg

Tällä kertaa en kuitenkaan siis saapunut Cafe Kokoon läppärini seurassa, vaan olin varannut pöydän viisihenkiselle vappuseurueellemme. Vappubrunssin menu oli aiheuttanut jo etukäteen luettuna kuolan erityksen voimakasta lisääntymistä, ja olimme vähintäänkin yhtä haltioissamme myös paikalle saavuttuamme, kun aloimme lappamaan herkkuja niin lautasille kuin laseihinkin. Tampereen keskustan hintataso vappubrunssien suhteen tuntui olevan tavisbrunsseja huomattavasti korkeammalla (useissa paikoissa pyörittiin mainosten mukaan 30-50e tienoilla), mutta Kokossa hinta oli maltillisesti alle kahdenkympin. Ja mitä kaikkea sillä saikaan! Kokonaisuus oli rakennettu äärimmäisen fiksusti – suhteellisen pieneen kattaustilaan oli saatu todella loistava valikoima kaikenlaista spesiaalia herkkua, joilla sai lähteä nälkäänsä tappamaan oman makunsa mukaan. Leipätiskiä ja croissantteja lukuunottamatta kaikki tiskissä oli gluteenitonta (gluteeniton leipä toki tarjoiltiin pyynnöstä), joten kasasin pöytään klassisen täyskäden liki kaikkea mitä tarjolla oli. Seurueemme yhteiseksi hehkutuksen kohteeksi kohosi ihanan raikas mocktail, jonka maku piti sisällään ainakin mansikkaa, vaniljaa, sitruunaa ja vesimelonia. Aivan loistava idea korvata perinteiset mehut juhlan kunniaksi holittomalla cocktaililla! Itse ihastuin valtavasti myös yrttiseen perunasalaattiin, savulohimousseen, suolaiseen juustopiirakkaan, lopuksi pöytään tarjoiltuun minttusuklaamoussekakkuun… Tai no käytännössä koko ruokalistaan alusta loppuun. Seurueeni muut jäsenet söivät myös niitä itseltäni kiellettyjä croissantteja kuka nutellalla, kuka nakeilla ja kuka jollain kolmannella sen verran autuaan näköisenä, että hetken verran epäilin jo, että me istuttaisiin siellä niiden ääressä sulkemisaikaan asti. Munkit on so last season, nutella-croissant on uusi vappuhitti!

Yleisarvosanaksi Cafe Kokon vappubrunssi sai seurueeltamme kirkkaan kiitettävän. Toivottavasti samankaltaiset spesiaalibrunssit saavat jatkoa! Niitä odotellessa Kokossa voi onneksi nauttia perinteisemmästä buffet-aamiaisesta joka lauantai. Hinta-laatusuhteeltaan Tampereen lauantaiaamiaisskenessä parhaimpiin kuuluva, vain 8,90e maksava aamiaisbuffet pitää sisällään kattavasti kaiken sen, mitä hyvään aamupalaan tarvitsee: leipävalikoiman leikkeleineen ja kasviksineen, kananmunaa, erilaisia hedelmiä, tuoremehuja, kahvia ja teetä, puuroa, mysliä, granolaa tai siemensekoitusta, jogurttia, marjoja tai marjahilloa, smooothieta, toisinaan myös keksejä… Pieniä eroja voi olla viikosta toiseen, mutta joka kerta olen saanut vatsani niin täyteen, että seuraavan kerran on ollut nälkä vasta illallisaikaan. 
 

vabu.jpg

omnomnom.jpg

vaimokala.jpg

vappu cafe koko.jpg

vappuleipä.jpg

nautiskelua.jpg

waltun wappupiilo.jpg

vappubrunssi .jpg

jälkkkärikakku cafe koko.jpg

seurue.jpg

Kylläpä meillä olikin tämän päivän sateisen harmaasta säästä huolimatta huippuhyvä vappu! Kiitos sekä tiskin takana hääränneelle Cafe Kokon huipputiimille, että pöytämme ympärillä istuneelle rakkaalle seurueelleni. Toivottavasti tästä tulee uusi perinne, oon ihan valmis varaamaan meille pöydän Kokon vappubrunssille myös vuoden päähän jo nyt. 

Cafe Koko, Aleksanterinkatu 28
Avoinna ti-pe 09-17:30, la 10-16
Cafe Kokon FB ja IG.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli

Vaatevallankumous – Vastuulliset vaatteet Tampereelta

Huom: Päivittyvä postaus! Täydennän listaa sitä mukaa, kun muutoksia tulee tietooni. Puuttuuko listalta jotain olennaisia myymälöitä tai merkkejä? Onko listalla joiltain osin vanhaa tietoa? Kommentoi ja jaa tietouttasi!

Edellisessä postauksessa perkasin syitä siihen, miksi minun tulee nykyisin ostettua suurin osa vaatteistani Vaatevallankumouksen hengessä sellaisista paikoista ja sellaisilta merkeiltä, jotka kertovat tuotantoprosessistaan avoimesti. Haluan tietää, kuka minun vaatteeni on suunnitellut ja valmistanut, ja ilokseni kriteereihin sopivaa eettistä muotia saa nykyisin Tampereeltakin useasta paikasta. Muutama luetteloituna oleva myymälä on sellaisia, joissa tietojeni mukaan vain jokin tietty tuotesarja on listalle sopiva, mutta nekin ovat ehdottoman hyvä alku sille, että yhä useammin on mahdollisuus ostaa myös kestävästi tuotettuja vaatteita.  

vaatevallankumous.jpg

Sit vaan shoppaamaan vaatteita, joiden tuotantoprosessi kestää päivänvalon!
Eli lista Tampereen vastuullisesta vaatetarjonnasta:
 

Ateljeekatu Osk
Kehräsaaren sisäpiha
Uniikkeja yksittäiskappaleita, piensarjoja ja asusteita useita eri tekijöitä. Myös mittatilaus- ja korjausompelua.
Esitelty jo blogissa!

 

Forget-Me-Not
Aleksanterinkatu 30
Väriterapiaa vaatteiden muodossa! Uusretroa ja muuta ihanaa, myös loistava koruvalikoima.
Esitelty jo blogissa!

KotiMai design
Sammonkatu 8-10
Kotimaisia vaatemerkkejä kivijalassa, verkkokaupassa ja kutsuilla. Valikoimaa sekä naisille että lapsille. Samoissa tiloissa Pietamon kanssa!

Käsityökortteli 
Kehräsaaren sisäpiha
Suomen käsityöyrittäjä SKYT ry:n myymälä, jossa myydään yhdistyksen jäsenyritysten tuotteita. Kaikki myyntituotteet ovat suunniteltu ja valmistettu Suomessa.  

Mukava Flagship Store
Otavalankatu 3 
Simppeliä lähituotettua suomimuotia mielenkiintoisilla yksityiskohdilla. Tuotteiden materiaaleissa tuntee laadun. Muka va:n lisäksi myös muita merkkejä, mm. R-Collection.
Esitelty jo blogissa!

Nokian Neulomo
Ilmiöksi noussut Neulomo pääsi listalle, vaikkei heiltä omaa kivijalkakauppaa löydykään. Nokialla tehtyjä moneen makuun taipuvia arkivaatteita. Näistä on helppo lähteä tutustumaan eettiseen tuotantoon, sillä hintatasokin on edullinen ja kokovalikoima on laaja. Tuotteita myydään tällä hetkellä Prismoissa sekä Weecos -nettikaupassa.

NOUKI showroom & työhuone
Sammonkatu 7
Luonnonkuituja, luomulaatua, näyttäviä kuoseja. NOUKIa voi shoppailla Tampereella Seelestä, OMB:sta, Taito Shopista DOT pop upista Sokokselta.

Nousu Retroverkkarit

Täysin kotimaista verkkaria, collaria ja teepaitaa niin kuntoilijoille, hipstereille kuin retrofiilistelijöillekin! Nousu ansaitsee ehdottomasti mainintansa tässä listassa myös, vaikka omaa myymälää heillä ei olekaan. Verkkokauppa ja myös tietoa tämänhetkisistä jälleenmyyjistä löytyy täältä.

OMB Finnish Designers Boutique
Hatanpään valtatie 6
Kotimaista huippumuotia arkeen ja juhlaan. Suomalaisia muotimerkkejä ja tunnetuimpien suunnittelijoiden tuotteita. Valikoimaa myös miehille.  

 

Pietamo 
Sammonkatu 8-10, samoissa tiloissa KotiMain kanssa!
Edullisia trikoovaatteita, suloisia kuoseja. Myynnissä myös hyvä valikoima kankaita ja muita ompelutarvikkeita.

 

PIHKA Collection
Kehräsaaren sisäpiha

Kenkiä, laukkuja, muita nahkatuotteita. Järjestävät myös kursseja, jos haluat valmistaa tuotteita ihan itse!

Piruetti
Kauppakeskus Tullintori
Eettisiä vaatteita salille tai urheiluun? Piruetin oma mallisto la Pirouette valmistetaan lähituotantona Tampereella!             

Putiikki Rannalla 
Kauppakeskus Ratina
Myymälän oma merkki PURA Finland on kotimaista lähituotantoa. Neuleita, pellavaa, luksusfiilistä, neutraaleja värejä.

Seele
Aleksis Kiven katu 11
Monikäyttöisiä ja aikaa kestäviä kotimaisten merkkien parhaita paloja. Hyvin helposti lähestyttävä kattaus Suomi-designia. Täältä on hyvä aloittaa! Myös pienet muutostyöt onnistuvat, nettisivuilla luvataan niiden sisältyvän hintaan yli sadan euron tuotteissa. 
Esitelty jo blogissa!

Showroom Tampere
Hämeenkatu 20 (käynti Kuninkaankadun puolelta)
Suomalaisen designin pop-up myymälä ydinkeskustassa Sokosta vastapäätä. Useiden kotimaisten brändien tuotteita aikuisille, lapsille sekä kotiin. Kannattaa tutustua!

Sokos / DOT Pop up
Hämeenkatu 21
Joo-o, Sokokseltakin saa eettisen tamperelaisen vaateteollisuuden parhaita paloja! Design On Tampereen pop up -kulmauksessa Sokoksen kolmoskerroksessa myynnissä valittuja paloja mm. Muka valta, Uhanalta sekä Noukilta.
 

Store Of Hope Concept Room
Kyttälänkatu 1

Eettisesti tuotettuja ”reilun kaupan” tuotteita maailmalta. Keskittynyt pääosin verkkokauppaan, mutta tuore Kyttälänkadun Concept Room on avoinna perjantaisin klo 11-18. 

Taito Shop
Hatanpään Valtatie 4
Sekä pirkanmaalaista että muutakin suomalaista käsityötä useilta eri merkeiltä. Erityismaininta visualistille, Taito Shopin näyteikkunasomistukset ovat kaupungin parhaimpien joukossa!

Uhana Design
Verkatehtaankatu 8
Kylän kuumimmat hipsterikissat ja -kollit vetävät päälleen Uhanaa, koska Uhana on cool! Asennevaatteita jotka eivät jätä kylmäksi. Myymälä remontin takia suljettuna vielä reilun viikon verran, sen ajan remppa-ale verkkokaupassa.

Uniikit
Suvantokatu 7-9
Klassista suomimuotoilua, aitoja materiaaleja. Ehkä vahvemmin vähän varttuneempaan makuun sopivaa, mutta ennakkoluuloton tyylitaikuri tekee täältä mahtavia löytöjä. Mahdolllisuus saada tuotteita myös tilattuna omilla mitoilla ja/tai väritoiveilla. 

Villiluumu
Aleksis Kiven katu 10
Viiden paikallisen yrittäjän yhteinen liike kivenheitto Finlaysonilta. Aitoa paikallista käsityötä! Jälleenmyyvät myös muita merkkejä. Vaatteita, asusteita, esineitä, taidetta.  

 

d75330daa7df27ca55ae4c70c23d7498.jpg

 

Muoti Vastuullisuus Trendit