Ehkä tässä jokusen tekstin jo kirjoitettuani voisin vihdoin vähän tiivistää myös sitä, millainen ihminen tätä tekstiseinää tänne alkuinnostuksesta seonneena harvasen päivä puskee. Ei vaan.. niin. Siis kuka olen tiivistettynä niille, jotka eivät halua rakentaa sitä palapeliä kasaan etsimällä pieniä tiedonjyväsiä rivieni välistä.
Olen siis kolmikymppinen (no sen varmaan ainakin olit jo saanut selville?) miespuolinen, joka meni tässä kesällä valmistumaan ainakin semisti humanistiselle alalle maisteriksi. Tällä hetkellä työskentelen lasten ja nuorten parissa, vaikkei oma alani siihen ikäryhmään rajoitukaan. Silti jotenkin koen että nuoret sekä nuoret aikuiset ovat minulle sopivin ryhmä. Olen itse aika nuoren/nuorekkaan oloinen ja käytökseltäni kaikkea muuta kuin tiukasti viralliseen rooliin asettuva. Sellainen ehkä vie auktoriteettia keski-ikäisen ihmisen silmissä, mutta tekee minusta samalla nuorille ja lapsille helposti lähestyttävän. Hymyilen paljon, vitsailen ja pyrin kohtaamaan ihmisen itsenäni enkä jonkin roolin takaa. Ihan samoin kuin kohtaan ihmiset arjessanikin.
Kotona minua odottaa useampi kitara, notkuva levyhylly ja lahoava vanha opiskelija-asunto. Tämän kämpän suhteen olen jo luovuttanut. Lahotkoot vain, muutan tästä kuitenkin lähitulevaisuudessa pois ja seuraavasta kodista on varaa tehdä viihtyisämpi. Naapureinani on lähinnä vaihto-opiskelijoita, josta on se ilo että kukaan ei koskaan valita melusta. Täällä siis raikaa usein musiikki joko kuunneltuna tai soitettuna. Ja tuleehan noita elokuviakin katsottua. Toisinaan aktiivinen bänditoiminta on nyt aika hiljaisessa välivaiheessa, mutta kyllä se siitä taas elpyy. Tälläkin hetkellä valmistaudun tuleviin koesoittoihin uudessa yhtyeessä.
Mieluisin tapa viettää aikaa ihmisten kanssa on kiireetön ja vapaamuotoinen hengailu. Jutellaan, loikoillaan, tapetaan aikaa ja ehkä tehdään jotain hauskaa. En mielelläni suunnittele vapaa-aikaani tai varsinkaan aikatauluta sitä. Parhaita päiviä ovat ne, joina on paljon aikaa mutta ei mitään ennalta suunniteltua. Pidän spontaaneista ideoista ja sellaisesta, että sinne jokirantaan tai meksikolaiseen ravintolaan lähdetään nyt eikä viikon päästä kello seitsemän. En polta enkä usein juo, mutta toisaalta minulla ei ole sosiaalisia hauskuttelupöhniä vastaan myöskään mitään. 12 jokilaivan maraton oli juuri sitä, mitä eräs viikonloppuni raskaan työviikon jälkeen kaipasi.
Kaipaisin ehkä pois täältä vanhasta pääkaupungista. Täällä on tullut elettyä pitkät opiskeluajat ja vähän ekstraa päälle, mutta monet ystävät ovat kaikonneet täältä jo pois ja jotenkin paikka tuntuu vähän nähdyltä. Koti on siellä missä rakkaat ihmiset ovat, ja ne pysyvimmät ja uskollisimmat kaverini nyt vain sattuvat olemaan muualla kuin täällä. Toivoisin syytä pysyä täällä pidempään, koska aikanaan kuitenkin pidin tästä kaupungista kovasti.
Pidän tunnelmasta enemmän kuin hälystä. Aivan liian harvoin käyn pitkillä pohdintakävelyillä, vaikka niistä aina tuleekin jotenkin virkistynyt olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vietän mielelläni aikaa yksin ja tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa. Ympärilläni on paljon mielummin vähän läheisiä ihmisiä kuin iso joukko puolituttuja. Toisaalta kuitenkin pidän erityisesti kahdenkeskeisestä seurasta läheisten ihmisten kanssa.
Koen olevani ihmisten suhteen varsin tarkkanäköinen. Aistin mielestäni ihmisestä nopeasti, onko hän aidon hyväsydäminen ja mukava, vai onko se vain opittu tai harkittu rooli. Aidon mukavat ja välittävät ihmiset tekevät minuun aina vaikutuksen, joskin minulle muodostuu oudon kestäviä ja syvällisiä ystävyyssuhteita hyvin älykkäiden mutta tunne-elämästään hieman irtautuneiden ihmisten kanssa. Jotenkin heidän ylianalyyttinen tapansa tarkastella kaikkea on minusta kiehtovaa ja antaa omalle ajattelulleni perspektiiviä. Minusta on mukava vaihtaa ajatuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka näkevät maailman hieman toisin kuin minä. Mielummin tulee haastetuksi ja oppii uutta, kuin saa aina vain lisää vahvistusta sille että on muka itse oikeassa ja oma tapa nähdä ympäröivä maailma on se paras. En ole kovinkaan idealistinen ihminen ja minusta kaikkea voi ja kuuluu kyseenalaistaa. Myös kaikkea voi tarkastella huumorin kautta ja mikään vitsi ei ole liian mauton voidakseen silti olla hauska. Olisin varmaan sellainen ihminen joka vääntää vitsiä omasta lähestyvästä kuolemastaankin. Tai ehkä en, sillä joskus jokin asia vaan osuu niin pahasti omaan nilkkaan ja on niin kipeän henkilökohtainen, että sitä on vaikea käsitellä millään tasolla. Suuret menetykset elämässä ovat minulle hyvin vaikeita käsitellä.
Naispuolisissa minuun tuntuu vetoavan oikeastaan kaksi toisistaan aika poikkeavaa ihmisryhmää. Toisaalta sellaiset yleettömän ymmärtäväiset, ystävälliset, empaattiset ja mukavat naiset, jotka elävät maltillisesti mutta tunteella, eivätkä koskaan voisi pettää kenenkään luottamusta ilman valtavia tunnontuskia. Sitten taas toisaalta sellaiset huomattavan älykkäät ja hyvin itselleen elävät ihmiset, joiden arvostuksen ansaitseminen vaatii paljon työtä ja aikaa. Jos kohdalleni sattuu jokin teoriassa mahdoton yhdistelmä näistä kahdesta ihmistyypistä, olen hyvin vietävissä. Plussaa siitä jos käyttää usein hameita tai pitää leipomisesta :).
(Äsken muuten oikeasti kirjoitin ”hameita” sijasta vahingossa ”huumeita”. Melkoinen lipsahdus olisi ollut, jos tuota en olisi huomannut korjata :D)
Hymyilen paljon ja olen hyvin puhelias, mutta en mielestäni puhu vain puhumisen ilosta, vaan minulla oikeasti on paljon asiaa ja kysyttävää. Yleensä liika rahani menee joko hedonistisiin nautintoihin (etenkin hyvään ruokaan) tai kalliisiin luksustavaroihin kuten kitaroihin. Mielelläni matkustelisin myös, nyt kun vihdoin olen senkin puolen alkanut itsestäni löytää. En vain osaisi lähteä mihinkään yksin, joten tähän jos johonkin olisi seuralainen paikallaan. Tällä hetkellä minulle kuitenkin riittäisi ihan se, että voisi kutsua jonkun sateenvarjokävelylle tihkuiseen syysiltaan.
