En voi olla liikkumatta. Liikunnan harrastaminen ja urheilu on minulle välttämättömyys, ellen halua menettää mielenterveyttäni (tai sitä mitä siitä on jäljellä). Vaikka oma saliketjuni onkin ollut koko koronakriisin ajan auki, en ole siellä käynyt. Ajatus joka hetkisestä desinfioimisesta, hengityksen pidätyksestä ja siitä pelosta, johtuuko tämä köhä nyt saleilusta, ei ole houkuttanut. Vaikka kuinka paljon rakastankin isoja painoja, minun on nyt urheiltava ulkona ja kotona.
Kotijumppaan löytyy hyviä ohjelmia verkosta. Minulla on lisäksi joitakin välineitä kotona (kuminauhat, kahvakuula, käsipainot), joita voin hyödyntää. Teen kotona kahdenlaisia harjoituksia: pääosin jalkoihin keskittyviä lihaskuntotreenejä sekä hiit-tyylistä jumppaa. Tärkeintä on harjoittelun jälkeinen tunne siitä, että annoin kaikkeni. Joskus toki riittää vähenpikin, mutta jälkijättöinen polte lihaksissa (DOMS, google it!) on se mitä haen.
Nämä omat mieltymykset aiheuttavat sen, että harjoitteluun kuuluu usein osin myös hyppyjä ja kaikenlaisia kummallisuuksia. Haluaisin olla ihminen, joka ei välitä siitä mitä muut ajattelevat, mutta en vain ole. Ainakaan tässä suhteessa. Nimittäin: olohuoneessamme on iso ikkuna, josta kuka vaan koiranulkoiluttaja näkee helposti sisälle. Lisäksi kerrostalossa erityisesti hyppiminen ja muut naputtavat äänet kuuluvat huoneistosta toiseen. Jotain tanssillista jumppaa tehdessä saatan yhtäkkiä alkaa miettimään sitä kuinka tyhmältä näytän. Tai hiithyppysarjoissa yritän pehmentää lattiaan kohdistuvaa iskutusta, jotta en häiritse naapureita. Olen myös testannut avopuolison avustuksella tehdä lantionnostoja kumppani lisäpainona (#thrustyourpartner). Voitte vain kuvitella miten tyhmältä se näyttää. Puolet kasvojeni punasta on urheilun ja toinen puoli häpeän ansiota. Eihän tästä näin tule yhtään mitään!
Yksi korona-ajan tavoitteista onkin se, että keskityn tässä suhteessa vain itseeni. Hypin niin kovaa ja paljon kuin huvittaa (toki vain klo 9-21 välisenä aikana vai miten nuo nyt menee). En myöskään välitä läheisen puistikon ohikulkijoista vaan hymyilen heille hikoilun lomassa (jos siihen pystyn). Mitäs siinä katsotte. Täällä jumpataan!
