Olen nyt täysin rehellinen: korona ei ole kauheasti muuttanut omaa arkeani. Tai siis on ja ei ole. Teen nyt etätöitä. Olen kiitollinen siitä, että se on mahdollista. Aiemmissa töissä se ei olisi onnistunut. Nyt työmatkan, meikkauksen ja siistien vaatteiden pukemisen on voinut vaihtaa siihen, että kävelee ruokapöydän luokse ja kaivaa koneen esiin. Kuinka helppoa!

Työpäivien jälkeen jumppaan. Niin tein aiemminkin. Ennen kävin salilla kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Nyt jumppaan kotona niin, että pakarat ovat tulessa. Kuvainnollisesti tietenkin. Olen kuitenkin elävä todiste siitä, että on mahdollista saada lihaksensa kipeiksi useiden päivien ajaksi ihan vain kotona tehtävillä liikkeillä. Se tuntuu ihanalta. Leuanvetoa en ole päässyt harjoittelemaan (kts. tavoitteet vuodelle 2020).

Viikonloppuisin ulkoilen ja syön. Pääsiäisenä käveltiin pikkuveljen kanssa (turvaväliä noudattaen) vanhempien pihalle, jossa joimme isäni synttärikahvit kahden metrin etäisyydellä toisistamme. Vanhoina hyvinä aikoina olisin mennyt sisälle kahvipöydän ääreen, mutta nyt eletään toisenlaista elämää. Muilta osin viikonloput eivät eroa entisestä. En ole bilettäjä (käytetäänkö sellaista sanaa edelleen?!) enkä yökukkuja muutenkaan. Ystäviä olisi ihana nähdä, mutta sekin aika tulee vielä.

Karanteenia on nyt kestänyt jo puolitoista kuukautta. Ajoittain tuntuu siltä, etten edes muista mitä tein eri tavalla ennen tätä. Sitten kaikki palaa mieleen. Leffassa käynti, irtokarkit, sali (lantion nosto ISOILLA painoilla), ystävät ja perhe (isä ja äiti + mummon luona vierailu <3 ), musiikin tekeminen ja livemusan kuuntelu, kirpputorit, työpaikan yhteiset ruokahetket, ulkoilu ilman käsineitä, tuttujen halaaminen nähtäessä, ihmisten ohittaminen ilman turvaväliä kaduilla, farkkujen ja ylipäätään normaalien vaatteiden päällä pitäminen (mahtuvatkohan ne edelleen?…). Minulla on tuota kaikkea ikävä. Tämä onnistuu ja on siedettävää, mutta ei sellaista elämää mitä oikeasti haluaisi elää. Kun aiemmin tein asioita intohimosta tai innosta, nyt vain kulutan aikaa. Maailma on kuin tyhjäkäynnillä. Parempia aikoja odotellessa.