Karanteenipäiväkirjat vol 1
Parisen viikkoa eristäytymistä ja erakoitumista takana. Ainoat todelliset kontaktit ovat avopuolisoon ja koiraan. Herään samaan aikaan kuin aiemminkin. Kello kuudelta. Vien koiran ulos, keitän teetä ja laitan työkoneen ja lisänäytön valmiiksi. Koska työmatkaan ei kulu aikaa, aloitan työt jo ennen seitsemää.
Päivä kuluu istuen. Keittiön pöydän tuoli ei ole selälle hyvä. Yritän tehdä kyykkyjä ja venytellä päivän aikana, muta harvemmin se toteutuu. Puolen päivän aikaan syön. Se tuntuu päivän kohokohdalta. Joskus vien myös koiran lyhyelle päivälenkille. Palavereissa työkaverien äänien kuuleminen tuntuu hyvältä. Periaatteessa kaikki on niin kuin ennen, mutta ei sitten kuitenkaan.
Lopetan työt noin kolmen maissa. Luen lehdet kännykästä ja nukun päiväunet. Päiväuni, siinäpä onkin upea keksintö. Pyrin tekemään jonkun kotijumpan joka päivä. Illalla pitkä lenkki koiran kanssa. Välillä, riippuen koiran tai minun jaksamisesta, lenkki on lyhyempi. Illalla ajoissa nukkumaan ja seuraavana päivänä sama uudestaan.
Ulkoilu tuntuu tällä hetkellä henkireiältä ja lomailulta. Pienen hetken ajan unohtaa koronan. Sitten joku vastaantulija yskähtää ja kaikki palaa mieleen. Kyllä tämä tässä menee, jos ei liikaa ajattele. Saa olla kotona, lämpimässä, ruokaa ja vessapaperia on, seuraakin. Veikkaan, että tiukemmat ajat ovat vielä tulossa. Ulkona liikkumista rajoitetaan seuraavaksi ja kaikenlainen kokoontuminen, pienikin, kielletään. Ulkoilun rajoittaminen tulee olemaan tiukkaa, mutta antaa mennä. Jos sillä säästetään henkiä ja terveydenhuollon resursseja niin bring it on. Kyllä minä tähän pystyn.