Iltapukueleganssia ja etikettipohdintaa

Käyn muutaman kerran vuodessa akateemisilla vuosijuhlilla, ja viime viikonloppuna juhlittiin niistä eräitä. Muodolliset päivälliset tanssiaisineen ovat vuoden kohokohtia. Rakastan kaikenlaista ”akateemista pönötystä”: pukeutumisetikettejä, lippusaattueita, tervehdysten esittämisen akateemista järjestystä, plaseeraussääntöjä… Ilta oli jälleen hienostunut mutta hauska.

20151108040942 (1).jpg

mekko Gina Tricot, jakku Mango, laukku Marimekko, kengät Ecco

20151108040942.jpg

Pukeutuminen on luonnollisesti yksi vuosijuhlan hauskimpia puolia. Samalla on haasteellista miettiä, miten olkapäät saisi peitettyä, millainen laukku olisi mukavin kantaa ja millaisilla kengillä pystyy tanssimaan. Pukeutumisetiketti voi vaihdella hiukan eri järjestöjen ja yliopistojen välillä, mutta itse olen sattunut käymään lähinnä melko tiukan kaavan juhlissa.

Omistan tällä hetkellä vain yhden iltapuvun (pienen vaatekaapin filosofia, nähkääs). Yllättävän usein aivan perusketjuliikkeistä voi löytää vuosijuhlakelpoisia, juhlavia maksimekkoja. Mekon tulee olla juhlavaa kangasta ja nilkkoihin saakka peittävä – usein näkee mekkoja, joissa on lyhyt, peittävä ”alushame” ja sen päällä läpikuultava, pitkä helma. Olkapäiden peittäminen on suurimpia haasteita mekon kanssa, vaikka ei jokaisen etikettisäännön seuraaminen aivan ehdotonta ole. Itse en oikein perusta hartiahuiveista, ne valuvat ja rypistyvät. Kävi loistava tuuri, kun löysin Mangosta mekon värisen jakun, joka istuu haastavan mallisen yksiolkaimisen pukuni päälle kuin nakutettu. Järjestönauhakin on helpompi kiinnittää peittävään jakkuun kuin varoa, ettei se koske ihoa olkaimettoman mekon päällä. Kun mikään asun osa ei valu tai purista, kengät ovat mukavat ja hiukset visusti kiinni (Sekä etiketin mukaista että viilentävää: pitkä mekko yllä yli sadan ihmisen juhlasalissa tulee usein kuuma!), juhla-asu on vaivaton ja oikeasti mukava päällä.

20151108040942 (2).jpg

Olen juhlinut tässä mekossa viitisen kertaa, ja vaihtelu kieltämättä virkistäisi. Iltapuvun sijaan haaveilen kuitenkin mustasta maksihameesta. Sen kanssa olisi helppoa yhdistellä lyhythihaisia paitapuseroita ja juhlavia toppeja. Joka juhlaan saisi sitten uuden, erilaisen asun! En ole vielä törmännyt tarpeeksi juhlavaan ja muhkeaan hameeseen missään, vaikka olen pitänyt silmäni auki. Pitäisiköhän hame teetättää…

Kommentit (4)
  1. Oletpas kaunis sisko! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *