Ladataan...

Viides viikko sairaslomalla! Ihme kyllä aika on mennyt nopeasti. Saatuani masennusdiagnoosin ja siihen sopivan lääkityksen kokonainen viikko meni melko sumussa. Ensin yksi viikko meni siihen, että vain itkin. Itku alkoi eräs lauantaiaamu viideltä ja loppui vasta torstaina illalla. Loppuviikosta aloitin psykiatrin määräämän mielialalääkityksen, joka vetikin pöntön aivan sekaisin melkein viikoksi.

Niin väsyneenä ja murtuneena en voinut enää kuin tehdä niinkuin asiantuntijat kehottivat: aloittaa lääkitys. Onneksi olin niin romuna, muuten olisin ehkä jaksanut vääntää itselleni miten kauheaa oli olla niin tokkurassa ja miettiä, missä kunnossa vauvakulta mahtaa masussa olla ja kieltäytyä syömästä lääkkeitä. Onneksi tokkura tasaantui pian. Tokkurasta kun selvittiin minulla alkoi etäterapia. Pääsin mukaan ohjelmaan, jossa harjoitetaan joka päivä mindfulnnessia ja kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Jokapäiväisten harjoitusten avulla on tarkoitus havainnoida haitallisia käyttäytymiskehiä, tunnistaa ne ja oppia muuttamaan niitä ja elämään niiden kanssa.

Yhdessä erittäin toimivaksi osoittautuvan lääkityksen kanssa ohjelma on antanut minulle jo nyt paljon upeita oivalluksia ja lisännyt mielihyvää. Olen jopa nukkunut neljä yötä putkeen, mikä on ennätys varmaan huhtikuun jälkeen. Olo on aivan eri. Jaksan aamulla nousta enkä mene takaisin nukkumaan aamupalan jälkeen. Haluan lukea. Jaksan suunnitella asioita. Tunnen turhautumista kotona, mieli alkaa jo kaipailla töihin ja toimeen tarttumista.

Tähän asti nukkuminen sairaslomalla on parhaimmillaan viimeisen parin viikon aikana ollut kaksi nukuttua yötä, yksi kokonaan valvottu. Sitten huono yö, pari nukuttua, yksi valvottu. Voi herrajumala millainen tunne on nukkua KOKO yö!Jos se on normaalia niin en yhtään ihmettele miten ihmiset jaksavat tehdä kaikenlaista ja miksi itse olen ollut niin kamalan väsynyt ja etenkin alavireinen ja aloitekyvytön.

Ihaninta on ollut huomata tuntevansa taas onnentunteita. Mies sanoi eilen, että kotona on ihan toisenlainen ilmapiiri nyt. Se tuntui niin ihanalta, että sydän rutistui kasaan. Tunnen iloa ja ylpeyttä raskaudesta. Juttelen vauvalle enemmän ja nautin jo ilmeisen kookkaan kaverin möyrimisestä vatsassa. Silittelen myös mahaa usein samalla kun laulan tai juttelen vauvalle.

Olen helpottunut, että toipuminen on alkanut niin hyvin. Se tuo luottoa siihen, että suunta on oikea ja vaikka tulisi huonoja vaiheita tässä matkan varrella niin aina on mahdollisuus myös hyvään oloon. Välillä ajatus käy synnytyksessä ja imetyksessä ja lääkityksessä, mutta palautan itseni tähän hetkeen. On ihan turha spekuloida neljän kuukauden päähän. Nyt jokainen nukuttu yö on lottovoitto ja jokainen onnenhetki tuntuu parhaalle ikinä.

Rv 22+6.

 

 

Ladataan...

Ladataan...

Diagnoosi: keskivaikea masennus. Itkin lohduttomana lääkärin vastaanotolla. Edessä oli sairaslomatodistus hirvittävällä diagnoosilla ja ainakin viiden viikon sairaslomalla.

Unettomuus pääsi tilaan, jossa aloin itkeä. Eikä itku loppunut. Neuvolaläkärin määräämä sairasloma loppui ja hakeuduin työterveyteen. Jouduin valitsemaan vieraan lääkärin molempien omien työterveyslääkärieni ollessa pois. Olin itkenut aamuviidestä ja itkin odottaessani lääkäriä. Lääkäri kutsui sisään. Itkin ja kerroin missä mennään. Itkin ja itkin ja itkin. Lääkäri ei kertaakaan katsonutkaan minuun tai tarjonnut pöydällään olevia nenäliinoja. En kehdannut itse ottaa niitä. Lääkäri ei puhunut juuri mitään, laittoi viikon sairaslomaa ja totesi "ehkä akupunktiosta tai uniryhmästä voisi olla apua." -Ai, valpastuin itkuni keskeltä. Mitää muuta hän ei sanonut. Ei kertonut mistä voisin sellaisia etsiä tai milloin sellaiseen kannattaisi hakeutua. "En mä osaa sua nyt muuten auttaa". Vastaanotti kesti neljä minuuttia. Itkien lähdin esimieheni luo.

Esimies oli aivan raivona lääkärin käytöksestä. Siltä istumalta hän auttoi minua varaamaan seuraavalle päivälle uuden lääkäriajan. Ja seuraavan päivänä istuin taas itkuisena samalla käytävällä odottamassa toista omista lääkäreistäni. Lempeä nainen kutsui minua etunimellä. Hän hymyili ja onnitteli raskaudesta ja kysyi vointiani. Aloin itkeä ja kerroin nukkumisistani. "Voi että, kuulostaa rankalle." Hän oli niin lämmin ja empaattinen. Ja jatkoi: "onko teilllä perheessä unettomuutta"? What! Joku kysyy jotain näin oleellista! -On. "Millainen sun mieliala on, onko alakuloa?" -No  tietysti on. Hän teki masennustestin, jossa tulos oli keskivaikea masennus. Hän pyysi minua olemaan hätääntymättä, koska testi on vain suuntaa-antava työkalu, eikä määärittele diagnoosia. Hän kaivoi psykiatrin vastaanottoajan ja varasi itse minulle ajan. Hän ehdotti minulle osallistumasta upouuteen etäterapiaan, johon kirjoitti minulle saman tien lähetteen. Kysyin uniapnean mahdollisuudesta, hän lupasi että aletaan selvittää sekin tässä samalla.

Kysyin edellispäivän lääkärin vinkkaamista akupunktiosta ja uniryhmistä. Tai toivomastani psykoterapiasta. Naisen otsa kurtistui. "Ne voi olla ihan hyviä, mutta ei just nyt. Nyt sun tilanne on sen verran akuutti että ne aiheuttaa vaan lisäkuormaa. Sut täytyy saada nyt edes vähän peruskuntoon, jotta jaksat sellaisiin osallistua ja jotta niistä on hyötyä. Niissä kestää että alkavat toimia ja sut pitää saada kuntoon nyt." Tämäpä olikin viisas juttu häneltä. Oltuani jo puolitoista viikkoa sairaslomalla viisi viikkoa lisää tuntui maailmalopulta. Vaikka heti ajattelin että en todellakaan ole tuosta viidestä viikosta kuin pari viikkoa, koska en ikinä pärjää sairaspäivärahalla, on mieli jo muuttunut. Haluan nyt itseni kuntoon. Haluan ehtiä nauttia raskaudesta ja ennenkaikkea haluan olla toimintakykyinen kun meidän ihana vauva tammikuussa tulee.

Seuraavan päivänä psykiatri vahivsti masennusdiagnoosin. "Selvä depressiohan tämä nyt on" psykiatri sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin. Kuulema on niin paljon oireita jotka eivät liity unettomuuteen. Murruin täysin. "Miten näin voi tapahtua, mä elän elämäni onnellisinta aikaa"?  -Ei masennus aina tule kriisin tai onnettoman elämäntilanteen seurauksena. Se on sairaus joka puhkeaa ja sulle se on puhjennut nyt. Olen ollut loputtoman murheellinen ja toisaalta helpottunut. Olen unelmoinut elämäntilantestaani koko ikäni. Ehdin viettää sinkkuna melkein kymmenen vuotta ja luopua jo yhdestä hartaimmista toiveistani, että löytäisin sen oikean ja saisin oman perheen. Kun lopulta näin käy ja elän elämäni onnellisinta aikaa, masennun. Se tuntuu kohtuuttomalta ja väärältä ja epäreilulta. Syytän myös itseäni: miksi en ole hakenut unettomuuteen parempaa hoitoa aiemmin. Psykiatri lohdutti ja sanoi että niinhän se menee kun voi tarpeeksi hyvin. Sitä vain jatkaa ja jatkaa ja vasta tarpeeksi paha tilanne saa hakemaan apua. Apuahan olen hakenut useasti aiemminkin, mutta olen saanut vain unilääkkeitä. Olen ehkä myös vähän katkera aiemmin saamastani hoidosta. Täysin uupuneena ei ole kykenevä etsimään ja hakemaan tietoa ja apua vaan aivan asiantuntijoiden varassa.

Kuitenkin, nyt katkeruuden tai vihoittelun sijaan keskityn vain täysin siihen, että menee kuinka kauan tahansa minä tulen kuntoon ihan loppuelämää varten. Sain vihdoinkin oikeaa apua ja vaikka ajankohta on traaginen niin sentään tässä on vielä hyvin aikaa ennen vauvan tuloa. Jos tähän ei olisi tartuttu nyt tuloksena olisi voinut olla todellinen katastrofi. Päivä ja viikko kerrallaan niinkuin lääkäri sanoi.

Rv 20+6

Ladataan...

Ladataan...

Ihan mahtavaa että entinen hännänhuippu onkin nyt ihan ykkönen, nimittäin maha! Odotin niin kiivasti että se alkaisi näkyä ja sitten yhtäkkiä päivässä tai kahdessa se tuli ja muutkin alkoivat nähdä sen. Pian perään alkoivat vielä tuntua pikkuisen potkut niin voi että voi ihminen rakastaa vastaansa!

 

Olen myös tosi onnellinen kun hormonihöyryinen pääni tajusi, ettei mun ole mikään pakko käyttää äitiysvaatteita nyt kun odotan. Olen nimittäin ollut vähän epätoivoinen koska en ole löytänyt oman näköisiä äitiysvaatteita ja ne ovat myös saakelin kalliita!

Heti kun vanhat vaatteet alkoivat puristaa joskus viikolla 12 ryntäsin tilaamaan äitiysmekon ja äitiysfarkut. Farkkuja en ole saanut vielä käyttöön kun oli niin hiton kuuma kesä ja masutuubi tuntuu ällöltä kun ei ole tarpeeksi iso maha. Yritin olla järkevä ja tilasin ensisijaisesti äitiys- ja imetysmekkoja, jotka käyvät myös raskauden jälkeen. Mun kokemus on että vaatteet todella on mammavaatteita, trikoisia, lapsellisia tai tylsiä. Hyvää on se että ne ovat niin mukavia ja usein istuvat nätisti, eli ei näytä teltalta. Mutta kalliita ja ei omaan makuun sopivia - ei kiitos. Onneksi oma garderoobbi taipuukin moneen, etenkin kun sitä täydensi tiukalla trikoopaidalla joka poistaa vaatteiden telttamaisuuden! Lisäksi olen saanut jättikassillisen äitiysvaatteita kavereilta ja ne odottavat viileneviä päiviä. Ei siis tarvinnut tähän törsätä, vaikka haluankin iloita tästä ihanasta ajasta näyttämällä itseltäni ja hyvältä.

Rv 19+0.

Ladataan...

Pages