Elina O.

Rytinällä uudelle pohjalle!

Hei olen Elina, kolme vuotta vähän salaa syrjässä bloggannut jo 40-vuoden rajapyykin ylittänyt kauneudesta ja hyvinvoinnista kiinnostunut paljasjalkainen helsinkiläinen, nykyisin Kaapelitehtaalla asustava arjen kauneuden fiilistelijä.

Olen luonteeltani hyvin positiivinen, mutta kirjoittamiseni alkoi aikoinaan hieman syvemmistä tunnelmista. Blogini on toiminut itselleni erinomaisena ajatusten jäsentelyn alustana ja luovuuden purkamisen kanavana. Olen näiden vuosien aikana antanut ja saanut vertaistukea, luonut uusia ystävyyssuhteita ja oppinut ymmärtämään itseäni paremmin.Tänä keväänä tuntuu siltä että vaihtoehtona on blogin lopettaminen tai uudelle laajemmalle pohjalle lähteminen, ja koska asiaa tuntuu vielä riittävän halusin jatkaa kirjoittamista Lilyn uudella pohjalla.

Suurena intohimonani on ihonhoito, olen aina ollut kiinnostunut parhaiten toimivista tuotteista ja muut blogit ovat olleet itselleni tähän paras tiedonlähde. Laita siis blogini lukulistalle jos sinua kiinnostaa kauneusniksit, arjen oivallukset ja sisäinen hyvinvointi.

Tämän esittelytekstin jälkeen kerron mitä kaikkea parasta olen itse löytänyt elämääni muista blogeista, so stay tuned!

Kolme edellistä vuottani löydät täältä.

Mukavia lukuhetkiä ja ihanaa aurinkoista viikonloppua!

XXXX

E

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *