Yliopisto on ihmisen parasta aikaa – vai onko sittenkään?

Usein sanotaan, että elämän parhaat muistot tulevat yliopistosta, loppuelämän kaverit saadaan sieltä ja elämä vain on kaikista värikkäintä, villeintä ja vauhdikkainta opiskeluaikana. Oma kokemukseni yliopistosta on kuitenkin ollut hyvin erilainen: tauotonta tietokoneen tuijottamista, peruttuja opiskelijatapahtumia ja yksinäisiä iltoja omassa kerrostaloyksiössäni. Aloitin yliopisto-opinnot syksyllä 2020 innoissani uskoen saavani uusia, samanhenkisiä ystäviä ja oppivani paljon uutta itselleni tärkeästä ja mielenkiintoisesta alasta. Koronan toinen aalto kuitenkin pyyhkäisi unelmani tsunamin voimalla jo opiskelun alkumetreillä: kurssit alkoivat heti etäopetuksena ja kovasti odottamani sekä muiden hehkuttamat tapahtumat peruttiin koko syksyltä.

Ei fuksiaisia, ei liikunnan tanssiaisia, ei metsäretkeä, ei luentosalissa istumista kavereiden kanssa tai kampuksella hengaamista. Sen sijaan sain läppärin ruudun, pätkiviä luentotallenteita, “teknisiä ongelmia” ja yksipuolisia opiskelupäiviä ilman seuraa ja tukea. Koronatartuntojen määrä kääntyi nousuun ja samaa vauhtia yksinäisyyteni kasvoi uudessa kotikaupungissa. En ehtinyt tutustua luokkalaisiini ennen tätä sosiaalista eristäytymistä, joten jäin vieraalla paikkakunnalla aivan yksin. 

Mediassa puhutaan kovasti siitä, miten epäoikeudenmukaisia rajoitukset ovat lukiolaisille tai harrastaville lapsille, mutta korkeakouluopiskelijat unohdetaan. Meidän vain odotetaan selviytyvän – olemmehan jo aikuisia. Siitäkin huolimatta, että itse vasta alle vuosi sitten olin vielä lukiossa ja asuin vanhempieni luona yli 300 kilometrin päässä täältä Jyväskylästä. Muutos on ollut minulle käsittämättömän radikaali, mutta minun on vain täytynyt sopeutua siihen. Elämänmuutos ei kuitenkaan ole sujunut ongelmitta, vaan se on ollut täynnä kyyneliä, stressiä ja epätoivoa.

Asun ensimmäistä kertaa yksin enkä 5-henkisessä perheessä eläneenä ole tottunut tähän yksiössäni vallitsevaan hiljaisuuteen ja elottomuuteen. Perheeni ja ystäväni ovat nyt satojen kilometrien päässä. Uudella paikkakunnalla ja uudessa koulussa tukea on melkein mahdotonta saada. Esimerkiksi opiskelijoiden mielenterveyspalvelut ovat todella ruuhkautuneet – joudun itse parhaillaan odottamaan lähes kaksi kuukautta päästäkseni psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle, vaikka mielenterveysongelmani ovat pahentuneet. 

Opiskelijoiden hyvinvoinnista puhuttiin paljon myös tänään hallituksen opiskelijoille suunnatulla kyselytunnilla, jota seurasin Yle.fi-sivustolta. Haastattelussa ministerit kehottivat uupumuksesta kärsiviä opiskelijoita ottamaan yhteyttä terveydenhoitajaan tai opiskelijaterveydenhuoltoon, mutta omasta kokemuksestanikin voin todeta, että valitettavasti palvelut eivät vain tällä hetkellä riitä. Apua joutuu odottamaan kohtuuttoman kauan, eikä tieto avun olemassaolosta edes saavuta kaikkia etenkään ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Ministerien tai viranomaisten tsemppiviestit eivät myöskään paljoa lohduta, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja. Pelkästään lähiopetukseen palaaminen tai sitä odottaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu.

Mielestäni pitäisi keskittyä siihen, mitä voidaan tehdä juuri näissä oloissa tällä hetkellä; miten voidaan parantaa nimenomaan etäopetuksen laatua ja mielekkyyttä sekä lyhentää mielenterveyspalvelujen jonotusaikoja. Itse olen pitänyt etäkursseissa siitä, kun luentotallenteet voi katsoa itselleen sopivana aikana vaikka moneen kertaan ja suoritustavoitteet ja tehtävät ovat esitetty selkeästi ja niistä tiedotetaan kunnolla. Toivon, että koronarajoitusten jälkeenkin kursseja voisi suorittaa tällä tavalla etänä. Stressaavia toteutusmuotoja ovat mielestäni sellaiset, joissa vaihtelee pakollinen lähi- ja etäopetus, materiaali, ohjeet ja suoritustavat ovat epäselviä tai huolimattomasti suunniteltuja ja etäluennot ovat katsottavissa vain tiettynä ajankohtana livenä. Tietämättömyys on kaikista ahdistavinta: inhottavaa, kun opettajat eivät anna selkeää tietoa siitä, että pidetäänkö opetus koululla vai etänä. Tieto tulee aina todella myöhään, mikä häiritsee suunnittelua ja aikataulutusta.

Pahinta korona-ajassa kuitenkin on se, että ei vain ole päässyt tutustumaan luokkalaisiin tai muihinkaan ihmisiin uudessa kaupungissa. Olen persoonaltani hyvin sosiaalinen ja olen esimerkiksi aina harrastanut joukkueurheilua, mutta nyt elämäni on muuttunut täysin päinvastaiseksi siitä, mitä se aiemmin oli. Entiset kaverit ja harrastukset ovat jääneet pois elämästäni. En tapaa ihmisiä enää juuri koskaan, vaikka ennen näin joukkuekavereita, koulukavereita tai perheenjäseniä joka päivä. Tuntuu, etten enää ole edes sama ihminen. Toisin kuin monet opiskelijoita mediassa vähätelleet tuntuvat ajattelevan, en halua mihinkään baareihin. Haluan vain ystäviä.

Helpottaakseni omaa oloani olen pyrkinyt keskittymään niihin positiivisiin juttuihin, joita tämä korona-aika on tuonut ja tehnyt asioita, joita en normaalisti voisi tehdä: nautin aamukahvini rauhassa kello kahdeksan luennon lomassa, vietän koko päivän verkkarit jalassa, katson luentotallenteita juuri silloin kuin itse ehdin ja jaksan sekä käyn entistä enemmän ulkona raittiissa ilmassa kävelemässä ja juoksemassa. Kun ei tarvitse siirtyä enää niin usein paikasta toiseen tai laittautua joka päivä, voi sen ajan käyttää sellaisiin asioihin, jotka tuovat itselle hyvää oloa. Kovasta tsempistäni huolimatta en jaksaisi elää tälla tavalla yksin loputtomiin. Ihminen on kuitenkin laumaeläin.

Haluan päästä kokemaan sen yhteisöllisyyden tunteen, josta unelmoin ennen opintoja. Toivon myös, että etäopetuksen laatua saataisiin parannettua ja mielenterveyspalvelujen ruuhkia lyhennettyä. Näiden opiskeluvuosien pitäisi olla elämäni parhaimpia. Positiivista on se, että rokotukset ovat alkaneet, kevät on tuonut mukanaan ihanan auringon sekä päivänvaloa ja lukuvuoden viimeinen periodi käynnistyy parin viikon sisällä. Kärsivällisyys on aina ollut heikkouteni, joten ainakin saan nyt harjoitella sitä. Kuka tietää – ehkä jo kesällä elämä voisi olla hieman vapaampaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *