Just shut up and write already.

Olen miettinyt blogin kirjoittamista varmaankin jostain yläasteelta asti, mutten koskaan oikein saanut aikaiseksi. Suurin obstaakkeli lienee ollut mielikuva oikeanlaisen imagon puutteesta. Enhän minä ole mikään bloggaajaihminen! En nimittäin ole sillä tavalla tarpeeksi trendikäs että heräisin aikaisin aamulla juomaan huoneenlämpöistä sitruunavettä jonka jälkeen tekisin puolen tunnin HIIT-treenin jonka jälkeen kirjoittaisin bullet journaliin kymmenen asiaa, joista olen tänään kiitollinen jne. Samaten on ollut sellainen fiilis, ettei bloggaaminen jotenkin edes sovi tällaisen indietaidehipsteriksi identifioituvan minäkuvaan – minunhan pitäisi ennemmin kirjoittaa siistejä pöytälaatikkorunoja päiväkirjan väliin tai vastaavaa (siitä huolimatta, ettei minusta saa runoilijaa tekemälläkään).

Mutta eihän se niin ole! Miksei muka keskeneräinen ihminen voisi höpöttää niitä näitä ilman paineita siitä, että tässä nyt pitäisi olla jonkin sortin elämänhallintaguru? Miksi minulla on tarve lokeroitua sen sijaan, että yksinkertaisesti antaisin itselleni luvan olla vähän sitä sun tätä?

Olen melkoinen jahkailija, ja takerrun usein yksityiskohtiin niin, etten lopulta saa paljon mitään aikaiseksi. Tätäkin blogia olen aktiivisesti miettinyt jostain maaliskuusta asti, vaihtanut nimeä ja alustaa ainakin kolme kertaa jne. 😀 Lopulta päädyin Lilyyn, sillä täällä minulla on vähemmän ulkoisia yksityiskohtia joita hinkata – voin vain kirjoittaa. (Sivuston mieto kaupallisuus mietitytti pitkään, mutta oh well, tämä on muuten niin kätevä eikä mainoksia kuitenkaan ole aivan älyttömästi.)

Blogin kategorisointi hyvinvointiblogiksi tuntui hieman vieraalta, muttei se ainakaan toistaiseksi sovi mihinkään muuhun paremmin: hyvinvointihan minua oikeastaan eniten tässä kiinnostaa. Toivon, että kirjoittaminen ja kivojen juttujen jakaminen lisää ainakin omaa hyvinvointiani, ja ehkä siitä voi hyvässä lykyssä joku muukin saada jotain irti!

Näiden asioiden lisäksi minua on mietityttänyt esimerkiksi yksityisyys, egoismin viljely, oma lopullinen sinnikkyyteni ja kirjoitustaitoni (sekä suomeksi että englanniksi). Nämäkin epävarmuudet yritän nyt vain nätisti ignoorata! Haluaisin myös eroon juuri tällaisesta omien uusien juttujen oikeutustarpeesta, jota tämä koko postaus oikeastaan on. Epävarmuuksien ottaminen esille tuo itselleni turvaa, sillä jotenkin ajattelen sen vähentävän omia paineitani aloittelijana. Pitemmän päälle olisi kuitenkin siistiä vain tehdä juttuja ilman, että omaa itseään tarvitsisi koko ajan perustella.

(Post-it-lappu oli tuparilahja poikaystävältäni, huom)

Kuten täysin objektiivista journalismiakaan ei ole olemassa, en usko, että täysin todellista kuvaa itsestään ja elämästään on mahdollista luoda vaikka kuinka yrittäisi. Onko se lopulta edes toivottavaa? En ole niin johdonmukainen, ettenkö joskus käyttäytyisi vastoin omia ihanteitani. Tästä blogin nimikin – se on itselleni muistutus siitä, että saan muuttaa mieleni tai nolata itseni tai vaikkapa kirjoittaa vain kivoista jutuista, eivätkä ne määrittele minua ihmisenä tästä iäisyyteen. Joku Platon-fani voisi luonnehtia, että tämä blogi edustaa ideaa Elisasta, kun taas konkreettinen Elisa on universaalin Elisan epätäydellinen kopio. Tai jotain.

Toivottavasti mm. yllä mainitsemani epävarmuuden tunteet karsiutuvat ainakin osittain sitä mukaa pois, kun vain alan kirjoittamaan. Ehkä joku muukin tunnistaa näitä fiiliksiä ja tajuaa, etteivät ne ole este! Ei tässä kuitenkaan tarvitse olla tähtiin tähtäämässä.

I’ve been thinking about starting a blog since I was a teenager but never really got around to it. What’s mostly been keeping me from becoming a blogger is that I feel like I don’t have what it takes to be one. I’m not an early bird, I don’t have my life all figured out, I value my privacy too much, etc. But screw that. Why couldn’t I just write regardless of my daily habits or future goals? Why do I care so much about what others think if this is something I want to do? It’s taken me a while to understand that I don’t have to be or have or do certain things in order to be a legitimate writer. I should just sit down and do it, as I’ll never be a complete person anyway. (And I don’t think anyone will, really.)

For me, it’s important to acknowledge that what I write will never be the complete truth. It’s impossible to see & express yourself objectively, and that’s okay. On paper, things may seem simple and straight-forward, while the reality might be more complicated. I can change my mind, embarrass myself, or only write about things that make me happy. What I write or think at a certain point in my life doesn’t define me as a person for the rest of forever.

I hope writing will contribute to my overall wellbeing and help me develop myself. Hopefully the insecurities mentioned above will also fade away if not entirely, at least partly. Maybe someone out there relates to these doubts and realizes that they shouldn’t stop them from trying out something new!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *