Kuka tiesi, kenpä luuli

Silmäpeliä. Ruokakaupassa tai liikennevaloissa, miksei junassakin. Kirjastossa. Ensin hieman viattomampia, lyhyitä vilkaisuja. Sitten hetki hetkeltä pidempiä ja suorempia katseita; sellaisia jotka eivät enää jätä arvelun varaa. Luultavasti tässä vaiheessa tunnen oloni jo todella ahdistuneeksi ja tahtoisin paeta paikalta. Kuumotusta. Pitäisikö tuohon lähteä mukaan vai ei? Onhan tuo nyt aika royhkeää tuijottaa tuolla tavalla. Emmin liikaa, en edes ehdi tehdä päätöstä ennen kuin hän lähtee. Nyt kaduttaa. Hän on jo ehtinyt portaisiin, kun katseemme kohtaa. Hitaita askelia alaspäin; kohta hän on poissa. Nyt muistan hymyillä, mutta turhaan. Mitä ihmettä oikein teen? Tilaisuus meni jo.

unplash.com

Olen tavannut yhden aiemmista tapailukumppaneistani tavalla, jota harvoin tosi elämässä tapahtuu. Kuljimme useamman kuukauden ajan samalla bussilla ja törmäsimme toisiimme satunnaisesti. Jokaisella matkalla toistui sama kaava; vilkuilua, pitkiä katseita ja merkitseviä hymyjä. Jäin kuitenkin aina häntä aikaisemmin pois, emmekä koskaan ottaneet toisiimme sen enempää kontaktia. Kerran kuitenkin päätin, että nyt tämä silmäpeli saa riittää. Jatkoin matkaa oman pysäkkini ohi ja jäin kyydistä hieman tuonnempana samaan aikaan hänen kanssaan. En ehkä koskaan unohda sitä hetkeä, kun astuimme bussista ulos. Molemmat alkoivat nauramaan, sillä tilanne oli niin absurdi. Kättelimme. Kummankin oli vaikeaa hillitä itseään, joten naureskelimme siinä vielä tovin. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja kuinkas siinä sitten kävikään; yhteisiä hetkiä kesti yhden puolivuotisen ajan, vaikkei siitä koskaan mitään sen vakavampaa tullutkaan.

Tuoreempi kohtaamiseni kirjastossa toi eittämättä mieleeni tuon useamman vuoden takaisen tapahtuman. Tällä kertaa erona aiempaan oli kuitenkin se, että pilasin koko jutun. Tai no, olimme kyllä jo seuraavana iltana yhdessä viinillä, mutta siinä oli mukana hyvää tuuria ja hitusen järjestettyä sattumaa. Hauskinta ja kamalinta oli se, että yritin oikeasti keskittyä opiskeluun, enkä olisi halunnut lähteä juttuun mukaan. Kyseinen henkilö oli vain niin vastustamaton, että minun oli pakko joustaa. Melkein uhkaava, hyvin voimakas persoona. Sellainen, jonka katseen alla IS-TR -mallin käyrät (omista preferensseistäni puhumattakaan) alkavat sakkaamaan.

Tiistai-illan jälkeen hymyilytti  jälleen aika leveästi; mietin, miten paljon nautinkaan tämän hetkisestä elämästäni. Arkikin on täynnä pientä jännitystä ja odottamattomia yllätyksiä. Tällä viikolla ajattelin aamuisin herätessäni, että pidän koti-illan, mutta loppujen lopuksi päädyin joka kerta jonnekin aivan muualle. Siitä kiitos kuuluu ensisijaisesti ihanille ystävilleni, joiden kanssa vietetyt illat menevät treffien kuin treffien edelle. Kuten olen jo monta kertaa sanonut; oivallan nykyisin päivittäin, että elämä on ihanaa. Ajattelen myös paljon tulevaa kesää, Helsinki- kesää. En malta odottaa; siitä tulee varsinainen sattumusten summa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *