Pitäminen päätynyttä

Kohtaavatko henkinen ja fyysinen vetovoima koskaan samassa ihmisessä? Ikuisuusongelma, jonka kanssa sinkku jos toinenkin on varmasti painiskellut jo ammoisista ajoista alkaen. Mietiskelin itsekin tätä myyttiä tiistai-iltana elokuvateatterissa melko erinomaisen treffielokuvan – A Star Is Born – aikana. Seuranani oli jo aikaisemmassa postauksessa mainitsemani – yllätys yllätys – suomenruotsalainen nuorukainen, jonka kanssa olimme tavanneet useampaan otteeseen milloin viineillä minun luonani, milloin illallisella hänen luonaan. Yliromanttisen elokuvan aikana todellisuus kuitenkin iski vasten kasvojani; hakeuduin omalla penkilläni mahdollisimman kauas tuosta kaikinpuolin viehättävästä seuralaisestani ja pidin kädet tiukasti puuskassa välttäen kaiken mahdollisen fyysisen kontaktin tahattomankin tapahtumisen. En itsekään osaa selittää toimintaani, sillä meillä synkkaa todella hyvin ja hän olisi kaikissa muissa elämäntilanteissa täydellinen kumppanikanditaatti, mutta juuri nyt ajatus deittailun jatkamisesta noinkin vakavissaan olevan henkilön kanssa on alkanut kammoksuttaa. Olen myös ollut aika hämmentynyt siitä, etten tunne minkääntasoista fyysistä vetovoimaa häntä kohtaan. Sen sijaan mielessäni on edelleen pyörinyt kirjastossa kohtaamani mysteerimies, joka on jopa innokkaasti koittanut sopia aikaa uudelle tapaamiselle. Hänen viehätyksenä kiteytyy nimenomaan välillämme vallitsevaan vahvaan fyysiseen kemiaan, jonka vuoksi voin olla melko huoletta pelkäämättä, että hänen aikeensa olisivat paljoakaan omiani vakavampia.

Elokuvan jälkeen luotin intuitioon ja pistin pisteen tapailullemme. Se ei kuitenkaan ollut viikon ainut käännekohta; maanantaina tapasin eksäni ensimmäisen kerran poismuuttoni jälkeen. Etukäteen en tiennyt,mitä odottaa; hän oli tulossa kahville katsomaan uutta asuntoani ja tuomaan minulta unohtuneita tavaroita. Kaikki kiusallisen keskustelun potentiaaliset tekijät olivat läsnä, sillä hänen (meidän suhteemme aikana alkanut) uusi suhteensa oli edennyt jo viralliseksi seurusteluksi. Melkein heti hänen tultuaan kuitenkin huomasin, ettei hän enää herätä minussa mitään negatiivisia eikä positiivisia tuntemuksia – itseasiassa hän osoittautui paljon tylsemmäksi ja pessimistisemmäksi ihmiseksi kuin muistinkaan. Vaikka olen ollut kokoajan tyytyväinen elämässäni tapahtuneeseen muutokseen, olin tapaamisen jälkeen entistäkin tyytyväisempi tekemiini valintoihin. Aika oli selvästikin tehnyt tehtävänsä, käyttäydyimme kumpikin kuin aikuiset. Hän peräti kutsui minut tupareihinsa, jotka hän järjestää (yhdessä syntymäpäiviensä kanssa) yhteisessä kodissamme – siis siinä, jonka minä meille valitsin. Hetken jopa leikittelin sillä ajatuksella, että menisin – olisihan se nyt aikamoista mennä vieraana tupareihin omaan kotiinsa, etenkin kaiken tämän jälkeen.

Viime aikoina olen panostanut omaan aikaani, mikä on saanut minut nirsoilemaan treffikutsujen  suhteen aivan uudella tavalla. Toisaalta siihen on varmasti vaikuttanut myös se ilahduttavan ilkikurinen tosiasia, että useampikin mies on halunnut jatkaa tapailua useammille treffeille. Kaikkien samanaikainen aktivoituminen on hämmentävyydessään aiheuttanut lähinnä ahdistusta – parempi pestä kädet koko hommasta, ettei joudu valitsemaan. Kirjastopoikakin saattanee jäädä kirjastopojaksi, sillä yritän nyt vältellä kaikkia ylimääräisiä houkutuksia ja keskittyä hoitamaan kevään viimeiset velvollisuudet kunnialla. Vastapainoksi viime aikaisille seikkailuille olisi miltei virkistävää elää nyt jokunen viikko tylsän tasapainoista ”normaalien ihmisten” elämää. Tästä aikeesta huolimatta huomenna on taas pitkästä aikaa luvassa ensitreffit hauskalla twistillä – menemme yhdessä äänestämään ja kenties vaalikahveille juhlistamaan kansalaisvelvollisuutemme täytäntöönpanoa. Ilahduttavaa innovatiivisuutta!

kuvapankkina – kuiten aina – unsplash.com

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *