Ladataan...
Emmi Laakkonen

Tällä hetkellä olen samaan aikaan aivan uskomattoman kiitollinen kaikesta (esim. noista kuvan miehistä) elämässäni ja uskomattoman poikki. On ollut vähän vaikea keksiä tännekään kirjoitettavaa, kun tekisi mieli vaan kirjoittaa että hitto mä olen väsynyt. Eli kirjoitampa nyt sen. En kuitenkaan haluaisi lähteä sille valittamisen tielle, koska negatiivisuus lisää negatiivisuutta. Lisäksi tunnen huonoista viboista syyllisyyttä, koska asiat ovat todella hyvin ja monilla on paljon isompiakin ongelmia elämässä. Välillä vaan tuntuu, että tarvitsisin pienen nollauksen, koska univelka kasvaa päivä päivältä. Ja väsymys vaikuttaa ihmiseen uskomattoman paljon. Jopa ne kivat jutut saattavat tuntua suorittamiselta. 

En edes muista kuinka kauan meillä on herätty aamuviideltä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ollaan luettu aiheesta paljon, yritetty fiksata päikkäreitä, myöhentää iltaa, lisätä proteiinia iltapalalla, you name it. Ja silti edelleen täällä noustaan aamuviideltä - nyt muutamina aamuina jopa ennen sitä. Kun pinniksestä alkaa kuulumaan anna anna anna (tämä on ilmaisu kaikelle haluamiselle tällä hetkellä) on tyyppiä turha yrittää nukuttaa enää uudestaan. Niinpä me siis kipitämme alakertaan, kun ulkona on vielä pilkko pimeää. 

Yön herätykset ovat vähentyneet yhteen, mikä on aivan mahtavaa! Harmillisesti omaa unta häiritsee tällä hetkellä raskaudesta johtuvat selkäkivut ja se, että mukavaa nukkuma-asentoa on vaikea löytää. Olenkin nyt yrittänyt nukkua päikkärit aina, kun Vee:kin nukkuu. 

Kuuluu tänne onneksi muutakin kuin pelkkää väsymystä: 

Tänään oli Viktorin 1-vuotis hammaslääkäri. Tyyppi puristi huuliaan niin tiukasti yhteen, että unohti hengittää ja muuttui aivan tulipunaiseksi, kun lääkäri yritti kurkkia suuhun. Lopulta lääkäri sai sinne hieman kurkattua, samalla kun pieni itki hysteerisesti. Hammaslääkärin mukaan melkein kaikki hampaat ovat jo tulleet, muutamaa poskihammasta lukuunottamatta. Ihan mahtavaa, että se hampaiden tulo on kohta selätetty!

Syksyn tullen on alkanut myös joitakin harrastuksia ja kerhoja. Maanantaisin on muskari, tiistaisin ja perjantaisin perhekerhot. Tykkään käydä noissa todella paljon - ne luo viikkoon kivaa rytmiä ja on ihana nähdä kuinka poika nauttii muiden lasten seurasta. 

Täytimme tänään päivähoitohakemuksen. Haimme Veelle tammikuusta alkaen 3 hoitopäivää / vko. Päiväkoti johon haimme, on todella suosittu ja kuulin tänään muskarissa, ettei siellä olisi paikkoja ennen ensivuoden elokuuta. Saa nähdä kuinka meidän käy. Oltiin kyllä ihan mattimyöhäisiä, sillä hakemus olisi pitänyt täyttää vähintää 4kk ennen toivottua aloitusta. 

Kuva: @annakristiinabphotography

 

Ladataan...

Ladataan...
Emmi Laakkonen

Mietin tulevaa synnytystä päivittäin. Se on vaan jotenkin niin jännää, kun ei yhtään tiedä millon alkaa tapahtua. Se voi olla huomenna tai se voi olla reilun 4 viikon päästä (mielellään hieman aiemmin :D). Mies on myös noin 2-4 yötä & päivää viikossa muualla työnsä takia ja varmaan eniten jännitän, että ehtiikö hän mukaan synnytykseen. Vanhempani voivat onneksi molemmat irtaantua töistä milloin vaan ja äiti nukkuukin jo kännykkä äänellisellä. En malta odottaa, että tapaan uuden perheenjäsenemme. <3 Toivottavasti kaikki vaan menisi hyvin.

Itken päivittäin. Se Elisan mainos, jossa on isä ja poika on paha, itken joka kerta! Elämä Lapselle konsertin katsominen oli varma "hanat auki" -hetki. Itkua siis tulee, milloin mistäkin.

Iltaisin olo on jotenkin todella painava ja raskas. Myös alaselkä alkaa olla aika koetuksella. Supistuksia on tullut iltaisin, mutta ne ovat hyvin lyhyitä ja laantuvat, kun menen makuulle.

En ole nyt reilu viikkoon käynyt vaa'alla, mutta viimeksi kun kävin oli painoa tullut kokonaisuudessaan 12 kg lisää. 

Pohkeet ovat ihan uskomattoman kipeät! Tätä vaivaa en kyllä kokenut viime raskaudessa. 

Nyt eletään jo sitä vaihetta, kun sukkia ja kenkiä on vaikea saada jalkaan ja kumartelu on muutenkin tuskaista. Taaperon kanssa kumartelua tulee aika monta kertaa päivässä.

Viime neuvolakäynnillä, reilu viikko sitten vauvan pää tuntui edelleen aika ylhäällä. Seuraava neuvola on ensi viikolla, joten saa nähdä mikä tilanne on silloin.

Kuva: Carla B

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Emmi Laakkonen

Nyt kun toisen lapsen synnytys lähenee, on se myös luonnollisesti enemmän mielessä. Olen jo aiemmin jakanut esikoiseni synnytyskertomukseni, mutta eilen kuunneltuani Metin & Hannan podcast -jakson synnytykseen liittyvistä tabuista, aloin muistelemaan asioita, jotka tapahtuivat synnytyksen jälkeen. Siihenkin aikaan liittyi paljon asioita, joita koki ensimmäistä kertaa ja joista osa yllätti. 

Muistan...

...kuinka kätilöt kysyivät haluanko nähdä juuri syntyneen istukan. Kieltäydyn kohteliaasti.

...kuinka vasta synnytyksen jälkeisen tikkauksen aikana tajusin koko ilokaasun hienouden. En jostain syystä saanut sitä kunnolla hengitettyä itse synnytyksen aikana, mutta tikkauksen aikana lääkäri kehotti hengittelemään sitä. Toimi!

...kuinka synnytyksen jälkeen menin suihkuun synnytyssalissa ja kätilöt kysyivät pärjäänkö itsekseni. Vakuutin, että kyllä kyllä. Jo alle minuutin kuluttua olin romahtanut suihkun lattialle, josta kaksi kätilöä sitten auttoivat minut ylös. 

...kuinka kätilö, joka rullasi minut ja Viktorin pöyrätuolissa synnytyssalista osastolle sanoi, että "tämän kokoiset pojat tarvitsevat sitten ainakin pippuripihvin syödäkseen!" Minun silmääni poika näytti niin pieneltä vaikka olikin yli neljä kiloinen.

...kuinka jouduin syömään sairaalassa olon aikana paljon lääkkeitä. Olin saanut synnytyksen aikana jonkin infektion ja tulehdusarvot eivät aluksi meinanneet laskea. Antibiottia & rautaa tuotiin monta kertaa vuorokaudessa.

...kuinka toisena yönä sairaalassa en saanut Viktoria rauhoitettua. Kaikki oli niin uutta ja aivan pienen vauvan lohduton itku oli tuoreelle äidille ahdistavaa ja pelottavaa.

...kuinka hirveältä se tuntui, kun kätilöt kävivät painamassa kohtua synnytyksen jälkeisinä päivinä. Se sattui ihan uskomattoman paljon.

...kuinka kivuliasta oli käydä vessassa synnytyksen jälkeen.

...kuinka se, että se pieni ihminen oli nyt siinä, tuntui aivan uskomattomalta. Sitä tunnetta ei pysty täysin sanoilla kuvailemaan, mutta hyvin epätodelliselta se ainakin tuntui.

Ladataan...

Ladataan...
Emmi Laakkonen

Vanhemmuuden myötä on tullut mietittyä enemmän ja enemmän omaa käytöstä ja ajatuksia sekä sitä kuinka lapsi imee esimerkin hyvinkin suoraan meiltä vanhemmilta. Varsinkin nyt, kun kyseessä alkaa olemaan enemmän maailmasta ymmärtävä taapero, on itsetutkiskelua tullut harjoitettua useampana päivänä. Alla niitä asioita, joita haluaisin itsessäni kehittää:

Äkkipikaisuus. Työpaikoilla ja ystävien kanssa olen rauhallisempi, mutta kotioloissa olen pienestä pitäen ollut aika äkkipikainen. Ehkä sitä ei kotona ole jaksanut suodattaa mitään ja on päästänyt kaikki tunteet sellaisinaan ja juuri sillä hetkellä ulos. Nyt lapsen myötä olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että laskisin kymmeneen ennen kuin päästän kaiken ulos. Kun ärsytys iskee, yritän miettiä, että tarvitseeko toiselle osapuolelle (eli sille miehelle täällä kotona) sanoa jokaisesta asiasta ja onko kyseessä kenties enemmän esim. väsymys kuin itse se ärsyttävä asia. En tarkoita, että haluaisin peitellä tunteita lasten edessä, lähinnä välttää turhia ylilyöntejä ja jättää turhan äksyilyn pois. Sillä samalla haluan opettaa, että kaikki tunteet on ok eikä niitä kannata padota sisälleen. 

Minulla on myös paha tapa lähteä jankkaamaan miehelleni jos koen, että olen oikeassa. Nykyään yritän miettiä enemmän sitä jankkaamisen lopputulosta - viekö se mihinkään vai tuhlaantuuko siihen vain aikaa ja energiaa. Toki väsyneenä tulee tiuskittua helpommin, mutta on näissä ruuhkavuosissa hyväkin puoli - välillä ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa turhaan kinasteluun tai jankuttamiseen.

Tähän väliin on pakko todeta, että tässä raskaudessa olen ollut paljon ärhäkämpi kuin edellisessä ja varsinkin näin loppuakohden tuntuu, että olen ärsyyntynyt vähän väliä jostakin.

Pelot & jonkin asteinen luulosairaus. Sairauksiin liittyvät pelot ovat olleet "ongelmani" jo vuosikausia. Olen yrittänyt työstää tätä ongelmaa monellakin tavalla, mutta välillä se nostaa edelleen päätään. Nyt pelot ovat siirtyneet minusta itsestäni lapsiin ja raskauteen liittyviin asioihin. Tästä ollaan puhuttu paljon täällä kotona ja tiedän, että aikuisten pelot tarttuvat helposti myös lapsiin. Tätä en missään nimessä haluaisi ja jatkankin tämän asian työstämistä.

Kauniisti puhuminen. Itselleen, itsestä, muista ja muille. Uskon, että lapset oppivat hyvinkin suoraan tavan puhua juuri täältä kotoa käsin. Haluan opettaa heille, että muita ja itseään pitää arvostaa ja puhua arvostavasti. Varsinkin itseään saattaa soimata ääneen ihan huomaamatta vaikka pitäisi enemmän keskittyä kaikkeen hyvään myös omassa itsessä.

Kiroilu. Tätä pyrin välttämään nykyään varsinkin täällä kotona. Välillä edelleen lipsahtaa, mutta harvemmin ja harvemmin. V on nyt siinä iässä, että opettelee sanoja ja kuuntelee tarkasti, jonka takia täytyy miettiä yhä tarkemmin mitä suustaan päästää.

Hetkessä oleminen. Ystäväni sanoi, että jättää usein tarkoituksella puhelimen kotiin jos lähtee vaikkapa miehensä kanssa syömään. Olenkin nyt tehnyt samaa jos mies tai joku muu on mukana. Nyt raskauden aikana en ole uskaltanut lähteä yksin ilman puhelinta mihinkään, mutta kotona pidän sitä usein äänettömällä. Olen myös laittanut kaikkien appien ilmoitukset näytöltä ihan minimiin. Leikkiessäni Veen kanssa haluaisin keskittyä täysillä häneen. Silti sitä välillä, ihan kuin huomaamatta, jää selaamaan kännykkää. Tässäkin asiassa on siis vielä kehittymistä. 

Ladataan...

Ladataan...
Emmi Laakkonen

...noustiin klo 5:20 eli jopa puoli tuntia myöhemmin kuin edellisenä aamuna. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

...purskahdin kadulla itkuun, koska en meinannut löytää perille vauvakerhoon ja puhelimen kartta näytti mitä sattuu. Hieman herkillä?

...olen ollut ärtyisä ja ärsyttävä. Ja nyt ärsyttää, että olin sellainen.

...söin varmaan 20 luumua. Viimeksi tuli vatsa kipeäksi, mutta silti ne vaan maistuivat tänäänkin.

...olen tutkaillut oikean jalan ukkovarvastani, joka on tulehtunut. Maanantaina se operoidaan, koska vaiva on pakko saada hoidettua ennen synnytystä.

...tein ensimmäistä kertaa poropastaa. Maistui!

...pesin yhden koneellisen pyykkiä, katsoin yhden jakson Beverly Hillsin Täydellisiä naisia ja lauloin Muumi-tunnaria monta kertaa.

Kuva: @annakristiinabphotography

Ladataan...

Ladataan...
Emmi Laakkonen

Mulla ei valitettavasti ole kysymykseen vastausta, mutta koska täällä on alettu taas heräämään siinä 4:50 - 5:20 aikaan, olen yrittänyt perehtyä asiaan tässä viime päivinä.

Aluksi toimimme oman maalaisjärjen mukaan ja ajattelimme, että ehkä kahdet päiväunet ovat liikaa eikä unta riitä öihin. Koitimme siis siirtyä yksiin päiväuniin, mutta tulos oli se, että poikaa sai pitää väkisin hereillä ennen unia ja hän oli todella itkuinen. Aamuyön herääminenkään ei yksillä päiväunilla korjaantunut enkä nähnyt mitään mieltä siinä, että pieni joutuu kärsimään väsymyksestä pitkin päivää. Ja oli se vanhemmillekin raskasta yrittää viihdyttää yliväsynyttä lasta. 

Löysin tähän aamuyön heräilyyn liittyvän artikkelin, jossa listattiin mahdollisia syitä aamuyön heräämiseen. Ensiksi on suljettava pois ns. ulkoiset tekijät (huone ei ole liian valoisa, aamuyöstä ei kuulu lasta herättäviä ääniä). Jos näistä ei löydy syytä, voi syy olla siinä, että lapsi nukkuu päivällä liian vähän ja on nukkumaan mennessä yliväsynyt. Tällöin keho erittää kortisoli-stressihormonia, joka aiheuttaa liian aikaista aamuheräämistä. Sama homma tapahtuu jos lapsi menee liian myöhään nukkumaan.

Meillä Viktor on selvästi aamulla herätessään väsynyt, sillä silmien hierominen alkaa melkein heti heräämisen jälkeen, eikä hän pysy kauaa hyväntuulisena. Syy ei siis voi olla se, että unimäärä olisi jo täynnä. Artikkelin mukaan osalla lapsista voi olla luonnostaan aikainen rytmi, mutta ennen kuutta herääminen on kaikille liian aikaista. Viideltä herääminen on ok, jos takana on jo 11-12 tuntia unta, mutta meillä on viiden aikaan nukuttu vasta 9-9,5 tuntia. 

Seuraava sotasuunnitelma on se, että täällä pitäydytään ainakin toistaiseksi kaksissa päiväunissa ja yritetään laittaa poika "oikeaan aikaan" nukkumaan, niin ettei hän olisi yliväsynyt ja simahtaisi jo iltamaitoon. Toivottavasti näistä olisi apua ja hei jos joltain löytyy asiaan muita vinkkejä niin kertokaahan. Univaje on nimittäin saanut aikaan sen, etten ole enää ihan (tai lähelläkään) skarpeimillani.

Menin eilen käymään lääkärissä ja nuori mieslääkäri tervehti minua ovella. Hän kehoitti istumaan, jonka jälkeen kuulin, että hän sanoi "terve". Vastasin, että "terve" vaikka olimme jo ovella tervehtineet. Lääkäri siinä sitten tuijotti minua kummallinen ilme kasvoillaan ja totesi, että "no terve terve...kerro vaan". Luultavasti hän oli siis sanonut, että "kerro" ja minä hoin vaan, että terve. Lääkärikäynnin aloitus oli siis hieman jäinen :D

Kuvat: @annakristiinabphotography

Ladataan...

Pages