Identiteettikriisi

Aikalailla tasan vuosi sitten aloin heräilemään keskellä yötä täysin virkeänä vaikka unta oli takana vasta pari tuntia. Sen jälkeen valvoin koko yön. Olin myös äärimmäisen itkuinen joka päivä, erityisesti iltaisin. Itkuisuudelle ei ollut varsinaisesti mitään syytä: minullahan oli elämässä kaikki hyvin. Silti ahdisti ja oli paha olla. 

Hakeuduin niihin aikoihin terapiaan (josta olenkin kirjoittanut aikaisemmissa blogipostauksissani). Nyt vuotta myöhemmin olen ymmärtänyt että pohjimmainen syy tähän ”kriisiini” oli se etten tiennyt kuka olen. Tai oikeastaan yritin elää hyvin pitkälti miellyttämällä kaikkia ympärillä olevia ihmisiä itseni kustannuksella. Tarkastellessani omaa arvomaailmaani, ja verratessani sitä omaan elämääni huomasin ettei elämäni vastannut ollenkaan arvojani. Oma toimintani ei myöskään vastannut niitä asioita joita arvostin. Olin siis muuttunut täysin vieraaksi myös itselleni. 

Koen edelleen ajoittain huonoa omatuntoa siitä miten olen menneinä vuosina kohdellut muita ihmisiä, mutta toisaalta lohdutan itseäni myös ajatuksella siitä että tuskin tälläistä ”heräämistä” olisi voinut edes tapahtua ilman huonoa käytöstä. Elämää on hyvin haastavaa, ellei jopa mahdotonta, elää siten ettei ulkopuoliset ihmiset joutuisi osalliseksi siihen jollain tavalla. Välillä jopa mietin että pitikö minun olla juuri niin huono, jotta olisin riittävän motivoitunut nykyään olemaan parempi, sekä ennenkaikkea kohtaamaan toisen ihmisen aina ihmisenä. Olen ollut rehellisesti sanottuna todella ylimielinen. Olen arvottanut muita ihmisiä ulkoisten meriittien perusteella. En ole suostunut näkemään heitä ihmisinä. En ennenkuin ymmärsin etten ole itse yhtään mitään jos minulta viedään kaikki ja olen sen lisäksi vielä paska sisältä. 

Minulle oli täysin mahdotonta kertoa vuosi takaperin millainen ihminen minä olen. Osasin kyllä kertoa itsestäni sen perusteella miten tiesin muiden ihmisten kuvailevan minua. Olin tehnyt muiden ihmisten ajatuksista myös oman totuuteni. Nyt kuluneen vuoden aikana olen elänyt hyvin ennakkoluulottomasti, itseäni kuunnellen. Antanut itselleni luvan pitää joistain asioista ja toisaalta olla pitämättä. En ole halunnut asettaa itseäni muottiin sen mukaan mitä olen joskus ollut, tai mitä olen muiden mielestä. Onkin tuntunut että olen kuluneen vuoden aikana saanut elää hyvin elämänmakuista elämää, sen kaikkein makeimmissa sekä kitkerimmissä kohdissa. Olen ollut rohkea, sekä avoin.

Lopputuloksena on ollut päivä päivältä itsevarmempi sekä omassa ytimessään oleva Emmi. Se tuntuu äärimmäisen hyvältä ja vapauttavalta. Toisaalta se on myös saanut minut hyvin vihaiseksi niille ihmisille, jotka ovat elämäni aikana hokeneet että en voi pitää/tehdä tiettyjä asioita vaikkapa sen takia että olen nainen. Tai koska minun kuuluu mennä tiettyyn ammattiin todistukseni puolesta. Tämä arvostelu on tullut hyvin läheltä. Lähipiirissäni oli ennen kulunutta vuotta paljon sellaisia ihmisiä joiden mielestä olin selvästi vääränlainen, ja koin että tulen rakastetuksi sekä hyväksytyksi vain tietynlaisena. En omana itsenäni. Olen onnellinen että sain heihin etäisyyttä, ja nykyään osaan jo tunnistaa omat ääriviivani ilman että kukaan muu pääsee niitä muokkaamaan. Nyt kun oma kuvani on ollut selkeämpi kuin koskaan aikasemmin, olen myös huomannut että osa päätöksistä on muuttunut huomattavasti mustavalkoisemmiksi. Oma mieleni ei enää kyseenalaista itseään kokoajan, sillä on vahva käsitys oikeasta ja väärästä, ja mitä useammin olen uskaltanut toimia omaa itseäni kunnioittaen, on myös oma kuva vahvistunut. En ole enää ahdistunut, vihainen tai katkera. Voin vaan olla. 

Isoin muutos on kuitenkin se että pystyn jättämään ihmiset jotka käyttäytyvät epäoikeudenmukaisesti minua tai läheisiäni kohtaan taakseni. Minun ei tarvitse enää roikuttaa heitä mukanani sen takia että miellyttäisin heitäkin, vaikken heistä edes pitäisi. En tunne tästä enää huonoa omaatuntoa, koska olen kuluneen vuoden aikana ymmärtänyt että miksen valitsisi itseäni sen sijaan että valitsen aina muut ennen itseäni. Miksen arvostaisi itseäni yhtä paljon kun muita ihmisiä? Olen oppinut kohtelemaan itseäni hellästi ja rakastaen, enkä vain aina vaatien ja ruoskimalla. Se on ollut paras lahja mitä olen voinut itselleni antaa.

Emmi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *