NAISEN MALLI

IMG_20180502_213320_384.jpg

Mä en pidä itseäni mitenkään erityisesti feministinä. Tai siis mun mielestä koko feministi-käsite ilmenee nykyään todella ihmeellisellä tavalla Suomessa. Huudetaan kovaan ääneen naisten paremmuutta ja oikeuksia jokaisessa tilanteessa. Mulle feministi on merkinnyt enemmänkin sitä että tuodaan tasa-arvoa esiin, ei sitä että nostatetaan jompaa kumpaa sukupuolta toisen yläpuolelle. On totta että me naiset eletään miesten maailmassa, ja erittäin monessa asiassa oikeus ei vielä toteudu. On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota myös siihen että se oikeus ei myöskään toteudu toisinkaan päin joissain asioissa. Hyvänä esimerkkinä haluan mainita esimerkiksi isän oikeudet erotilanteessa ja kuinka paljon yksinhuoltaja isä herättää edelleen ihmetystä. Erotilanteissa oletusarvona on että lapset jäävät äidille ja isästä tulee monesti ns. viikonloppuisä. Koen myös että naiselle on oikeutetumpaa lähteä huonosta/epätoimivasta parisuhteesta kuin miehen. Miehen lähtiessä syntyy paljon keskustelua siitä että minkä takia hän hylkäsi perheensä tai ei jaksanut yrittää. Välinpitämättömästi miestään kohteleva nainen koetaan hyväksytymmäksi kuin mies joka kohtelee välinpitämättömästi naistaan. Mielestäni se on hyvin erikoinen asetelma kun kaikkialla kuitenkin toitotetaan siitä kuinka parisuhteen tulisi olla tasa-arvoinen. Asiat eivät toki ole usein mustavalkoisia, mutta koen että monessa parisuhteisiin ja perheeseen liittyvissä asioissa miehet saattavat jäädä nykypäivänä jalkoihin, niin lain kuin yleisten käsityksienkin takia. Mutta tämä ei ollut mun kirjoituksen main point, vaan halusin enemmänkin kirjoittaa malleista joita me tiedostamatta opetamme tytöille ja nuorille naisille.

 

”Mulla on tullut aika paljon selluliittia reisiin.” ”Pitäis kyllä laihduttaa että näyttäis taas hyvältä.” ”Mä näytän niin vanhalta, ihan kamalaa.” ”Jos olis rahaa niin kävisin kyllä leikkauttamassa mun rinnat ja nenän.”

 

Kaikki edellä kirjoitetut lauseet ovat suoraan oikeasta elämästä. Ja aika moni naispuoleinen ja miksei mieskin voi varmasti samaistua näihin kommentteihin. Ja kuinka moni nainen ostaa tavoitemekkoja ja -housuja joihin on sitten tarkoitus mahtua kun on laihduttanut riittävästi. Ulkonäköön kohdistuva kriittisyys on aivan äärimmäistä, ja sitä harrastaa naiset kaikista ikäryhmistä. Sosiaalinen media on osaltaan luonut kuplan ja ajatuksen siitä miten täydelliseltä naisen tulisi näyttää. Instagram on pullollaan epärealistisen hyvässä kunnossa olevia naisia ja harvalta saattaa unohtua se miten paljon kuvalla pystytään huijaamaan todellisuutta. Tyytymättömyys omaan kehoon on paljon yleisempää kuin tyytyväisyys. Ja vaikka ympärillä onkin sosiaalista mediaa, lehtiä ja televisiomainoksia niin mun mielestä naiset itse ruokkii ulkonäkökriittisyyttä kaikkein eniten.

Jo alle kouluikäisenä mä muistan kuulleeni kuinka kaksi keski-ikäistä naista valittivat vuorotellen toisilleen jostain omasta ulkonäkönsä piirteestä. Aika hurjaa. Pieni lapsi kun imee kaiken kuin pesusieni niin voitte vaan miettiä että miten paljon tämän tyyppistä keskustelua on ehtinyt kuulemaan jo pariinkymmeneen ikävuoteen mennessä. Aika paljon. Sitä kuulee omilta ikätovereilta ja vanhemmilta sekä nuoremmilta naisilta. Omalta äidiltäni en ole kuullut sitä ikinä. Hän on ollut siinä minulle erinomainen esikuva ja opetus siitä kuinka paljon tärkeämpää on luoda itsetuntoa jollekin muulle pohjalle kuin ulkonäölle.

 

Mutta käännetäänpä tilanne toisinpäin: kuinka usein kuulee naisen kehuvan omaa kroppaansa? Kuinka usein kuulee naisen sanovan että hän on tyytyväinen ulkonäköönsä tai johonkin vartalonsa osaan? Ihan täytyy miettimällä miettiä sellaista hetkeä. Se on oikeastaan aika surullista kun sitä alkaa tarkemmin miettimään. Miten meidän nuoret tytötkään voi koskaan kasvaa itsevarmoiksi naisiksi jos he kuulevat niin paljon ulkonäköön liittyvää kritiikkiä ympäriltään? Jos he oppivat siihen että omaa kehoa kuuluu arvostella sekä soimata, sen sijaan kun sitä kuuluisi rakastaa. Mun mielestä olisi aivan äärimmäisen tärkeää että tytöille ei kokoajan hoeta sitä kuinka näteiltä ne näyttää tai kuinka kaunis joku tietty mekko on niiden päällä. Olisi todella tärkeää kertoa pienille tytöille kuinka rohkeita he ovat tai kuinka heillä on koko maailma avoinna. Kertomalla kokoajan sitä kuinka kauniita ja nättejä he ovat muodostuu illuusio siitä että ulkonäkö merkitsee äärimmäisen paljon. Lapset eivät välttämättä sitä tiedosta, mutta jossain vaiheessa elämää tiputus voi olla kova. Tilanne on aivan sama jos pienille pojille hoetaan sitä että pojat ei itke ja poikien ei kuulu näyttää tunteita. Aika vääristynyttä. Voitaisiinko vihdoin jo päästää irti tästä tosi mies mentaliteetista? Tai siitä että jos joku mies haluaa herkkistellä tai käyttää vaikka silkkihuivia niin hän on automaattisesti homo.

Mun mielestä on myös surullista että osa vanhemmista rajaa lastensa kanssa tekemät asiat erikseen poikien ja tyttöjen juttuihin. Poikien kanssa tehdään tiettyjä asioita ja tyttöjen kanssa taas tiettyjä. Vielä surullisempaa on että osalla AIKUISISTA ihmisistä on se käsitys että osa ammateista on miesten ammatteja ja osa naisten, ja näin kuuluu olla edelleenkin. Se ei vaan mene millään mun jakeluun. Ja ei pidä käsittää väärin. Mun mielestä on mahtavaa olla nainen ja että naisilla on omanlaisia juttuja, mutta mä toivoin ja haluaisin uskoa siihen että mun sukupuoli ei sulkisi asioita multa pois.

 

Varsinkin teini-ikäisillä tytöillä on paljon kyräilyä keskenään, ja asiat pyörii paljon suosion ja ulkonäön keskellä. Erilaisuus teininä on kamalaa. Se on suorastaan hirvittävää, ehkä jopa pelottavaa. Muistan itse sen ikäisenä että mulla oli aika tiukkaan juurtunut käsitys esimerkiksi siitä millainen on kaunis nainen tai millaiset ihmiset on suosittuja. Ja sittenhän sitä yritti olla sellaista, silläkin kustannuksella että olisi ollut jotain ihan muuta mitä oikeasti oli. Mun mielestä enemmän pitäisi joka suunnasta tulla kannustusta ja rohkaisua siihen että jokaisella pitäisi olla vapaus olla juuri sellainen kun on, niin kauan kun se ei satuta muita ihmisiä. Ja pikku hiljaa myös opettaa ja kääntää meidän yhteiskunnan suuntaa siihen että me osattaisiin antaa myös sellaisille erilaisille ihmisille tilaa. Ettei olisi yhtä muottia johon kaikkien tulisi tähdätä, ja minkälaisena tulet hyväksytyksi. Fakta on kuitenkin se että juuri niiltä eri tavalla ajattelevilta ihmisiltä meidän on mahdollista oppia äärettömän paljon. Asiat riitelee, ei ihmiset. Asioista voi olla eri mieltä ilman että siitä tarvitsee tehdä riitaa tai nostattaa älytöntä tunnekuohua. Jos jämähtää vain tuttuun ja turvalliseen ihmisjoukkoon niin myös oma elämänkuva sekä ajatusmaailma jää aika pieneksi, ja itse ainakin arvostan eniten sellaisia ihmisiä jotka ovat kykeneviä pohtimaan tilanteita monelta eri näkökannalta vain yhden jyrkän mielipiteen sijaan.

 

Mä en ole lapsia kasvattanut joten en voi antaa minkäänlaisia kasvatusohjeita yhtään kellekään, mutta lähinnä halusin tuoda esille oman ajatukseni siitä miten tärkeää meidän olisi opettaa positiivista minä-kuvaa sekä pojille että tytöille jo nuoresta saakka. Ja mielestäni se ei voi onnistua jos itse puhuu itsestään negatiivissävytteisesti tai epäsuorasti osoittaa olevansa tyytymätön esimerkiksi omaan kehon kuvaansa. Muutos täytyy lähteä itsestä jotta sitä voi alkaa näkemään ympärillä. Peace&Love. Olen puhunut, ja nyt siirryn odottamaan muutaman tunnin kuluttua alkavaa työvuoroa.

 

Emmi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *