PAHA KAVERI

Aloitin karkeasti viime vuoden marraskuussa sellaisen oman elämän Detox-kuurin. Nyt ei puhuta siis mistään vatsan hyvinvointia edistävästä viikon tai parin kestävästä puhdistussetistä, vaan rehellisesti koko elämän putsaamisesta. Viime syksy oli minulle äärimmäisen hankalaa aikaa ja painin paljon omien henkisten sekä itsetunnon ongelmien kanssa, joita avasinkin viime postauksessa. Suurimpien myrskyjen helpottaessa ymmärsin että elämässäni on todella paljon asioita jotka vievät energiaani, olin kokoajan aivan loppu. 

Jaoin oman Detoxini karkeasti kolmeen osaan:

  • velvoitteet
  • ihmissuhteet
  • itselle tärkeät ja mieluisat asiat

Ensimmäisenä aloin siis kiinnittämään huomioita velvoitteisiin. Velvoitteilla tarkoitan asioita joita olin haalinut itselleni ja joiden tekeminen oli pakollista jonkun tietyn ajan puitteissa. Ja nyt oli tarkoituksena löytää sellaiset energiaa vievät, negatiiviset velvoitteet. Minulle on ollut tunnetusti vaikea kieltäytyä vastuutehtävistä, ja vielä vaikeampi pyytää apua jos sitä olen tarvinnut. Sillä hetkellä energiaani kuluttivat eniten taloyhtiön hallituksen jäsenyys, psykologian opinnot ja töissä ylisuorittaminen. Tässä siis vain ne asiat joihin kului eniten energiaa sen lisäksi moni muu pikkuasia kuormitti siinä samalla: kodista yksin huolehtiminen, itsetunto-ongelmat yms. Olin siis oikeastaan pelkkää stressiä koko likka, ja iltojani täyttivät uupumusitkut milloin johonkin toiseen ihmiseen purkautuen ja milloin itsekseen pahaa oloaan itkien pois. Olin siis ihan loppu.

Aloinkin aika raa´alla kädellä karsia velvoitteita elämästäni. Se osoittautui kuitenkin vastuuntuntoisena ihmisenä vaikeammaksi kuin olin aikaisemmin kuvitellut. Ensimmäisenä erosin taloyhtiön hallituksesta. Tuntui pahalta koska tuli sellainen tunne että petän siinä muiden ihmisten uskon minuun. Seuraavaksi soitin avoimeen yliopistoon ja selitin tilanteeni (jälleen itkua pidätellen, koska itkin tuolloin aina) ja kysyin olisiko opintojani mahdollista tehdä löysemmällä aikataululla. Oli mahdollista. Töissä ylisuorittaminen samoin kuin kodista huolehtiminen olivat puolestaan enemmänkin mun pään sisäisiä juttuja, joissa olin laittanut riman aivan järjettömän korkealle. Näitä asioita olenkin joutunut harjoittelemaan kaikkein eniten, ja oikeastaan edelleen. Harjoittelen sitä että mun koti voi olla sotkuinen ja voin siitä huolimatta pyytää sinne kavereita käymään tuntematta itseäni epäsiistiksi ihmiseksi. Töissä menee edelleen välillä yli, myönnetäköön. Mulle työ on ollut aina sellainen kunniasia niin siitä on vaikea lähteä hölläämään, mutta olen kuitenkin jättänyt työsähköpostien lukemiset työajalle ja koitan muutenkin irtautua tuosta rautatiemaailmasta mahdollisimman tehokkaasti vapaalla ollessani. 

Velvoitteista karsiminen oli helppoa, mutta ihmissuhteista ei. Olin kiinnittänyt jo jonkun aikaa huomiota siihen että ympärilleni oli kerääntynyt hyvin erilaisia ja energiaa vieviä ihmisiä. Siinä missä minä aloin pääsemään herkkyyteeni käsiksi oli ympärilläni enemmän kovia ihmisiä kuin koskaan ennen. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli ehkä jonkinlainen testi myös siihen kuinka sinnikkäästi halusin päästä omaan ytimeeni.

Ihmissuhteista luopuminen on aina hankalaa, mutta toisaalta samaan aikaan koin hyvin vahvasti että en pysty kyseisissä suhteissa olemaan aidosti oma itseni, vaan joudun jatkuvasti jännittämään vastapuolelta tulevia vittumaisia tai ilkeitä kommentteja. Suojaus piti siis olla kokoajan päällä, ja se jos mikä on uuvuttavaa.

Irtautuminen ei ollut helppoa ja en olisi sitä halunnut edes tehdä, varsinkin kun molemmat näistä ihmisistä olivat minun lähipiiristäni. Olisi ollut eri asia jos he olisivat olleet jotain työpaikkatuttuja, mutta kyseessä olivat henkilöt joiden kanssa olin tekemisissä lähestulkoon päivittäin. Kyseiset henkilöt toistuvasti kyseenalaistivat arvojani ja painoivat minua alaspäin mollaavilla kommenteillaan. Haluisin kuitenkin kääntää kaikki kortit ennenkuin tekisin mitään päätöksiä. Keskustelimme asioista paljon ja yritin tuoda näkökulmaani mahdollisimman hyvin esiin. Selitin, selitin ja selitin. Toisen silmiinhän tämä näytti siltä että olin aivan erilainen kuin aikaisemmin. Hänen oli mahdotonta ymmärtää miksi kenkä oli alkanut hiertämään. Ja olihan siinä paljon vikaa minussakin, koska olin sietänyt hänen ilkeää käytöstään vuosikaudet sanomatta mitään ja nyt vasta sain suuni auki. Kaikkien keskustelujen seurauksena meillä meni hetken aikaa kivasti, mutta sitten minulle tarjoutui tilaisuus lähteä ihanalle lomareissulle Balille ja hän ei osannut iloita OLLENKAAN puolestani. Päinvastoin hän pelotteli minut kaikilla mahdollisilla huumaus-, raiskaus ja sairastumisjutuillaan. Silloin repäsin laastarin lopullisesti irti.

Nykyään kiinnitän todella paljon huomiota siihen minkälainen fiilis ihmisestä lähtee: onko hän positiivinen ja elämäiloinen, vai draamantäyteinen sekä negatiivinen. Mulla on elämässä tällä hetkellä yksi vanha ystävä jonka suunnasta tulee kokoajan jatkuvaa draamaa. Vaikka kaikki olisi täysin kunnossa niin hänellä on aina jonkinsortin kriisi menossa. Eikä siinäkään mitään, mutta nyt tuo draama on alkanut tavoittaa myös minun elämäni. Minun pitäisi valehdella kyseisen ystävän puolesta, ja saan usein syytöksiä siitä jos kerron hänelle rehellisesti mielipiteeni asioista. En pidä siitä. Elämäni oli puoli vuotta sellaisessa höykytyksessä että en ollut vastaavaa kokenut, ja nyt kun vihdoin saan nauttia seesteisyydestä yrittää joku muu keikuttaa venettäni. Se ei ole ok. Olen tukena ja turvana kun tarvitaan, mutta jos saman ihmisen elämää voi alkaa kuvailemaan sanalla dramatiikka on jokin mennyt pahasti pieleen.

Olen ollut itse samanlainen. Draamantäyteinen. Vaikka kaikki on ollut täysin kunnossa on elämään pitänyt saada ihmissuhdesotkuja ja epävarmuutta. Luulenkin että ihmisillä on jonkinlainen ”tutka” päällä, jonka avulla etsitään tuttua ilmapiiriä. Minulle se oli ensimmäisen parisuhteeni jälkeen draama. Meni pitkään että opin nauttimaan ns. tasaisesta ja ”tylsästä” kyydistä, mutta nyt kun sitä on saanut maistaa en vaihtaisi sitä koskaan pois. Siksi draamantäyteinen ystävä tuntuu lähinnä muistolta menneestä, eikä sellaiselta jota haluaisin omaan elämään. 
​Pieninä annoksina ihan ok, mutta muuten sanon ei kiitos. Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen että koen hänet nykyään epämiellyttävänä, koska se kertoo myös sen että ehkä tässä on itsessäkin jotain kehitystä pikkuhiljaa tapahtunut. Aikaisemmin tuo ystävä olisi ollut sitä tuttua ja turvallista.

Toinen asia mihin kiinnitän nykyään myös paljon huomiota uusissa sekä vanhoissa ystävissä on se osaavatko he iloita toisen puolesta ja ovatko he kateellisia. Toisen puolesta iloitseminen on yksi parhaita mittareita siitä onko kyseinen henkilö sellainen joka saa fiilikseni ylös vai tallaako hän ne maan tasalle takaisin. Esimerkkinä mainittakoot tuttuni viime perjantaina. Kerroin hänelle että olen menossa perjantaina katsomaan siskoni kanssa Antti Tuiskun konserttia Hartwall-areenalle. Olin asiasta hyvin innoissaan, koska meillä on aivan liian vähän yhteistä aikaa pikkusiskoni kanssa. Hän kommentoi asiaa seuraavanlaisesti: ”Kiva kun meette. Oon kyllä kuullut että sillä ei ole mikään ihmeellinen show eikä sieltä hartsulta nää mitään”. Samainen on kaveri on myös juuri se ystävä joka meiltä jokaiselta löytyy joka loistaa poissaolollaan jokaisessa somepostauksessa jonka julkaisen. Hän ei tykkää yhdestäkään julkaisustani. Hänen kommenttejaan blogin aloittamis haaveistani en viitsi edes kirjoittaa. 

Kateelliset ihmiset ovat olleet mielestäni aina pelottavia, varsinkin jos niitä löytyy ystävistä. Olen muutamaan otteeseen saanut kokea sen kuinka kateuden sokaisemana ollaan tavalla tai toisella puukotettu selkään, joten olen oppinut kiertämään kateellisia ihmisiä mahdollisimman kaukaa. En pidä heitä luotettavana.Tottakai minäkin olen kateellinen. Oikeastaan saatan olla jopa keskimääräistä kateellisempi ihminen, mutta olen opetellut sanomaan sen itsestäni pois kateuden kohteelleni ja sen jälkeen pohdin mikä oikeastaan saa minut tuntemaan kateutta. Kateudesta on myös mahdollista saada eteenpäin vievä voima, mutta harmillisen usein se onnistuu vain myrkyttämään mieltä.

Nyt kun olen luopunut energiaa vievistä ihmisistä, on elämääni alkanut tulla kuin taianomaisesti sydämellisiä ja lämpöä täynnä olevia ihmisiä. Tai ehkä mun omat henkilökohtaiset vibat on muuttuneet parempaan suuntaan, entiedä. Uskon siihen että positiivisuus vetää positiivisuutta puoleensa ja päinvastoin.

Energiaa vievien asioiden karsimisella on ollut ihana sivuvaikutus jonka olinkin listannut listaani viimeiseksi kohdaksi: itselle tärkeät asiat. Minulla on vapautunut mielettömän paljon energiaa omiin tärkeisiin asioihin jotka olin päässyt jo vähän unohtamaan. On aikaa ja energiaa lukea, pelata lentopalloa ja jopa leipoa. Ja mä haluan uskoa että tämä on vasta alkua. 

Omaa elämäänsä on syytä pysähtyä tarkastelemaan ulkopuolisen silmin, nimittäin ihmisellä on paha tapa tottua epätoivottuunkin käytökseen. Se vain nyt sattuu olemaan osa meidän selviytymisviettiä. Moni meistä on ollut tilanteessa jossa hyvä ystävä kipuilee huonossa parisuhteessa ja itse ulkopuolisena miettii miksei hän osaa lähteä vaikka yksinkin olisi varmasti paljon ehjempää elämää. Mä ajattelen nykyään aika karkeasti että tiettyjen ihmisten kanssa kuljetaan tietyn matkaa elämässä: joidenkin kanssa pidempään ja joidenkin kanssa lyhyempään (joidenkin kanssa ehkä koko elämä). Yhtä tärkeää kuin uuden ihmisen toivottaminen tervetulleeksi omaan elämään on vanhasta myös irtipäästäminen. Rimpuilun sijasta yritän nykyään olla kiitollinen yhteisestä matkasta ja sen antamista opetuksista. Liian läheltä ei vaan näe mitään, siksi on hyvä ottaa etäisyyttä tarkasteluun. Milloin sä olet viimeksi tarkastellut omaa energian käyttöäsi?  Oma energia on liian arvokasta hukattavaksi negatiivisiin ihmissuhteisiin tai negatiiviseen elämään.

Nyt Selviytyjien pariin!

Emmi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *