PITKÄ PARISUHDE VAI ONNI

Minusta on ollut aina erikoista että sellaisia parisuhteita ihannoidaan, missä ollaan vietetty koko elämä saman ihmisen kanssa. Eihän se parisuhteen pituus ole tae sen onnellisuudesta. Tottakai on ihanaa jos kaksi ihmistä ovat saaneet jakaa yhdessä elämän mittaisen matkan, mutta suhteita ei kuitenkaan tulisi vertailla toisiinsa. Pitkä parisuhde ei ole parempi kuin lyhyt suhde, avioliitto ei ole parempi kuin avoliitto, tai heterosuhde ei ole parempi kuin homosuhde. Ainoa mikä lasketaan niin on onni.

Minä olen elänyt kohta puoli vuotta arkea yksin ja saan jatkuvasti ihmettelyjä siitä miksei elämästä löydy miestä. Kovaan ääneen taivastellaan miten noin nätti tyttö voi olla itsekseen. Ihan rehellisyyden nimissä se vituttaa. Tulee sellainen fiilis että elämästäni puuttuu tällä hetkellä jotain kun en ole parisuhteessa. Ristiriitaista asiasta tekee sen että mä olen nauttinut näistä kuluneista kuukausista älyttömän paljon. Olen nauttinut siitä vapaudesta toteuttaa ja kehittää itseäni. En usko että se olisi ollut suhteessa edes mahdollista.

Olenkin sitä mieltä että jos ihminen alkaa hyvin nuorena seurustelemaan ja on saman ihmisen kanssa vaikka aina kuolemaan saakka yhdessä, jää osa hänen henkilökohtaisesta kasvustaan kasvamatta. Itsensä kun löytää parhaiten sillä kun joutuu/saa olla yksin. Tällaisissa pitkissä liitoissa kasvetaankin tiukasti toisen ihmisen kanssa yhteen ja monien kompromissien kautta joutuu tietyllä tavalla hiomaan niitä omia kulmiaan pyöreämmäksi. Ihmiset kasvavat yhdeksi. Eikä siinäkään ole mitään vikaa, ja osa kasvusta sekä opinläksyistä onkin suoritettava toinen ihminen rinnalla. Itselleni kyseinen asia olisi kuitenkin ollut mahdottomuus, koska koen että ainoa oikea tapa minulle löytää kypsä ja tasavertainen suhde on juuri se että olen kasvanut henkisesti tiettyyn mittaan ihmisenä. 

PicsArt_05-07-04.27.25.jpg

Kuluneiden kuukausien aikana olen miettinyt paljon sitä minkälaisen ihmissuhteen elämääni haluaisin. Arvostan ylikaiken kumppanuutta. Sitä että meillä olisi miehen kanssa se oma tiimi jota ei pysty ulkoa käsin muut kaatamaan.  Rehellisyys ja luottamus ovat puolestaan parisuhteen perusarvoja ja minusta onkin vähän erikoista että niistä hoetaan joka puolella. Se mistä mielestäni pitäisi puhua enemmän on yhteinen arvomaailma. Jos arvot eivät kohtaa niin on suhdettakin hyvin hankala saada toimimaan, been there done that. 

​Mielestäni myös nuorille (ja miksei vanhemmillekin) pitäisi korostaa sitä että miten tärkeää olisi tuntea itsensä ennen parisuhdetta. Jos ei tiedä itsestään tai omista arvoistaan yhtään mitään niin miten voi alkaa rakentamaan jonkun kanssa toimivaa arkea. Jossain vaiheessa sitä sitten havahtuu siihen että elämä ei näytäkkään yhtään omalta ja ei oikeastaan ole mitään hajua kuka minä edes olen. Minulle kävi juuri niin. Nyt sitä on sitten etsitty ja rakennettu oma minää näin lähempänä kaksvitosta.

Toinen tärkeä asia olisi opetella rakastamaan itseään ennen parisuhdetta. Niin kliseistä kun se onkin niin ensin pitää rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa toista. Tämänkin opin itse kantapään kautta. Suhde ei voi olla tasapainossa jos ei itse kykene siihen.

​Pohdinkin tuossa yksi ilta että oikeastaan itsensä tunteminen on yksi avaintekijöistä onnistuneelle parisuhteelle. Olisiko meidän avioero luvut pienempiä jos ihmiset tuntisivat paremmin itsensä ja omat toiveensa? Olisiko suhteet onnistuneempia jos kasvettaisiin vaikka kaksvitosen paremmalle puolelle ennenkuin alettaisiin vakavasti leikkimään kotia? Entiedä. Tämä nyt oli vain tällaista ajatusleikkiä. Jokatapauksessa jos ei tiedä omia toiveita, arvomaailmaansa, ja niitä asioita jotka tuntuvat hyvältä/pahalta voi olla hyvin hankala luoda suhteelle kestävää pohjaa. Toisaalta taas jos on kaksi ihmistä jotka ovat löytäneet itsensä he voivat todella joko löytää toisensa tai todeta jo alkumetreillä että elämät eivät kohtaa.PicsArt_05-07-04.28.05.jpg

Edelleen näin eronkin jälkeen mä olen kaikesta huolimatta ihan auttamaton romantikko. Haluan uskoa kohtaloon ja sielunkumppanuuteen. Haluan uskoa siihen että meille jokaiselle on täällä sellainen elämää suurempi rakkaus, ehkä joillekin jopa useampi. Eniten uskon kuitenkin kahden ihmisen matkaan ja siihen että meidän on tarkoitus tavata tiettyjä ihmisiä omalla elämänpolullamme ja kulkea heidän kanssaan tietyn matkaa. Tarvitaan kaikki kipuilut ja kaatumiset että voi onnistua. Ehkä sitä ei muuten osaisi sitä onnea edes arvostaakaan. Tällä hetkellä mä olen onnellinen. Yksin, mutta onnellinen.

Emmi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *