SAIRAAN NOLO TERAPIA

Mä olen käynyt nyt vuoden terapiassa, mutta jostain syystä en ole siitä puhunut kuin muutamalle ihmiselle lähipiirissä. Olen kokenut että terapiaan liittyy ajatuksena paljon häpeää ja tuomintaa muilta ihmisistä. On tuntunut siltä että jos sanoo ääneen käyvänsä terapiassa leimataan automaattisesti kajahtaneeksi tai vähintäänkin ongelmaiseksi ihmiseksi. Halusin kuitenkin kirjoittaa tästä aiheesta koska tämän vuoden jälkeen mulla on vahva usko siihen että jokaisen ihmisen kannattaisi jossain vaiheessa elämäänsä käydä terapiassa ja toivon että tämä postaus saattaisi madaltaa jonkun kynnystä lähteä sinne. Tiesittekö muuten että Suomessa pariskunnat hakeutuvat parisuhdeterapiaan keskimäärin 7 huonosti menneen vuoden jälkeen? ​Miettikää miten paljon sitä negatiivista tavaraa ja solmuja ehtii siinä ajassa kertyä.

Miksi?

​Miksi hakeuduin terapiaan? Syitä oli oikeastaan monia, mutta ehkä päällimmäisenä oli valtava  ahdistus omassa elämässä, ja tunne siitä että se minun elämäni ei tuntunut yhtään omalta. Jonkilainen identiteettikriisi oli siis päällä. Lohdutuksena olen kuitenkin saanut kuulla että parikymppisen naisen kehityskaareen kuuluu aika olennaisesti juuri tämänkaltainen suunnan etsiminen. Toinen iso syy oli että koin olevani aika lukossa omassa tunne-elämässäni ja sen käsittelyssä. Se on ollut mun ongelma jo pikkulikasta saakka että kerään kaikki asiat sisälleni ja sitten oksennan ne jossain vaiheessa hallitsemattomasti ulos.

Henkilökemia?

​Terapiassa ei pidä tyytyä vähään. Minulle kaksi ensimmäistä terapeuttia eivät vain sopineet, mutta sen sijaan kolmas on tuntunut kuin vanhalta tutulta joka ohjaa oikeaan suuntaan. Ei siis kannata tyytyä ensimmäiseen jos tuntuu että juttu ei kulje luontevasti. Olet kuitenkin siellä sinua varten, et terapeuttia.

PicsArt_05-04-08.23.20.jpg

Mitä tehdään?

​Minä käyn terapiassa yleensä kerran kuussa, ja välillä harvemmin. Tyypillisesti keskustelemme läpi kuluneen kuukauden tapahtumia ja omia fiiliksiä siltä ajalta. Mulla on tapana pitää jonkinnäköistä päiväkirjaa omista olotiloista ja siitä onko arki ollut esimerkiksi positiivis- vai negatiivissävytteistä. Olenkin tykännyt erityisesti tästä Hyvän mielen vuosi-kirjasta jonne pystyy paitsi täyttämään oman arjen kuulumisia niin myös erilaisten tehtävien avulla pohdiskelemaan omaa elämäänsä. Varsinaisia suoria vastauksia ei elämän isoihin kysymyksiin terapiasta saa mutta ohjausta niiden selvittämiseen kylläkin. Olen saanut myös paljon ymmärrystä omaa käytösmallejani kohtaan. Syy-seuraussuhteiden käsittely onkin ollut yksi mun terapian tärkeimmistä asioista, sekä omien tunnelukkojen avaaminen. Juttelemme paljon ympärillä olevista ihmissuhteista sekä suhteesta itseeni, ei ole siis varsinaista yhtä isoa asiaa jonka ympärillä pyöritään. Välillä saan myös kotitehtäviä seuraavaan kuukauden ajaksi, viimeisimpänä minun tuli pohtia seuraavia kysymyksiä:

  • Millaisena pidän itseäni?
  • Minkälaisena muut pitävät minua?
  • Millainen haluaisin olla?
  • Minkälainen oikeasti olen?

Mitä olen saanut?

​Tähänkään kohtaan on vaikea listata yhtä asiaa mutta ehkä isoin asia on ollut kokemus siitä että tuntee itsensä päivä päivältä paremmin, sekä osaa tunnistaa omia tuntemuksiaan. Tietää omat heikkoutensa, mutta on samalla oppinut kääntämään niitä vahvuuksiksi. Olen myös saanut lisää ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan. 

Helppoa vai vaikeaa?

​Vaihtelee todella paljon onko tapaaminen helppo vai vaikea. Alussa minun ongelmani oli se että puhuin kyllä paljon kaikesta, mutta en suostunut sukeltamaan pintaa syvemmälle. Jäin mielelläni kellumaan mukavuusalueelle. Sitten kun sukelsin pinnan alle oli seuraavat puoli vuotta aika haastavia, koska käsittelimme kirjaimellisesti kaikkia paskoja asioita joita minä olin tehnyt tai kokenut. Helpolta terapia tuntuu silloin kun onnistuu avaamaan jonkun vuosikausia elämäänsä painaneen solmun, silloin olo on lähestulkoon euforinen. Minulle yksi iso murroskohta oli se kun ymmärsin että olenkin luonteeltani äärimmäisen herkkä, enkä kiven kova kuten olin aikaisemmin luullut. Olin vain onnistunut peittämään herkän minuuteni useaksi vuodeksi kovan kuoren alle. 

Välillä terapia myös turhauttaa kun tuntuu että junnataan saman asian kanssa eikä siihen löydy vastausta. Päällimmäisenä tunteenani on kuitenkin kiitollisuus, ja siksi suututtaa että terapiassa käyntiä täytyisi jotenkin salailla tai kokea siitä häpeää. Minulle se on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.

 

IMG_20180504_081919.jpg

Kenelle sopii?

​Tähän haluaisin vastata että kaikille, mutta ei se ihan niinkään ole. Täytyy olla myös halua pureutua omien kipukohtiensa pariin, ja ehkä jopa toive muutoksesta. Terapiaan ihan turhaa mennä jos kokee olevansa jo valmiiksi täydellinen. Jos on niin sanotusti luukut kiinni, eikä ole valmis antamaan eikä myöskään vastaannottamaan niin on mahdotonta saada mitään kehitystä aikaiseksi. Parhaiten koen että terapia sopii sellaisille ihmisille jotka ovat jonkinlaisessa murroskohdassa omassa elämässään, tai haluavat oppia tuntemaan itsensä paremmin. Tottakai traumaattiset kokemukset ovat myös yksi syy hakeutua terapiaan mutta olen tietoisesti jättänyt sen tässä postauksessa sivummalle. Se on aiheensa erikseen ja minulla ei ole siitä niinkään kokemusta. Haluaisin kuitenkin korostaa että terapiaan hakeuduttaessa ei tarvitse olla masentunut tai mielenterveysongelmallinen. ​Minulla oli aivan KÄSITTÄMÄTTÖMÄN paljon ennakkoluuloja tähän asiaan liittyen ja piilottelin terapiassa käyntiäni pitkään juuri sen takia ettei minua leimattaisi hulluksi. Onkin surullista että suomalaisten päähän on iskostettu jotenkin niin negatiivinen kuva keskusteluavusta, samaan aikaan kun olemme kuitenkin masennustilastojen sekä itsemurhien kärkimaita.

Aionko jatkaa?

​Aion ehdottomasti jatkaa. Voi jopa olla että jatkan koko loppuelämäni. Minulla on vahva ajatus kuitenkin siitä että itsetuntemus on avain todella moneen asiaan ja onnistumiseen elämässä, joten koen että miksi viedä itseltä avaimia kehitykseen kun on niitä löytänyt. Olen myös kokenut olevani huomattavasti vapautuneempi, itsevarmempi sekä positiivisempi sen jälkeen kun aloitin terapiassa käynnin. Olen myös huomannut että oman muutokseni myötä ympärilleni on alkanut kerääntyä uudenlaisia, elinvoimaisempia sekä aidompia ihmisiä. Usein se kaikkein isoin kynnys on ajan varaaminen ja ensimmäisen kerran paikalle meneminen. Mua itse henkilökohtaisesti tsemppasi ja rohkaisi ajatus siitä että olen tekemässä itselleni ja omalle elämälläni äärimmäisen tärkeitä asioita. Itsestään täytyy pitää huolta, silloin riittää kapasiteettia auttaa myös muita!

Emmi

 

Kommentit (2)
  1. Hienoa, että kirjoitat näin tärkeästä aiheestö, kiitos siitä! Saanko kysyä, käytkö julkisen vai yksityisen puolen terapeutilla? Itsekin olen miettinyt terapiaa, mutta kustannukset mietityttävät ja olen ymmärtänyt, että julkiselle puolelle on vaikea päästä.

    1. Moi!

      Mulla oli sama tilanne kuin sulla vuosi sitten eli mietin myös kustannusasioita. Paikkakunnallani on aika pitkät jonot terapiaan, enkä kokenut olevani ns. akuutti tapaus. Hakeuduin siis yksityiselle. Käyn tällä hetkellä noin kerran kuukaudessa, välillä harvemmin. Koitan ajatella sen investointina omaan hyvinvointiin niin summa ei kirpaise niin pahasti. 

      Kannattaa kuitenkin kysellä ensin mikä on tilanne julkisella puolella ja kertoa että olisi tarvetta terapialle 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *