SURUN MONET KASVOT

Suru ei aina näyttäydy kyynelinä. Se ei aina näy surullisina kasvoina kaduilla tai kyyneleiden laikuttamana ihona. Välillä se näkyy vihana ja toisinaan taas totaalisena apatiana.

Mä olen ollut vihainen. Vihaisempi kuin aikoihin. Toisaalta on ollut myös toisinaan helppo kätkeytyä hymyn taakse. Tai laittaa kuulokkeet korviin ja väistellä tuttujakin ihmisiä kaupassa.

Joskus sitä itkee kuitenkin liikennevaloissa tai vaatekaupassa. 

Suru ei kysy lupaa. Eikä sen kuulukkaan. Sen on lupa saapua silloin kun sen on aika. Sen on lupa ravistella ja muistuttaa menetyksestä. Välillä se kuitenkin poistuu hetkeksi. Antaa hetken tilaa naurulle ja ilolle, kunnes saapuu taas paikalle. 

Samalla kun kaikki on vanhaa, on kaikki kuitenkin uutta. Kaikki on rikottu mutta toisaalta ulkopuolisen silmin täysin ehjää, täysin toimivaa. Miksi mikään ei kuitenkaan toimi? Ihan kuin olisi vieraana omassa elämässään. Aika kuluu kuin sumussa. Mikään ei ole niinkuin ennen, ja asiat jotka merkitsivät joskus eivät merkitse enää. 

Pidän surua kuitenkin merkkinä siitä kuinka paljon rakastin, ja rakastan aina pilven päällekin. 

Se on ansainnut paikkansa kunniavieraana.

Kommentit (2)
  1. Niin tuttuja tuntemuksia, kauniisti kirjoitettu teksti. <3

    1. Välillä näitä on vaikea pukea sanoiksi mutta ihanaa jos tavoitti <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *