VAPAAEHTOINEN LAPSETTOMUUS

 

Mä olen tällä hetkellä 23-vuotias. Sinkku. Siitä huolimatta lapset nostetaan usein keskustelun aiheeksi ja minulla on ollut tapana vastata rehellisesti että en osaa sanoa haluanko niitä ollenkaan. Ehkä haluan tai sitten en, en tiedä. Asian ääneen sanominen aiheuttaa joka kerta voimakkaan tunnereaktion, erityisesti naiskuulijassa. Se on mörkö jota ei missään nimessä pitäisi sanoa ääneen. Ikään kuin lapsien hankkiminen olisi velvollisuuteni naissukupuolen edustajana. Minun pitäisi oikein haluta sydämeni pohjasta lapsia. Ei se niin mene. Ei jokaisen naisen pää toimi samalla tavalla, tai arvomaailma ole samanlainen kuin toisella. Ei niin kärkkäät keskustelijat saattavat  jopa todeta että: ”kyllä se mieli siitä muuttuu”, kun taas tulisieluisemmat uskaltautuvat haukkumaan itsekkääksi.

Onko vapaaehtoinen lapsettomuus sitten itsekästä? Onko itsekästä jättää lapset hankkimatta jos ei niitä halua? Mielestäni lapsettomuus on kaikkea muuta kuin itsekästä. Se on oman arvomaailmansa tiedostamista, ja omien aivojen käyttämistä. Nimittäin lapsenteko on kuitenkin sellainen aika isoa harkintaa vaativa asia, ainakin minun mielestäni. Ei sitä kuulu tehdä sen takia että normaaliperheessä nyt vaan kuuluu olla lapsia. Tai sen takia että se kuuluu ihmisen luontaiseen jatkumoon. Aivan järkyttäviä syitä. Itse koen että olisi paljon itsekkäämpää hankkia lapsi nyt kun tiedostan etten pystyisi hänelle tarjoamaan sellaisia asioita joita äitinä haluaisin tarjota. En pystyisi antamaan ja heittäytymään äitiyteen siten kuinka haluaisin siihen heittäytyä mikäli lapsia joskus elämääni tulee. Tiedostan sen että tällä hetkellä elämässäni on niin paljon tekemättömiä asioita että jossain vaiheessa saattaisin kokea lapsen unelmieni esteeksi. En halua kokea niin. Haluan että olen valmis aloittamaan uuden luvun ja uudenlaiset unelmat joihin lapsi sisältyy enkä lukea kirjaa ikään kuin väärässä järjestyksessä. 

Minusta on erikoista että vapaaehtoista lapsettomuutta on ok arvostella kovaan ääneen. On omituista että osa ihmisistä kokee oikeudekseen tuomita sen jos joku haluaa elää omannäköistään elämää. Kaikkein erikoisinta on että he myös kokevat tarpeelliseksi kertoa faktoja toisen ihmisen elämästä vaikka eivät hänestä mitään tietäisikään. Itselleni on heitetty muutamia seuraavista kommenteista: ”Ennen lapsen tuloa ei tiedä onnesta mitään” ja ”Elämä ei ole elämisen arvoista ilman lapsia”. Aika radikaaleja väitteitä. Onko sitten kaikki naiset sekä miehet jotka eivät voi fyysisten syiden takia saada lapsia onnettomia? Ei tietääkseni. Myöskään kaikki viiden lapsen äidit eivät ole automaattisesti onnellisia. Asioita ei pidä yleistää, eikä pidä olettaa että samat asiat tekevät jokaisen ihmisen onnelliseksi. Sitä paitsi olisin aika huolissaan jos elämäni ei olisi onnellista eikä täyttä ennen kuin siihen saapuu lapsi. Toisin sanoen sitähän tuhlaa parhaillaan aikaansa onnettomaan ja mitään sanomattomaan elämään.

Ihmisillä, erityisesti vanhemmilla naisilla on paha tapa arvostella nuorempien naisten elämäntapaa. Olen törmännyt moniin tilanteisiin joissa on kovaan ääneen kyseenalaistettu juomattomuuttani, samaan aikaan kun alkoholi-ongelmaisen ystäväni ongelmiin ei ole kiinnitetty minkäänlaista huomiota: ”Sehän vaan nyt pitää hauskaa”. Aika helvetin absurdi tilanne että joutuu ennemmin perustelemaan alkoholin käyttämättömyyttä kuin sen väärinkäyttöä.

Arvostelu ulottuu ihan kaikille elämän osa-alueille: milloin teen liian paljon töitä, milloin liian vähän, milloin on juhlinut liikaa ja milloin liian vähän, milloin on ollut liikaa mieskumppaneita ja milloin taas ollut liian ujo. En voi sietää tätä. Ei kai kenelläkään ihmisellä ole oikeutta vetää rajoja toisen ihmisen elämää koskevissa asioissa niin kauan kuin hänen toimintansa ei ole kellekään haitallista? Ei tulisi ainakaan itselle mieleenkään. Nykyään suodatankin suurimman osan arvostelusta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Esitän kuitenkin matkalla kysymyksen itselleni siitä onko arvostelu aiheellista vai aiheetonta, jos totean sen olevan aiheetonta unohdan asian ja siirryn eteenpäin. Yksinkertainen ja toimivaksi todettu taktiikka.

Koen että Suomessa ei olla vieläkään oikein päästy irti ydinperhekeskeisestä ajatusmallista, ja perhemallista joka nähdään ainoana oikeana vaihtoehtona. Totuutena. Perheeseen tulee kuulu isä, äiti, ja pari lasta. Mahdollisesti farmariauto ja koira. Kuinka moni oikeasti pysähtyy miettimään onko ne JUURI niitä asioita joita MINÄ haluan? Ovatko ne omia unelmiani? Vai olisiko mahdollista elää arkea jollain muulla tavalla ja olla mahdollisesti onnellisempi? Minulle lapsien hankinta on juuri tämänkaltainen risteyskohta. En osaa vielä vastata kysymykseen, joten annan ajan kulua. En halua huomata olevani vuosien päästä tilanteessa jossa elämäni ei olekaan omani näköistä.

Suomessa puolet avioliitoista päätyy nykyään eroon. Onko yksi syy mahdollisesti juuri se että ollaan juostu näistä risteyskohdista läpi ja unohdettu kuulostella niitä todellisia unelmia sekä ajatuksia? Se kun on vain fakta että mitä paremmin ihminen itsensä tuntee sitä paremmat pelikortit hänellä on myös parisuhteen kannalta kädessään. Kuinka moni on aidosti pysähtynyt ja kyseenalaistanut ympäriltämme tulevat odotukset ja osannut kuunnella omia tarpeitaan? Ja kuinka moni on uskaltanut lähteä uimaan vastavirtaan kun unelmat ovatkin eronneet yhteiskunnan/perheen/puolison odotuksista? Kyseenalaistaminen on avain onneen jos siitä syntyneitä ajatuksia uskaltaa seurata. Elämä on helppoa elää odotuksien mukaan, mutta se että tekeekö se onnelliseksi on eri asia. Olen kuitenkin sitä mieltä että rohkeus on AINA parempi ohjastaja kuin pelko.

​Meillä on täällä kaikilla huomattavasti mukavampaa jos jätetään toisten elämien arvostelu muualle. Luulisi että monella riittäisi työmaaksi jo ihan pelkästään se omakin elämä. Se mikä tekee toisen onnelliseksi ei välttämättä toimi toiselle, tärkeintä on että se elämä olisi just sun näköistä.

 

Emmi

 

Kommentit (5)
  1. Valintojen taikamaailma
    6.5.2018, 15:32

    Hei,
    Olen sua reilu 10 vuotta vanhempija lapseton nainen, joten olen myös ehtinyt miettimään käsittelemääsi asiaa mielessäni. Sulla oli hyviä kysymyksiä siellä, joten ajattelin käsitellä ne tähän 🙂 Se, että onko ajatukseni oikeita tai vääriä, ei ole oleellista.
    Täytyy muistaa, että kaikilla on mielipiteensä asioista, kuten itsellänikin on, kyllä mielipiteitä maailmaan mahtuu 🙂 Kyse on enemmän valinnoista; teen sellaisia valintoja elämässäni, joiden mukaan voin elää ja joista voin ottaa vastuun. Joskus mielipidettäänkin voi vaihtaa, mutta aiempi valinta voi mahdollistaa/ estää jonkin toisen haaveen/unelman syntymisen. Tämä liittyy niin lapsiperheenä olemiseen kuin vaikka parikymppisenä uran luomiseen tai maailmanmatkaamiseen 🙂

    ”Onko vapaaehtoinen lapsettomuus sitten itsekästä? Onko itsekästä jättää lapset hankkimatta jos ei niitä halua?” Ihmisen perusluonne on itsekäs, sekä lapsen hankinta, että lapsettomuus on useimmiten itsekäs valinta. Useimmat hankkivat lapsia, koska HALUAVAT niitä. Sehän luo turvallisen pohjan lapselle, että häntä odotetaan ja hän on haluttu, mutta se on itsekäs valinta. Samoin lapsettomuus siksi, että haluaa kokea elämää ja/tai siirtää lapsen hankintaa.

    ”Ei kai kenelläkään ihmisellä ole oikeutta vetää rajoja toisen ihmisen elämää koskevissa asioissa niin kauan kuin hänen toimintansa ei ole kellekään haitallista?”
    Liberaali ajatus, kun siihen lisää vielä ihmisen oman vastuun temeistään päätöksistä eli vahingot aessaan itseään, ei syyllistä yhteiskuntaa ja laita sitä maksamaan itsensä vahingoittamisesta. Käytännössä siis toisia vahingoittavan henkilön vapautta pystytään lainopillisesti rajoittamaan.

    ”Perheeseen tulee kuulu isä, äiti, ja pari lasta. Mahdollisesti farmariauto ja koira. Kuinka moni oikeasti pysähtyy miettimään onko ne JUURI niitä asioita joita MINÄ haluan? Ovatko ne omia unelmiani? Vai olisiko mahdollista elää arkea jollain muulla tavalla ja olla mahdollisesti onnellisempi?”
    Harva oikeasti elää nykyisin Prisma-perheenä, useimmat ikäiseni lapsiperheet kyseenalaistaa tätä. Omia unelmiaan on hyvä miettiä, koska suurinosa siitä tuskasta, jota aikuiset kokee niin liittyy juurikin siihen, että elää kuin ”pitäisi” tai ”tulisi” elää. Itsetuntemus auttaa meitä olemaan tasapainoisempia, joka on hieno perusta. Käytännössä uusioperheetkään ei ole huono ratkaisu, eikä automaattisesti väärä tai kyseenalaistettava.

    ”Kuinka moni on aidosti pysähtynyt ja kyseenalaistanut ympäriltämme tulevat odotukset ja osannut kuunnella omia tarpeitaan? Ja kuinka moni on uskaltanut lähteä uimaan vastavirtaan kun unelmat ovatkin eronneet yhteiskunnan/perheen/puolison odotuksista?”
    Suomessa tämä on suht helppoa. Meidän kulttuurimme ”latteus”, jos näin voi sanoa niin luterialaisperusteinen, vaikka itse kantaisikin esim. ateistisia arvoja. Tytöt on opetettu kilteiksi, arvostetaan ydinperhettä ja ”noh, pojat on poikia” 😉
    Jokainen sukupolvi on edellistääm fiksumpi, mutta historian tuntemus on tärkeää, että ymmärtää aiemmat aikuisten arvovalinnat.
    Esim. Mummoni on pula-ajan lapsi, jolloin uskonto oli tärkeä arvo. Omat vanhempani kantavat ydinperhearvoa, vaikka ovatkin tapauskovaisia. He ovat ns. suurta ikäluokkaa, eli kaavusuhdanteen aikaan työnsä tehneitä, jolloin kaikki raha tuotiin yhteen kassaan perheelle. Itse ns. Milleniaani. Meidän ikäluokkamme miettii jatkuvasti työelämän pysyvyyttä, eläkeleikkureita ja perheen avustusten leikkaamista. Epävarmuus on asia, mikä syö useimpien naisten lapsentekohaluja,vaikka niitä olisi ollutkin. Ei ole varaa.

    Se, että tikittääkö kello on asia, mikä on saanut odotuttaa itseni kohdalla itseään. Olen tällä hetkellä miehen kanssa, jonka tiedän olevan lapsilleen hyvä isä, joten syy ei ole siinäkään.

    Joo, kuulet varmasti vielä usein, et ”oot nuori. Sulla on vielä aikaa.” Totta, mutta lapset on asia, mitkä voi halutessaan saada elämäänsä myös uusioperheenä tai adoptoimalla. Niiden ei tarvitse olla omia, eikä se tekis susta yhtään sen huonompaa kasvattajaa/ äitiä/ läheistä aikuista ihmistä.

    Eikä se, että päätät pysyä lapsettomana, tee susta yhtään sen huonompaa naista 😉

    1. ..ja sorry tökeröt kirjoitusvirheet. Alkoi käsi puutumaan nojatessa toiseen käteen 😀

      1. Moikka!

        Kiitos kirjoituksestasi, tässä oli paljon taas uusia, ajatuksia herättäviä näkökantoja. Ne ovat aina tervetulleita. En itse enää koe huonommuutta jos sanon ääneen että en välttämättä lapsia halua, koska olen itse asiaa niin paljon ehtinyt pyörittelemään. Olen kuitenkin tietoisesti halunnut tuoda myös tätä näkökantaa esiin ja sitä että lapsettomuutta arvostellaan edelleenkin paljon kovempaan ääneen kuin lapsen hankintaa. Se ei ole mielestäni reilua. Kuten tekstissäsi kirjoititkin niin tietyt asiat mahdollistavat tietynlaista elämää ja toisenlaiset toisenlaista ja se olisi jokaisen hyvä pitää mielessään toisen valintoja kyseenalaistaessa.

        Musta oli aivan ihanaa että kirjoitit ja kerroit omia mielipiteitä. Tässä oli paljon sellaista mitä en ollut osannut edes ajatella. Kiitos siitä, ja aurinkoista sunnuntaita sinne!  🙂

  2. BrokeAndSingle
    5.5.2018, 18:52

    Tämä oli upea ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Etenkin viimeiset kappaleet oman näköisestä elämästä saivat pohtimaan. Kiitos!

    Lapsettomuus ei todellakaan ole itsekästä. Joissain tilanteissa lasten hankkiminen sen sijaan on pelkästään itsekästä.

    Lapsia ei pidä tieten tahtoen hankkia, ellei ole 100% varma, että ”juuri tuon henkilön kanssa haluan jakaa vanhemmuuden”. Vastoin kaikkien odotuksia, uskalsin viimein kolmikymppisenä lähteä 8 vuoden parisuhteesta, joka oli kuristamassa minua hengiltä. Henkisen, fyysisen ja taloudellisen väkivallan täyttämä avioliitto nähtiin ulkopuolelta unelma-parisuhteena, ja kaikki luulivat ja odottivat, että kohta tulee perheenlisäystä. Itse ajattelin, että tuon miehen kanssa en koskaan voisi kuvitellakaan jatkavani vanhemmuutta. Ei tullut meille perheenlisäystä. Tuli avioero. Olen todella ylpeä itsestäni, että, uskalsin sen hakea. Mies raivostui täysin ja mm. tuhosi omaisuuttani. Taloudellisesti menetin oikeastaan kaiken, mutta en voisi olla onnellisempi kuin nyt. Ilman lapsia ja eronneena.

    En tiedä vieläkään, haluanko lapsia. Tiesin kuitenkin, että entisen mieheni en ikimaailmassa haluaisi olevan lasteni isä. Tämä oivallus oli aikoinaan hyvin silmiä avaava.

    1. Moi!

      Ensinnäkin kiitos rohkeasta kommentistasi. Eroaminen ei ole koskaan helppoa, olipa suhteen tilanne sitten mikä tahansa ja olipa itse jättäjän tai jätetyn roolissa. Itselläni tuli viiden vuoden parisuhde päätökseen vuodenvaihteessa joten uuden onnen edessä tässä itsekin. Upeaa että olet uskaltanut lähteä ja osannut kuunnella omaa sisintäsi, se on haastavaa nykypäivän hektisessä elämäntyylissä. Mutta mikä tärkeintä olet tehnyt itsellesi merkittävän päätöksen elämässä ja nyt on mahdollista uudelleen syntyä, tai siltä ainakin minusta tuntuu. Pitkästä aikaa on mahdollista hengittää sekä olla vapaasti juuri sitä mitä on.

      Olen kanssasi samaa mieltä että kun lapsia lähdetään hankkimaan tulisi olla täysin varma että haluaa ne juuri kyseisen henkilön kanssa. Ja lapsi asialla ei pitäisi myöskään itseään painostaa. Tulee jos on tullakseen ja jos alkaa aidosti siltä tuntumaan.

      Kaikkea hyvää sulle sinne ruudun toiselle puolelle, ja ihanaa alkavaa kesää. Rohkeasti uusia unelmia kohti 🙂

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *