Ladataan...
En suostu jäähylle

 

Hottiksen tapaamisella oli merkittävä vaikutus siihen, miten elämäni eteni heti eron jälkeen. En tosiaan olisi ollut halukas parisuhteeseen enkä mihinkään, mikä millään tavoin rajoittaa sen hetkistä vapautta. Kun elää lähes 20 vuotta hyvin rajoittuneesti, vieläpä enimmäkseen omasta valinnastaan, on pitkä ja kivinen tie opetella sen jälkeen ottamaan vastuu yksin elämästään, tekemään elämästään sellaisen, että tunnistaa sen omakseen, löytämään asioita, joista itse pitää eikä vain kuvittele pitävänsä. Tunnistin prosessin haastavuuden heti alkumetreillä ja samaan aikaan myös olin äärettömän onnellinen siitä, että saan alkaa löytää itseni näköistä elämää. Parisuhde tähän saumaan olisi tuntunut todella ahdistavalta. Tiedän, että olisin sukeltanut siihen taas täysillä, asettanut itseni totaalisen alttiiksi ja valmiina muuttumaan millaiseksi tahansa, jotta parisuhde toimisi. Siis ei, en todellakaan halunnut sellaista.

Ihastuin Hottikseen kuitenkin ihan täysin. En halunnut parisuhdetta tai mitään siihen viittaavaa, vaan SEKSIÄ. Ihastuminen oli silkkaa kemiaa, fyysistä himoa. En kaivannut syvällisiä keskusteluja hänen kanssaan, yhteisiä harrastuksia tai mitään parisuhteeseen liittyvää sinänsä. Mutta sitä seksiä. Sen epäonnistuneen yöpymisen jälkeen, jolloin kieltäydyin seksistä, hakkasin päätäni seinään nonstoppina ja hoin itselleni, miten voin olla niin idiootti.  Olen haaveillut kuumasta yöstä Hottiksen kanssa pitkään ja pitänyt sitä täysin epärealistisena haaveena. Ja sitten kuitenkin tilaisuus tähän koittaa ja minä sanon "kiitos ei". What the fuck is that?!?! Mikä prkle mua vaivaa?? Tavallaan ymmärsin itseäni - olinhan juuri eronnut lähes 20 vuoden suhteesta. En ollut harrastanut seksiä kenenkään muun kuin aviomieheni kanssa tuona aikana. Lienee ymmärrettävää, jos on vähän kynnys ryhtyä seksipuuhiin nuorena ja komean miehen kanssa tuosta vaan. Vai onko... No ei ole!!! Ristiriistaista päänsisäistä pallottelua. Yritin puhella itselleni lempeästi ja olla soimaamatta kieltäytymistäni. Mutta kun seksin puute ja hirveä himo pyöri päässäni lähes yötä päivää, en kerta kaikkiaan pystynyt tavoittamaan tunnelmaa, miksi olin ahdistunut tilanteesta, miksi en ollut pystynyt seksiin. Lupasin, että en enää kieltäydy seksistä, jos seksin tarjoaja on hottis ja itse haluan seksiä. Pelkäsin, että toista tilaisuutta ei Hottiksen kanssa enää tule. Mikä olisi enemmän kuin ymmärrettävää.

Viestittely onneksi Hottiksen kanssa kuitenkin jatkui. Niitä näitä, vitsailua, juttelua lapsista, existä. Sitä normaalia elämää. Jossain vaiheessa viestittelyn flirttaileva sävy lisääntyi. En ollut tuosta aivan varma, mutta varovaisesti yritin jatkaa samalla linjalla. En enää muista tarkalleen, miten viestittely eteni, mutta yhtenä iltana aloimme keskustella seksikkyydestä. Ihan yleisellä tasolla aluksi. Hottis sanoi, että hauskat naiset ovat hänestä todella seksikkäitä. Nokkelat ja hauskat. "Hauskuus antaa naiselle valta-aseman mieheen ja mies on valmis mihin vaan." Tästä sanailimme jotain ja sitten Hottis kommentoi: "sä oot selvästi hauska". Öööö, onko tuo nyt sitä, miksi sen tulkitsen...? En osannut uskoa tuosta vielä mitään, vaan kuittasin sen jotenkin ohimennen. Hetken päästä Hottis sanoi: "Nyt tätä puurokattilaa on kierretty niin pitkään, että en jaksa enää. Tarviin muutakin kuin haavekuvia." Kröhöm.. Lehahdin tahollani tulipunaiseksi. Onko tuo nyt niin suora ehdotus kuin miltä se mun mielestä vaikuttaa..? Viestikenttä ammotti tyhjyyttään enkä keksinyt mitään nokkelaa enkä hauskaa sanottavaa. Lopulta vastasin vain: "Joo, niin mäkin." Sovittiin heti, että nähdään lauantaina. Viestittely päättyi illalla siihen.

Mitä äsken tapahtui? Siis sovinko minä juuri seksitreffit Hottiksen kanssa? Istuin sohvan reunalla, posket punaisina, hengästyneenä. Ehkä jopa huohotin suorastaan. Tapahtuuko mulle todella näin, onko tämä mun elämästä? Vaikka lauantaista juuri sovimme, olin aivan varma, että mitään ei tule tapahtumaan. Ei oikeassa elämässä, eronneille, keski-ikäisille äideille, jotka ovat juuri kieltäytyneet seksi. Ei tule toisia tilaisuuksia. Vai tuleeko? Tällaistako eronneen elämä on? Paljon hämmentyneitä ja epäuskoisia kysymyksiä.

Saman viikon tiistaina, kun meidän oli tarkoitus tavata lauantaina, Hottis soitti illalla. Kyseli niitä näitä. Juteltiin niitä näitä. Sitten yhtäkkiä Hottis sanoi: "tuu tänne." "Ai nytkö heti?" "Nyt." "Hm, en mä oikein ehdi, just tulin jumpasta, laitoin saunan päälle ja huomenna on työpäivä ja ....". "Laita sauna pois päältä, hyppää autoon ja tuu tänne." "Tämä tuli niin äkkiä. Mehän nähään lauantaina? En mä nyt taida tulla." "En nyt jaksa jankuttaa tästä. Mä meen peiton alle oottaan sua. Soita ku oot ovella. Moi." Tuuttuuttuut. Hottis sulki puhelimen. Apua! Mitä mä nyt teen?!?!? Olin ihan hikinen, just olin tullut jumpasta, säärikarvat ajamatta, muista karvoista puhumattakaan. Ei näin äkkiä voi tämmöisiä juttuja tehdä. Perhana, hulluhan mä oon jos en mee! Justhan mä lupasin itselleni, että en enää ikinä kieltäydy seksistä. Äkkiä suihkuun, pahimmat karvat pois, apua, mitä mä teen hiuksille, en ehdi meikata.. Kello oli jo kymmenen illalla tuossa vaiheessa. Pikavauhtia valmiiksi, hyppäsin autoon ja lähdin ajelemaan. Olin jotenkin puoliksi varmaan jossain shokissa, koska en muista yhtään ajatusta, mitä olisin silloin ajatellut. Julmettu kiirus, tuli perseen alla ajoin. Soitin ovelta, Hottis heitti avaimen ikkunasta, mä kolistelin sisälle sen asuntoon.

Se oli sammuttanut valot ja vain katuvaloista loisti valoa sen verran, että ei ollut ihan säkkipimeää. Hottis todella oli peiton alla. Sanoi vain moi. Okei, me ei siis jutella tässä mitään. Oli hämärää ja täysin hiljaista. Mä olin hengästynyt siitä kaikesta kiirehtimisestä, jännityksestä - ja sellaisesta intohimosta, että ajattelin kohta pyörtyväni. Veri kohisi päässä ja sydän hakkasi niin, että tuntui kuin se kaikuisi hiljaisessa asunnossa korviahuumaavasti. Astelin hiljaa Hottiksen sängyn viereen ja kysyin: "joko sä nukut?". Se murahti jotain. Yhtäkkiä mun kaikki epävarmuus, epäilyt, ahdistuksen sun muut oli tipotiessään. Päässä jyskytti vain, että mä haluun tota miestä. Mä haluan nyt seksiä sen kanssa ja aion sitä saada. Kiipesin selällään makaavan Hottiksen päälle, katselin sitä hetken. Silittelin vähän sen tukkaa, kumarruin suutelemaan rauhallisesti korvannipukkaa, kaulaa, suuta. Hottis otti musta kiinni, suuteli intohimoisesti ja vaativasti. Kieräytti mut vaivattomasti alleen ja kiskoi vaatteet mun päältä sellaisilla varmoilla otteilla, että en oikein käsitä, miten se tapahtuikin niin nopeasti. Suutelu oli intohimoista, sen otteet voimakkaita, jopa vähän röyhkeitä, hyvällä lailla.. Varmoja. Sellaisia "otan sut nyt". Edelliskerran ahdistuksesta ei tosiaan ollut tietoakaan. Kaikki oli intohimoista, ihanaa, rajua. Hottis tuli mun päälle ja työntyi vaivattomasti ja voimakkaasti sisään. Mä haukoin henkeä, koska se tuntui niin mielettömän hyvältä. Hottis otti mun ranteista kiinni ja nosti kädet pään päälle. Suuteli kaulaa ja pani mua kovaa ja malttamattomasti. Sitten Hottis käänsi mut vatsalleen, nosti lantion ylös ja tuli mun sisään suorastaan raivokkaasti. Kysyi: "saanko ottaa sun tukasta kiinni?" Se otti hiuksista kiinni voimakkaasti ja piti mua tiukasti paikoillaan samalla, kun työntyi kovaa tapaapäin. Uudestaan ja uudestaan. En muista olleeni koskaan aiemmin sellaisen kiihkon vallassa. Voihkin kovaan ääneen, mitä en myöskään muista koskaan aiemmin tehneeni sellaisella volyymilla. En vaan pystynyt olemaan hiljaa. Kaikki eteni luonnollisesti, varmasti, sulavasti. Siten kuin leffoissa, joita katsoessa heti ajattelee, että no, ei seksi kyllä oikeesti tolleen mee, pahempaa sähellystä se on livenä. Varmaan käytännössä tuokin oli sähellystä, jos sitä joku olisi ulkopuolisena katsellut, mutta tunnelma oli sellainen, että kaikki etenee just niinku pitää ja mikään ei riko sitä mieletöntä himoa, joka siinä hetkessä vallitsi. Hottis huohotti ja äännähteli matalalla äänellä, mikä kuulosti musta ihan mielettömän seksikkäältä. Senkin suhteen olin tottunut vähän hiljaisempaan seksiin. Hottis myös puhui seksin aikana, vähän tuhmia, kysyi miltä tuntuu, kertoi miltä siitä tuntuu. Sanoja, jotka jäi päivä- jopa viikkokausiksi pyörimään mun päähän ja jotka joka kerta muistaessani herätti uudelleen halun Hottista kohtaan.

Seksin jälkeen nukahdettiin molemmat melkein heti. Aamulla kello soi aikaisin ja lähdimme tahoillemme. Okei, eka seksikerta avioeron jälkeen on nyt siis koettu. Miten se oli noin vaivatonta, helppoa, mieletöntä, sulavaa, ihanaa, kiihkeää...? Missä sähellys, vaivaantuneisuus, ahdistus? Ei missään. Poissa. Hymy korvissa ajelin Hottikselta poispäin. En voi voinut ajatella kuin epäuskoisena "wow!".

 

Ladataan...
En suostu jäähylle

 

Olen lukenut tuon edellisen postaukseni monta kertaa ja joka kerta siitä tulee hyvä mieli. Henkisesti olin käynyt monia asioita läpi ja tunsin olevani valmis uuteen elämänvaiheeseen, eron jälkeiseen elämään. Ja totta, olin valmis. Ja olen sitä edelleen. Mutta oman fyysisyyden, naiseuden ja seksuaalisuuden kokeminen oli aivan absoluuttisessa nollapisteessä. Ne olivat saaneet valtavasti kolauksia menneinä vuosina ja eivät oikeastaan olleet päässeet kehittymään koskaan kunnolla. Niitä ei oikein edes ollut. Ajatus, että olen nainen ja ehkä kaipaisin jotain muutakin kosketusta kuin lasten haleja, tuntui vieraalta ja ahdistavalta. Häpeälliseltä ja ällöttävältä.

Kunnes sitten kohtasin tuon Hottiksen. Tuosta nimenomaisesta illasta lähtien, josta viimeksi kirjoitin ja jolloin seksuaalinen himo pongahti jostain syvyyksistä pintaan, hormonit lähtivät laukkaamaan ja ajatus alkoi pyöriä seksin ympärillä niin kokonaisvaltaisesti, että en olisi sellaista voinut edes kuvitella aiemmin. Nautin niistä pelkistä ajatuksista, koska tosiaan olin kuvitellut, että en sellaisia enää ikinä tuntisi. Olinhan ollut niin syväjäässä avioliitossani niin pitkään. Ja mitään aikomusta ei todellakaan ollut tehdä asian eteen mitään. Fiilistelin vain itsekseni.

Olin ihastunut Hottikseen, en pelkästään tuntenut himoa häntä kohtaan, joten käytin kaikki mahdollisuudet hyväksi päästä hänen kanssaan juttusille. En tietenkään ajatellut, että tunne olisi millään lailla molemminpuolinen, joten siksikin ehkä uskalsin jutella paljon ja melko luontevasti. Hottis siis oli mua ainakin 6-7 vuotta nuorempi, ellei enemmän. Tolkuttoman komea ja raamikas, mieletön ryhti. Ja minä hieman ylipainoinen, supertaviksen näköinen totaalinen epähottis. Hottiksen takia aloin kuitenkin meikkaamaan ryhmätapaamisiin ja vähän miettimään, mitä laitan päälle, vaikka se ei väsynyttä keski-ikäistä imagoa juuri parantanutkaan. Hottis näytti arvostavan mun mielipiteitä ja elämänkokemusta ja meille tuli ryhmätapaamisissa monia hyviä keskusteluita. Ja koska huumori näytti osuvan yksiin, kiusoittelimme myös toisiamme isosisko-isoveli-tyyliin. Mikä tietenkin pisti vauhtia mun himoon entisestään enkä lainkaan nähnyt häntä "pikkuveljenä". Tämän pidin tietenkin visusti omana tietonani.

Mieltäni kaihersi ryhmän päättyminen ja mietin, miten pystyisin pitämään Hottiksen kanssa yhteyttä myös ryhmän päättymisen jälkeen, ihan vain kaverina (just just...). Niinpä sitten kokosin rohkeuteni ja hoin itselleni "vain kaverin, vain kaverina, vain kaverina". Ja ehdotin kahvittelua joku ilta, ihan muina miehinä. Ja Hottis suostui. Kävimme sitten seuraavalla viikolla kahvilla höpöttelemässä elämistämme, lapsista, erosta jne. Jostain syystä mulle jäi kuva, että hänkään ei ihan platonisesti ole matkassa. En tietenkään yhtään luottanut tuohon fiilikseen, koska ajatus oli musta edelleen täysin absurdi.

Viestittelymme jatkoi ryhmän päättymisen jälkeen. Välillä aiheet olivat kepeitä ja huumoria oli paljon, välillä vakavampia, eroon ja lasten tapaamiseen yms. liittyvieä. Sitten eräänä iltana jutut alkoivat kuin varkain siirtyä siihen, mitä aion laittaa seuraavana iltana firman juhliin päälle. Hottis antoi vinkkejä sen mukaan, mitä halusin juhlissa saavuttaa. Tulin paljastaneeksi hänelle, että vähän on hiljaista ollut seksin saralla viime aikoina, joten saatan olla hieman vaarallista seuraa kaupungilla pyörimässä, kun lapsetkin ovat isällään eikä mulla ole mitään sitoumuksia tai velvoitteita mihinkään suuntaan. Ja ehkä olen vähän hiprakassakin, jolloin harkintakyky ei ole skarpeimmillaan. Juttu jatkui tästä hyvin flirttailevaan sävyyn ja mun piti oikein lukea viestejä aina välillä uudelleen, että flirttaileeko Hottis todella mulle.. Ja kyllä, flirttaili. Aivan selvästi. Sydän alkoi hakata, sormet täristä ja hiota. Jatkoin kuitenkin juttua enkä perääntynyt, vaikka huimasikin. Hottis oli taitava sanojen kanssa eikä sanonut mitään suoraan, mutta onnistui luomaan todella kuuman tunnelman. Olin edelleen epävarma, puhuuko hän minusta vai ylipäätään naisista. Lopulta sanoin, että kun kerran mun tavoitteet seuraavan illan juhlissa ovat a), b) ja c) ja hänellä täsmälleen samat ajatukset lauantai-illasta, niin do I see a match? Hottis vastasi, että "you've said it, mut oon niin ujo, että en kuitenkaan tee asialle mitään, vaan tuun kotiin nukkumaan." Ja katosi langoilta.

Mä jäin luuri vapisevissa käsissä istumaan sohvalle ja päässä vaan humisi. Hetkinen, mitä tässä juuri tapahtui...??!?! Oliko toi vain läppäilyä vai toivooko se oikeasti jotain huomiselta illalta, kun tietää mun olevan juhlimassa, vähän hiprakassa...?? En ihan käsittänyt. Sillä ulkonäöllä ja niillä supliikkitaidoilla Hottis sais kenet tahansa mukaansa milloin tahansa. Why me?? Olinko kuitenkin käsittänyt väärin? Nolaanko itseni täysin, jos jatkan tästä seuraavana iltana? Tietenkin olin, eihän muuta selitystä voi olla. Vai voiko?!? Hyppäys vastaeronneesta keski-ikäisestä äiti-hahmosta kiimaisen puuman tunnelmiin oli niin älytön, että en tainnut perjantain ja lauantain välisenä yönä paljoakaan nukkua. Mietin vaan, että tää on kuin jostain leffoista! Tässä sitä vaan viestitellään ja flirttaillaan super-hottiksen kanssa ihan kuin tää olis mulle jotenkin tavallista ja normaalia! Huh huh. Mistä minäkin muka osasin lähteä siihen flirttailuun mukaan? Mistä ne jutut kumpusi, miksi ne tuli niin helposti? Miten ihmeessä tähän päädyttiin??

Siinäpä oli pähkinää purtavaksi tälle pullukalle. Kuumottavaa.