Ladataan...

Onko pakko olla samat kuin muut. Onkko pakko jaksa tehdä työtä niin kuin muut?

 

Olin kolme viikkoa vaan kolme viikkoa kesätöissä. Se oli raskasta aikaa. Jaksoin viikon käyä töissä ja sen jälkeen alkoin soveltamaan omia juttuja töissä.

Minulla ei ollut silloin mitään diagnooseja paitsi ADHD ja keskittymiskyky oli aivan penkin alla. Ei ollut siihen aikoihin minulla mitään hoito kontatkteja ja siksi ei ollut minkäänlaisia lääkehoitoja. Menin töihin, koska halusin olla kuin muut. Pärjäävä ja tienaava ihminen. Enkä sohvalla loikomisesta ja pitkiän päivien nukkumista.

Minulla oli alamäkiä ja ylämäkiä. Olen maassa hetken verran ja sit kaikki oli hyvin. Selvästi kaksisuuntaisen mieliala häriötä. Läheispiirissä ei hyväksytty jos ei kantanut omalla lailla kortensa kekoon.  Ei hyväksytty mielisairauksia ja jos oli masentunut. Nii aina sanottiin, että khyll sinä jaksat mennä töihin kuin muut. Minulle ei haettu apuja vaan oltiin hällä väli asenteella. Kyllä sinä jaksat kuin muut. Onko pakko oikeesti jaksaa. Se oli kolmen viikon kesätyö ja ammattikoulu jatkui syksyllä. Romahdin ihan kokonaan viimeisen kerran liikuntasalille. En jaksanut enään nousta vaan itkin, mutta kuulin kuin muut nauroi. Huusi minulle, dorka, nolo ja tapa itsesi. Miksi ei hyväksytä, että ei oikeesti helvetti jaksa kuin muut. 

Penkin alle meni kesätyöpaikka ja penkin alle meni työharjoittelut. Olin uupunut elämääni ja olin pettynyt itseeni. En saanut hyväksyntää koululta vaan kuulin työharjottelussa, miksi et voi olla normaali ihminen,

"Onkko pakko olla kuin muut? Miksi nuori ihminen ei saa olla kuntotustuella ja tehdä omaa tahtia asioita"

Miksi ei voi olla väsynyt ja myöntää itselleen. Ei jaksais olla kuin muut ja ei pysty keskittymään kuin muut. Minua rankalla kädellä kiusattiin ammattikoulussa, mutta myös minun sosiaaliviranomainen kanssa kiusasi. Se odotti munulta liikuja ja jankutti miten muut menee jo töihin. Tienaa hyyvin ja voi sen jälkeen elellä hyvin. Haluatko olla sosssun pummi ja elää tuilla. Haluatko sitä todella.. Otin niiskasta kiinni ja aloin peittämään omia tunteita. Aloin mielyttämään ihmisiä ja aloin väsymyksien äärirajoille kestää työharjoittelua. 

Seurauksena tuli vaikea unettomuus, vaikea tasioinen mania ja vaikea tasoinen masennus. En edelläkään ollut missään hoitotahoissa vaan minulle sanottiin, että sinulla vikaa korvien välissä. Val mistuin hilkulla ja alkoi ryyåpäämminen. Pilasin elämäni kokonaan.  Neljä vuotta olin ihan sekaisin kuin seinäkello. Olin muuttanut silloin viisi kertaa ja olin sotkenut luottotiedot. 

Mutta nyt olen kuntoutustuella vaikka saisinkin pahooja kommentteja. Lääkäri sano mulle, että myönnä itsellesi. Et pysty oleen kuin muut. Ei ole pakko olla töissä jos voimavarat on pienet. On muitakin asioita mitä voi tehdä vaikka ei kävisi töissä. Niin haettiin minulle kuntotustuki ja nyt olen ollut noin kolme vuotta kuntsarilla. Minulle mietitään pysyvää eläkettä ja keskittyisin vanhemmuuteen.  Kaikkien harmaan kiven kautta, onko pakko jaksaa kuin joku  muut. Olen nyt saanut kannustavaa palautetta ja kaikki on minun puolesta iloisssaan et en rasita töillä itseäään. 

 

Ihmettelen useasti miten pääsin työharjoitteluissa tai miten sain palkan kesätyöstä. Sainkon säälistä vaan vai oliko niitten pakko päästää läpi. Olin väsynyt yli kaiken työharjoittelussa. En jaksanut 8 tuntisia päiviä viidesti päivässä. Myös en jaksanut keskittyä viiteen asiaan vaan tein yhden tehävän ja enkä välttämättä loppuun asti. Sain tosi paljon negatiivisia kommentteja vaikka sanoin et minulla on ADHD ja vaikea sellainen. Myös kerroin avoimesti,että minulla on vaikeaa opiskella tai keskittyä mihinkään asiaan. Voitte kuvitella kuin pääkoppani oli aivan sekaisin.

Ladataan...

Istahdan penkille ja mietin, mitkä ovat minun unelmieni. Unelmoin omasta rivitalosta tai omakotitalosta, jossa on oma piha. Unelmoin ylioppilaan tutkinnosta ja ihanista vaaleanpunaisista ruusuista. Unelmoin päästä yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta tai journalistiikaksi.

Olen saavuttanut niin paljon asioita, joista en ole pysynyt kärryillään. Olen saanut unelmien järjestelmäkameran. Pitäisi enemmän kuvailla. Olen saanut unelmien kännykän. Olen niin paljon saavuttanut, mutta aina melkein unohdan ne. Siksi teen paljon listoja ja kirjoitan ylös ne.  Elämä on nyyt tällä hetkellä unelmien elämää. Minulla on ihana perhe johon kuuluu aivan mieletön mies. Mies, joka ymmärtää minua parhaiten. Ei tuomitse vaan kuuntelee. Itken melkein aina kuin hän tekee jotain meidän eteemme. Pienetkin asiat esimerkiksi, kun hän sanoo ”Rakastan Sinua” sana saa minut liikuttumaan ja itken onnessaan. En ole koskaan ollut näin onnellinen kuin nyt.  Voi tätä elämää

 

Pieni tyttö vailla elämää. Hän ei tiennyt mistään ja sai usein kuulla. Ei ole mihinkään. Sinä et osaa ja sai kuulla sen monta kertaa. Hän alkoi uskomaan, kunnes hänestä kasvoi isommaksi. Niin hän alkoi tekemään työtä, että hän onkin hyvä jossain. Työ, joka sokaisee hänen silmiään ja ei meinaa uskoa. Se tyttö, jolle on sanottu useasti, että lähde tästä maailmasta pois. Olet rasittava niin ne ihmiset, jotka on sanonut niin nyt on pyytänyt anteeksi. Ne huomannut, että tämä tyttö on oikeasti kaikkien erikoisuuksien avulla lahjakas. Vaikka se on yli aktiivinen välillä niin silti se saa aina jotain aikaiseksi. Paljon saavutuksia. Vaikka on hänellä esteitä ollut niin silti se ei ole antanut periksi. Hän on loppujen lopuksi näyttänyt kaikille, että kuinka erityinen hän on. Vaikka hänellä on monia sairauksia niin silti sairaudet on vahvistanut häntä. Tämä tyttö olen minä. Minä, joka ei osaa muka mitään. Rasittava, että pitäisi lähteä maailmasta pois. En ole antanut loppujen lopuksi kenenkään sanoja voittaa minut. Tämän taistelun loppu on, että tällä hetkellä olen äärimäisyyden kiitollinen itselleni. Kiitos…

 

Ladataan...

Ladataan...

Olin 19 vuotias vailla mitään suunnitelmia.Olin vaan teini tavallaan rakkauden huumassa.  Moni ihmettelee miksi halusin jo silloin vanehmmaksi. Eihän minulla ollut vakinaista työpaikkaa tai edes ollenkaan työpaikkaa. Tulin raskaaksi, koska olin omasta mielestä valmis äitiyteen. Olin just päässyt amiksesta pois tai siit oli vuosi. Sain pahoja kommentteja neuvola tädeiltä, mutta en lannistunut niistä. Raskaus ei kauaan kestänyt ja meille syntyi enkeli lapsonen. Parisuhde oli aika romuillaan, mutta olin sokea rakkaudella. Jatkoin suhdetta vaikka en ollut onnellinen, koska ajattelin kun rakastuu yhteen niin rakastuu sit kunnolla.

 

Halusin enemmän täytettä elämään, mutta ensimmäinen kunnon alamäki tuli. Jouduin loppujen lopuksi psyatriseen sairaalaan. Sain taas pahoja kommentteja, mutta en välittänyt. Enkä lannistanut. Puolisoni oli selän takanani pettänyt useita kertoja, mutta sain vasta tietää ku erosimme lopullisesti. 

Elämäni oli yhtä hullun myllyä, mutta halusin lapsen ja löytää elämälläni oikeen suunnan. Olin pari kuukautta laitos hoidossa ja tulin kuntoon. En antanut periksi. En siis yksin päättänyt lapsesta vaan päätimme puolison kanssa yrittää uudestaan. Tulin uudestaan raskaaksi ja se raskaus meni hyvin. Sain tosi pahoja kommentteja omasta elämästäni, Tulin raskaaksi ilman mitään suunnitelmia. Miksi pitää aina lokeroida ja mennä tiettyä suuntaan. Raskaus pelasti minut ja oikeesti totta. Sain elämälläni oikeen suunnan ja sain oikeaa hoitoa. Olin raskaana kuin sain bipolaarisen häiriö diagnoosin. 

Monen harmaan kiven kannon kautta  minusta on tullut mitä vastuuntuntoinen ja pullavan tuoksuinen äiti. Rakastan yli kaiken omaa lastani ja haluan sille kaikista parasta tästä maailmasta. Lapseni pelasti minut, jos minulla ei olisi lasta niin en tiedä minkälainen elämä minulla olisi. En olisi hakennut apuja, olisin asunnoton ja kaikkee muuta. Enkä pidä itseäni sossun pummina vaan olen oikeuttu vanhempi kuin muut vanhemmat. Olen normaali ihminen jolla on muutamia asioita joitka vaikeuttaa arkea. Sain luottotiedot kuntoon siis pääsin velkajärjestelyyn. Sain asunnon. En sossun kautta, mutta jo takuut. Yleensä kaikki melkein hakee. Mä en ymmärrä miksi ihmisiä pitää lokeroida. Miksi kuka tahansa saisi olla vanhempi joka osaa kantaa vastuuta lapsesta ja hoitaa hänen hyvin vointiansa. Minä koskaan käsittänyt miksi monet neuvolatädit oli tuittupäisiä mua kohtaan vaikka en käytä minkäänlaisia päihteitä. Minulla ei ole niissä ongelma vaan mielen kanssa. Miksi ei voi mielensairauksia ihmisiä kohdata ihmisinä ja arvostaa niitä. Miksi niitä pitää lokeroida aina joksinkin sekopäisiksi jotka ei osaa itseänkään huolehtia,

Mä olen näyttänyt monella,että minusta mielensairaudet ei tee vanhempaa huonoksi. Päin vastoin. Me rakastetaan niin paljon lapsiamme, että hoidamme sekä itsemme heti kuntoon ja lapsemme. On myös ihmisiä jotka ei välitä tai ei jaksa, mutta siksi on kaikenlaisia apuja. Siihen mee asiaan. Jokaisen vastuu on kantaa kortensa kekoon.

 

Minulla elämäni on ihanaa vaikka on erillaisia sairauksia. Elämä on ihanaa kun on haasteita ja eikä mikään ole itsestään selvyys. Rakastan haasteita ja rakastan olla vanhempi. En ole kertaakaan katunut, että aloin nuorena äidiksi. Jaksan paremmin, kun minnulla on nuoreeeden energiaa,  Jaksan valvoa yöt ja itse sairastaa samalla. Koskaan en ole halunnut antaa periksi. Vanhemmuus on kaunis asia ja siitä voin jankuttaa. 

Ladataan...

Pages