HYMYTYTTÖ 10

Minulla ei ole aavistustakaan, mihin kerrokseen Tuomas minut vei. Hän työnsi minut vain hissiin, runnoi huulensa omilleni uudelleen ja samalla, kun hän punoi toisen kätensä tiukasti hiusteni ympärille, toinen lipui pitkin lantiotani ja reittäni aina mekon helmalle asti. En edes huomannut, kuinka takkini ja laukkuni putosivat käsivarreltani lattialle, kun painauduin Tuomasta vasten ajan ja paikan täysin unohtaneena.

Käteni pujahtivat miehen paidan alle. Henkäisin mielihyvästä, kun sormeni tapasivat sileän, lämpimän ihon ja lihaksikkaan miehen vartalon. Voihkaisin Tuomaksen suuhun ja kaarsin selkääni saadakseni miehen tiukemmin itseäni vasten.

-Jumalauta, että mä oon kaivannu tätä, Tuomas mutisi.

Hän nykäisi hiuksiani niin, että pääni nytkähti hiukan taaksepäin ja suuteli kaulaani. Minä vaikersin ja nostin toisen käteni puristaakseni hänen päätään lujemmin kaulaani vasten. Himo rytisi sisälläni kuin puskutraktorin raivaama romurautavuori ajaen yli kaiken muun. Tajusin hämärästi liikkuvani, kun Tuomas kumartui, pelasti omaisuuteni ja veti minut ulos.

Sitten minut painettiin rinta ovea vasten. Tunsin sormet mekon vetoketjulla. Tuomaksen hampaat niskallani. Käden kiskomassa tyköistuvan mekkoni jo ylemmäs hivutettua helmaa. Painoin otsani ovea vasten koko vartalo onnesta kirkuen ja hieroin takamustani Tuomasta vasten hiljaa voihkien.

-Mitä sun poikaystävä tähän sanois?, mies kysyi karheasti ja hiukan vihaisen kuuloisena.

En pystynyt vastaamaan. Voihkaisin vain äänekkäämmin, kun tunsin Tuomaksen siirtävän pukuni kangasta olkapäältä ja suutelevan selkääni lapaluiden välistä samalla, kun hänen mekon helmaa kiskovat sormensa saivat kankaan reisilleni. Miehen käsi hyväili reittäni, puristi sitä ja liukui yhä ylemmäs.

Avasin sääriäni ja painoin kämmeneni viileää ovea vasten, kun vartaloni alkoi vavahdella. Samaan aikaan Tuomaksen sormet tapasivat stay-upien reunaman ja paljaan ihon sen yläpuolella. Mies sihisi kuin käärme ja kysyi epävakaasti:

-Tälläytyykö Hymytyttö nykyään aina tällä tavalla?

Kämmeneni ovella puristuivat nyrkkiin, kun Tuomas sujautti sormensa sisäreidelleni. Uikutin sisälläni riehuvasta hirveästä tarpeesta.

-Vastaa mulle, Tuomas kuiskasi korvaani vasten.

Hän siveli stringien pitelemättömissä olevia nestevanoja, jotka olivat jo puskeneet reisilleni ja hivutti yhtä sormeaan pöksyjeni alle. Olin niin märkä, mieleni takamailla välähti. Niin uskomattoman märkä ja kiimainen, eikä Tuomas ollut päässyt vielä edes asiaan.

-Kuulitko sä?, mies vaati.

Yritin hapuilla mieleeni hänen kysymystään.

-E-en, sain pinnistettyä ja sitten:

-Sulle. Tää…on…kaikki…sulle.

-Mä haluun nähdä, Tuomas ilmoitti äänellä, joka tuntui hankaavan koko ruumistani kuin hiekka kengässä.

Kuulin kaukaa lukon naksahduksen ja sitten tunsin, kuinka Tuomas tönäisi minut huoneeseen. Mekkoni vetoketju kiskaistiin samalla hetkellä täysin auki, ja kovat kädet kiskovat vaatteen yltäni, kunnes se valahti lattialle.

Tuomas huokaisi raskaasti. Hän laski toisen kätensä vyötärölleni, käänsi minua hiukan ja liu’utti toista pitkin selkärankaani.

-Kato ittees, hän vaati kireällä äänellä.

Nostin päätäni hämmentyneenä ja huomasin tuijottavani kokovartalopeiliin. Koko ylävartaloni vavahteli epätasaisen hengitykseni tahdissa. Silmäni olivat raukeat ja sumeat, huulipuna turvonneilla huulillani oli tuhriintunut ja poskeni punoittivat. Himosta paisuneet rintani olivat puskeneet itsensä osin ulos puolikupillisista, läpikuultavista punaisista pitsiliiveistä ja nännini olivat puoliksi näkyvissä.

Näytin oudolta ja paheelliselta pienissä, seksikkäissä alusvaatteissa ja stay-up-sukissa ja nostin katseeni selkäni takana seisovan Tuomaksen silmiin. Ne roihusivat himosta, epätoivosta ja päättäväisyydestä.

-Sä unohdat sen jätkän, ennen kuin mä oon lopettanu,  hän murahti.

Miehen käsi vaelsi paljaalle pakaralleni, hän pujotti sormensa stringien alle pakaravakooni ja nykäisi toisella kädellään toisen rintaliivin kupin sivuun. Purin huultani, suljin silmäni ja painauduin Tuomasta vasten, kun kuiskasin:

-Mä oon jo unohtanu.

Tuomas henkäisi, pyöräytti minut itseään vasten ja suuteli minua kuin olisi merkinnyt minut polttoraudalla. Hän kiskaisi toisenkin rintani esiin, puristi sitä ja ärisi:

-Kelle sä esiinnyt näissä ihanissa hepeneissä jos et poikakaverille? Onksulla enemmänki miehiä?

-Ei, huokaisin ja lisäsin:

-Mä…mä ostin nää vasta…kun se seksielämä ei oo…mutta en mä oo käyttäny…

Miehen sormi pakaravaossani kulki tuskallisen ahtaaseen, vuotavaan pilluuni ja parahdin nautinnosta.

-Ja sit sä päätit kiusata näillä mua. Niinkö?, Tuomas sähisi ja työnsi sormensa sisääni.

Voihkaisin myöntävästi ja käteni nousivat miehen niskaan ja kietoutuivat sinne, jotta kehoni pysyisi pystyssä siinä ihanassa kidutuksessa.

-Sitten mä nussin sua näissä. Ja noi korkkarit jää kans, hän ilmoitti.

Mies imaisi kaulaani, sitten rinnankärkeäni, ja jotenkin sain välissä kiskottua hänen paitansa pois. Hänen kätensä kulki pitkin vatsaani ja reittäni samalla, kun toinen kiusasi edelleen jalkoväliäni. Vääntelehdin Tuomasta vasten taivaallisessa tyhjiössäni, enkä käsittänyt, miten olin voinut elää ja hengittää ilman häntä.

Miehen suudelmat ja imaisut rinnoillani kävivät määrätietoisemmiksi ja lujemmiksi, ja hänen sormensa hieroi pilluani, joka tuntui paisuvan paisumistaan ja sykähtelevän jo vaarallisen kireänä. Lantioni pyöri, voihkaisuni muuttuivat tauottomaksi hengästyneeksi valitukseksi ja sisälläni välähteli tähtiä. Tunsin paineen kasvavan, hurjaa vauhtia, ja äkkiä kynteni raapaisivat Tuomaksen selkää niin, että hän sähähti.

Tarrasin vaistomaisesti toisella kädellä hänen vyönsolkeensa, mutta olin auttamattoman myöhässä. Orgasmi lehahti lävitseni kuin valtava parvi paratiisilintuja ja olisin vajonnut maahan, jos Tuomas ei olisi pitänyt minusta kiinni. Samalla kun vaikeroin nautintoani ja hankasin vartaloani häntä vasten, tunsin Tuomaksen pehmeän naurun kaulaani vasten, hänen periksiantamattomat sormensa jalkovälissäni ja käden, joka oli noussut puristamaan tiukasti rintaani. Hän lypsi kliimaksistani kaiken irti niin, ettei se tuntunut loppuvan lainkaan –  ja kun se viimein oli lopussa, olin kuin avuton räsynukke. Täysin kyvytön liikkumaan itse.

Jalkani olivat silkkaa hyytelöä, kun mies työnsi minut vuoteelle selälleni. Hän riisui farkkunsa ja bokserinsa, ja katsoin silmät raskaina Tuomaksen ihanaa, pitkää vartaloa ja suurta kullia: kaikkea sitä, mitä olin syvällä sydämessäni kaivannut mielipuolen tavoin. Vartaloni voimattomuus alkoi kadota kuin joku olisi heilauttanut taikasauvaa, ja uusi kireys ja odotus valtasi sen, entistä voimakkaampana.

Avasin reisiäni toisin kuin koskaan olin tehnyt Ernolle – hävyttömästi ja kutsuvasti. Kenkieni korot upposivat peittoon ja nostin käsivarteni pääni molemmin puolin niin, että kipeän turvonneilta tuntuvat rintani ja sinipunaisiksi imetyt, kivikovat nänninnipukkani sojottivat kohti kattoa. Sitten siirsin silmäni Tuomaksen kasvoihin.

Hän näytti olevan tolaltaan. Himosta. Tuskasta. Vihasta.

Hän katseli vartaloani kuin arvioiden ja sitten hän kumartui ylleni ja kiskaisi stringien kangasta sivuun ja rintaliivieni toisen olkaimen alas.

-Käänny ympäri. Pylly pystyyn, mies määräsi.

Minä kierähdin vatsalleni kuin hyvin koulutettu sirkuseläin.

Tuomas työnsi minua keskemmäs sänkyä. Hänen kätensä seurasivat stay-upien reunaa sormin, jotka tuntuivat viileiltä ja kuivilta, mutta polttivat ihoani kuin laava. Nostin takamustani korkeammalle ja notkistin selkääni – jo uusi, pimeä mielihyvä ruumiissani kiehuen.

Tuomas naksautti kieltään.

-Tarjootko sä persettä, kulta?

-Joo, myönsin pienellä äänellä mutta täysin häpeilemättä.

-Mikä sun poikaystävän nimi on?

-En mä halua…

-Mikä sen nimi on?

-Se on loppu…

-Justhan sä sanoit, että sulla on poikaystävä.

-Niin mutta…

Tuomas kiskaisi stringien kankaan kokonaan sivuun, ja yhtäkkiä tunsin hänen kielensä pakaravaossani, liukumassa kohti litimärkää vakoani. Vikisin ja haukoin henkeäni, kun miehen kieli matkasi poimuissani edestakaisin ja tuntui yrittävän kauhoa minut kuiviin. Turhaan. Valutin nestettä kuin mahlaa juokseva nuori koivu.

-Sä vuodat niin, että mun koko naama kastuu, mies murisi ja puraisi pakaraani.

Parahdin ja rutistin peittoa nyrkeissäni.

-Ootko sä tällanen sen toisen kans?

Mies nuolaisi sisäreittäni, jolla tunsin nestenorojen kiemurtelevan kohti peittoa ja tarttui reiteeni.

-En…en…, huohotin puolitajuttomana uskomattomasta nautinnosta.

Tuomaksen kieli liukui kololleni ja alkoi pyörähdellä siellä, kunnes se työntyi hiukan sisään. Sitten hiukan enemmän. Epäselviä sananpalasia purkautui huokausteni ja uikahdusteni sekaan, ja kun Tuomas alkoi käsitellä minua tosissaan, äännähdykseni muuttuivat lopulta tuskaisiksi haukahduksiksi. Hänen kielensä nussi minua, se kävi klitoriksellani, se kulki häpyhuulieni välissä. Silloin tällöin mies puraisi häpyhuultani. Ja koko ajan hänen kätensä puristivat reisiäni kuin ruuvipenkissä.

-Tuomas, Tuomas…, ähkin toivottomana, kun uusi kliimaksi alkoi jyristä ja paukkua sisälläni.

-Mmm…, mies vain vastasi ja nuolaisi pitkään ja nautinnollisesti.

Hän siirsi käsiään, levitti pakaroitani ja nosti lantioni parempaan asentoon. Ja hyökkäsi uudestaan. Hänen sormensa alkoi hieroa kevyesti klitoristani ja hänen kielensä palasi työntymään sisääni. Minä olin taas lopussa.

Kaikki oli niin liikaa. Tuomas. Minä alusvaatteisillani ja korkokengissä. Pystyssä tärisevä takapuoleni. Kehoani piiskaava kiima, joka tuntui sitäkin epätodellisemmalta, kun nyt tiesin, että se ei varmaan monessakaan suhteessa ollut jokapäiväistä herkkua. Tuntui siltä, kuin ihoani olisi raapinut piikkilanka ja jalkovälini tuntui puristuvan peräaukkoani myöten tiukasti kiinni, ennen kuin se räjähti. Lantioni iskeytyi Tuomaksen kasvoja ja käsiä vasten ja musta, kuuma, öljyinen nautinto pisti minut kiemurtelemaan ja parkumaan entistä kovemmin.

-Mikä sun poikakaverin nimi on?, kuulin ihanan likaiselta tuntuvan mielihyväni keskeltä.

Minä en muistanut. Minä en todella muistanut siinä tilanteessa mitään, hyvä kun itseni ja Tuomaksen.

-Vastaa! Vastaa, tai mä en nai sua!, Tuomas karjaisi niin kovalla äänellä, että huone tuntui järisevän.

Se kiihotti minua ennestään ja orgasmini otti uusia kierroksia.

-Mä en tiedä!, ulisin ja sain palkkioksi Tuomaksen kaksi pitkää sormea pilluuni.

-Just niin. Sä et tiedä, etkä halua tietää.

-Niin. Niin. Niin, huohotin otsa hiestä märkänä ja pumppasin itseäni Tuomaksen sormia vasten.

Olin täysin tyhjä sellaisista arvoista kuin säädyllisyys tai kunniallisuus, ja kun Tuomas pyöräytti minut sängyllä taas selälleni ja asettui ylleni, tunsin vain kirkkaana säkenöivää odotusta ja onnea, joka lävisti minut kuin miekka. Mies katsoi rintaliivieni kupeista vapautettuja kumpujani, valtaviksi paisuneita kovia nipukoitani ja avointa jalkoväliäni.

-Ja mä kun kuvittelin, että mun mielikuvitus oli tehny tästä vaan turhan ison numeron, hän hengähti.

Hän tarttui toiseen reiteeni, nojasi käsivarttaan patjaan olkapääni tienoilla ja ohjasi kalunsa koloani vasten. Hänen silmänsä tuijottivat kasvojani kuumeisin silmin. Ne vilahtelivat välistä kaulassani edelleen olevalle kultaiselle korulle, sitten kalliille pitsille, joka ei peittänyt enää mitään ja vartalolleni, joka oli alkoi kiertyä ja vääntyä heti, kun hänen kullinsa hivuttautui hiukan sisääni. Annoin toisen käteni vaeltaa Tuomaksen rinnalla ja vatsalla, ja kuiskasin värisevällä, tukahtuneella äänellä:

-Mä rakastan sua.

Tuomaksen silmät välähtivät kuin niissä olisi iskenyt salama, ja hänen vartalonsa nytkähti rajusti eteenpäin. Hänen kullinsa halkaisi ja seivästi minut juuri niin täydellisesti kuin olin muistanut. Ei. Paremmin. Minulta pääsi haltioitunut ja kimeä ”aaaaaahhhhh” ja vartaloni unohti, että se oli lauennut jo kahdesti. Se vaati lisää. Paljon enemmän.

Tuomas alkoi porata sisääni sietämättömän hitaasti, ja paisunut ja turpea jalkovälini tuntui miltei palavan hitaan rytmin synnyttämästä kitkasta. G-pisteeni tuntui olevan ahdistettu jonkinlaiseen kidutuslaitteeseen, kun se hieroutui suurta kalua vasten kerta toisensa jälkeen. Mies tunkeutui niin syvälle. Niin taivaallisen syvälle. Ja kun hän vetäytyi, se tuntui ikuisuudelta.

Vimmainen pauhu alkoi nousta sisälläni. Se repi ruumistani ja sen kohina kuuroutti minut. Se tempoi minua kuin myrskyävällä merellä heittelehtivää ajopuuta. Haukoin henkeäni, purin huulta, puristin Tuomaksen hartiaa ja toisella kädellä lakanaa, mutta sekunniksikaan en laskenut katsettani miehen silmistä.

Tuomaksen kulmat kurtistuivat yhteen, hänen sormensa porautuivat reiteeni kipeää tekevän herkullisesti, ja sitten hän alkoi kiihdyttää, kunnes takoi sisääni niin, että vartaloni patjalla hytkyi ja heittelehti. Jalkovälini alkoi iskeä sellaista salamaa kehossani raivoavan pauhun keskelle, että näin välähdykset silmissäni ja maistoin sähkön suussani. Kouristuin kouristumastani Tuomaksen ympärille, rintani tuntuivat räjähtävän pilluni lähettämistä sähköiskuista ja suustani karkasi syvä, alkukantainen rääkäisy, kun laukesin ja antauduin lopullisesti myrskyn silmän revittäväksi. Keskellä suurinta mielihyvääni kuulin Tuomaksen huutavan nimeäni ja voihkaisuni muuttuivat nyyhkytyksiksi.

Se oli raakaa. Pelottavaa. Villiä. Kaunista. Niin uskomattoman kaunista.

En tiedä, kuinka kauan nyyhkytin Tuomaksen kaulaa vasten, hänen painava, turvallinen kehonsa painautuneena itseäni vasten. Havahduin kuitenkin siihen, kun mies suukotti huuliani ja sitten molempia silmiäni ja totesi käheästi:

-Mä en kommentoi mitenkään sun kyyneleitä, koska viimeksi mun olettamukset meni niin päin persettä.

Hymyilin vapisevasti Tuomakselle ja vastasin:

-Se tuntui niin hyvältä. Mä itken kirjaimellisesti onnesta.

-Aaa, vähän niinku sen Leevi and the Leavingsin biisin tyyliin?

-Minkä biisin?

-Etkö sä tiedä? Itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla…, Tuomas hyräili korvaani.

-Ja takas maan pinnalle, huokaisin ja nyrpistin nenääni.

Sitten hymyilin Tuomakselle ripsieni välistä ja kysyin:

-Saanko mä nyt riisua mun alusvaatteet?

Mies kierähti päältäni osittain ja katseli tuumivasti alusvaateparkojeni tilaa.

-Ehkä nää. Käydään jossain ostaan sulle lisää. Joita mä saan riisua…tai repiä.

-Mä en haluu lähteä täältä minnekään.

-Mitä sun poikakaveri siihen sanoo?

Nielaisin vaikeasti ja tunnustin sitten:

-Meillä oli tänään riita. Se alkoi ihan tyhjänpäiväisenä ja arkisena, mutta sitten mä sanoin jotain, mikä ei periaatteessa liittyny siihen suhteeseen millään tavalla…mutta jotain sellasta, mikä sai mut käsittään, että…mä en voi jatkaa sitä. Ja sit mä huomasin vasta kotona…silloin kun mä soitin, että sulta oli tullu viesti.

Tuomas ei liikahtanut mihinkään vaan piteli minua kyljessään. Hän tuijotti minua miettivästi ja kysyi sitten varovaisesti:

-Ootko sä varma, ettei tää ole vaan jokin oikku? Sä suutut sun poikakaverille ja sitten mä satun tulemaan…

-Mä en harrasta oikkuja!, kivahdin loukkaantuneena ja jatkoin:

-Ainoa oikku mun elämässä oot ollu sä. Tai mä luulin, että sä olit. Mä oon aina harkinnu kaikkea tarkkaan, ja sen vuoksi mä ajauduin mukavaan, hajuttomaan ja mauttomaan seurusteluun Ernonki kans. Mä en tienny seksistä ja suhteista mitään ja mä uskoin, että mä menin hetkeksi sekaisin lomaromanssista.

-Mä luulin, että sä et enää muista sun poikaystävän nimeä, Tuomas vastasi samettisesti ja nipisti nänniäni niin, että inahdin.

-En mä pian taas muistakaan, lupasin yhtä samettisesti.

-Eli sä et oo pannu sen kans välejä poikki?, Tuomas kysyi.

Rykäisin ja kiinnitin katseeni Tuomaksen korvaan.

-Kyllä mä…kun mä tulin metrosta, mä laitoin viestin, että meidän suhde ei toimi. En mä ehtiny enempää.

-Julmaa, Hymytyttö, Tuomas kehräsi ja jatkoi kuulusteluaan:

-Mikset sä sanonu mitään kahvilla? Sä panit mut kärsiin, kun mä aattelin, että sä oot huikeen onnellinen ja kaikkea…

-Musta tuntui, ettei se ollu sopivaa! Että mun olis pitäny hoitaa se kunnolla loppuun. Enkähän mä tienny…tiedä vieläkään, mitä sä musta haluat. Paitsi…

Heiluttelin kättäni alastomiin vartaloihimme.

-…tätä.

-Ja tässä sä silti oot.

Nielaisin uudestaan ja katsoin taas Tuomasta silmiin.

-Niin. Mä pelkäsin…että sä lähdet, ennen kuin mä saan asiat hoidettua.

-Tarkoititko sä sitä, mitä sä äsken sanoit?, Tuomas yhtäkkiä ampui.

Tiesin heti mitä hän tarkoitti, mutta kieltäydyin enää avaamasta sydäntäni lisää. Tuomas ei ollut tyhmä ja hän osasi kyllä yhdistää pisteet kaikkien niiden vihjeiden perusteella, jotka olin hänelle juuri antanut. Varsinkin kun olin sanonut suoraan rakastavani häntä.

-Kerropa sä mulle jotain. Miksi sä annoit mulle tän korun? Miksi sä et oo ottanu mitään yhteyttä?, kysyin haastavasti.

Tuomas tuijotti silmiini niin, että minua pyörrytti ja hän kysyi:

-Etkö sä väittäny tietäväs sen korun merkityksen?

-Niin mutta…

-Mä en jakele kellekään minkäänlaisia symboleja, jos mä en niitä tarkoita. Mä olin kerta kaikkisen hullaantunut jo ennen kuin mä sain sut sänkyyn, mutta sen jälkeen – sen jälkeen se oli…mä tiesin, että siitä suosta ei enää nousta.

-Suosta!, tokaisin närkästyneenä, mutta samaan aikaan onni alkoi sarastaa sydämessäni.

-Sä oot mulle kuin suonsilmä! Ja aivan pohjaton, Tuomas puolustautui ja selitti:

-Mä tiesin, että sä oot kokematon suhteiden saralla. Mä aattelin, että sun pitää kokea enemmän, vaikka se ajatus ajoi mua ihan hulluksi. Enkä mä ottanu yhteyttä, kun sä et koskaan antanu ymmärtää, että sä haluaisit enemmän. Sä sanoit suoraan ja niin varmasti, että sun elämä on täällä. Ja kyllä mä aattelin, että meidän taustatkin…

-Ja sä sanoit, että sä et aio sitoutua!

Tuomas huokaisi ja pyöräytti minut alleen.

-En mä aikonutkaan…mutta mulla on jo sen verran kokemusta naisista, että mä tiedän, milloin on tosi kyseessä.

Katsoin Tuomasta tiukemmin kuin oikeastaan halusin ja totesin:

-Mä perun mun sanat. Sä oot surkea runoilija. Suonsilmä ja seuraavassa lauseessa sä viittaat sun entisten valloitusten määrään.

-Mähän sanoin sulle, Tuomas vastasi tyynesti.

-No sano se oikeilla sanoilla, vaadin itsepäisesti.

-Onko sillä merkitystä?

Silmiäni alkoi kirvellä ja huuleni kääntyivät vapisevaan hymyyn.

-On. Sillä on kaikki merkitys maailmassa.

Tuomas laski huulensa huulilleni ja nykäisi riipukseni peukalonsa ja etusormensa väliin ja huokaisi suuhuni:

-Mä rakastan sua, Hymytyttö.

-Ja mä rakastan sua, kuiskasin takaisin.

-Hyvä. Mutta sitä Ernoa mä vihaan, Tuomas murahti.

-Se on ihan kiltti mies…

-Mua ei vittu kiinnosta, vaikka se olis itse pyhä Paavali.

-Väitätkö sä, ettei sulla ole ollu ketään tässä välissä?

-En. Mä yritin jatkaa elämää, Tuomas totesi ja katsoi minua sitten upeaa nenänvarttansa pitkin.

-Mutta en mä mitään suhdetta alkanu rakentaa. Ja mä lopetin yrittämästä parin kerran jälkeen. Mä en tykänny siitä, että mua jotenki inhotti aina jälkeenpäin.

-Mä vaan…mä ajattelin, että se mitä meillä…on, ei oo oikeasti todellista. Mä olin ulkomailla ja mun kaveritki intti, että on ihan normaalia rakastua ekaan rakastajaansa. Erno pyysi mua treffeille ja jotenki se vaan…siitä tuli tapa.

Tuomas tuijotti minua tuiman näköisenä, muttei sanonut mitään. Sitten hän henkäisi ja kysyi:

-Mitä helvettiä me nyt tehdään?

Hän tarkensi:

-Sä asut edelleen täällä, enkä mä voi tällä hetkellä lähteä Lapista. Mulla on työntekijöitä ja velvollisuuksia. Mä tulisin ja mä tuun myöhemmin, jos mun täytyy, mutta just nyt…

Mielihyvä paisui sydämessäni, kun Tuomas oli valmis muuttamaan elämäänsä niin radikaalisti vain minun vuokseni. Päässäni pyöri vinhasti. Totta kai mies voisi perustaa Helsinkiinkin matkailualan yrityksen, mutta kuten hän sanoi, se ei tapahtuisi heti. En ollut itse mitenkään intohimoisesti kiinni pääkaupungissa, ja mieleeni juolahti ainakin väliaikaisratkaisu.

Sitä ennen minun oli kuitenkin saatava tietää jotain.

-Mä luulen, että se selviää tavalla tai toisella, totesin varmalla äänellä.

Pidin pienen tauon ja sitten sanoin suoraan:

-Mutta mun pitää tietää, mitä sulla on mun perheen uskonyhteisöä vastaan. Mä en voi mun taustalle mitään, ja vaikka mä näen mun perhettä harvoin, mä haluun silti nähdä niitä.

Tuomaksen kasvot kovenivat hetkeksi ja pelkäsin jo, ettei hän vastaisi, mutta sitten hän tuntui rentoutuvan ja hymyili alistuneesti.

-Anna mun riisua sut. Mennään peiton alle ja mä kerron kaiken.

Riisuminen kesti huomattavan kauan – siinä määrin kauan, että aloin olla taas huokaileva, pehmeä ja myöntyväinen, heikko nainen. Tuomas nosti kuitenkin lopulta suunsa vatsaltani ja rinnoiltani ja ryömimme peiton alle, minä hänen kainaloonsa. Mies ei puhunut hetkeen mitään, mutta sitten hän aloitti matalalla, ilmeettömällä äänellä:

-Mun äiti kuului samaan porukkaan kuin te. Se oli seitsemäntoistavuotias, kun se rakastui mieheen, joka oli siihen aikaan saman ikäinen kuin sä. Naimisissa. Jo monta lasta. Samaa sakkia totta kai. Niiden välille syntyi suhde ja tietenkään mitään ehkäisyä ei käytetty. Äiti tuli raskaaksi ja sillä oli tasan kaks vaihtoehtoa. Abortti tai avioton lapsi. Molemmat ehdottomasti kiellettyjä. Mun äiti ei ollu niinku sä. Ei se halunnu irti yhteisöstä ja se oli lujasti uskossa. Mutta se oli tehny pirunmoisen virheen.

Vatsaani kouri inhottavasti. Aloin aavistaa, mihin kertomus vielä johtaisi.

-Se mieshän ei tietenkään mitään tukea tarjonnu, kielsi kaiken tapahtuneen vaan kiven kovaan. Eikä äiti siitä paljon huudellu. Sen perhe oli viimeisen päälle mustavalkoista sakkia ja kun kävi ilmi, mitä oli tapahtunu, äiti suljettiin ulkopuolelle kuin se olis ollu joku Ilmestyskirjan portto. Me asuttiin pienellä paikkakunnalla, joka oli täynnä sitä porukkaa, mutta äiti ei olis halunnu muuttaa. Se yritti elää siellä vielä, kun mä synnyin. Sen koulut jäi kesken, se ei saanu mitään kunnon töitä, ja entiset kaverit kohteli sitä kuin roskaa. Kun mä tulin tarhaikään, mä aloin ymmärtää, että jotain kummaa mussa on. Mua haukuttiin äpäräksi ja huoran lapseksi, ja turpiin mä aloin saada ala-asteella. Äiti se vaan jaksoi rukoilla, eikä puhunu mulle mitään mistään. Lopulta se löysi kivan miehen, joka oli niitä entisiä hihhuleita, ja ne meni yhteen ja sai mun siskon. Sehän oli tietty piste iin päälle.

-Tuomas…, aloitin jo niin ahdistuneena, että pystyin tuskin puhumaan.

Olin kuullut vastaavista tapauksista, mutta minun ympäristössäni sellaista ei ollut tapahtunut. Tietääkseni. Kai.

-No. Esko kuoli yllättäen sydänkohtaukseen. Se oli jonkin verran vanhempi kuin äiti, ja kun mun ongelmat koulussa vielä vaan kärjisty ja mä aloin tapella ja aiheuttaa hankaluuksia sitä enemmän, mitä enemmän mä aloin käsittää niitä juttuja, niin me muutettiin. Mä olin 13-vuotias, kun äiti sitten kertoi koko tarinan. Se itki ja katui syntejään. Se on aina ollu hyvä äiti, mutta mä en voi sille tunteelle mitään, että siinä katumuksessa on myös jotain sellasta, että ”voi jospa Tuomasta ei olis syntyny”.

Tuomas vaikeni ja nousin katsomaan hänen ilmettään. Hän näytti rauhalliselta mutta vähän kiusaantuneelta. Epäilin, ettei hän jakanut tarinaansa alvariinsa.

-Sen on täytyny olla kauheaa, sanoin yksinkertaisesti.

-Äidillehän se kauheaa oli. Ei lopulta niinkään mulle. Mä pidän itteeni aika suvaitsevaisena ihmisenä, mutta sellanen saatanan tekopyhä jeesustelu saa mut raivoihini. Vieläki. Mä pystyn kyllä yleensä hillitseen jo itteni, mutta siellä lentokoneessa – kun me tavattiin…Mä taannuin samalle tasolle kuin lapsena, kun heti kättelyssä siellä kentällä mä kuvittelin sut alastomana mun sänkyyn ja suutuin itelleni, kun luulin tietäväni, mitä porukkaa sä oot.

-Sä teit kyllä sun kuvitelmista totta tosi nopeasti, mumisin ja huokaisin tyytyväisenä, kun Tuomaksen käsi liukui takapuolelleni.

-En tarpeeks nopeasti. Onneks mä oon päättäväinen, kun mä sille päälle satun. Kun mä näin sut sen typerän kiiltokuvapojan kans baarissa sen jälkeen, kun sä olit kiemurrellu mun sylissä edellisiltana, mä päätin, että nyt saa kiukuttelu ja pelleily riittää. Ja se toimi.

Tuomas hymyili melkoisen omahyväisesti ja tönäisin häntä moittivasti.

-Ei Sander ollu mikään kiiltokuvapoika.

-Olipas. Typerä myös. Vaikka mä en vaihtanu sanaakaan sen kans.

-Sä olit vaan mustasukkainen.

-Oon vieläki, mies ärisi.

Sain sellaisen suudelman, että luulin luideni sulavan. Sitten tuijottelimme toisiamme hetken silmiin. Kun Tuomas siveli taas kaulakoruani ja nyki sen päitä rintojeni väliin, uskaltauduin kysymään:

-Tiedätkö sä, kuka sun isä on?

Tuomas kohautti olkapäitään.

-Tiedän. Mä kuulin kerran, kun Esko ja äiti puhu siitä tapauksesta, ja sen nimi tuli esille. Kun mä olin 18-vuotias, mä matkustin entiselle kotiseudulle, menin sen miehen taloon ja vedin sitä turpaan vaimon ja minkä lie seurakunnan edessä niin, että rytisi. Eihän se tai kukaan muukaan mitään ilmoitusta tehny. Tämmöstä naamaa ja varsinkaan nenää ei oo usealla, ja se oli käytännössä vanhempi versio musta.

-Tuomas, henkäisin kauhuissani.

-Siltä lähti hammas. Ainaki yks. Mä sanoin, että terveisiä Johannalta, mies tokaisi julman tyytyväisenä.

-Mutta eihän väkivalta oo mikään…

Tuomas kieräytti minut päälleen.

-Mä en oo sen jälkeen lyöny ketään enkä mitään muuta kuin nyrkkeilysäkkiä. En mä lyöny koulussakaan, jos mua ei lyöty. Mä aloin liikkua luonnossa ja kuvata, kelata ne vitutukset pois päästä. Mä yritän hyväksyä, että tommosta paskaa vaan on maailma täys, mutta ei se aina helppoa oo. Tosin harvoin mä enää noita mietin, mä oon jo niin kaukana niistä piireistä ja äiti on lopettanu uskon tuputtamisen mulle jo aikaa sitten. Mutta kyllä mä myönnän, että mun saattaa olla vaikeaa tulla istuun sun vanhempien kahvipöytään.

-Tulisitko sä?, kysyin jännittyneellä äänellä, vatsanpohja täynnä perhosia.

-Tulisin. Mä vaikka teippaan mun naaman umpeen. Tosin ne teidän piirit on sen verran pienet, että voi hyvin olla, että joku tietää mun äidistä, enkä mä oo kovin tervetullu.

-Mä en välitä. En mäkään tunne olooni siellä usein kovin tervetulleeksi. Varsinkaan isän läsnäollessa, sanoin ja suutelin miehen rintaa.

-Joko sä oot tyytyväinen? Riittääkö mun synkät salaisuudet tältä erää?

-Onko niitä enemmänki?

Mies katseli kattoon ja käänsi sitten silmänsä minuun.

-No ei ehkä synkkiä. Mutta mulla on Tunisiasta sellanen helvetin paksu valokuva-albumi, jonka melkein jokaisessa kuvassa oot sä.

Liikutus alkoi kuristaa kurkkuani.

-Sä et oo tosissas, mutisin miehelle.

-Kyllä oon. Mä olin usein kuvaavinani jotain muuta, kun mua vähän nolotti miten järjiltäni mä olin sun takia menny. Mulla on yks kuva siitäki, kun sä kuorsaat kello ykstoista mun hotellihuoneessa. Se onki mun…lempikuva, Tuomas kuiskutti korvaani ja lisäsi:

-Sun tukka on suloisesti sekaisin ja sä hymyilet unissas huulet turvoksissa niin, että siitä näkee heti, mitä sä oot tehny koko yön.

-Pervo!, aloin kikattaa.

-Mä en oo koskaan kuvannu ketään niin suurella innolla. Mulla ei oo mun eksästäkään kuin joitain matkakuvia…

-…jotka sä viet jonneki vintille tai poltat, lopetin lauseen miehen puolesta.

Tuomas virnisti.

-Kyllä madam, hän sitten vastasi naama peruslukemilla.

Päätin ottaa puheeksi tulevaisuuden.

-Tuomas. Siitä, miten me…mitä me voitais tehdä ainaki aluksi…

Vedin henkeä ja ponnistelin eteenpäin:

-Mä voisin tulla pohjoiseen, mutta se…jos mä saan apurahan, se vaatis vähän sultaki panostusta.

Tuomas rypisti kulmiaan.

-Mutta sulla on työ täällä.

-Määräaikainen, muutaman kuukauden pesti. Mä voin lähteä sieltä varmasti jouluun mennessä. Kyllä siihen ihminen löytyy. Mun opinnoilla mä voisin saada Lapistaki töitä kulttuurikeskuksessa tai vastaavassa, jossa on vaikka maahanmuuttajien palveluita tai muuta. Jos mä en saa apurahaa, mä voin hankkia opettajan pätevyyden.

Tuomas alkoi hekottaa silmät kiiltäen.

-Toi on mun lempi-idea! Siveä uskonnonopettaja. Sä! Kuulitko sä vasta ittees, kun sä kerjäsit…

Katsoin miestä paheksuvasti.

-Haluutko sä kuulla mun idean vai et?

Tuomaksen silmät välkkyivät yhä, mutta hän nyökkäsi:

-No jos mä saan sen apurahan, mä voisin tehdä sitä kyllä paljon pohjoisessaki, mutta mun pitäis käydä Helsingissä. Materiaalin ja seminaarien vuoksi. Ja se apuraha ei oo niin suuren suuri, että mä välttämättä voisin maksaa asumisten ja muun arjen lisäksi kauheesti junalippuja tai lentolippuja ja…ja…

Vääntelehdin hiukan kiusaantuneena, enkä katsonut Tuomasta silmiin kun lopetin lauseeni.

-Sun pitäis ehkä auttaa mua taloudellisesti. Siis vain niissä matkakustannuksissa…ja…ja tietysti jos mä en saa apurahaa enkä heti töitä Lapista niin silloin mä oon aika rahaton…

Vilkaisin varovaisesti Tuomasta. Miehen silmät olivat laajentuneet hämmästyksestä.

-Ootko sä tosissas?

-Niin no, mulla ei oo paljon rahaa, jos…kun…, aloitin hiukan surkeana.

-Ootko sä seinähullu, nainen? Sä tarjoudut muuttamaan sun elämän täydellisesti ja pelkäät, että mä en viitti kustantaa sulle muutamaa junalippua, Tuomas sanoi melkein loukkaantuneena.

-No ei niitä olis varmaan ihan muutamaa…

-Maria. Mä pärjään hyvin. Mulla ei oo perhettä.

-Vielä, hän sitten lisäsi ilkikurisesti.

-Mulla on varaa maksaa sulle niin monta lippua kuin sä haluut ja paljon muutaki, jos mä vaan saan pitää sut. Ja jos susta tulee hieno tohtori, me katotaan taas, mitä sitten tehdään.

-Mulla on siihenki suunnitelma, myönsin hennosti.

-Sä et tosiaan taida harrastaa oikkuja, Tuomas alkoi nauraa.

-Itä-Suomen yliopisto. Jos sieltä sais paikan…siellähän on paljon vaellustoimintaa ja matkailua.

-Mulle on ihan se ja sama siinä vaiheessa. Silloin mä ehkä voin jopa laajentaa toimintaa minne haluun.

-Sittenhän kaikki on sovittu!, heläytin tyytyväisenä ja kysyin ripsiäni räpytellen:

-Voisitko sä millään pidentää sun oleskelua täällä Helsingissä?

-Voisin jos haluaisin, Tuomas vastasi laiskasti.

Hän nosti lantiotani ja alkoi hieroa kaluaan jalkoväliäni vasten. Henkäisin autuaana ja suljin silmäni.

-Mutta mulla ei oo tapana panna varattuja naisia, kuulin korvissani.

-En mä oo…

-Sä hoidat sun välit siihen mikä-sen-nimi-nyt-olikaan vielä tänään. Lyhyesti ja tehokkaasti.

-Se ei ehkä halua nähdä mua enää. Se on varmaan soittanu jo kymmeniä kertoja…ja…ja..mä vaan oon…täällä…, vastasin hiukan häpeissäni mutta enemmän kiihottuneena.

-Sitä parempi.

-Mitä mä ees sanon sille näin nopeesti?, voihkaisin.

-Sano, että sä rakastat toista ja toivot sille kaikkea hyvää.

-Se kuulostaa niin kylmältä…

-Se sai sut kuukausiksi. Se ansaitsee vähän kylmää.

-Toi ei nyt kyllä oo mikään perustelu…, yritin epätoivoisesti ja liikutin lantiotani, kun miehen kalu liukui häpyhuulieni välissä.

-Haluutko sä, että mä jään tänne pidemmäs aikaa?, mies kysyi pehmeästi ja puski yhtäkkiä sisääni.

-Haluan!, kirkaisin salamannopeasti ja avuttomana.

Työnsin itseäni vähän irti Tuomaksen rinnasta, tuijotin tummanvihreisiin silmiin ja liu’uin häntä vasten niin onnellisena, että koko sisimpäni tuntui täyttyvän kimaltelevasta kultapölystä.

-Mä keksin jotain, lupasin ääni paksuna, kun aloin liukua taas irti todellisuudesta.

-Varmastiko?, Tuomas kysyi.

-Varmasti…ihan varmasti, mutisin, kunnes en ollut enää varma, mistä puhuin.

Sitten lakkasimme puhumasta. Kokonaan. Pitkäksi aikaa. Hyvin, hyvin pitkäksi aikaa.

Kommentit (0)