PETO 10

Oli kulunut kolme viikkoa siitä, kun Salomon oli kaapannut minut matkaansa, ja minut oli siirretty hänen huoneensa viereen Anitaa vastapäätä. Assistentti oli kohotellut hieman kulmiaan, kun minä olin hiukan hämilläni selittänyt olevani käynnissä olevan kansainvälisen projektin koordinaattori. Se ei tietenkään ollut totta kuin osittain. Salomon oli kyllä antanut minulle projektisuunnitelman ja joitain henkilöstöhallintoon ja tiedotukseen liittyviä tehtäviä, mutta töitä ei ollut nimeksikään ja jos istuin pöytäni ääressä, naputtelin konettani puolet ajasta näön vuoksi.

Salomonilla sen sijaan oli töitä. Paljon. Loputtomia kokouksia, neuvotteluja, suunnittelupalavereja – ja minun piti osallistua suureen osaan niistä. Suurin osa kokouksista käytiin etänä, ja niissä oli lukematon määrä osallistujia. Kun tällainen kokous alkoi, Salomon kutsui minut huoneeseensa tai valitsemaansa neuvotteluhuoneeseen – sellaiseen, jonka ovessa oli lukko.

Olin oppinut odottamaan mitä tahansa. Ensimmäisenä päivänä hän oli nostanut minut työpöydälleen, riisunut asiallisen sinisen mekkoni, alusvaatteeni ja asettanut minut istumaan alastomana pöydän reunalle niin, että nojasin hiukan taaksepäin käsivarsiini ja  jalkapohjani lepäsivät miehen reisillä.

Koko neuvottelun ajan Salomon oli suoltanut ehdotuksia, kommentteja ja kysymyksiä, vastannut kysymyksiin ja keskustellut aivan kuin olisi istunut täysin keskittyneenä yksin huoneessaan, vaikka hän oli koko ajan kosketellut ja hyväillyt minua kaikkialta. Hän oli sivellyt käsivarsiani ja kylkiäni, hieronut ja puristellut rintojani, kuljettanut kättään vatsallani, liikuttanut käsiään pitkin reisiäni ja sääriäni ja avannut niitä vähitellen, kunnes oli alkanut kiusata jalkoväliäni.

Minulla oli ollut yksi ainoa tehtävä. Pysyä hiljaa. Se saattoi kuulostaa helpolta, mutta oli kaikkea muuta. Olin purrut hampaani yhteen, mutta kun mies oli yhden kommenttinsa jälkeen painanut päänsä reisieni väliin ja imaissut yllättäen klitoristani, olin parkaissut ääneen. Kokous oli siihen mennessä kestänyt melkein kolme varttia ja minusta oli tuntunut, että kuoriutuisin ihostani ulos – niin kiimainen olin.

Koko kokous oli hiljentynyt hetkeksi ja pahanilkinen katse oli vilahtanut Salomonin silmissä. Tiesin, että hänen asuntoonsa päästäessä saisin joko yhden piiskaniskun takamukselleni tai jonkin muun rangaistuksen. Jokaisesta sääntörikkomuksesta seurasi jotain.

-Täällä on linjalla jotain ongelmaa, Salomon oli sanonut vakuuttavalla äänellä englanniksi, ja kokous oli jatkunut, mutta minun kitumiseni ei.

Salomon oli vetänyt minut alas ja taivuttanut vatsalleen työpöytää vasten. Sitten hän oli alkanut naida minua. Hänen toinen kätensä oli sukeltanut hieromaan klitoristani ja kullinsa uponnut äärimmilleen kiihotettuun ytimeeni samalla, kun toinen käsi oli painanut ylävartaloani tiukasti pöydälle. Mies oli vedellyt kaluaan hitaasti edes takaisin työntyen syvemmälle joka kerta, kun minä olin jalat vapisten yrittänyt hengittää nenän kautta ja pitää suuni kiinni. Minusta oli tuntunut kuin olisin ollut teräskuiluun pakotettu kasvava ukkosrintama – kiihtyvä myrsky, jonka piti pysyä seinämien sisällä riippumatta siitä, millainen raivo sisälläni ryskäsi.

Kun Salomon oli alkanut porata sisääni kiihtyvää tahtia, märät, litisevät äänet, jotka syntyivät kiihkeästä nussimisestamme, olivat sekoittuineet korvissani kokouksen ääniin. Se oli tuntunut niin kielletyltä ja sopimattomalta ja samalla niin taivaalliselta, että olin menettänyt itsehillintäni ja alkanut hajota. Kehoni oli alkanut vapista holtittomasti. Olin jysäyttänyt nyrkkini epätoivoisesti pöytään. Olin alkanut huohottaa ja viittoa epätoivoisesti miestä vaientamaan mikrofonin edes hetkeksi. Tietenkään hän ei ollut tehnyt niin. Sen sijaan hän oli painanut kätensä suulleni, kun kiemurtelin järisyttävän orgasmin kourissa, työntelin itseäni miestä vasten ja päästelin tukahtuneita ulvahduksia.

Salomon oli seurannut nopeasti perässäni, mutta hän oli huomattavasti harjaantuneempi pysymään ääneti. Olin kuullut vain hänen raskaan hengityksensä ja kun hän laukesi, en ollut kuullut hänestä mitään. Aivan kuin mies olisi pidätellyt henkeään, kun hänen kalunsa nyki sisälläni ja pumppasi siemennestettä sisääni. Vasta pitkän ajan kuluttua olin kuullut pitkän, kärsivältä kuulostavan ja hengästyneen ähkäisyn. Sain pientä tyydytystä siitä, että Salomon ei ollut osannut vastata heti ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla hänelle melkein heti singahtaneeseen kysymykseen.

Illalla olin saanut melko hellän rangaistuksen kuulemma sillä perusteella, että olin aloittelija. Vain viisi läimäytystä takamukseeni ja velvollisuuden olla alasti polvillani miehen juuressa sillä aikaa, kun katselimme televisiosta uutisia ja kaksi jaksoa Russian Dollia.

Päivät olivat noudattaneet samaa kaavaa. Joskus Salomon painoi minut neuvottelupöydän alle ottamaan suihin. Joskus hän painoi käteeni klitoriskiihottimen tai vibraattorin ja käski minun tyydyttää itseäni keskellä hänen työpöytäänsä. Joskus taas sain luvan istua hänen sylissään hajareisin, kun hän imi, puri ja nuoli rintojani ja olkapäitäni ja kiihotti minua käsillään, kunnes kumpikaan meistä ei enää kestänyt ja päädyimme naimaan tuolissa. Aina olin alasti tai alusvaatteisillani ja koska pelkäsin, että jokin hätätilanne pakottaisi meidät ulos huoneesta, olin alkanut pukeutua helposti riisuttaviin ja puettaviin mekkoihin ja hameisiin.

Jos kokouksiin otti osaa muita ihmisiä, Salomon varmisti, että ketään muuta ei istunut meidän puolellamme pöytää. Pahimmillaan pani minut istumaan imukupilla varustetun dildon päälle niin että hameeni oli hädin tuskin reisilläni ja sitten hän kehotti minua antamaan minulle tahallaan kauas heittämiään raportteja, jotta sai nähdä minun kiemurtelevan, kun kurottauduin papereita kohti dildon liikkuessa sisälläni. Mies oli loputtoman luova ja lopputuloksena oli se, että illalla olin kiimasta sekaisin, vaikka olisin lauennut töissä useamman kerran.

Emme kuitenkaan harrastaneet pelkkää seksiä. Puhuimme yllättävän paljon. Väittelimme päivän politiikasta, Suomen työmarkkinapolitiikasta – jota Salomon tietenkin vihasi ja minä puolustin – ,parhaista ruokapaikoista tai pohdimme vaikkapa Venäjän merkitystä nyky-Suomen yhteiskunnalle. Päivien kuluessa olin kertonut omasta tylsästä pienporvarillisesta taustastani, sihteeriädistäni ja insinööri-isästäni, matkustelevasta hampuusisiskostani, toiveistani ottaa joskus kissa, opiskeluajoistani ja onkinut jopa hippusia Salomonin menneisyydestä.

Mies oli kertonut, kuinka hän oli joutunut isoisänsä hoiviin kuusivuotiaana äidin ja isän kuoltua auto-onnettomuudessa. Kuinka hän oli ystävystynyt englantilaisen jaarlin kanssa, joka oli istunut hänen edellisen työpaikkansa hallituksessa ja pukeutunut kuin dandy ainakin ja komentanut hänetkin kohentamaan tyyliään. Salomon harrasti nyrkkeilyä, mitä en lainkaan ihmetellyt ja rakasti Trivial Pursuitia ja korttipelejä aina pasiansseista ristiseiskaan, mitä ihmettelin suuresti. Jokaisen tiedonmurun ja yhdessä vietetyn illan jälkeen vajosin syvemmälle ja rakastuin Salomoniin entistä epätoivoisemmin.

Salomonkin tuntui pitävän seurastani, mutta häntä oli tavattoman vaikea lukea. Vaikka sainkin hänet nauramaan tai kaappaamaan minut syliinsä kesken loogisten argumenttieni, en ollut ollenkaan varma siitä, mitä hän oikeasti tunsi.

Yhdestä asiasta olin kuitenkin varma. Hän nautti seksistä kanssani suunnattomasti. Hän pani minua suunnitelmallisesti, mutta myös kärsimättömän spontaanisti, missä mieli. Välillä jouduin penkkiin tai kehikkoon kiinnitettäviin keinuihin tai liinoihin, joihon hän kiinnitti minut milloin miten päin ja kidutti minua käsillään ja lukemattomilla leluilla, kunnes rukoilin Salomonia naimaan minua. Anelusta sain aina piiskaa, mutta minusta oli kehkeytynyt hyvä lemmikki, joka oli oppinut rakastamaan myös rankaisua. Toisinaan hän taas raahasi minut autoonsa tai invavessaan ja otti minut nopeasti ja kiihkeästi takapenkillä tai lavuaaria vasten.

Sinä nimenomaisena iltana oli perjantai, ja kun tulin töistä, muistin, että minulla oli kirjastoon palautettavia kirjoja. Kuljin omin päin Salomonin asunnolle, vaikka mies olikin tarjonnut kyytiä. En halunnut, että ihmiset toimistossa tietäisivät suhteestamme, kun Salomon oli kerran antanut sille määräajan. Tosin minusta oli alkanut tuntua, että meihin luotiin jo pitkiä katseita ja että juorut olivat alkaneet levitä. Se tuskin oli ihme, kun olimme jatkuvasti Salomonin kanssa kahden lukkojen takana.

Yllätyksekseni Salomon oli asunnossaan. Hänellä oli ollut iltapäivällä palaveri toimiston ulkopuolella ja olin odottanut hänen menevän sitä seuraavalle illalliselle. Mies istui olohuoneen sohvalla ja pelasi pasianssia. Kun hän kohotti katseensa, näin, että hän oli väsynyt. Salomon mulkaisi minua ja tuiskahti ennen kuin ehdin ottaa takkiani pois:

-Saatanan artesaanijäätelön valmistajat. Sä et usko, mitä ehtoja ne yrittää ujuttaa kauppaan. Just niin tyypillisiä vihervassareita. Pitää olla vastuullista, työntekijöitä ei saa irtisanoa vittu kymmeneen vuoteen millään syillä ja jokaikiselle spessuvegaanille, joka syö vaikka vain puusta pudonneita omenoita, pitää olla oma tuotteensa.

Purin poskeeni, etten olisi nauranut ääneen.

-Jos sä perkele naurat, sä saat heti selkääs!, mies julisti, vaikka olin näkevinäni huvittuneisuuden pilkahtavan hänen silmissään.

-Älä osta sitten, minä sanoin ja kohautin olkapäitäni ja pidin suuni tiukasti asiallisessa asennossa.

-Just. Uniboundissa on linjattu, että meillä pitää olla näitä mitä-lie-luomutuotteita valikoimissa ja tää on parasta, mitä Suomessa valmistetaan ja joka on valmis myymään. Mutta kun eihän noilla ehdoilla voi mitään voittoa saada. Se on pahempaa kuin ostais sian säkissä. Sama kuin ostais tietoisesti talotontikseen pelkkää suota.

En malttanut olla kommentoimatta.

-Eikös Pietari Suuri rakennuttanu Pietarin kaupungin suolle…?

Mies heitti minuun hehkuvan sinisen katseen ja komensi:

-Tänne ja heti. Ja hame ylös.

Kävelin muka kapinallisesti huokaisten miehen syliin ja asettauduin hänen syliinsä vatsalleen. Sain kolme kovaa läimäytystä takapuolelleni ja kiljaisin sitten:

-Mun pitää käydä tänään vielä kirjastossa! Jos sun pitää purkaa sun ärtymystä muhun, niin voiko se odottaa tunnin verran, että mä voin kävellä?

-Vai kirjastoon?, kuului yltäni pehmeällä äänellä ja sitten:

-Hyvä ajatus. Mä tuun mukaan. Mä pakkasin meille jo vaatetta. Me jatketaan siitä Hämeenlinnaan viikonlopuksi.

Onnen hyökyaalto velloi sisääni kuin minussa olisi murtunut pato. Olin niin pitkään yrittänyt pidätellä toiveitani ja tunteitani niiden jatkuvasta kasautumisesta huolimatta, että kutsu Hämeenlinnaan teki varuillaan olemisesta selvää sekunneissa. Tiesin, ettei miehellä ollut tapana naisiaan oikeaan kotiinsa ja tunsin itseni erityiseksi, vaikkei mitään sanottukaan ääneen.

Lähdimme matkaan melkein heti ja suuntasimme Rikhardinkadun kirjastoon. Vaikka olin espoolainen, vierailin kirjastossa säännöllisesti sen valloittavan vanhan tunnelman takia.

-Eikö sun tarvi lainata jotain? Ihan varmasti tarvii, Salomon mutisi korvaani, kun olin palauttanut kirjani.

Vatsanpohjassani alkoi poltella, mutta katsoin hieman hätääntyneenä ympärilleni. Oli perjantai ja ihmiset olivat juuri päässeet töistä – kirjanlukijoita oli lainastossa paljon.

-Salomon, ihan oikeasti, suhautin ja katsoin ympärilleni.

-Täällä on hirveesti porukkaa.

-Sitä hauskempaa, mies mutisi ja avasi villakangastakkini napit takaapäin, hyväili kotelomekon peittämää vatsaani kaiken kansan edessä ja paineli suudelmia kaulalleni ja korvani taakse.

Huomasin nolona muutaman silmäparin seuraavan meitä kiinnostuneina ja vaikka hämmennyin, hengästyin ja kiihotuin paljon enemmän. Otin tottelevaisesti Salomonia kädestä ja puikkelehdin kirjahyllyjen välissä tottuneesti. Johdatin meidät osastolle, jossa oli aina ollut vähiten väkeä, kävinpä kirjastossa mihin aikaan tahansa. Kun seisoimme runo- ja kansanrunousosaston hyllyjen välissä, Salomon katsoi ympärilleen ja virnisti niin poikamaisesti, että olin valmis repimään mekkoni yltäni heti paikalla.

-Runoja. Mähän sanoin sua joskus kirjastotädiksi. Tää jos mikä on sitä. Nyt valitset jonkun kirjan täältä, runotyttö. Mitä tahansa. Ja luet mulle ääneen. Mä teen jotain muuta.

Harkitsin hetken, mutta sitten suuntasin vaistomaisesti kirjan luo, jonka tunsin läpikotaisin ja josta tiesin haluavani lukea runon Salomonille. Mies seurasi katsettani, kun vedin hyllystä Rainer Maria Rilken runokokoelman. Salomon ei antanut minulle mitään ohjeita, joten heitin villakangastakkini kauempana olevalle tuolille ja asetuin miestä vastapäätä kirja kädessäni ja etsin haluamani runon. Kun olin valmis, mies astahti lähemmäs ja tunsin hänen hengityksensä hiuksillani ja poskellani. Aloin lukea hiljaa ääneen:

Taukoamatta se kulkee ohi tankojen,                                                                                                                                                                                                                 Silmät niin väsyneinä – katse häilyen.

Henkäisin, kun tunsin, kuinka Salomon käänsi minut kirjahyllyä päin ja nosti mekkoni helman vyötärölle.

-Lisää, hän komensi hiljaa.

Miehen käsi livahti jalkoväliini ja siirsi pikkuhousuni sivuun, jotta hän pääsi hyväilemään märkiä poimujani ja pyörittämään sormeaan klitoriksellani. Vavahdin. Päässäni pyöri ja pudotin kirjan melkein kädestäni, ennen kuin tajusin nojata toisella kädelläni hyllyyn.

Kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa,                                                                                                                                                                                                                     ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.

Ääneni oli epävakaa. Salomonin sormi livahti sisääni ja kaarsin selkääni, jotta hän pääsisi syvemmälle. Voihkaisin, kun hän alkoi liikuttaa sormeaan samalla, kun hänen peukalonsa hieroi edelleen klitoristani. Purin hampaani yhteen ja jatkoin:

Askeleet vahvat, notkeat – käyntinsä pehmeää,                                                                                                                                                                                              kun pienimmistä pienintä se kiertää ympyrää.

En tajunnut ympäristöstäni enää mitään, kun Salomon tarttui lanteisiini ja kuulin hänen avaavan vyötään. Vapisin ja odotin ja suljin silmäni, kun mies tarttui lantiooni ja alkoi työntyä sisääni.

-Lisää, mies henkäisi ja siirsi minua parempaan kulmaan.

-Salomon…, kuiskasin, mutta miehen toinen käsi kiertyi avoimiin hiussuortuviini ja nykäisi. Siirsin katseeni kirjaan.

Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,                                                                                                                                                                                     jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

Lausuntani tuli lyhyinä tuskallisina huokauksina, kun Salomon painautui sisääni. Itku alkoi yhtäkkiä kuristaa kurkkuani ja yksinäinen kyynel vierähti poskelleni, kun jatkoin sydän pakahtuen ja ruumis huutaen:

Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,                                                                                                                                                                                                    tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.

Nyyhkäisin ääneen, kun himo, rakkaus, kaipaus ja kipu, jolla ei tällä kertaa ollut mitään tekemistä rankaisujen kanssa, sekoittuivat toisiinsa. Keinuin Salomonin ohjaamana vasten hyllyä ja yritin nähdä viimeiset säkeet kyyneleitteni läpi, vaikka osasinkin runon melkein ulkoa.

Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,                                                                                                                                                                            kunnes se – sydämen kohdalla – lakkaa olemasta.

Kirja putosi kädestäni, pääni painui kirjoja vasten ja Salomon painoi minut lujemmin minua itseään vasten. Laukesin satojen nimeämättömien tunteiden valtaamana ja itku pääsi irti rinnastani niin, että samalla kun puristuin Salomonin kalua vasten ja kouristelin hänen ympärillään, suustani purkautui nyyhkäysten sekaisia voihkauksia. Salomon saavutti oman huippunsa käytännössä samaan aikaan ja kuulin, kuinka hän toisteli nimeäni kerta toisensa jälkeen korvaani. Itkin entistä rajummin.

Kun viimein lakkasimme liikkumasta, Salomon päästi minusta irti, laski hameenhelmani ja käänsi minut ympäri.

-Mitä se oli, Olivia?, hän kysyi ja kun katsoin silmät epäilemättä punaisina vaaleansinisiin silmiin, jotka näyttivät melkein huolestuneilta, tukahdutin vaivalloisesti uuden nikotuksen ja itkunpuuskan.

Katsoin sivulle ja vääntelehdin hiukan kiusaantuneena, mutta Salomon otti leuastani kiinni ja käänsi katseeni takaisin kasvoihinsa. En pystynyt katsomaan miestä silmiin, vaikka epäilinkin, että hän oli jo pitkään pystynyt lukemaan niistä kaiken mitä toivoin, ja mitä minulla ei ollut mitään mahdollisuutta saavuttaa.

-Se oli Rilkeä. Runo nimeltä Pantteri.

-En mä sitä tarkoita. Vaikka se olikin helvetin kaunista. Miksi sä itket?

Vedin päättäväisesti henkeä ja kerroin yksinkertaisesti totuuden.

-Koska se kertoo sen, mitä pedolle tapahtuu, kun se vangitaan.

Tunsin Salomonin käden puristuvan hiuksiini ja kun vilkaisin häntä silmiin, minusta tuntui kuin olisin nähnyt ihailua ja melkein hellää hehkua hänen silmissään. Mieleni teki juosta pois ja itkeä loppuelämäni, mutta pysyin paikoillani, kunnes tunsin Salomonin huulet omillani. Sain hellän suudelman ja sitten mies sanoi:

-Lähdetään. Ja lainaa toi kirja. Se pappa, joka vilahti tässä sillä välin kun sä luit, pääsee hänkin kattomaan kirjoja, hän sitten kuiskasi.

Vedin automaattisesti henkeä kauhistuksesta ja tunsin, kuinka Salomon hymyili huuliani vasten, ennen kuin alkoi nauraa hiljaa. En tiennyt, oliko se, mitä mies sanoi totta, mutta se auttoi minut pois syvimmästä surkeudestani ja suustani pääsi tahtomattani pieni tirskahdus.

__________________________

Kun pääsimme Hämeenlinnaan, yllätyin jälleen Salomonin asumisjärjestelyistä. Hänen kotinsa sijaitsi vanhassa puutalossa Hämeen linnan ja sitä ympäröivän puiston laidalla ja useimmista ikkunoista näki puistoon ja Vanajavedelle. Asunto oli sekoitus vanhaa ja uutta. Olohuoneen sohvakalusto oli uusi ja moderni, mutta seinustalla oli vanha kaunis senkki ja toisella seinällä  samantyylinen vanha lipasto. Veikkasin mielessäni, että Salomon oli käyttänyt sisustussuunnittelijaa, sillä en jaksanut uskoa hänen kierrelleen hakemassa vanhan ajan tyylisiä ruusutapetteja tai ohuita, valkoisia verhoja.

Kiersin asunnon nopeasti – se käsitti oikeastaan koko talon – , mutta sitten menin jännittyneenä makuuhuoneeseen, johon Salomon oli käskenyt minun tulla, kun olin ”nuuskinut tarpeeksi”.

-Mitä sä pidät tästä?, mies kysyi sängystä.

Hän oli istuvassa asennossa iänikuinen läppäri sylissään, pukupaita edelleen päällään mutta olohousut jalassaan.

-Kaunis. Tosi kaunis, vastasin ja tarkoitin sekä asuntoa että miestä.

Katselin leveää parivuodetta ja kysyin sitten hiljaa:

-Missä mä nukun? Vierashuoneessa vai jossain lattialla…?

Salomon siirsi tietokoneen sylistään yöpöydälle ja viittoi minut luokseen. Kävelin tottelevaisesti sängynreunalle.

-Kiipeä vuoteeseen, runotyttö.

Vaikka tiesin sen typeräksi, sisälläni räjähteli riemu ja rakkaus niin suloisena sekamelskana, että raajani eivät tahtoneet toimia, kun kiipesin vuoteelle miehen viereen.

-Mä en tiedä nukkumisesta, mutta sä pysyt siinä koko yön, Salomon sanoi käheästi ja veti mekkoni vetoketjun alas.

Hän riisui minut nopeasti ja kieräytti sitten alleen.

-Kunhan et itke enää. Et sillä tavalla.

Pudistin päätäni ja nyökytin yhtä aikaa.

-Okei. Mä en  itke.

-Hyvä.

Aloin napittaa miehen tummansinistä paitaa auki ja petollinen, täydellisen hyvän olon usva ympäröi minut, kun mies alkoi suudella minua ja näykki sitten tiensä alaspäin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *