PETO 8

Makasin edelleen Salomonin päällä hikisenä ja hengästyneenä ja tunsin, kuinka raskaasti miehen sydän löi korvaani vasten. Jokainen raajani oli veltto ja tahdoton ja mietin, pystyisinkö liikkumaan vaikka yrittäisin. Näin Annan kiehnäävän lähemmäs. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja otsansa hiessä ja hän hymyili minulle vihreät silmät kimaltaen.

-Mä en ole sua aiemmin tavannutkaan. Haluisitko sä ottaa uusinnan suihkussa mun kans?

Katsoin naista apaattisena, koska aivoissani ei liikkunut juuri mitään muuta kuin valtavan orgasmin jälkimainingit. Sitten kuulin Niklaksen äänen.

-Te ootte tainneet tehdä tota ennenkin vai mitä?

Hänen äänensä ei ollut pahantahtoinen. Se kuulosti pikemminkin yllättyneeltä ja ehkä vähän pettyneeltä. Nostin päätäni sen verran, että näin Salomonin kasvot, mutta miehen silmät olivat kiinni ja näytti siltä kuin hän olisi sulkeutunut pois koko huoneesta. Ponnistin itseäni käsivarsillani ylöspäin, jotta voisin kohdata Niklaksen katseen, mutta Salomonin käsi puristui välittömästi hiuksiini ja painoi pääni takaisin hänen rinnalleen.

-Se ei ollut mitään vakavaa, mutisin tukahtuneesti näkemättä Niklasta.

-Salomonin kanssa se ei ole koskaan vakavaa, Anna virnisti.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Tunsin hien kuivaavan ihollani ja värisin hiukan kylmästä, vaikka makasin takan edessä lämpimän miesvartalon päällä. Salomon ei edelleenkään liikahtanut, eikä Niklas puhunut enää mitään, mutta kuulin hänen liikkuvan huoneessa. Sitten kylpyhuoneen ovi kävi ja päättelin Niklaksen menneen kylpemään Annan kanssa.

-Salomon, päästä mut. Mun pitää päästä veskiin, minä raakuin.

-Totta kai sun pitää, kun sä vuodat kahden miehen siementä, Salomon sihahti hiljaa.

-Kuinka monelle sä olet jo jakanu ennen Niklasta? Ainaki sä oot keikistelly toimistolla siihen malliin, että veikkaisin, että sulla on käyny tuuri joka vitun päivä.

Toinen aivopuoliskoni pani tyytyväisenä merkille, mitä mies sanoi. Salomon kuulosti mustasukkaiselta. Hän oli nähnyt minut ja katsonut minua kaukaa, vaikka olin itse luullut, että olin tullut näkymättömäksi miehelle. Toinen aivopuoliskoni  kuitenkin selkisi kuin minut olisi heitetty avantoon.

-Mitä helvettiä se sulle kuuluu ketä mä nain? Viimeisen kerran kun sä puhuit mulle, sä komensit mut ulos hotellihuoneesta tunnin varoajalla! Mä oon sinkku, kiitos sun! Ja jos mä oikein näin, sä nussit just äsken Annaa ennen mua!, ärähdin vihaisena ja järkyttyneenä ja sain vihdoin itseni ponnistettua pois Salomonin päältä ja ryhdyin kiskomaan mekkoani päälle.

-Sä edustat henkilöstöhallintoa, jonka tarkoitus on pitää työpaikalla kuria eikä lietsoa työpaikkasuhteita, Salomon sivalsi ja nousi vihdoin istumaan.

Hänellä oli edelleen vain avonainen paita päällään, mutta se ei näyttänyt häiritsevän häntä piirun vertaa. Jäänsiniset silmät olivat kuin lasersäteet, mutta minä pidin pääni ja tuijotin takaisin. Tiesin, etten ollut tehnyt mitään väärää ja jos tänään olin ollut valmis lähtemään Niklaksen mukaan, se oli oma asiani – varsinkin, kun mies ei ollut työkaveri.

-Haista paska, Salomon. Haista iso paska. Sä oot viimeinen ihminen puhumaan mulle kurista ja työpaikkasuhteista ja moraalista.

-Me ei puhuta tästä tässä ja nyt. Käy siellä vessassa ja sit me lähdetään.

-Mä en lähde mihinkään sun kanssa, sähisin ja keräsin alusvaatteeni laukkuuni ja päätin jättää stay-upit oman onnensa nojaan. Ne olivat rikki joka tapauksessa sen jälkeen mitä oli tapahtunut. Sain itseni pystyyn, vaikka polveni vapisivat edelleen ja päätin jättää vessan väliin ja häipyä niin nopeasti kuin pystyisin.

Ehdin ovelle ja saamaan toisen kengän jalkaani, kun minuun tartuttiin vyötäröstä ja pyöräytettiin ympäri. Ehdin nähdä vain vilauksen päättäväiseksi viivaksi puristuneesta suusta ja vaaleansinisistä silmistä, kun Salomon nosti minut palomiesotteeseen olkapäälleen.

-Salomon!, kiljaisin enemmän yllättyneenä kuin vihaisena.

Mies puristi reisiäni ja rysäytti nyrkkinsä kylpyhuoneen oveen sillä perusteella, mitä nyt siinä asennossa pystyin havainnoimaan. Sitten hän avasi oven ja ärähti:

-Ulos täältä! Mulla on kahdenkeskistä asiaa Olivialle.

-Salomon mitä pirua sä…?, kuulin Niklaksen äänen suihkun kohinan vaimentamana.

-Te ootte jo puhtaita eiks niin? Meidän vuoro.

Kiemurtelin vihaisena Salomonin hartiaa vasten ja huusin:

-Mulla ei oo sulle mitään sanottavaa!

-Mulla on paljonki!, Salomon karjaisi minulle takaisin ja puristi molempia käsivarsiaan lantioni ja reisieni ympärillä niin, että reuhtomiseni oli aivan turhaa.

Yhtäkkiä kuulin Niklaksen hörähdyksen.

-Sori kaveri. Multa meni hetki tajuta…mutta sähän taidat olla kerrankin lirissä vai mitä?

-Pää kiinni, Salomon ärähti.

En aivan ymmärtänyt, mitä Niklas tarkoitti varsinkaan, kun en pystynyt näkemään hänen kasvojaan, mutta kuulin liikettä ja sitten oven sulkeutuvan. Niklas huusi vielä perään:

-Onnea matkaan!

Salomon liikkui ja jo kostea ilma muuttui entistä kosteammaksi. Siinä samassa olin lämpimän suihkun alla mekko päälläni ja minut laskettiin maahan. Vesi kasteli minut hetkessä läpimäräksi. Haukoin henkeäni ja yritin pyristellä vaistomaisesti pois alta, mutta Salomon piti minusta kiinni ja käytännössä repi vaatteen pois päältäni.

-Nyt sä näytät mulle, miten sä peset kahden miehen spermat ja hiet itsestäs, mies komensi ja nojasi käsivartensa molemmin puolin minua.

Hän seisoi niin lähellä, että välillämme oli tuskin kymmentä senttiä. Kehoni alkoi kiristyä jännittyneestä odotuksesta ja tuijotin huumaantuneena Salomonin silmiin, mutta yritin silti:

-Sä et komenna mua. Mä en välitä paskan vertaa, vaikka sä yrittäisit kiristää taas. Jaa se mun kirje vaikka koko maailmalle. Sehän on vaan totuus. Mä vedän sut oikeuteen huonosta johtamistavasta. Ihmiset pelkää sua kuollakseen.

-Sulla ei oo mitään, millä vetää mut oikeuteen ja sä tiedät sen aivan hyvin, mies sanoi silkkisellä äänellä ja jatkoi:

-Mä en koskaan puhu tai tee asiattomuuksia työpaikalla. Paitsi ehkä sulle. Ja sä olet ollu myöntyväinen rikoskumppani.

Siinä kohdassa mies väläytti minulle niin häikäisevän hymyn, että siinä suihkussa seistessäni minusta tuntui kuin olisin katsonut  sateen lävitse aurinkoon.

-Minkä mä sille voin, jos joku pelkää pelkää tavallista keskustelua tai kuuntelee juoruja?, hän lisäsi ja jatkoi pehmeästi:

-Mulla sen sijaan on sen kirjeen lisäksi muutama mielenkiintoinen video. Mitähän sun esimies tai johtoryhmä tuumais, kun mä esittelisin ne ja sanoisin, että sä oot lähettäny ne mulle omatoimisesti ja ilman, että olen niitä pyytäny?

Suuni kuivui ja päässäni löi tyhjää. Kukaan ei tiennyt, että meillä oli ollut seksisuhde paitsi Sampo ja hän tuskin tulisi minua pelastamaan. En ollut kirjoittanut viesteihin mitään – lähettänyt vain videoita itsestäni masturboimassa hotellihuoneessa. Olisin ilman työtä ja suosituksia ennen kuin kukaan ehtisi kissaa sanoa, jos Salomon käyttäisi videoita minua vastaan.

Salomon otti sivuseinältä pakkauksen, jossa oli puhdas pesusieni. Hän avasi pakkauksen, valutti siihen suihkusaippuaa ja ojensi sen sitten minulle.

-Nyt lemmikki pesee itsensä puhtaaksi, että mä voin käyttää sua uudestaan. Mä myönnän, että mä olin harkitsematon. Mä olin huonolla tuulella, eikä mun olis pitäny vapauttaa sua vielä menemään. Mä olen katunu sitä.

-Onko tuo sun tapa pyytää anteeksi?, sähähdin ja tönäisin miestä rintaan, vaikka pieni säälittäväkin myönnytys tuntui aivan liian hyvältä suhteessa siihen, mitä Salomon oli tehnyt ja millä hän juuri oli minua uhannut.

-Ei. Mä kerron myöhemmin mikä on, mies sanoi ja nyökkäsi sientä kohti.

Viimeinen lause herätti uteliaisuuteni. Yritin saada aivoni arvioimaan tilannetta kaikista mahdollisista näkökulmista. Salomon saattoi kiristää minua, mutta hän tiesi myös, että nautin leikeistämme täysillä niin oudoilta tai kieroutuneilta kuin ne välistä tuntuivatkin. Tosiasia oli, että haluisin olla täällä suihkussa hänen kanssaan. En Niklaksen, Sampon tai kenenkään muunkaan kanssa vaan Salomonin. Vihoviimeisen paskiaisen, joka halusi vain vartaloni, käyttää sitä, rankaista sitä mielivaltaisesti, alistaa tahtoni nöyryyttämällä ja joka saattoi heittää minut pois elämästään milloin hänestä yhtäkkiä siltä tuntui.

Nielaisin ja aloin tottelevaisesti pyörittää pehmeää sientä vartalollani: ensin kaulallani ja rinnallani ja vähitellen kaikkialla vartalollani. Salomonin silmät seurasivat joka liikettä. Ärtymykseni, pelkoni ja lähimuistini kuolivat ja hautautuivat huskynsiniseen sumuun, johon vartaloni ja aivoni tuntuivat kietoutuvan. Kun hieroin rintojani ja puristin niille vaahtoa, näin kuinka Salomonin silmäterät laajenivat, ja kun käteni kulki vatsalleni ja jalkoväliini, laskin katseeni ja huomasin, että Salomonin kalu oli jo kovettunut ja seisoi ylpeästi pystyssä.

Luolanainen minussa riemuitsi. Mielihyvä siitä, että sain Salomonin kiihottumaan niin nopeasti, tuntui imeytyvän luihin ja ytimiin asti. Hieroin reisiäni, sisäreisiäni ja pesin jalkovälini. Seisoimme niin lähekkäin, että käteni ja pesusieni osuivat väistämättä kerta toisensa miehen jäykkään elimeen. Äkkiä Salomon tempaisi sienen kädestäni ja painautui hetkeksi minua vasten niin, että hänen kullinsa painui vatsaani vasten ja tunsin sienen liukuvan selälleni ja sitten pakaroideni väliin. Sääreni alkoivat vapista, ja jo ennestään vaivalloinen hengitykseni tuntui juuttuvan kurkkuuni.

Piru vieköön tuon miehen mennessään syvälle helvettiin, päässäni välähteli, mutta painauduin silti lujemmin Salomonia vasten ja kun hän siirsi sienen alemmas takareidelleni ja nosti sääreni vyötärölleen ulottuakeen paremmin pesemään sitä, nostin jalkani vastustelematta häntä vasten. Hetken päästä hän laski jalkani maahan ja tarttui toiseen ja pesi sen yhtä perusteellisesti. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan päästänyt säärtäni otteestaan. Hänen kätensä sujahti väliimme ja tunsin, kuinka hän tarttui kulliinsa ja alkoi ohjata sitä sisälleni.

Pilluni oli arka ja turvoksissa edellisistä kerroista, mutta se oli silti jo innokkaan märkä ja valmis uuteen kierrokseen. Suljin silmäni ja suustani pääsi käheä valitus, kun iso kyrpä ahtautui sisääni ja olin taas niin täynnä mieslihaa, että tunsin paineen kaikkialla vartalossani. Kun Salomon siirsi pesusienen väliimme ja hieroi sillä klitoristani, lantioni alkoi työntyä miestä vasten liukkaasta lattiasta ja hankalasta asennosta huolimatta.

-Aina niin ihanan valmiina. Sun uhma ei kuule tee kauhean suurta vaikutusta, kun sä et pysty hallitseen tätä sun kiimaista pillua yhtään, Salomon mutisi korvaani.

Sieni välistämme katosi ja putosi läsähtävästä äänestä päätellen lattialle. Tunsin, kuinka minut nostettiin irti lattiasta ja silmäni rävähtivät auki. Salomon painoi minut seinää vasten ja silmäni olivat niin lähellä hänen silmiään, että näin hänen mustuaisensa täyttävän melkein kaiken jään hänen silmistään. Käsivarteni tarrasivat miehen kaulaan ja sääreni kiertyivät tiukasti miehen ison vartalon ympärille.

-Kuulitko sä, mitä mä sanoin sulle aiemmin?, Salomon kysyi karheasti, samalla kun alkoi liikkua sisälläni. Mieleni harhaili, enkä tajunnut mitä mies kysyi.

-Niin kauan kuin sä oot mun, sä et nussi muita. Ja jos mä päätän jakaa sua, mä otan sut aina ensin. Aina.

Salomonin sanat rikkoivat varmasti useita ihmisoikeuksia, mutta ne lävistivät minut kuin miekka, ja kehoni villiintyi entisestään omistavasta sävystä ja likaisista mielikuvista. Vääntelehdin miehen märkää ruumista vasten ja yritin saada hänet kiihdyttämään tahtia.

-Ooh, voi Salomon…

-Sano se, mies käski. Hänen kullinsa liukui edestakaisin ja nautinto kupli jalkovälistäni kaikkialle vartalooni.En pystynyt puhumaan ja nyökäytin vain päätäni pienesti. Mies pysäytti liikkeensä ja tuijotti minua silmät mustina.

-Sano se!, hän vaati matalalla suklaisella äänellään ja sain viimein kieleni liikkeelle, vaikka aivoissani ei liikkunut juuri mitään.

-Okei, joo! Mä en pane muita!, minä parkaisin ja sain palkinnokseni heti pitkän, kovan työnnön niin syvälle, että se tuntui kohdunpohjassa asti.

Ulvaisin mielihyvästä ja onnesta, ja kun mies vetäytyi taas minusta ja puhui, olisin luultavasti lupautunut kävelemään paljain jaloin toiselle puolelle maapalloa, kunhan vain saisin häneltä lisää.

-Ja tästä lähin sä käyttäydyt kuin kunnon lemmikki, etkä aina uhmaa mua!

-Hyvä on!, putosi suustani automaattisesti ilman pienintäkään harkintaa.

Salomon aurasi taas voimalla sisääni ja painoi minua vartaloaan vasten entistä lujemmin, niin että litistyin entistä tiukemmin seinän ja miehen väliin. Miehen kurkusta pääsi kireä kova murahdus ja hän alkoi viimein naida minua tiukkaan, kiihkeään tahtiin.  Lämmin vesi ympärillämme tuntui hakkaavan herkkää ihoani kuin pienet nyrkit olisivat takoneet ihoani ja lietsovan kaikkialla sisälläni kasvavia liekkejä kuumemmiksi ja räjähtävämmiksi.

-Tää sun kuuma pieni vittu ajaa mut hulluksi, Salomon ähki korvaani ja nimeltämainittu ruumiinosani sykähti voimakkaasti ja vartalossani liekehtivä roihu alkoi tuhota minua nopeasti ja varmasti.

-Mä halusin vittu tappaa Niklaksen, kun mä katoin sitä nussimassa sua, mies jatkoi huohottaen, enkä ollut varma, tajusiko hän itsekään puhuvansa ääneen.

Tuskallinen mielihyvä kasvoi minussa ja puristin silmäni kiinni, kun koko maailma täyttyi ekstaasiasta, jonka Salomon synnytti tuoksullaan, ihollaan, otteellaan, sanoillaan ja sisääni takovalla kyrvällään.

-Ja mä oon halunnu tappaa…puolet työpaikan jätkistä…kun mä kattonu…sua niiden kans.

Sanat tulivat niin matalasti ja epävakaasti korvaani vasten, etten ollut varma kuulinko oikein. Ne kuitenkin paiskasivat minut hajalle, kun raivoava rovio nielaisi minut lopullisesti. Kurkustani nousi korkea tuskaisena kaikuva ulina, ennen kuin upotin hampaani Salomonin hartiaan.

-Voi vittu!, mies voihkaisi.

Pilluni lypsi Salomonin kullia sisäänsä nopein sykähdyksin ja liukas vartaloni tärisi orgasmin voimasta, joka otti vain uusia kierroksia, kun Salomon murentui oman kliimaksinsa alle ja runnoi minua seinää vasten kuin olisi aikeissa murskata meidät sen läpi.

Nojasin Salomonia vasten henkeäni haukkoen ja aloin vähitellen taas tiedostaa päällemme jatkuvasti virtaavan veden. Mies irrotti hitaasti otteensa ja laski minut jaloilleni. Sitten hän poimi lattialle pudonneen sienen ja alkoi hitaasti pestä jalkoväliäni uudestaan. Katsoin, kuinka sieni liikkui sisäreisilläni ja häpyhuulillani ja ihanat orgasmin jälkeiset aallot pyyhkivät jo moneen kertaan käytettyä vakoani.

-Nyt me lähdetään, mies sanoi yksinkertaisesti ja kumartui ottamaan mekkkoni.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *