YSTÄVÄ 10

Oli kulunut kaksi ja puoli viikkoa siitä, kun Santeri oli tehnyt ehdotuksensa. Olin pyytänyt miettimisaikaa yhä uudelleen ja uudelleen, kun mies oli yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta nyt hiekka alkoi valua tiimalasistani ja olin edelleen hämmentynyt ja epävarma.

Tunteistani en ollut epävarma ja aloin olla varma siitäkin, että Santeri tarkoitti, mitä sanoi – ainakin sillä hetkellä. Päivämme olivat täynnä uskomatonta, rajua ja intohimoista seksiä, sydäntä kivistävää hellyyttä ja kun lähdimme käymään Tainan ja Eskon luona, minun piti melkein pakottaa jalkani kohti autoa, jotka halusivat nykyisin juosta vain Santerin syliin.

Kerttu oli arvannut heti, miten asiat olivat, kun oli saanut minut viimein torikahville puoleksi tunniksi. Olin kuunnellut puolella korvalla, vilkuillut puhelintani ja kun ystäväni oli tehnyt yllätyshyökkäyksen, olin ollut täysin valmistautumaton ja aseeton.

-Panetko sä Santeria?, Kerttu oli kysynyt kylmän viileästi, kun olin taas kerran vilkaissut kelloa.

Olin punastunut ja änkyttänyt siihen malliin, että ystäväni oli alkanut nauraa.

-Mä otan susta kuvan ja paan Faceen. Kommentiksi että busted.

Vaikka upposin yhä syvemmälle rakkauden ja himon tunteisiini, pelkäsin niin radikaalia ratkaisua kuin mitä Santeri minulle ehdotti. Mitä useammin kieltäydyin puhumasta, sitä etäisempi katse Santerin silmiin ilmestyi, ja viime päivinä välillemme oli asettunut jonkinlainen lyijynraskas, epätoivoinen ja jännittynyt kireys, jota en saanut karistettua pois, vaikka kuinka yritin pitää seurustelun keveänä ja kasvoni hymyilevinä.

Nyt minulla oli tasan kolme päivää aikaa päättää, ja paniikki kupli rinnassani joka hetki, jota en viettänyt Santerin sylissä. Syntymäpäivääni oli enää viikko ja Santeri oli tehnyt, mitä oli uhannut ja järjestänyt minulle syntymäpäivätreffit yhteen kaupungin parhaista ravintoloista. Olimme aiemmin päivällä tulleet Helsinkiin ja nyt kello oli puoli seitsemän ja seisoin hotelli St. Georgen ylellisessä Coupoule-sviitissä, joka sijaitsi vanhan rakennuksen tornissa ja jossa huoneen nimen mukaisesti oli kupoli. Katselin itseäni kylpyhuoneen peilistä ja käteni vapisivat hiukan, kun lisäsin hennon pinkkiä huulipunaa huulilleni.

Olin aluksi vastustellut ja varsinkin syntymäpäivämekon ostoa, mutta Santeri oli pitänyt päänsä. Kun hän oli ilmoittanut, että pystyisi kyllä googlaamaan parhaat naistenvaateliikkeet itsekin ja raahaamaan minut niihin, olin luovuttanut ja lähtenyt shoppailukierrokselle. Olin kokeillut vaatetta toisensa jälkeen, mutta kun olin löytänyt eräästä merkkiliikkeestä kauniin vaaleanpunaisen, ohuen ohuen mekon, olin tiennyt heti, että se oli siinä. Mekossa oli ohut alusmekko ja päällä seittimäinen, läpinäkyvä vaaleamman roosana läikkyvä kangas, siinä oli lyhyet hihat ja polven ylle ulottuva helma. Ainoa, mikä minua oli hiukan mietityttänyt, oli kaula-aukko, joka tarjosi anteliaan näkymän rinnoilleni, mutta kun olin tullut ulos kopista ja nähnyt Santerin silmien välähtävän ja juuttuvan vartalooni, olin muka asetellut vaatetta paremmin paikoilleni, vaikka olin vain kiskonut rintojani paremmin esille ja kysynyt:

-Kelpaisko tää?

-Jos kriteerinä pidetään sitä, kuinka nopeesti mä haluisin repiä vaatteen sun päältä, niin tää on kyllä voittaja, mies vastasi karheasti ja nosti katseensa silmiini. En tiedä kuinka kauan seisoimme siinä, kun kuulin kohteliaan rykäisyn vierestämme ja hätkähdin hereille.

-Tuo sopii sulle tosi hienosti, vanhempi myyjä oli sanonut toiveikkaasti.

-Niin sopii. Me otetaan se, Santeri oli ilmoittanut.

En ollut edes viitsinyt katsoa hintalappua, sillä kauppa oli ollut sitä lajia, ettei sieltä helpolla päässyt alle viidensadan ja epäilin mekkoni olevan vielä paljon arvokkaampi. Nyt vaate oli joka tapauksessa päälläni ja tarkastelin itseäni vielä hetken peilistä. Olin nostanut hiukseni ylös ja korvissani killuivat pienet helmikorvakorut, jotka sopivat mekkoon hienosti. Avasin oven ja löysin Santerin oven toiselta puolelta nojaamassa kädet puuskassa vastapäiseen seinään. Henkeni juuttui kurkkuuni, kun katsoin miehen suurta hahmoa, joka oli verhottu upeasti leikattuun hiilenharmaaseen pukuun ja kyyhkynsiniseen paitaan.

Muutaman rätisevän kuuman sekunnin ajan katsoimme toisiimme, ja sitten Santeri käveli minuun kiinni. Hän nykäisi mekkoni hihan alas, paljasti toisen rintani ja kun tunsin hänen huulensa olkapäälläni, silmäni räpsähtivät kiinni ja nojauduin kylpyhuoneen ovea vasten. Mies kannatteli rintaani kädessään, näykki tiensä nopeasti kiihottuvalle kummulleni ja imaisi rinnankärjen suuhunsa. Valitin hiljaa ja omat käteni livahtivat miehen hiuksiin. Olin jo unohtanut päivällisen, kun Santeri viimein nosti päänsä raskaasti hengittäen ja siirsi mekkoni paikoilleen.

-Nopeasti, hän sanoi käheällä, päättäväisellä äänellä ja avasi hotellihuoneen oven.

-Muuten mä en jumalauta pääse täältä pois sun kanssa, hän lisäsi ja vaikka tyydyttämätön himo kuohui yhä suonissani, lähdin liikkeelle ihana voitonriemu päässäni suristen.

Söimme Grönissä ruokaa, joka oli jumalaista, mutta se jäi minulta väistämättä sivuosaan. Uppouduimme toisiimme ja juttelimme milloin mistäkin: kirjoista, Santerin käsikirjoituksesta ja siihen mahdollisesti tehtävistä muutoksista, kalifornialaisista viineistä, Spotify-listoistamme. Parhaista aikomuksistani huolimatta hätkähdin sydän raskaana tuon tuosta siihen, että olin tuijottanut sanomatta sanaakaan Santerin hiuksia tai hartioita, hänen paitansa nappiriviä tai kalvosimia, hänen käsiään tai suutaan. Santeri ei sanonut mitään, vaikka keskustelumme tyrehtyikin aika ajoin. Itse asiassa hän näytti itsekin olevan välistä muissa maailmoissa.

Ruoan jälkeen olin jo kärsimätön pääsemään takaisin hotelliin. Halusin riisua Santerin, painautua hänen alastomaan vartaloonsa ja saada kaiken aikaa taustalla tikittävän jännitteen katoamaan edes hetkeksi. Santeri vei minut kuitenkin jazz-klubille. Klubilla esiintyi yhtye, joka soitti unelmoivaa, eteeristä musiikkia ja mies johdatti minut pian tanssilattialle.

Hän puristi minut kiinni itseensä ja kaikki vaikeat kysymykset lennähtivät pois päästäni kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Santerin toinen käsi painoi poskeni lepäämään hänen rintaansa vasten. Käsivarteni kiertyivät hänen kaulaansa ja sormeni hänen hiuksiinsa. Keinuimme hämyisellä tanssilattialla muutaman muun parin kanssa, mutta minä tuskin huomasin heitä tai mitään muutakaan. Otteeni todellisuudesta herpaantui sillä hetkellä, kun Santerin tuoksu kiertyi ympärilleni, hänen vartalonsa painui minua vasten ja kun hänen kätensä siveli selkääni ylhäältä alas ja takamukseni kaarelle saakka. Tunsin hänen kalunsa kovenevan housujen alla ja painautuvan alavatsaani vasten.

Olin niin kiihottunut ja onnellinen, että en pysynyt enää nahoissani. Suljin silmäni ja pakotin kädelläni miehen päätä alaspäin, jotta pystyin puhumaan hänen korvaansa.

-Sun on parasta viedä mut hotellille tai keksiä jotain muuta, sillä kohta mä riisun sut tässä keskellä tanssilattiaa.

Santeri ei sanonut mitään, mutta hän käänsi päätään, jotta sai vangittua suuni huulillaan. Hänen kielensä alkoi kulkea huulillani ja pujahti sitten suuhun. Tiukensin otettani miehen niskasta. Suudelma kasvoi nopeasti intohimoiseksi ja epätoivoiseksi, kun ahmin Santerin makua ja tuntua suuhuni, ja mies tuntui puristavan minua kuin olisi halunnut sulauttaa minut itseensä. Santerin toinen käsi puristui takapuolelleni, kun toinen liukui kyljelläni ja vartaloni kaartui mielihyvästä.

-Mä saatan ymmärtää sun pointin, Santeri kuiskasi korvaani ja siveli sormenpäällään avonaisen kaula-aukkoni reunamaa.

En muista miten pääsimme klubilta ulos, mutta sen muistan, että ilta oli jo hämärtynyt. Santerin käsi kädessäni poltti minua ja kun näin edessäni vanhan kivitalon sisäpihalle vievän käytävän, kiskaisin miestä kädestä ja livahdin sisään. Se saattoi olla Santerin ehdotuksen aiheuttama ylimääräinen tunnemyrsky ja lähestyvä päätöksenteko tai sitten vain puhdasta kärsimättömyyttä, mutta yhtäkkiä en jaksanut odottaa sekuntiakaan.

Sukelsin syvemmälle käytävään, melkein sisäpihalle asti ja painauduin viileää, rapattua kiviseinää vasten. Santeri oli juonessa mukana ilman että minun tarvitsi antaa ainuttakaan ohjeen tapaista. Miehen suu painui hetkeksi suulleni, ennen kuin se lähti tutkimaan leukani kaarta.

-Tässä…, ähkäisin miehelle, kun hän imaisi hellästi kaulaani ja kuljetti kättään pitkin toista reittäni.

-Mitä?, Santeri mumisi, ja minä siirsin hänen kätensä reisieni väliin.

-Ota mut tässä. Heti, huokaisin.

Vedin pikkupöksyjäni hieman syrjäään ja painoin miehen kättä tiukemmin jo liukkaana ja valmiina odottavalle vaolleni.

Santeri hengähti ja kun levitin polvet vapisten reisiäni, hän työnsi yhden sormistaan pilluuni niin että voihkaisin. Sormi koukistui ja hieroi minua niin herkullisesti, että suljin silmäni ja aloin uikuttaa. Kun miehen peukalo työnsi pitsipöksyjen ohutta kangasta entistä enemmän sivuun ja  pyörähti klitoriksellani, päästin pienen naukaisun ja lantioni työntyi rajusti miehen kättä vasten.

-Tuhma tyttö. Malttamaton, ahne, tuhma tyttö, Santeri kuiskasi korvaani ja puraisi alahuultani.

Mies siirsi sormensa pois jalkovälistäni niin että vinkaisin vastalauseeksi, mutta kun näin ripsieni lomasta, että hän avasi sepaluksensa, tajusin, että hän oli aikeissa antaa minulle täsmälleen sitä, mitä olin pyytänyt. Hienoinen epäusko välähti mieleni taustalla. Olinko minä tosissaan aikeissa harrastaa seksiä julkisella paikalla? En ehtinyt pohtia kysymystä pidempään, sillä Santeri tarttui lanteisiini, nosti minut hajareisin syliinsä ja painoi taas seinää vasten.

Mies oli kiskonut pikkuhousuni sivuun ja kun miehen pitkänä ja ylpeänä seisova kulli painautui märkää lihaani vasten, voihkaisimme molemmat ääneen. Santeri tarttui reisiini  tiukemmin, käsivarteni lennähtivät miehen harteille ja kynteni kaivautuivat takin alle, hänen paitaansa. Mies äännähti kärsimättömästi, hänen hampaansa nykivät mekkoni hihaa ja onnistuivat paljastamaan toisen olkapään samalla, kun minä lukitsin sääreni miehen lanteiden ympärille. Miehen kalu hieroi märkiä poimujani pienen, kiduttavan hetken.

-Santeri kiltti nussi mua, rukoilin miehen kaulaa vasten, tavalla, jota en ollut vielä kahta viikkoa aiemmin osannut kuvitellakaan.

Santerin sormet puristuivat entistä tiukemmin lanteisiini, hän liikahti hiukan taaksepäin ja siinä samassa hän iski kullinsa kerralla, koko pituudeltaan sisääni. Kiljaisin taivaallisesta mielihyvästä ja yllätyksestä, kun miehen paksu kalu venytti lihaani, täytti minut joka soppea myöten ja alkoi nussia minua kiihtyvää tahtia.

Eläimellinen kiima kiristi ja puristi vartaloani koko ajan raaemmin ja katsoin silmieni raosta Santerin tiukkaa ilmettä. Hänen suunsa oli pelkkä armoton viiva ja harmaat silmät kiersivät myrskyisinä kasvoillani, kaulallani, olkapäilläni, naimisen tahdissa liikkuvalla vartalollani. Nautinnosta käheä voihkeeni purkautui avoimena repsottavasta suustani, ja kun Santeri jysäytti kullinsa erityisen kovalla voimalla sisääni, ulvaisin kohti kaarevaa holvikatosta.

-Niin ihana pikku pillu, Santeri sihisi.

Pilluni kiristyi ja ahtautui miehen elimen ympärille, kun rajut, armottomat orgasmia enteilevät tyrskyt iskivät jalkoväliini, puristivat pilluni seinämät miehen kaluun kiinni ja lähtivät leviämään kaikkialle vartalooni. Rintojani poltteli ja pakotti, silmäni sulkeutuivat ja kahmin Santerin paitaa nyrkkeihini. Miehen kulli tuntui puskevan koko ajan syvemmälle, lävistävän minut aina vain rajummin ja kun hän nykäisi minua ylöspäin ja työntyi taas sisään, rysähdin kliimaksiin kuin olisin lentänyt tuhatta ja sataa päin seinää. Valtava hajoamisen tunne paiskasi minut mukanaan ja murennuin sisältä teräviksi sirpaleiksi, jotka repivät minut lopullisesti toiseen ulottuvuuteen. Kuulin Santerin karjaisevan jossain kaukaisuudessa ja puristavan lantioni teräksisellä otteella itseään vasten.

Kuulin oman huohotukseni ja Santerin hengityksen kaulaani vasten ja mieleeni ajelehti, miten ihmeessä voisin ikinä päästää tällaisesta irti. Palatessani vähitellen maan pinnalle aloin taas sisäistää ympäristöäni ja osin tyytyväinen, osin nolostuksen puna lehahti kasvoilleni, kun tunsin miehen edelleen sisälläni vaikka olimme keskellä kaupunkia.

-Jeesus, mä en saa tarpeekseni tästä, kuulin Santerin sanovan laiskalla, rentoutuneella äänellä.

-Mistä?, kysyin hiukan epävarmalla äänellä.

-Susta.

Mielihyvä levisi suoniini ja lämmitti minua samalla, kun Santeri pudotti minut hitaasti maan kamaralle ja sulki housunsa.

-Mennäänkö sitten hotellille?, ehdotin kiusoittelevasti ja Santeri nyökkäsi.

-Ehdottomasti. Seuraavat treffit mä järjestän suoraan makuuhuoneeseen. Saat sämpylän ja kahvia ja haasteena on se, saatko sä syötyä ja juotua mitään, kun mä syön sua.

Ahdistus pyrähti lentoon sisälläni, kun ajattelin tulevaa. Kolme päivää. Ei enää kovin monta treffipäivää. Lähdimme kävelemään kohti hotellia ja jo ennen kuin saavutimme rakennuksen, tiesin, että jännittyneisyyteni oli tarttunut Santeriinkin. Kun tulimme sviittiin, miehen toinen käsi oli housuntaskussa ja kulmat kurtussa.

-Istu sohvalle, hän yhtäkkiä sanoi käskevällä, ehdottomalla äänellä.

-Mun pitää vaan käydä pesulla…, yritin selittää, mutta Santeri, joka seisoi puoliksi selin minuun, kääntyi ja naulitsi minut paikoilleen teräksenharmaalla katseellaan.

-Mä oon nyt kuullu kaikki mahdolliset tekosyyt ja mulle riittää. Tän ei tarvi olla pitkä keskustelu, joten sä pääset hoitaan hygienias nopeasti, jos haluut.

Mieleni teki livahtaa vessaan kaikesta huolimatta, mutta Santeri kuulosti niin ehdottomalta ja tympääntyneeltä minuun, että kehoni totteli vaistomaisesti. Istuuduin sohvalle ja Santeri istui viereeni. Hän otti minua kädestä ja hieroi kämmentäni peukalollaan, kuten hänellä usein oli tapana.

Käänsin päätäni ja tuijotin sivulle, vaatekaapeille. Santeri oli sanonut, että halusi olla yhdessä kanssani. Se oli ihanaa. Mutta se oli myös kauheaa. Mies ei koskaan palaisi pysyvästi Suomeen ja minun elämäni oli Hämeenlinnassa. Seksi- tai rakkaussuhde tai mitä tahansa tämä olikin, muuttaisi peruuttamattomasti suhdettamme ja pelkäsin, että mitä pidempään jatkaisin suhdetta Santeriin, sitä mahdottomampaa minun olisi palata entiseen, jos tai kun hän väsyisi minuun Hollywoodin hohdokkaassa loisteessa. Maailmassa, joka oli täynnä uskomattoman kauniita Nikkejä.

Huokaisin lannistuneena ja aloitin alusta. En ollut antanut Santerin täsmentää ehdotustaan mitenkään, joten kysyin:

-Mua…mä…en tiedä, mitä sä silloin tarkoitit. Että sä haluat olla yhdessä. Mitä sä tarkoitat?

Santeri huokaisi kärsimättömästi, liikahti sohvalla ja tarttui olkapäihini ja sitten leukaani niin, että minun oli pakko katsoa häntä suoraan silmiin.

-Sä osaat tietääkseni suomea. Mä haluan olla yhdessä sun kans. Mä toivoisin, että tää ei loppuis sen jälkeen, kun mä lähden takas Losiin, Santeri vastasi tasaisella, hillityllä äänellä.

Riemu yritti pyristellä rinnastani kuin pieni villi lintunen, mutta suljin sen päättäväisesti häkkiin. Turvauduin järkeeni ja kysyin jäykällä, värittömällä äänellä:

-Mä asun täällä. Mulla on työ ja perhe täällä. Ystävät. Miten se mahdollisesti vois onnistua?

Santerin silmät olivat vakavat mutta lempeät, kun hän sanoi:

-Jos jotain tosissaan haluaa, sen voi saada. Kyllä mä tiedän, ettei se olis helppo kuvio ainakaan alkuun, mutta Sofia…sä inhoot sun työtä. Oot aina inhonnu. Sulla ei ole mitään sellaisia siteitä täällä Suomessa, että sun olis pakko jäädä ja mä…mä kirjoitan työkseni. Me voitais viipyä Suomessa vuosittain pitempiäkin aikoja.

-Sä saat sen kuulostamaan niin helpolta, sanoin hiukan katkerasti ja jatkoin:

-Mä en oo mikään seikkailija, enkä mä ole koskaan asunu ulkomailla. Miten sä kuvittelet, että mä sopeutuisin johonki kalifornialaiseen elämäntapaan?

-Sopeuduinhan mäkin, Santeri vastasi jo tiukemmalla äänellä ja jatkoi:

-Ja mä tutustuttaisin sut ensin mun parhaisiin kavereihin. Oikeasti kivoihin ihmisiin, joista sä varmasti tykkäisit. Ei ne kaikki oo kyynärpäätaktiikkaa käyttäviä näyttelijöitä tai laulajia.

-Ja mitä sitten jos meidän suhde loppuu, kun mä oon lähteny sun mukaan? Mulla ei oo töitä, ei mitään, millä selvitä siellä – tai täällä Suomessa. Sitten me ei olla ees ystäviä. Jos me nyt vaan päätetään, että tää on lomaromanssi ja käsitellään tätä järjellä, me…me voidaan päästä tän yli ja jatkaa niinku ennenki.

Puhuin rauhallisesti, mutta vaikka sanoin mitä sanoin, rintaani pakotti ja ahdisti, kun ajattelin Santerin menettämistä. Pelkkä sana lomaromanssi kuvotti minua. Santerin silmissä vilahti varjoja ja hänen suunsa vääntyi hetkeksi tavalla, joka näytti kivuliaalta, mutta hän kokosi itsensä nopeasti ja vastasi:

-Sä oot onnellinen mun kans. Mä nään sen.

Yritin nielaista pesäpallon kokoista möykkyä kurkustani, kiinnitin katseeni Santerin korvan tienoille ja kuiskasin:

-Liian onnellinen. Sellainen ei kestä.

Sitten lisäsin kuuluvammalla vaikkakin vapisevalla äänellä:

-Mieti nyt, mitä sä teet työkses, millaisia naisia sä tapaat, miten sä oot menestyny…ja vertaa kaikkea sitte muhun.

Santerin silmät tummenivat tavalla, jonka olin oppinut tunnistamaan vaaran merkiksi.

-Meidän olosuhteilla tai joillain naisilla ei oo mitään tekemistä tän kanssa. Tässä on kyse siitä, uskallatko sä olla onnellinen vai jänistätkö sä siksi, että sä et voi saada elämältä takuita.

Aloin ärtyä itsekin ja huudahdin puolustautuvasti:

-Helppohan sun on sanoa! Jos mä lähtisin sun matkaan, mä olisin hyvin pian sun rahojen varassa. Siinä on vaan yks esimerkki. En mä oo sellaseen tottunu.

-Tekosyy, Santeri ärähti ankarasti ja jatkoi:

-Mulla olis sulle töitä alle kahdessa viikossa elokuvatuotannoissa vaikka assarin hommissa ja mähän tarjosin mahdollisuutta kirjottaa mun kans. Sä saisit työluvan helposti.

Välillemme laskeutui kireä hiljaisuus, joka soi huoneessa ja jonka kylmyys tuntui hyytävänä kuurana ihollani. Minulla oli pyörryttävän huono olo. Kipu väänsi sisuskalujani ja pääni tuntui olevan räjähtämäisillään. Yhtäkkiä Santeri rykäisi ja sanoi lyhyesti:

-Mulla on yks asia kerrottavana. Mä en oo kertonu sitä aiemmin, koska musta on aina aiemmin tuntunu, että sä et oo halunnu tietää siitä mitään. Mutta jos sillä on vaikutusta sun päätökseen…niin se kannattaa.

Miehen ääni oli tumma ja tuskainen, ja omaa sydäntäni puristi kipeästi.

-Mitä sä tarkotat?, kysyin hiljaa, kun mies ei heti jatkanut.

Vilkaisin Santeria, mutta tällä kertaa mies ei katsonut minua silmiin. Hän nojautui sohvan selkänojaa vasten kasvot tavallista kalpeampina, nosti toisen säärensä poikittain polvensa päälle ja alkoi puhua, suoraan eteensä tuijottaen.

-Tää ei ole mulle mitään hetkellistä hullaantumista. Ei mun puolelta. Mä rakastan sua, Sofia. Oon rakastanu sua siitä asti, kun me oltiin kuustoistavuotiaita. Tai en mä heti tajunnu, kuinka pysyvästä tunteesta oli kyse. Aluksi mä halusin sua niin kuin teini-ikäinen poika nyt haluaa – samalla kun viihdyin sun kans muillaki tavoilla. 18-vuotiaana mä olin jo täysin mennyttä miestä. Muutaman kerran mä yritin päästä lähemmäs varovaisesti, mutta sä työnsit mut aina pois. Mä en tiedä, muistatko sä, mutta joskus mä yritin ottaa sua kädestä kiinni, kun me käveltiin jossain tai…sit oli se glögi-ilta…Aina sä joko säikähdit tai nauroit. Arvaa, miltä musta tuntui kuulla jatkuvasti, kuinka ihanaa oli, että sulla on mun kaltainen ystävä?

Santeri sylkäisi sanan ystävä kuin se olisi ollut kuolettavaa myrkkyä. En saanut sanaa suustani ja Santerin äänen tuska porautui ihoni alle ilkeästi ja terävästi.

-Sitten tuli Riku ja mä menin sekaisin raivosta ja mustasukkaisuudesta. Mä tiesin, mikä sika se jätkä oli, ja sitten lankeat sen lumoihin. Mulla ei ollu enää mitään Hämeenlinnassa, ja kun meidän välit meni poikki, mä päätin nostaa kytkintä ja lähteä niin kauas kuin ikinä mahdollista. Mä yritin unohtaa kaikki nää helvetin vuodet. Mutta kun me alettiin kirjoitella pari vuotta sitten, mä aloin epäillä nopeesti, että mun tunteet ei oo muuttunu piirun vertaa. Mä olin ihan liian koukussa sun viesteihin. Ja kun mä sitten näin sut lentokentällä…no. Sen sä tiedätkin. Mä en oo koskaan halunnu mitään niin paljon kuin sua. En edes silloin kymmenen vuotta sitten. Nyt tää kaikki on mulle vain pahempaa. Tai parempaa. Mä ehdotin sitä friends with benefits -juttua ihan vain siksi, kun mä huomasin, että viimein säkin halusit mua – ainaki fyysisesti. Mä aattelin, että mä otan mitä saan. Sama juttu niiden treffien kanssa. Mulla oli oma lehmä koko ajan ojassa.

Sydämeni tuntui hakkaavan kylkiluitani vasten ja minua huimasi. Santeri rakasti minua. Oli rakastanut kaikki nämä vuodet. Selkärankaani kiertyi lämmin, suloisen lämmin hehku, joka alkoi levitä joka puolelle kehoani. Käteni ojentui itsestään puristamaan Santerin kättä ja kun miehen varautunut ja surullinen katse kohtasi omani, kyyneleet kihosivat silmiini ja nostin hänen kätensä huulilleni.

-Voi Santeri, kuulin sanovani ja liikahdin lähemmäksi.

Kiipesin miehen syliin, puristin hänen päänsä rintaani vasten ja tunnustin hiljaa:

-Mä rakastan sua kans. Niin kauheesti, että mä musta tuntuu, että mä en toimi kunnolla ilman sua. Multa vaan kesti aika kauan tajuta se. Mä luulen, että se on alkanu mullaki jo silloin joskus vuosia sitten, mutta mua on pelottanu…ja pelottaa vieläki se, miten kaikki muuttuis, jos meistä tulis pari.

Santeri oli kiertänyt käsivartensa ympärilleni ja hengitti jonkin aikaa hiljaa rintaani vasten. Sitten kuulin hänen tukahtuneen kysymyksensä.

-Eli mitä mieltä sä oot? Vaikuttaako se jotain sun mielipiteeseen?

Totta kai se vaikutti. Olin onnesta sekava ja olisin halunnut vain unohtua suutelemaan Santeria ja myöntyä kaikkeen, mitä hän ehdotti. Ilkeä pessimisti kuitenkin muistutti minulle, että olimme olleet nyt saman katon alla vain vajaan kuukauden, eikä se vielä kertonut suhteen pysyvyydestä mitään. Kuten tapaus Riku oli hyvin opettanut. Aloitin varovaisesti:

-Totta kai se vaikuttaa. Tietyllä tavalla. Mutta…

-Sofia kiltti älä…

-Mä en vaan voi itelleni mitään. Ehkä se johtuu siitä, mitä Rikun kans kävi tai mun huonosta itsetunnosta, mutta musta tuntuu, että mä en uskalla. Mä en vaan uskalla. Mä pelkään, että jos mä uhraisin kaiken mitä mulla Suomessa on ja sitten menettäisin sut… jos me erottais, mä en toipuis siitä enää koskaan. Että musta tulis pelkkä raunio.

-Kai sä tajuat, että tolla logiikalla sä elät yksin koko elämäs?, Santeri kysyi käheästi rintaani vasten.

Kun en vastannut, mies huokaisi syvään ja kun hän kohotti päänsä, hänen silmissään kiilteli kyyneliä.

-Tätä mä vähän pelkäsin. Siksi mä pakkasin mun laukun jo valmiiksi. Vietetään tää yksi yö vielä yhdessä, mutta sitten mä päästän sut menemään. Mä en pysty tuleen enää takas Hämeenlinnaan. Mä jään tänne lopuksi aikaa.

Jokainen säie ja solu sisälläni vääntyi tuskasta, kun tajusin, että tämä oli tässä. Vielä hetki sitten minulla oli ollut päiviä. Kymmeniä tunteja. Aloin nyyhkyttää holtittomasti. Kolmella päivällä ei koskaan ollut tuntunut olevan niin suurta merkitystä ja sopersin Santerille:

-Älä. Santeri. Anna mun jäädä tänne siks aikaa. Meillä on vielä kolme päivää…ollaan ainaki ne yhdessä…

Santeri nousi sohvalta. Hän nosti minut seisomaan, talutti sänkyyn ja asettui itse lepäämään viereeni. Hän silitti hiuksiani ja poskeani ja sanoi sitten karhealla äänellä:

-Mä en jaksa. Tää aika on tullu koko ajan raskaammaksi ja raskaammaksi, kun sä et oo halunnu puhua ja mä oon melkein arvannu, mitä sä sanot. Mä en jaksa kattoa ja rakastaa sua ja tietää, että sä et koskaan oo mun kans. Mä en jaksa enää elää viestien ja turhien unelmien varassa. Mä haluan perheen ja rakkautta ja ehkä mä vielä joku päivä löydän ne, mutta  on saatava itteni ajattelemaan jotakin muuta kuin sua.

Mitä pitemmälle Santeri puhui, sitä lohduttomammaksi oloni kävi. Tajusin, että mies ei enää jatkaisi sähköpostikirjeenvaihtoammekaan – ainakaan samalla tavalla kuin aikaisemmin – ja että oli tullut aika hyvästellä Santeri. Todella hyvästellä. Sillä tämän yön jälkeen hän ei olisi enää minun. Ei ystäväni eikä rakastajani.

Olin yrittänyt taistella vastaan ja pitää Santerin väkisin itse suunnittelemassani muotissa, mutta nyt ymmärsin, että kun kyseessä oli kaksi ihmistä, yhden ihmisen toiveet tai haluamiset eivät koskaan riittäneet. Ei ollut yksin minun päätettävissäni, mitä Santeri minulle oli. Hän oli halunnut olla minulle kaikkea, mutta kun se ei ollut mahdollista, hän muuttaisisi suhdettamme, halusin tai en. Minä olin työntänyt häntä ystävyysosastolle koko ikäni, mutta nyt oli Santerin vuoro työntää. Ja hän työntäisi minut pois kokonaan. Elämästään, mielestään ja sydämestään.

Kyyneleet valuivat silmistäni, kun painauduin Santeria vasten ja nyyhkäisin itkuisella, vavahtelevalla äänellä:

-Mä rakastan sua. Rakasta mua vielä tänä yönä.

Kommentit (0)