YSTÄVÄ 11

Hiivin hotellihuoneesta Santerin vielä nukkuessa. Kello ei ollut vielä seitsemääkään, mutta en voinut sietää ajatusta kohteliaasta aamupalasta tai jäykistä, muodollisista hyvästeistä. Olimme harrastaneet seksiä koko yön hellästi ja rajusti ja minusta oli tuntunut, että kehollani sain ilmaistua kaiken sen, mitä oli niin vaikea sanoittaa. Minä olin vaatinut, antautunut, sulautunut, vastannut jokaiseen Santerin liikkeeseen ja kosketukseen. Olin yrittänyt viestiä hänelle kaiken, mitä syvällä sisimmässäni tunsin.

Matka Hämeenlinnaan oli ahdistavan ankea ja availin pienen kassini vetoketjua aika ajoin vain hypistelläkseni vaaleanpunaisen mekkoni kangasta. Pakenin edellisillan muistoihin ja intohimoisiin hetkiin, sitten taaksepäin – ihaniin päiviin täynnä aurinkoa, naurua, läheisyyttä ja onnea. Juna oli tuskin kulkenut viittätoista minuuttia, kun aloin itkeä.

Huomasin ihmisten silmäilevän minua varovaisesti tai vaivaantuneesti ja yritin kääntyä kohti ikkunaa saadakseni yksityisyyttä. Mikään ei kuitenkaan pitänyt nyyhkytyksiä sisälläni ja tunsin hartioideni hytkyvän, kun painauduin junanpenkkiä vasten ja yritin toisella kädelläni löytää käsilaukusta hautajaisista jäänyttä nenäliinaa.

Iltapäivällä Kerttu ja äiti yrittivät soittaa, mutten vastannut kummallekaan. Yritin löytää Netflixistä katsomista ja siivota, mutta kaikki, aivan kaikki, muistutti minua Santerista. Lopulta luovutin ja kömmin vain sänkyyn. Seuraava päivä oli samanlainen. Katsoin kalenterista, että työt alkaisivat parin päivän päästä. Vastenmielisyys leimahti sisälläni ja mieleeni hiipi, kuten niin monta kertaa viimeisinä 48 tuntina, että minun ei olisi ollut pakko mennä. Minulla olisi ollut vaihtoehto.

Palasin kuitenkin töihin kuten ennenkin. Se oli päivä Santerin Suomesta lähdön jälkeen. Olin seurannut kellon liikettä miehen matkustuspäivänä ja laskenut mielessäni, milloin hän suurin piirtein oli tilannut taksin kentälle, milloin hän oli saapunut turvatarkastukseen ja milloin hän oli noussut koneeseen. Olin itkenyt niin, että toimistoon palatessa naamani oli punaisia laikkuja täynnä ja silmäni turvoksissa ja punaiset.

En halunnut puhua kenellekään, jos ei ollut pakko, enkä vastannut muihin kuin työpuheluihin. Kuittasin tekstiviesteillä, että olin muka ”ok” ja että soittaisin myöhemmin. Lopulta, kun viikko oli kulunut, enkä ollut vastannut Kertullekaan muuten kuin tekstiviesteillä, ystäväni tunkeutui luokseni. Suostuin keittämään kahvit ja yritin lörpötellä kevyesti ja iloisesti. Kuulin itsekin, että kevyen ja iloisen sijasta kuulostin lähinnä maaniselta harakalta. Kerttua ei tietenkään hämätty.

-Sä oot itkeny.

Se riitti repimään seitinohuen teeskentelyn verhon rikki ja kaikki pakotettu pirteys katosi kuin tuhka tuuleen. Käännyin nopeasti kahvinkeittimeen päin pää painuksissa. Yritin nieleskellä kitkerää ja kovaa möykkyä kurkustani ja kyyneleet pistelivät silmissäni.

-En mä…

-Älä viitti väittää, että sä oot nukkunu huonosti tai jotain muuta paskaa. Sun naama on ihan turvoksissa. Ja sä vastaat aina normaalisti puhelimeen, mutta kun Santeri tuli…ensin mä olin onnellinen sun puolesta, mutta nyt – mitä teille tapahtu?

Tunnustin koko surkean tarinan vuolaasti kyynelehtien keittiön pöydän ääressä. Mitä pitemmälle etenin, sitä hölmistyneemmäksi Kertun ilme kävi.

-Eli sä rakastat sitä ja se on rakastanu sua koko ikänsä ja se haluaa olla sun kans koko elämänsä ja sä vaan….sä vaan jumalauta…sä helvetti PILAAT kaiken joillain käsittämättömillä selityksillä, jotka ei käy mun järkeen mitenkään!

Auoin suutani avuttomasti, nikottelin ja yritin selittää:

-Mä en halua, että jos meillä menee poikki…että musta tulee joku ihmisraunio…mä en kestäis sitä…

Kerttu nosti nenäänsä, katsoi minua nenänvarttaan pitkin ja osoitti minua dramaattisesti etusormellaan.

-Anteeks nyt vaan, mutta sieltähän se sana tuli. Mikään ei kuvaa sua nyt paremmin. Ihmisraunio. Siltä sä kuule nyt näytät ja kuulostat. Ilman että sä ees yritit Santerin kans.

-Mutta tää menee ohi…, yritin vaisusti, mutta Kerttu huitaisi ilmaa kädellään niin että melkein kuulin sivalluksen äänen ilmassa ja mitätöi sanani eleellään.

-Nyt sä teet näin. Jos sä et halua olla lopun elämäs ihmisraunio, sä alat pakata ja juokset kiltisti Santerin perään. Se teki sut onnelliseksi nuorempana ja vielä onnellisemmaksi nyt aikuisena, etkä sä oo sitä tyyppiä, joka löytää helposti rakkauksia rakkauksien perään. Riku loukkas sua, mutta sun pitää päästä siitä jo yli ja lakata pelkäämästä mitä mahdollisesti tapahtuu. Kylhän se varmaan kompromisseja vaatii, mutta niin vaatii kaikki muutkin suhteet. Mä uskon, että teillä on oikeesti mahdollisuus onnistua. Enkä mä ikinä usko, että Santeri loukkais sua tahallaan.  Ja jos jotain sattuu, sä oot aidosti onnellinen ainakin sen aikaa kuin oot. Tällä tavalla (Kerttu pyöritteli sormeaan minua kohti) sä menetät vaan kaiken. Ihan kaiken. Saatanan pelkuri.

-Hei!, huudahdin loukkaantuneena.

Väittelimme aiheesta jonkin aikaa, mutta lopulta sanoin Kertulle meneväni nukkumaan, vaikka kello näytti vasta kahdeksaa. Nukuin levottomasti ja kun heräsin, aloin pohtia ensimmäistä kertaa tosissani, mitä sellainen elämänmuutos, jota Santeri oli minulta pyytänyt, merkitsisi. En ollut koko sinä aikana, kun Santeri oli ollut luonani, keskustellut kenenkään kanssa siitä, miltä minusta tuntui miehen lähellä, mitä välillämme oli tapahtunut, mitä Santeri oli sanonut ja tehnyt ja nyt minusta alkoi tuntua, että keskustelu Kertun kanssa oli kirkastanut ajatuksiani. Minusta alkoi tuntua, että olin saattanut tehdä virheen. Jättimäisen munauksen, itse asiassa.

Totta, menettäisin turvallisen arkeni, mutta minkä arvoista nykyinen arkeni oli? Olin ollut pitkään töissä palkanlaskennassa ja inhonnut joka minuuttia. Jos suhteemme ei jostain syystä toimisi, pääsisin helposti takaisin vastaavaan paikkaan, jos haluaisin.Olin ollut pitkään yksin ja yksinäinen ja kärsinyt siitä. Minulla ei ollut edes lemmikkejä, vaikka olin aina toivonut perhettä. Nyt en osannut kuvitellakaan, että perustaisin perhettä kenenkään muun kanssa kuin Santerin. Pelkäsin yhdysvaltalaista kulttuuria, mutta uskoin, että Santeri osaisi tarjota minulle pehmeän laskun siihenkin ongelmaan – olihan hän itsekin ollut sisäänpäin kääntynyt ja ujo.  Ja jos voisimme käydä Suomessa kohtuullisen usein…en menettäisi kotimaatanikaan.

Kurottauduin peiton alta kohti läppäriäni ja tarkistin sähköpostini. Santerilta ei ollut tullut muuta viestiä hänen lähtönsä jälkeen kuin että hän oli saapunut Los Angelesiin ajallaan. Viesti ei sisältänyt mitään muuta tietoa ja lopussa oli pelkkä Santeri. Aina kun luin lyhyen tekstin, minusta tuntui kuin olisin saanut iskun palleaani.

Päätin miettiä asiaa vielä pari päivää. Sitä ennen voisin kuitenkin googlailla lentolippuja. Seuraavana päivänä luin taas Santerin lyhyen, kohteliaan viestin jo ennen töihinlähtöä ja aloitin pillitysurakkani heti kello 7:30. Töiden jälkeen annoin periksi ja laitoin miehelle tunnustelevan viestin sähköpostiin.

Hei,

toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Olisin halunnut keskustella siitä käsikirjoituksesta ja ehkä muustakin. Voinko soittaa sinulle joku päivä?

Rakkain terveisin 

Sofia

Käteni häilyi hetken sanan ”rakkain” kohdalla, mutta lopulta jätin sen siihen. Alkoi odotusoperaatio, jonka aikana tarkistin sähköpostini satoja kertoja päivässä, vaikka viestit ilmaantuivat kännykkäni näytölle ihan ilman tarkistamista. Sydämeni hakkasi jokaisen kilahduksen kuullessani ilmoittipa puhelin sitten viestistä tai liian vähästä virrasta. Olin väsynyt, täysin keskittymiskyvytön ja niin maassa, että sain itseni tuskin suihkuun. Kun kaksi päivää oli kulunut, eikä Santeri edelleenkään ollut vastannut, soitin Tainalle.

-Kyllä mä puhuin sen kanssa pari päivää sitten. Sillä on vielä vähän lomaa ja se oli menossa johonkin reissulle, Taina tuumi.

Yritin kuulostaa vakuuttavalta, kun sanoin vain tarkistaneeni, että kaikki on hyvin. Seuraavaksi keräsin rohkeutta, jotta uskaltaisin soittaa Santerille. Siihen meni päivä ja yritin ensimmäisen kerran heti aamulla, kun Losissa oli ilta. Yritin koko seuraavan päivän, mutta joko miehen puhelin oli äänettömällä tai hän ei vastannut tahallaan. Epäilin jälkimmäistä. Oloni alkoi olla nöyryytetty ja pelästynyt.

Eikö Santeri sittenkään ollut halunnut kuin hetken hupia? Oliko hän tajunnut asian Jenkeissä ja huokaissut helpotuksesta? Mutta ei kai hän siinä tapauksessa sentään olisi kertonut rakastavansa minua? Kun miehestä ei kuulunut seuraavanakaan päivänä, aloin toimia ilman, että tein mitään tietoista päätöstä. Päässäni hakkasi vain epätoivo ja ennen kuin olin tajunnutkaan, olin varannut lennon Los Angelesiin seuraavalle päivälle. Minulla oli osoite ja tarpeeksi rahaa maksaa hotellihuone muutamaksi päiväksi.

Kun saavuin lentokentälle, oloni oli epätodellinen. Olin heitellyt matkalaukkuun sitä sun tätä: en edes muistanut mitä. Join muutaman lasillisen viiniä matkalla ja vähän väliä minusta tuntui, että minun olisi pitänyt jäädä Suomeen. Jos Santeri ei edes vastannut puheluihini, mitä hyvää tästä saattaisi seurata?

Heti kun laskeuduin Kalifornian aurinkoon, yritin taas soittaa, tuloksetta. Hyppäsin taksiin ja annoin miehen osoitteen taksikuskille. En edes nähnyt ympäristöäni, ennen kuin päädyin uudehkon kerrostalon eteen, jota ympäröi vehreä pieni puisto. Tiedustelin vahtimestarilta, oliko Santeri kotona. Tummaihoinen mies silmäili minua epäluuloisena, mutta nyökkäsi sitten ja soitti miehen asuntoon.

-Herra Aittamäki tulee alas, vahtimestari kuittasi minulle lyhyesti ja viittasi minua istumaan aulassa olevalle sohvalle.

Istuuduin sohvalle ja yhtäkkiä koko vartaloni alkoi täristä. Käteni vispasivat sylissäni, sääreni vapisivat niin että jouduin puskemaan kenkäni tiukasti lattiaan ja jouduin puremaan hampaitani yhteen. Kului käsittämättömän pitkä aika ja aloin jo epäillä, että olin kuvitellut keskusteluni vahtimestarin kanssa. Sitten kuulin hissin kilahtavan ja katseeni ampaisi sen suuntaan.

Santeri asteli hitaasti hissistä aulaan jumalaisen seksikkäänä vaaleansinisessä t-paidassa ja farkuissa. Nousin seisomaan ja siloittelin hermostuneesti valkoista paitaani ja farkkujani, jotka eivät tarvinneet minkäänlaista siloittelua.

-Sofia.

Santerin ääni kuulosti varovaiselta ja vaikka hänen silmänsä lukittuivat omiini, hänen katseensa oli epäluuloinen.

-Mitä sä täällä teet?

-Sä et vastannu mun viesteihin etkä puheluihin, kuulin sanovani tukahtuneella äänellä.

Puristin käsiäni tiukasti yhteen ja polveni tuntuivat niin pehmeiltä, että pelkäsin vajoavani lattialle. Santeri tuli lähemmäs, ja epävarmassa ja pelokkaassa mielentilassani minusta tuntui, että edessäni kohosi korkea torni. Silmäni olisivat halunneet karata kaikkialle ja herkutella miehen vartalon jokaisella yksityiskohdalla, mutta pidin katseeni hänen harmaana hohtavassa katseessaan, joka jostain syystä tuntui sekä kutsuvalta että torjuvalta. Kun hän puhui, vaakakuppi tuntui painuvan jälkimmäisen puolelle.

-Mä en jaksanu puhua mistään käsikirjoituksesta. Mä ajelin Napa Valleyhin, maistelin viinejä ja kelasin asioita. Mä aattelin, että sä vaan halusit…emmä tiedä. Jutella mulle ystävänä. Mähän sanoin, että mä en enää jaksa sitä kuviota.

Nielaisin ja yritin rauhoittaa sydämeni yhä kiihtyvää tykytystä rinnassani. Astahdin vuorostani eteenpäin irrottamatta katsettani Santerista ja sanoin:

-Mä oon miettiny asioita. Ja kun sä et enää vastannu mulle ees viesteihin, mä tajusin jotain tosi tärkeää.

-Ja mitähän se on?, Santeri kysyi ja hänen harmaat silmänsä alkoivat kimaltaa sillä tietyllä tavalla, jota rakastin yli kaiken.

Kiedoin vapisevat käsivarteni puuskaan ja kysyin:

-Saanko mä sanoa sen sun asunnossa? Tää tuntuu vähän…epämukavalta ympäristöltä.

-Sä oot ansainnu vähän epämukavuutta. Anna palaa.

Painoin pääni ja sanoin niin hiljaa, että epäilin, kuuliko Santeri edes:

-Mä olin väärässä.

-Mä en oo varma, kuulinko mä oikein. Puhu kovempaa, Santeri vaati lujalla äänellä.

-Mä olin väärässä, toistin vähän kovempaa.

-Mitä se tarkoittaa?, Santeri kysyi tiukasti.

-Mä yritin varmistaa, että muhun ei sattuis, mutta mikään ei oo koskaan sattunu muhun niin paljon kuin…

Aloin nieleskellä, kun itku alkoi puskea kurkustani ulos ja räpyttelin silmiäni raivokkaasti. Yritin keskittyä ja lopulta puuskahdin:

-Mulla on niin ikävä sua. Mä näen sut kaikkialla. Siitä lähtien kun mä lähdin siitä hotellista, musta on tuntunu siltä kuin mä olisin jotenki raajarikko. Kuin osa musta olis poissa.

Santeri astahti lähemmäs, melkein kiinni minuun ja hänen kätensä silitti poskeani, mutten uskaltanut nostaa päätäni nyt kun vauhtiin olin päässyt.

-Mä…mä haluan…jos sä siis vielä haluat…Mä haluan yrittää sitä, mitä sä ehdotit. Että oltais yhdessä.

Yhtäkkiä Santeri onki toisen käteni rinnaltani ja puristi sen käteeni. Hän ei tehnyt mitään muuta, alkoi vain ohjata minua kohti hissiä ja vei minut sitten sisään. Vilkuilin Santeria, kun hissi lähti liikkeelle. Miehen vaaleat kulmat olivat kurtussa, harmaat silmät salamoivat ja hänen otteensa kädestäni oli niin tiukka, että siihen miltei sattui. Seisoimme muutaman kerroksen matkan käsi kädessä ja kun pääsimme Santerin asunnon ovelle, olin pyörtymäisilläni jännityksestä.

Mies avasi oven, työnsi minut edellään sisään ja sitten olin hänen sylissään. Sillä sekunnilla vartaloni tuntui alkavan taas hengittää. Santerin suu painui ensimmäiseksi kaulalleni. Hän puraisi minua niin rankaisevasti, että parahdin sekä kivusta että yhtä aikaa vartaloni lävitse syöksyvästä nautinnosta. Miehen suu painautui huulilleni kovana, vaativana ja vihaisena. Minä voihkin pieniä onnellisia äännähdyksiä hänen suuhunsa. Hänen kätensä liukuivat pitkin kylkiäni, mutta hetken päästä tunsin niiden siirtyvän paidan napeille. Kuulin repeytyvän kankaan risahduksen, kun Santeri repäisi paitani auki niin, että osa napeista lenteli villisti ilmaan.

En ehtinyt hahmottaa huoneistoa lainkaan siinä raa’an mielihyvän usvassa, kun Santeri töni minut makuuhuoneeseen. Hän puristi minua syliinsä takaapäin ja riisui kärsineen paitaparkani, sitten muutkin vaatekappaleet ja siveli samalla paljasta ihoani kaikkialta niin että minusta tuntui kuin sisälleni olisi syttynyt raivoava rovio. Mies siirsi hiuksiani, että sai niskani esiin ja alkoi näykkiä herkkää ihoa. Hänen kätensä kupertui jo hirvittävän kiihottuneelle rinnalleni ja toinen siveli vatsaani. Minä huokailin ja vääntelehdin miehen sylissä.

-Sä et viittiny ees hyvästejä jättää, Santeri murisi niskaani vasten.

Hieroin takamustani Santerin housunetumusta vasten, jonka alla tuntui kivikova harjanne ja vinkaisin:

-Se olis tuntunu musta niin pahalta…

-Ja mustako tuntui hyvältä herätä yksin ilman mitään viestiä?, mies ärisi ja pyöräytti minut ympäri nähdäkseen ilmeeni.

Mieleni teki väistää Santerin katsetta, mutta nostin kaikesta huolimatta silmäni harmaisiin silmiin, jotka näyttivät sekä vihaisilta että himon sumentamilta.

-En mä aatellu muuta kuin että…mä en kestäis mitään kohteliaita hyvästejä.

Santerin käsi hiipi toiselle pakaralleni. Hän puristi sitä kovaa ja painoi minua tiukasti itseään vasten. Huokaisin tahattomasti ihanasti sisälläni kuplivasta himosta. Santeri kuljetti toista kättään selälläni ja pujotti sormensa sitten hiuksiini. Miehen silmät siristyivät ja hän puhui karhealla äänellä.

-Mä olin just yrittäny kaikkeni, kertonu kaiken  ja sä tyrmäsit mut huonoilla selityksillä. Sä näytit kärsivän, mutta mä en voinu olla ajattelematta, että sä et lopulta vaan tuntenu samalla tavalla. Kun sä et antanu meille mitään mahdollisuutta. Silti mä odotin edes jonkinlaisia hyvästejä.

Pakotin itseni ajattelemaan, vaikka se oli todella vaikeaa alastomana, Santeria vasten painautuneena.

-Anteeksi, henkäisin ja yritin jatkaa:

-Anteeksi Santeri, mä en osannu ajatella…mmmhhhh….

Santerin käsi oli pujahtanut pakaravakooni ja hän tunnusteli sitä ja paljastavan, tuskallisen märkää jalkoväliäni takaapäin, samalla kun hän kumartui imaisemaan rinnankärkeni suuhunsa. Mies kuljetti minua taaksepäin, kunnes säärteni takaosa tapasi vuoteen reunan. Silloin hän tönäisi minut selälleni vuoteeseen.

-Näytä mulle sun innokas, vuotava pikku pillu. Ja pyydä sitten anteeksi. Kunnolla, mies murahti.

Vaikka tiesin jo, miten kiihottavan rumia Santeri saattoi puhua minulle seksin aikana, oloni oli epätodellinen. Erityisesti nyt, kun minut oli tempaistu niin äkkiä surkeudestani ja jännittyneisyydestäni keskelle kiihkeää seksileikkiä. Mies oli kuitenkin saanut minut jo niin kiimaiseksi, ettei minulla aikomustakaan yrittää keskustella sivistyneesti ja selittää tekojani. Sille olisi aikaa myöhemminkin. Ehkä.

Työnnälsin itseäni taaksepäin vuoteella ja avasin reiteni aivan ammolleen. Santerin silmät leimusivat kiihkosta ja hän sanoi:

-Hiero ittees.

Ujutin pari sormea klitorikselleni ja tuijotin miestä kasvoihin koko vartalo tiukkana ja odottavana. Inahdin ääneen, kun hieroin kiihottunutta, paisunutta nuppuani ja kuiskasin:

-Anteeksi. Mä olin idiootti.

Santerin silmät kiertelivät vartalollani ja hän mumisi:

-Totta. Mutta tosi haluttava idiootti.

-Tuu sänkyyn mun kans, pyysin käheällä äänellä.

Santeri puisti päätään.

-Sulla on katumusharjoitus kesken.

Mietin mitä sanoa tai tehdä tällaisessa tilanteessa. Tähän tuskin oli itseapukirjoja ja vaikka olisikin, minulla ei niitä nyt ollut käsillä.

-Mä rakastan sua, sanoin vapisevalla äänellä.

Santerin silmät kapenivat.

-Silti sä jätit mut, hän vastasi matalalla, silkkisellä äänellä.

Jatkoin itseni hyväilyä ja sivelin toisella kädellä vatsaani. Ääneni oli tumma ja himosta paksu, kun vastasin hitaasti:

-Siksi…että mua pelotti. Mä aattelin, että mä rakastan sua liikaa. Mä oon pahoillani.

Kun pääsin alkuun, tunnustukset lipuivat kieleltäni helposti, vaikka vartaloni piina kasvoi kasvamistaan.

-Mä en voi elää ilman sua. Mun vartalo tarttee sua…kaiken aikaa… tarvin sua.

Kaarsin selkääni ja nuolaisin huuliani. Santerin silmät välähtivät.

-Kukaan muu ei saa mua tuntemaan näin, sopersin lopulta epävakaasti ja liu’utin toista kättäni paisuneilla rinnoillani, kun toinen työskenteli jalkovälissä.

Suljin silmäni miltei kiinni ja tarkkailin Santeria samalla, kun nautinnollinen paine alkoi kasvaa jalkovälissäni. Reisiäni ja vatsaani pitkin sinkoili herkullisia säkeneitä ja hengitykseni alkoi kulkea epätasaisena.

-Kutsutko sä mua vielä ystäväksi?, Santeri kysyi kireällä äänellä.

-En, minä melkein nyyhkäisin ja tunsin, kuinka ihoni alla alkoi juosta orgasmia ennakoivia väreitä.

-Lopeta, Santeri äkkiä komensi ja veti t-paidan päänsä ylitse.

Nostin käteni välittömästi pois ja katsoin veri kohisten korvissa, kun Santeri riisui farkkunsa ja alushousunsa ja kiipesi päälleni. Hän kumartui suutelemaan minua, mutta tällä kertaa suudelma ei ollut enää vihainen – vain räjähtävän intohimoinen. Santeri siveli toisella kädellään jalkoväliäni ja kun hän tunsi, kuinka nesteet olivat puskeneet reisilleni ja vuodevaatteille asti, hän kuiskasi suutani vasten:

-Tähän ei oo kuin yks lääke.

Miehen sormi pumppasi kevyesti pillunaukkoani ja minä voihkaisin kimeästi. Tukistin nyrkillisen vaalean vaaleita hiuksia käteeni ja tarrasin Santerin toiseen olkapäähän. Hän otti toisen rinnankärkeni suuhunsa ja kieritteli kieltään sen ympäri samalla kun hänen kätensä jatkoi siitä, mihin itse olin jäänyt.

-Voi luoja…Santeri mä…multa tulee ihan…

-Odota, mies mutisi.

Tunsin raudankovan kullin painuvan pillunaukkoani vasten, ja kun mies ei heti työntynyt sisään, luulin tulevani hulluksi.

-Santeri kiltti, mun täytyy…pakko saada…, huohotin avuttomasti ja tuijotin miehen himosta vääristyneitä kasvoja.

-Et sä vielä vähän aikaa sitten ollu samaa mieltä, mies sähähti ja kuiskasi korvaani:

-Sä olit sitä mieltä, että sä voit hyvin elää ilman tätä.

Työnsin jalkoväliäni tiukemmin miehen elintä vasten ja voihkaisin:

-Mähän…mähän sanoin, että mä olin väärässä. Niin väärässä.

Tunsin, kuinka Santerin kulli tunkeutui hitaasti sisääni ja puristin silmäni umpeen. Mikään maailmassa ei tuntunut niin hyvältä. Tarrauduin mieheen kuin pelastusrenkaaseen ja tunsin olevani loputtoman pitkältä tuntuneen ajan jälkeen taas kokonainen.

-Kato mua, Santeri vaati ja avasin silmäni, vaikka minusta tuntui, etten kykenisi näkemään kaikilta sisälläni räjähteleviltä ilotulituksilta.

Santerin silmät olivat yhtä sumeat kuin epäilin omieni olevan. Mies vetäytyi minusta ja työnsi kalunsa sisään rajummin, niin että ähkäisin hekumallisesta mielihyvästä. Suudelman ja alun leikin jälkeen olin odottanut rajua seksiä, mutta Santeri alkoikin keinuttaa minua allaan uskomattoman hellästi.

-Mun pieni rakas, hän kuiskasi ja vaihteeksi onnen kyyneleet alkoivat puskea silmistäni.

Kiersin sääreni ja käsivarteni Santerin ympärille ja sisälläni hakannut tarve alkoi nopeasti täyttää minut ääriäni myöten. Selkääni pitkin juoksi kuumina sihahtelevia iskuja ja pilluni oli niin täydellisen turvonnut ja valmis, että se sykähteli taukoamatta, yhä voimakkaammin ja voimakkaammin. Pimeys alkoi niellä minua ja tunsin vain, kuinka orgasmi odotti aivan lähellä, aivan ulottuvillani.

Sitten se tuli. Jalkoväliini tuntui iskevän väkivaltainen salama, joka murskasi koko kehoni. Huusin ääneen ja kouristus kouristuksen jälkeen lypsi Santeria sisääni täydellä voimalla. Nautinto syöksyi pitkin suoniani kehooni ja kun Santeri alkoi naida minua kovempaa, orgasmini tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Mies laukesi pian minun jälkeeni ja makasimme huohottavana, raukeana raajojen sekamelskana sängyllä pitkän aikaa. Lopulta Santeri kierähti päältäni selälleen ja veti minut kainaloonsa. Lepuutin päätäni hänen rinnallaan ja kuljetin sormenpäitäni hänen vatsallaan.

-Mä oon ollu niin onneton. Ja helvetin vihainen. Sulle ja itelleni.

Nostin sääreni Santerin reiden päälle ja painauduin vielä tiukemmin häntä vasten.

-Mä huomasin.

-Onneksi sä tulit järkiis ajoissa, sillä mä olisin saattanu menettää oman järkeni ja kidnapata sut, halusit sä tai et.

Nauroin hiljaa ja suutelin Santerin rintaa.

-Onneksi mä tulin järkiini, eikä sun tarvinnu ruveta lainsuojattomaksi. Vaikka mä kyllä pidän siitä, kun luolamies sussa ottaa vallan…

Pyörittelin sormeani kiharaisissa rintakarvoissa ja annoin ääneni haipua.

-Käytitkö sä sanaa ”pitää”?, Santeri kysyi laiskan uhkaavasti.

Hymy nyki huuliani ja kysyin:

-Mitä mun olis pitäny sanoa?

-”Pitää” kuuluu samaan kategoriaan kuin ”mukava”ja ”kiva”.

-Sä oot kauhea sanarasisti niin laajasti lukeeneeksi ihmiseksi.

Mies kieräytti minut vatsalleni ja painautui raskaana päälleni niin että haukoin henkeäni. Hän nykäisi minua hiuksista ja näykkäisi korvalehteäni ennen kuin sanoi:

-Mun pitää mitä ilmeisimmin pistää paremmaksi.

Tunteja myöhemmin olimme edelleen sängyssä, minä olin tunnustanut rakastavani Santerin luolamiesotteita ja söimme vuoteessa täytettyjä sämpylöitä. Aloimme suunnitella tulevaisuutta , mutta se ei vaatinut paljon. Laitoin työpaikalleni ilmoituksen irtisanoutumisestani (se tuntui hyvin tyydyttävältä) ja vastasin Santerin ehdotuksiin, jotka hän oli jo minulle tehnyt Suomessa, lähinnä ”kyllä”.

Alkuaikoina olin kauhuissani mutta myös riemuissani, mutta mitä pitemmälle aika kului, sitä pienemmäksi kauhun tunne haipui, kunnes katosi kokonaan. Rakastin Santeria ja se auttoi kaiken muun ylitse: muuton, alun työttömyyden, kulttuurisokin, äidin ja isän ihmetyksen.

Livahdimme naimisiin Hattulan keskiaikaisessa kirkossa, sillä Santerin ja Danin kirjoittama ja minun konsultointiin perustuva elokuva kahdesta ystävyksesta oli jättimenestys ja julkisuus yritti tarttua meihin, vaikka kuinka juoksimme pakoon. Ennen olisin ahdistunut sellaisesta niin, etten olisi pystynyt nukkumaan, mutta nyt minulla oli rinnallani ystävä (jota en tosin koskaan enää kutsunut ystäväkseni), joka oli myös rakastajani ja mieheni. Enempää en tarvinnut. Vain Santerin ja hänen sylinsä, joka oli minulle avoinna jokaikinen päivä, koko lopun elämäni.

Kommentit (0)