Ladataan...
Fanni ja Kaneli

Mikään ei voita muutamasta yksinkertaisesta ja hyvästä raaka-aineesta tehtyjä hampurilaisia. Kokeile sinihomejuuston ja yrtti-sinappikastikkeen yhdistelmää huolella valmistettujen pihvien kaverina. Grillatut maustekurkkuvartaat ovat tämän rennon aterian yllättävä lisuke. Hauskaa viikonloppua!

Täydelliset hampurilaiset (6 annosta)

- 750 g sika-nautajauhelihaa
- suolaa & mustapippuria
- 1-2 kesäsipulia
- sinihomejuustoa
- reilusti tuoretta rucolaa
- 6 kokojyväsämpylää

Kastike

- 2 dl creme fraichea
- 1 tl dijonsinappia
- puristus sitruunanmehua
- tuoreita hienonnettuja yrttejä (esim. oreganoa)
- 1 tl sokeria
- suolaa & mustapippuria

Grillatut maustekurkut

- 4 maustekurkkua
- varrastikkuja

Aloita valmistamalla kastike. Sekoita ainekset tasaiseksi kastikkeeksi. Nosta jääkaappiin maustumaan.

Taputtele jauhelihasta kevyesti 6 pihviä (parin sentin paksuisia). Jauhelihaa ei kannata vaivata liikaa, jotta pihveistä tulee mureita. Paina pihvin keskelle pieni kuoppa, sillä keskikohta paksunee paistaessa. Mausta pihvit molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. Paista kuumassa grillissä tai pannulla 5 minuuttia puoleltaan.

Anna pihvien levätä folion alla sillä aikaa kun grillaat sämpylät ja maustekurkut. Paahda halkaistut sämpylät molemmilta puolilta kunnes pinta on mukavan rapea. Leikkaa maustekurkut pituussuunnassa neljään osaan ja työnnä varrastikkuihin. Paista kurkkuja pari minuuttia molemmin puolin.

Nostele sämpylöiden väliin pihvit, sipulirenkaita, sinihomejuustoviipaleita, kastiketta ja rucolaa. Tarjoile maustekurkkuvartaiden kanssa.