Ladataan...
Fitness Führer

Ei, ei sellaisella radalla vaikka pitkät vapaat onkin. Vaan Gymin pääsiäisradalla, joka oli perheellistä ilahduttavasti tarkoitettu 0-99 vuotiaille.

Gymi on pääasiassa lapsille ja nuorille suunnattu kuntoklubi, mutta aikuisetkin pääsevät treenaamaan esimerkisi tankotanssijoiden suosimille Power Pole -tunneille. Pääsiäsradalla pääsivät sekä lapset että aikuiset hyppimään, kiipeilemään ja temppuilemaan omaan tahtiin. Joka meillä oli tällainen:

Aina kun jossain on puolapuut, on pakko tehdä turmariipunta, ala-asteen liikuntatuntien kauhu. En tiedä miksi se pelotti silloin niin kauheasti?

Tein siihen aavistuksen verran iguanaa, näköjään tosi vähäksi jäi.

Sitten piti kokeilla boksihyppyä, kun kerran oli sopivia tasoja tarjolla. Bonusta tietysti oli, että "boksit" olivat pehmeitä. Miten se voikin olla niin kuumottavaa pelkästään uskaltaa hypätä?

Tämä on itseasiassa otos siitä, kun lähti vähän alta tuo "boksi", mutta pääsin sinne kyllä ihan oikeastikin!

Tuossa oli korkeutta 70 cm (minulla on aina mittanauha mukana, kätevä emäntä kun olen), ja olin aika yllättynyt, että pääsin sinne. Eka yritys ikuna nimittäin hypätä minnekään ylös, aikuisena ainakaan. Seuraava korkeus oli 85, mitä en uskaltanut edes yrittää. Puoliso hyppäsi sinne ihan kevyesti. Ja niin hyppäsi muuallekin:

Vähän yllätyin tästä vedosta. Itse en uskaltanut kokeilla!

Volttien hyppimisen sijaan siirryin hiukan helpompiin hommiin. Tai niin luulin.

Tasapainolauta oli helkutin haastava. Mitenköhän se unelmani surffauksesta - tai edes SUPpailusta....

Haluaisin tuollaisen tasapainolaudan kotiinkin, niin hienosti se otti vatsalihaksiin! Voisikohan sellaisen rakentaa pilatesrullasta ja ööö...vanerinpalasta?

Pallerot tietysti koohottivat minkä ehtivät. Osaavat niin hienoja temppuja, olen jäänyt toiseksi jo aikaa sitten. Suunnilleen siinä vaiheessa kun lapset oppivat kävelemään...

Pallero tekee linnunpesän. Mutsi ei osaa edes kuvata.

Mitä lapset edellä, sitä äiti perässä. Aarrgh.

Voi hyvä ihme että on jäykkä eukko. Onkohan peli jo menetetty selän osalta, vai voiko sitä vielä tässä iässä saada taipumaan?

Kyllä oli hauskaa! Ja tuommoiset renkaat meni hankintalistalle samantien. Täytyy kaivaa, että mistä moiset saa.

***

We spent saturday playing around in Gymi.

Ladataan...
Fitness Führer

Tai oikeastaan puhun mieluummin painonhanllintavinkistä, mutta tuo rimmasi kivemmin. Paljastan teille huipun jipponi, jolla: Lopetat syöpöttelyn! Kulutat kaloreita samalla kun tuijotat tosi-TV:tä! Laihdut (ehkä)! Pysyt mitoissasi! Mikä on tämä mystinen salaisuus?

Virkkaus.

Ai miten niin? Monestakin syystä. Tiedäthän, kuinka telkkaria töllötellessä tekee mieli napostaa jotakin? Jos käsissä on virkkuutyö, ei voi syödä samaan aikaan. Oikein kiehtovan kuvion kanssa ei malta edes irrottaa käsiä heittääkseen karamellin suuhun. Ja koska kädet - ja aivot - työskentelevät koko ajan, kaloreita palaa! No okei, ei ehkä hirveästi, mutta enemmän kuin ainoastaan katsoessasi, kuinka jonkun rakkaasta on tullut pullukka.

Saatat myös laihtua, edeltävistä syistä. Riippuen siitä, millä tavalla motivoidut, voit laihtua myös silloin, jos valitset virkattavaksesi vaatteen vähän liian pienessä koossa. (En takaa mitään.) Kivasti motivaatiota voi saada myös siitä, että pienemmässä koossa virkattavaan kolttuun tai vastaavaan menee paljon vähemmän aikaa, vaivaa ja lankaa kuin suuremmassa koossa askaroitavaan. Silkkaa kaiken säästöä!

Seuraavaksi teen tämän, ja jo on taas syytä pysyä koossa 36/38. Ohje löytyy Moda-lehdestä 2/2013.

Ja tietystikin: koska olet käyttänyt noin tsiljardi tuntia virkataksesi esimerkiksi hameen, raahannut langat, koukun ja ohjeet mukaasi töihin, bussiin, rannalle ja lentokoneeseen, et kerta kaikkiaan voi lihota ulos luomuksestasi! (Huom. kannattaa ehkä käyttää tuotosta viikottain tai roikuttaa sitä esillä. Nimim. Olen ehkä saattanut lihoa ulos virkkaamastani hameesta. Ehkä. En uskalla sovittaa sitä.)

Niin että en minä nyt ihan varma ole, että toimiiko tämä. Virkkaus on kuitenkin oikein kivaa ja aika helppoakin, kokeile!

***

Crochet is a good way to control your weight. When using smaller sizes it takes less time to crochet your clothes and you just simply can't grow out of them after all that work! It also keeps your hands busy from eating (idle hands...)

Ladataan...
Fitness Führer

Maaliskuun MN Sportissa on tosi mielenkiintoinen juttu. Kaksi parikymppistä naista, toinen tähtää juoksussa Suomen huipulle ja toinen ei treenaa yhtään, laitettiin kunto- ja kehonkoostumustesteihin. Tulos oli aika yllättävä, myös osallistujille itselleen.

Molempien pituus, paino, rasvaprosentti ja lihasmassan määrä olivat suunnilleen samat. Myös voimatasot olivat miltei yksi yhteen. Selkeää treenihyötyä näkyi ainoastaan jaksamisessa ja vaikeasti määriteltävässä "kunnossa". Oho. Kuten arvata saattaa, sohvaperuna oli iloisesti yllättynyt tuloksista, ja aktiiviliikkuja harmissaan. Varalan urheiluopiston testaaja Matti Jääskeläinen selitti eroa osallistujien nuorella iällä ja sohvaperunan hyvillä geeneillä.

Ryhti ja kropan muoto olivat suunnilleen ainoat erottavat tekijät.

Veikkaisin itsekin, että jos vastaava testi tehtäisiin kolmekymppisillä tai vanhemmilla koehenkilöillä, tulos olisi melkoisen eri näköinen. Toisaalta niinhän se aina on, että ihmisillä on erilaisia geneettisiä etuja ja ominaisuuksia, jotka voivat kompensoida, tai aktivoitua paljon vähemmällä harjoittelulla kuin jokun toisen kohdalla.

Vaikka minulla ei taida olla juuri minkäänlaisia etuja juuri mihinkään, olisi todella mielenkiintoista päästä tuollaiseen testiin. Aluksi siinä mitattiin kehon koostumus, 20 minuutin juoksumattotestillä selvitettiin aerobinen ja anaerobinen kynnys sekä vastamäkijuoksulla maksimaalinen hapenottokyky. Välissä otettiin verikokeita laktaattitestiä varten, hengitysilmaa mittaavalla maskilla selvitettiin perusaineenvaihdunta sekä rasvan ja hiilarien kulutus liikunnan aikana, ja lopuksi vielä hypittiin, puristettiin ja testattiin vatsa- ja selkälihasten voimaa vetokokeella. Mutta tulokset ne vasta kiinnostavatkin! Paljon treenaava koehenkilö suoriutui vatsalihastestistä heikosti, näkyvästä sikspäkistä huolimatta. Pelkään, että tuo olisi omakin tuomio...

Supermielenkiintoista oli myös se, että aktiivitreenaaja käytti energiantuottoon 67% rasvoja, sohvaperuna vain 34%. Aktiivi pystyi käyttämään rasvaa vielä anaerobisen kynnyksen jälkeenkin, kun laiskurilla alkoivat hiilarit kulua jo verrytellessä. Voikohan kroppaa opettaa tuohon, vai onko kyse synnynnäisestä ominaisuudesta?

Vielä ehdit kipaista Ärrälle hankkimaan lehden pääsiäislukemikseksi. Minä kipaisin lankakauppaan, joten pyhinä luvassa on käsityöihmisen painonhallintavinkki.

***

A couchpotato vs. an active person: An interesting article in Me Naiset Sport magazine. Suprisingly both were almost equally fit. Advantages of youth I say.

Pages