Ladataan...
***Flawless

Olen ihminen, joka kiihtyy aivan liiaksi asioista. Viime aikoina minua on pänninyt erityisesti kaksi asiaa, jotka koskettavat läheltä omaa elämääni.

Ensimmäinen asia: ihmiset, jotka kutsuvat päänsärkyä migreeniksi. HUOH. Migreeniä sairastavana ihmisenä ihan vaan hieman ottaa aivoon (no pun intented) seuraavanlaiset lauseet sosiaalisessa mediassa: ”Äähähäh kauhee migreeni koko päivän, mut kohta kauppaan.”  Jees, ihan vaan kuule tiedoksi, jos sinulla olisi migreeni, et todellakaan olisi menossa kauppaan. Migreeni ei ole normaalia päänsärkyä, vaan sellainen tila, jossa et ihan oikeasti välillä pysty edes nousemaan sängystä. Silmien taakse sattuu, ohimoon sattuu ja pää vaan yksinkertaisesti tuntuu räjähtävän. Oksettaa, ei tee mieli ruokaa, puhe sammaltaa ja välillä tilan mennessä auralliseen migreeniin voi näkökentässä näkyä värejä. Joten joo, tsemppiä vaan sille kauppareissulle.

memeguy-com.tumblr.com

Toinen asia liittyy elokuviin. Rrraakastan elokuvia. Rakastan elokuvissakäyntiä. Mutta viime aikoina on vähän tullut sellainen fiilis, että pitäisikö sitä ruveta varaamaan jotain yksityisnäytöksiä, kun tämä suomalainen elokuvateatterikulttuuri on menossa aivan naurettavaan suuntaan. Puhun siis ihmisistä, jotka valittavat toisista ihmisistä elokuvateattereissa. ”Siis voi ei kun mun vieressä joku rapisteli ja söi popparia kovaan ääneen koko elokuvan ajan.” Tsiisus.

Faktahan on se, että jos haluat katsoa elokuvan täydessä hiljaisuudessa, jää kotiin ja katso elokuva yksin. Täysin hiljaista elokuvateatteria ei ole olemassakaan (ja toivottavasti ei tulekaan.) Katsomisrauha on tietenkin annettava, mutta jotain rajaa nyt sentään. Kuinka paljon se popcornien rouske tai karkkipaperien rapina nyt ihan oikeasti häiritsee jonkun ihmisen elokuvakokemusta? Ymmärrän vielä sen, että valitetaan ihmisistä, jotka puhuvat tai kommentoivat elokuvaa kovaan ääneen. En itsekään pidä näistä ihmisistä. Mutta tässäkin on kaksi eri puolta: on täysin eri asia valittaa kovaan ääneen puhuvista ja niistä, jotka kuiskaavat. Kuiskaavat nyt sentään yrittävät antaa jonkinlaisen rauhan muille! Kamoon, eihän me nyt oikeasti haluta korvata elokuvan katsomista millään täysiliikkumattomuusaawshitälkääpitäkömitäänääntä-meiningillä. 

Olen myös kohdannut ihmisiä, jotka hyssyttelevät nauramiselle leffateatterissa. WTF?! Olen erittäin kovaääninen nauraja, ja useammankin kerran olen saanut ilkeitä katseita, kun olen nauranut jollekin kohdalle elokuvassa. Näille ihmisille tekisi ihan hyvää mennä vierailemaan elokuvateatterissa Yhdysvalloissa. Jenkkien leffateattereissa elokuvaan reagointi on aivan erilaista kuin Suomessa. Siellä ihmiset nauravat kirjaimellisesti vedet silmissä ja ”oh my god i’m dying” -kommentteja kuuluu joka puolelta. Leffaan oikeasti _reagoidaan_. Joten toistan – jos haluat katsoa elokuvan täydessä hiljaisuudessa, jää kotiin. Samalla elokuvateatterikulttuuri voisi muuttua vähän vapautuneemmaksi. Sillä siitähän elokuvien katsomisesta on kyse: vapautumisesta ja relaamisesta ja nauttimisesta. Uppoudu siihen leffaan ja lopeta se muiden tekemisten kyttääminen.

 

Ladataan...
***Flawless

Tänä syksynä olen viimein saanut tietää, mitä syysmasennus tarkoittaa.

Se tunne, kun olet aivan jumalattoman väsynyt koko ajan, joka paikkaa särkee ja kaupungilla vastaantulevien ihmisten naamat vituttavat.

Tiedän aika tarkkaan, mistä tämä fiilis johtuu. Kävin taannoin hierojalla kuukauden sisään kolme kertaa päästäkseni eroon päätetyöstä tulleista hartiakivuista. Oli hieman kiusallista 23-vuotiaana urheilua harrastaneena ihmisenä kuunnella, kuinka hieroja kertoi, miten huonossa kunnossa hartiani ovat ja mitä kaikkea treenausta minun pitäisi hartioilleni tehdä estääkseni hartiakivut tulevaisuudessa. En oikeasti kehdannut ihan suoraan sanoa, että maan päältä ei löydy laiskempaa ihmistä kuin minä. En ole muun muassa siivonnut noin kuukauteen. Hups.

Mitä tapahtui? Harrastin vajaat 10 vuotta koripalloa. Treenejä oli huippuvuosina 4-5 kertaa viikossa. Muistan, että minulla oli noihin aikoihin hyvä kunto, palauduin tosi nopeasti, vaikka esimerkiksi venyttelyä en todellakaan jaksanut tarpeeksi usein harrastaa. Kun lukion alkaessa koripallo jäi, harrastin vähän kaikenlaista: joogaa, spinningiä, muutaman kerran bodypumpia (hyi, ei tod ole minun lajini) ja myöhemmin kahvakuulaa. En kuitenkaan mistään näistä saanut samanlaisia kicksejä kuin koriksesta. En nauti juoksusta, vaikka toki sitäkin aina joskus harrastan, kun tulee sellainen pitäiskömunihanoikeastiehdäjotainitselleni-vaihe.

Liikunnanpuutteen lisäksi syön aivan älyttömästi karkkia. Ja siis ihan oikeasti, eilen oli ehkä ensimmäinen päivä noin kolmeen kuukauteen kun en syönyt karkkia ollenkaan. Kun käyn kaupassa, ostan aina vähintään askin salmiakkia. Makuunissa tulee käytyä ainakin kerran viikossa, ja suurin haasteeni on olla ostamatta naurettavasti hinnoiteltuja Dragster-karkkeja. Helsingissä kyseinen pikkupussihan maksaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 1,80 euroa. Kun käyn kotipaikkakunnallani Nokialla, hamstraan Dragstereita paikalliselta Tokmannilta, jossa karkit ovat euron halvempia. Tämä ehkä jo kertoo jotain siitä addiktion määrästä, joka minulla on sokeriin. Syön melko säännöllisesti nälkääni pussillisen karkkia. Hävettää.

En ole koskaan samastunut ihmisiin, jotka hehkuttavat urheilua ja liikuntaa ja sitä, kuinka he tuntevat syyllisyyttä, jos eivät mene salille. En voi sanoa, etten itse nauttisi siitä adrenaliinipiikistä, jonka urheilu aiheuttaa, mutta en todellakaan nauti siitä itse suorituksesta. Tai varsinkaan niistä kuolemaoloista seuraavan päivänä (terveisin joo en venyttele edelleenkään).  

”Jos et sää rupee tekemään jotain itsellesi, niin säähän olet työkyvyttömyyseläkkeellä viiden vuoden päästä!” Näin kommentoi (hieman dramaattinen) äitini, kun kerroin hänelle jatkuvista hartiakivuistani noin kuukausi takaperin. Tiedän, että laiskuus kuulostaa tekosyyltä, mutta ihan oikeasti mieluummin jään työpäivän jälkeen sohvalle makaamaan kuin lähden lenkkipolulle.  Tällä hetkellä on kuitenkin sellainen tilanne, että hartiakivut ovat tekemässä paluuta, ja tiedän, ettei minulla ole varaa laittaa toista 100 euroa kuukauden sisään hieronta-aikoihin. Joten kun huomasin eilen illalla, etten ollut syönyt ollenkaan karkkia koko päivän aikana, jonkinlainen lamppu syttyi pään päällä. Aamulla heräsin virkeänä ja melko iloisena. Kenenkään naama ei vituttanut aamubussissa. Ehkäpä tästä mennään pienin askelein kohti edes jollain tavalla terveellisempää elämää.

Ladataan...
***Flawless

The Blacklist on yksinkertaisesti parasta, mitä televisiosta tällä hetkellä tulee.

NBC:n The Blacklist jatkui rapakon takana toisen kauden jaksoilla viime viikolla. Tarkoitus oli kirjoitella tästä jo viime viikolla, mutta onneksi odotin, sillä maanantaiyönä esitetty toinen jakso oli yksi sarjan parhaita, ellei paras jakso.

Sarja pyöri Suomessa tuoreeltaan viime keväänä, mutta en syystä tai toisesta istunut alas katsomaan sitä. Kesällä TV5 uusi sarjan ja sattumalta käänsin kanavan juuri kun pilotti lähti pyörimään. Jäin koukkuun heti – jösses mikä aloitus! Sarjan ensimmäiset 12 jaksoa katsoin kesän mittaan TV5:ltä, ja kun sarja jäi tauolle odottamaan ensimmäisen kauden toista puolikasta, päätin ahmia jaksot netistä.

NBC

Kaapelikanavien sarjat ovat viime vuosina ottaneet vallan Yhdysvalloissa. HBO:n vanavedessä Showtime, AMC ja FX ovat valloittaneet kriitikoiden ja katsojien sydämet, kun taas yleiskanavien (network) sarjat saavat kyllä katsojia, mutta eivät kriitikoiden hyväksyntää. Laadukkaat käsikirjoitukset ovat kuitenkin viime vuosina löytäneet tiensä myös yleiskanaville, viimeisimpänä esimerkkinä The Blacklistin lisäksi ABC:n kehuttu Scandal sekä CBS:n The Good Wife, jonka viime kautta kehuttiin sarjan parhaaksi. Tällaiset sarjat ovat juuri niitä asioita, joiden avulla yleiskanavat selviävät Netflixin ja muiden on-demand-palveluiden nostamista haasteista.

Tässä siis kolme syytä, miksi The Blacklist on tämän hetken paras sarja:

James Spader

All hail king Red. James Spader osaa yllättää joka viikko, ja toivon todella, että ehdokkuuksien lisäksi herra saisi tunnustusta myös palkintojen muodossa roolisuorituksestaan. Spaderin Red on charmikas, hämmentävä ja jännittävä hahmo. Red on juuri sellainen love to hate him -tyylinen hahmo, jotka ovat menestyneet televisiossa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Redissä on kuitenkin sellaista lämpöä ja surua, jotka erottavat hänet muista television miespääosista. Väitän, että jos sarjasta tulee pitkäikäinen (mikä katsojalukujen valossa näyttää hyvin todennäköiseltä tällä hetkellä), Raymond Reddington tulee nousemaan samalle tasolle kuin Tony Soprano, Walter White tai Don Draper.

Käsikirjoitus

Kuten Red, myös sarjan käsikirjoitus osaa hämmentää. Tv-sarjaa katsoessa parasta on se ”WHAT IS GOING ON” -tunne, joka saa katsojan palaamaan sarjan pariin ensi viikollakin. Käsikirjoittajat osaavat kehittää roolihahmoja tavalla, että huomasin viime jakson aikana oikeasti välittäväni agentti Ressleristä, joka ensimmäisellä kaudella tuntui turhalta sivuhahmolta. Sarjan kantava voima on kuitenkin Redin ja Lizin suhde. Blacklist-faneilla on omat teoriansa Redin ja Lizin suhteesta sekä nyt toisella kaudella Berlinin (mahtava Peter Stormare) ja Redin suhteesta, mutta jotenkin tuntuu siltä, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Sarjan käsikirjoittajilla varmasti löytyy muutama ässä hihasta tätä kautta varten.

Musiikki

Siis tämän sarjan soundtrack on aivan timanttia. Musiikki on pääosin indie-painotteista, mikä ei ole tämän päivän sarjoille erikoista, mutta viehätys onkin tavassa, jolla musiikkia sarjassa käytetään. Viime kaudelta jäi erityisesti mieleen kohtaus, jossa Red tukehduttaa miestä muovipussilla Junipin herkän ”Line of Fire” -biisin soidessa taustalla. Viime jakson loppukohtauksessa kuultiin hieno mash-up Tom Odellin kahdesta eri kappaleesta, enkä itse edes huomannut hetkeä, jolloin kappale vaihtui. Bravo, Blacklistin musiikkivastaavat!

The Blacklistin ensimmäinen kausi pyörii tällä hetkellä TV5:llä ja sarja löytyy myös Netlixin jenkkiversiosta. Katsokaa vaikka pelkästään James Spaderin loistavien one-linereiden (kuten otsikossa) vuoksi. Joten seuratkaapa Redin neuvoa ja tsop tsop katsomaan tätä mahtavaa sarjaa!

malefactum.tumblr.com