Ladataan...
***Flawless

Myönnän olevani suuri Christopher Nolan -fani. Nolan on ensimmäinen ohjaaja, jonka uraa olen seurannut aika lailla alusta saakka. Samalla hän on myös ensimmäinen ”oma ohjaajani”, sillä kaikki hänen elokuvansa ovat ilmestyneet elinaikanani. On a side note, laatuleffojen lisäksi ihastuin Nolanin hieman mutrulla olevaan alahuuleen ja ihanaan Lontoon-aksenttiin, koska minä nyt olen parantumaton fangirl.

 

Kävin katsomassa Nolanin uusimman elokuvan Interstellarin viime perjantaina. Olin enemmän tai vähemmän laskenut päiviä elokuvan ensi-iltaan huhtikuusta 2013 asti, jolloin pääosanesittäjien Matthew McConaugheyn ja Anne Hathawayn nimet julkaistiin. Viimeistään se ensimmäinen traileri viime joulukuussa nosti ihokarvat pystyyn koko seuraavan vuoden edestä. Joten olin ihan lievästi sanottuna innoissani astellessani elokuvateatteriin sisään. Ai kuinka innoissani olin? Niin innoissani, että kun Warner Bros'in logo ilmestyi ruudulle, mun silmät täyttyivät kyyneleistä. Minulla oli ollut aika huono päivä ja tunteet olivat ihan muista syistä hieman pinnassa, mutta suuri osa tuosta reaktiosta oli onnen tunnetta siitä, että viimein pääsen näkemään tämän elokuvan.

 

Kriitikoiden mielipiteet elokuvasta ovat olleet ristiriitaisia, mutta omasta mielestäni elokuva on yksi vuoden parhaista. Action-meininkiä odottaneelle Interstellar voi olla pettymys. Se on tyyliltään lähempänä The Prestigen ihmismieltä tutkiskelevaa otetta kuin mikään muu Nolanin leffa. Itse olin hieman pettynyt elokuvan loppuun, mutta siitä huolimatta astuin elokuvateatterista ulos keräillen leukaani lattiasta. Elokuva on visuaalisesti kaunis, mikä nyt ei Nolanin kohdalla yllätä, mutta henkilökohtaisesti yllätyin elokuvan tunnepitoisuudesta. Omassa näytöksessäni leffan puolivälissä nähdyn emotionaalisen kliimaksin aikana ei kovin montaa kuivaa silmäparia ollut. Mikä sattuma, että elokuva tuli ensi-iltaan juuri isänpäivän kynnyksellä.

 

Kaikki, jotka elokuvan ovat nähneet, puhuvat siitä tietystä kohtauksesta, jonka yksi stara on Hans Zimmer. Zimmeriä on kutsuttu oman materiaalinsa kierrättäjäksi, ja olin kovin iloinen, kun kuulin soundtrackilta julkaistun bonus trackin Day One Darkin ensimmäistä kertaa. Torvet ovat saaneet väistyä ja tilalle ovat tulleet tuomiopäivämäiset urkusoundit. Versio Day One Darkista soi juuri tässä mainitsemassani kohtauksessa, jota en aio spoilata, mutta sanon, että sana ”WOW” tuntui kiertävän salia tuon kohtauksen jälkeen.

 

Interstellar oli elokuva, jonka Boyhoodin tapaan halusin nähdä samantien uudestaan. Useiden kriitikoiden twiittaama lause ”see Interstellar on the biggest screen you can” piti kutinsa, joten luultavasti käyn vielä nauttimassa leffasta valkokankaalla ennen kuin joudun katsomaan sen DVD:llä 32-tuumaisesta telkustani.

 

Tässä vielä aivan täysin asiaan liittymättä loppuvuoden ja hyvin todennäköisesti myös alkuvuoden isoin hitti. NYT ON KUULKAA KEIJOLLA KOVA KÄSI!