Ladataan...
gg and the moon

Herään hempeään auringonnousuun, menen meidän pienelle terassille ja jään istumaan tunniksi, aivan huomaamatta. Taivaan väri vaihtuu vaalean vaaleanpunaisista siniseen, käyden läpi oranssin monet sävyt. Palmut ovat Stari Gradissa resuisia, kukaan ei näytä pitävän niistä huolta. Rantaviivaa Hvarin saarella on 254 kilometriä, joista olemme tutkineet ehkä noin yhden mittayksikön verran. 

Eilinen juhannuspäivä oli kuuma, kävelimme ihanassa paahteessa kivien, karikoiden ja kuivuneen vihreyden halki ja yli etsien pientä uimapaikkaa vain meille kahdelle. Näitä pieniä kivisiä rantoja oli monta kymmentä, kaikissa vielä mukava loiva laskeutuminen turkoosiin meriveteen. Nukuimme myöhään ja aloitimme etsintämme vasta keskipäivän jälkeen, ohitimme monen monta alastonta naisten sukupolvea, mummo, äiti, tyttäret, kaikki rinta rinnan auringon alla. Rakastan. On niin tärkeää ja avartavaa nähdä kaikenlaisia ja -ikäsiä kehoja, varsinkin näin ihan muuten vain. Kahden vaatteettoman ihmisen tervehtiminen on myös ihanan intiimiä ja kutkuttavaa, tuntuu, että itse rikkoo vähän tabuja, mutta siinä edessä on toinen ihminen tekemässä samaa. Hiljaisessa yhteisymmärryksessä maataan kallioilla ja katsekontakti syntyy vain kävellessä muutaman askeleen rantaviivan uloimmalle kohdalle.

Siinä me olimme, ihmisten äänten kantamattomissa, veden hiljainen, tasainen liikehdintä kallioita vasten on kaikki, mitä kuulemme. Syke ja hengitys tasaantuu luonnon rytmiin, ei ole kiire mihinkään. Uimme alasti, otamme päiväunet alasti, makaamme auringossa alasti. Miksi se onkin niin mielettömän harvinaista, että oman kodin ulkopuolella saa hyväksytysti riisuuntua ja olla vaan. Tuntuu joka kerta niin vapauttavalta ja luonnolliselta, kellua ilman bikineitä ja ruskettua ilman rusketusraitoja. Toisaalta, en välttämättä haluaisi suosittujen rantojen olevan nudistirantoja. Tasapainoa ja avarakatseisuutta tässäkin asiassa.

Hypimme veteen kalliolta, nauran ohi uivalle miehelle, jolla on uimalasit ja räpylät, mutta aaltojen alta paljastuu paljas peppu. Yritän muistella, ovatko merisiilien piikeissä myrkkyä vai kannattaako muuten vain olla astumatta päälle. Huomasimme nimittäin rantavedessä seistessämme, että olemme ympäröityjä tiuhalla merisiilipopulaatiolla. Nousemme takaisin rantaan - auringon kuivattamalle iholle jää ohut kerros suolaa. Ravut piiloutuvat nopeasti kallioiden koloihin, me viihdymme näillä kallioilla melkein neljä tuntia.

Oli hyvä juhannus, toivottavasti sinullakin.

- GG

Ladataan...
gg and the moon

Olemme kotona neljän päivän päästä. Vaikka se tuntuukin haikealta, ajatukseni ovat kansallispuistossa patikoidessa eksyneet väistämättä asioihin, joita kovasti odotan tekeväni Suomessa. Tässä niistä kymmenen rakkaimpaa.

Haluan..

- sitoa itse vihdan 

- käydä Kuusijärvellä savusaunassa ja uimassa

- poimia mansikoita luomutilalla ystävän kanssa 

- istuttaa yrttejä ja salaattia parvekkeelle

- jatkaa matkalla rutiiniksi tullutta runsasta kävelyä päivittäin 

- käydä kirjastossa ja lukea, mieluiten varpaat nurmikossa

- tutkia pihan metsää kissani kanssa

- käydä Nuuksiossa ensimmäistä kertaa kesäaikaan

- viedä J:n suppaamaan kanssani 

- tehdä äidille raikas ja kesäinen synttäripavlova

Nämä saavat minut jopa hihkumaan kotiinpaluusta, ehkä ihan hyvä niin! Ylipäätään olen onnellinen, että päätimme lähteä reissuun jo toukokuussa ja saamme nauttia koko heinäkuusta Suomessa.

EDIT. Nyt kun skrollasin puhelimen kuvia tätä tekstiä varten, iski jäätävä kaipuu ja ikävä kaikkia kaupunkeja ja maita kohtaan, joissa olemme jo käyneet. Ei apua. Haluan aivan liikaa pitää kynsin hampain kiinni tästä hetkestä ja reppureissusta, ei vielä kotiin kiitos.

Ihanaa viikonloppua!

- GG

Ladataan...
gg and the moon

Täällä on harvoin hiljaista.

Neljän aikaan pihamaan ja naapurin kukot heräävät ja herättävät omistajansa jatkaen armotonta kiekumista aamuyhdeksään. Mietin, onko ihan normaalia, että kukko kiekuu enintään viiden minuutin välein noin monta tuntia, onkohan se ihan kunnossa. Joka yö uneksin, että se on herätyskelloni ja nousen pimeään aamuun. Ilma on vielä viileä, tykkään maata ohuen lakanan alla aamun kajossa, ilman kiirettä minnekään. Kuudelta soivat kirkonkellot ja lopettavat vasta 6.04. Olemme kaukana katuvaloista ja supermarketeista, mutta täällä on meluisampaa kuin omalla kotikadullani Helsingissä.

Istun suuren pihan terassilla, harvoin valitsen varjoisen paikan, mutta keskipäivä Kroatian sisämaassa on melkein epämiellyttävän kuuma. Oikealla puolellani rengaskeinu liikkuu hiljalleen edestakaisin, vaikka hyppäsin siitä pois jo kymmenen minuuttia sitten. Hämähäkki näyttää levitoivan vaakasuorassa, kun se hiljalleen liikkuu seittiään pitkin puutolpasta toiseen. B&B, jossa majailemme on suloinen, jotain tämän tapaista haluaisin itsekin omistaa vielä joskus. Tunnen itseni onnekkaaksi, että olemme täällä juuri silloin, kun omistajat hankkivat tyttärelleen kissanpennun. Voisimme J:n kanssa tuijottaa sen hyppyjä ja kärpästen saalistusta tuntitolkulla. Meidän kissamme on jo niin iso, vaikka pentuajasta on vain alle kaksi vuotta. 

Eilen kävelimme ympäri Plitvicen järviä ja metsiä yli seitsemäntoista kilometriä, tänään päätimme lukea ja uida lähijoessa. J nukahti uudelleen ja minä haluaisin aamupalalle. Luulen, että tänään saan luettua loppuun kirjan, jonka aloitin reissun alussa. Huvittaa, että J on lukenut jo neljä kirjaa, kun minä yleensä katselen junassa maisemaa hänen lukiessaan. Luulen, että meillä on aivan liikaa kirjoja rinkoissamme. Kirjani lepää edessäni pöydällä, ruusunmarjateeni vieressä, ei tee mieli lukea ja on liian kuuma. Tai ehkä juuri täydellistä just näin.

- GG

Ladataan...
gg and the moon

Nyt se iski.

Se yksi iso möykky tunteita, joita ei järkisyistä pitäisi olla, mutta siellä ne vaan kaivertavat vatsalaukkua, rintaa ja mieltä. Suru, että aika menee nopeasti. Ikävä paikkoihin, joissa on jo käynyt ja joista lähtenyt. Koti-ikävä, mutta samalla vastahakoisuus palata arkeen. Nostalgia jo menneistä päivistä. 

Ihan kamala olo.

Olemme reissanneet nyt 33 päivää, ja yhdeksän vielä jäljellä. Järjellä ajateltuna tiedän, että se yhdeksän päivää on enemmän kuin viikko, joka on jo itsessään aika pitkä loma-aika. Kuitenkin tuntuu, että matkaa on jäljellä vain murto-osa. Kai sitä tottuu reissuelämään ja tulee ahneeksi vapaudelle ja uusille kokemuksille?

Toisaalta, saan tämän tunteen aika usein, yhdenkin päivän reissuilla. Kiinnyn paikkoihin, ihmisiin ja niiden luomiin tunnetiloihin helposti, enkä halua päästää irti. Tämän takia tunnen olevani kotonani missä päin maailmaa, ja samalla, harvoin, olevani täysin koditon. Olen syntynyt Liettuassa, jossa puolet suvustani asuu, olen puoliksi ukrainalainen, joten toinen puoli suvustani on Ukrainassa ja olen asunut koko ikäni Suomessa. Nyt iso osa sydämestäni on Kaliforniassa, mistä J on kotoisin. Ja siihen päälle kaikki maat, joissa olen yöpynyt ja rakastanut. 

Huh.

Tunne luo ympärilleni fiiliksen, että elisi ja olisi vähän sumussa, mikä taas ärsyttää, kun ei halua missata hetkeäkään jäljellä olevasta ajasta. Yksi iso tunteen laukaisija on ollut siirtyminen tänään seuraavaan maahan, joka on myös viimeinen kohteemme.

- GG

Pages