Ladataan...
gg and the moon

Tämä vuosi on ollut monen suuren sisäisen muutoksen aikaa. 

Nyt, kun ollaan jo syvällä syksyssä ja talven kynnyksellä, olen huomannut kehoni jälleen ottavan takapakkia energisyydessä ja optimistisuudessa. Nykyhetkessä on aina hyvä olla, mutta kun tarkastelen velvollisuuksiani ja joudun tekemään pakollisia suunnitelmia tulevaisuudelle, ahdistus iskee vähän liiankin lujaa kasvoille.

Asia on näköjään ollut mielessäni jo aiemmin, kun kirjoitin hellästä syksystä ja jatkan sillä tiellä edelleen, töyssyineen kaikkineen. Lähinnä juuri oppiakseni jokaisen solun kautta, että niitä töyssyjä eikä mitään muitakaan juttuja ole otettava niin kovin vakavasti. Me olemme itse elämänvoima ja on sääli, että hajoamme joskus niin pienistä jutuista.

Marraskuu on monelle täällä pohjoisessa vaikea kuukausi. Pimeyttä, harmautta ja mustuutta. (Vaikka tämä marraskuun ensimmäinen on ollut aurinkoinen ja hämmästyttävän lämmin).

Minulla on ikävä itseäni sellaisena, kun uskon hyvään, kun pelkkä olemassaolo inspiroi luomaan ja tiedän, että elämä kannattelee. Sitä, kun vaikeat jutut ohittaa olankohautuksella ja suurimmissa arvokysymyksissä uskaltaa sanoa ääneen erimielisyydet ja ennen kaikkea elää yhdenmukaisesti omien arvojen kanssa.

Nyt marraskuussa ajattelin herätellä sisäistä lastani (tai ehkä sitä pelotonta olemusta), joka silloin tällöin hautautuu rahahuolien, vitutuksen ja maailmantuskan alle. Koska kun olemme itse yhtä hukassa kuin maailmanpolitiikka, emme voi myöskään antaa kaikkeamme näiden asioiden eteen.

Syyskuun viimeisenä päivänä aamujoogan jälkeen olin rullaamassa mattoa pois, kun mieleeni alkoi virrata erilaisia asioita, joiden muistan koskettaneen ja inspiroineen minua viime vuosien aikana. Kirjasin niitä ylös ja aion ripotella niitä usealle päivälle ja tuputtaa vähän taikaa tähän kehoon.

Ajattelin muun muassa...

 

...katsoa nämä: 

- Vaiana

- Kikin lähettipalvelu

- Amelie

- Toscanan auringon alla

- Luontodokumentteja

 

...kuunnella näitä:

- Feet in the Water (Eva & Manu)

- Jason Mraz

- Natalia Lafourcade

- La La Land -elokuvan soundtrack

 

...ujuttaa päiviini:

- Yhden uuden reseptin kokeilua viikossa

- Lukemista (oikeasti raivata muutaman kerran viikossa pari tuntia aikaa illalla pelkästään lukemiselle)

- Museossa/näyttelyssä/baletissa käymistä

- Kirjoittamista

- Joogaa ja meditaatiota

 

 

Energisoivaa marraskuun ensimmäistä ja maailman vegaanipäivää! <3

Mitä sellaisia varmoja inspiraationlähteitä teillä on?

Löydät blogin myös Instagramista.

Ladataan...
gg and the moon

Lähdimme aamulla ystävämme kanssa Nuuksioon vaeltamaan Korpinkierrosta. 

Edellisenä yönä J oli jälleen herännyt aamukolmelta katsomaan baseballia ja itsekin heräsin hiljaisiin mutta mahtipontisiin kannustushuutoihin viiden aikaan. Menimme takaisin nukkumaan kuuden maissa tietäen, että Dodgersit pääsivät tänä vuonna World Series -loppuotteluihin, jee! 

Heräsimme kuten arvelimmekin vähän tötterrössä, keitin meille kahvit ja valmistin eväät. Olin aika ylpeä, kun jaksoin tehdä pikahummuksen (pika=tölkkikikherneet) ja levitin leivän päälle sitä, tomaattisiivuja, parsakaalin ituja ja basilikaa. Lisäksi pari omenaa ja pekaanipähkinöitä.

Anyway, pointtina on esitellä vegaaninen vaihtoehto mehiläisvahakelmulle eli muovikelmun kestoversiolle. 

Vegaaninen kestokelmu on valmistettu puuvillakankaasta, joka on päällystetty kandelillavahalla, jojobaöljyllä ja pihkalla. Olen jo kauan halunnut hankkia kestokääreen käytettäväksi elmukelmun sijasta, mutta ensin halusin tehdä mehiläisvahakelmuja itse ja vegaaniksi siirtymisen jälkeen kyseenalaistin koko mehiläisvahan käytön periaattessa aivan turhaan kangasriepuun. Ja nyt olen viime vuoden yrittänyt etsiä vegaanista vaihtoehtoa, mutta tuloksetta. Vaikka en ole vielä täysin perehtynyt siihen, mitä ”huonoa” mehiläistarhauksessa on ja joku on joskus sanonut mehiläistuotteiden tukemisen auttavan mehiläiskantoja, en halua nyt tietämättäni tukea mitään eläinten riistoon perustuvaa liiketoimintaa, jos siihen voin helposti vaikuttaa. Hunajan vienti kennoista ja sen korvaaminen sokerilla mehiläisten ruoaksi kuulostaa mielestäni todella surulliselta. Otan kyllä asiasta selvää lähitulevaisuudessa.

Löysin kestokelmun itse asiassa Vegaaninen Helsinki Facebook-ryhmästä, kun joku postasi Ekolon myyvän niitä. Ekolo myy kestokelmuja tällä hetkellä vain tässä yhdessä värissä ja vain yhdessä koossa (S-M), mikä on harmi. Ostaisin mielelläni isompia, joille olisi enemmän käyttöä. 

Olen käyttänyt kelmuja nyt kuukauden ajan lähinnä vihannesjämien suojana jääkaapissa ja tänään ekaa kertaa voileivän ympärillä, joka toimi ihan loistavasti! Rowen Stillwater -verkkosivuilla näytti olevan monia eri kokoisia ja suloisen kuosisia kelmuja, joten toivon Suomeen tulevan vähän enemmän valikoimaa!

Halusin vielä ennen hankintaa vertailla vegaanisen kelmun ja mehiläisvahakelmun eroja.

 

 

                              Vegaaninen kestokelmu        Mehiläisvahakelmu

Alkuperämaa:      Wales                                    Yhdysvallat

Käyttöikä:            n. 1 vuosi molemmilla          

Pesu:                    molemmat on pestävä viileällä vedellä

Hinta:                  14,95€ (2kpl)                         7,95€ (1kpl) ja 21,95€ (3kpl)

 

Molemmat ovat siis käyttöiältään ja pesuohjeiltaan samanlaisia, hintakin erittäin lähekkäin!

Käyttö: Mehiläisvahaa neuvotaan lämmittämään käsissä, jotta vaha aktivoituu. Vegaanisessa versiossa ei lue tätä käyttöohjeissa, mutta kokeilin sitä, eikä se oikein tehnyt mitään. Olen vain taitellut kelmun kohteen ympärille ja pitänyt reunoja hetken aikaa paikallaan. Jos reunat ovat melkein liian lyhyet, ympärille voi myös laittaa kuminauhan.

Huomioita: Vegaaninen kelmu tuodaan lähempää, mutta siinä ei lue, mistä maasta vahat ovat peräisin. En siis antaisi hirveästi painoarvoa tälle tiedolle. 

Kiteytettynä: Suosittelen!

Löydät blogin myös Instagramista.

Ladataan...
gg and the moon

On ensimmäinen heinäkuuta ja olemme matkalla kohti Lassen Volcanicin kansallispuistoa (Lassen Volcanic National Park). 

Aivan ihanaa aloittaa uusi kuukausi olemalla täysin luonnon ympäröimänä. On Kalifornian reissumme loppupää, joten olemme melko rahattomia ja päätämme ekaa kertaa yöpyä autossa, emmekä hankkia majoitusta. Lainaamme vanhempien Subarua, J petaa meille sängyn ja on niin siistiä matkustaa tietäen, että takakontissa voi aina nukkua, että minun tekee mieli hankkia paku ja lähteä kiertämään maailmaa.

Ajamme metsän halki pohjoiseen, vierellä solisee purot ja tunnin päästä alkavat näkyä vuorenhuiput. Se on yksi pienimmistä kansallispuistoista ulkomailla, jossa olemme käyneet (verrattuna esimerkiksi Yosemiten, Zionin ja Triglavin kansallispuistoon), emmekä olleet itse asiassa ikinä kuulleetkaan siitä, vaikka se oli vain muutaman tunnin päästä J:n vanhemmilta (to be fair, he olivat vasta muuttaneet sinne).

Puisto on ihanan sympaattinen ja ihmisiä merkittävästi vähemmän, kuin noissa aiemmin mainitsemassani kansallispuistoissa.

Näkymät ovat mielettömät. Metsä on tiheää, syvää ja sitä jatkuu silmänkantamattomiin. Kirkkaan sinisiä, jääkylmiä järviä, kuumia lähteitä geotermisellä alueella ja niin päätähuimaavat tiet jyrkänteen reunalla, että nopeusrajoituksia on helppo noudattaa. 

Puiden runkoja peittävä sammal on neonvihreää, ilma on juuri sopivan viileää (eli reilu 20 astetta, verrattuna kotipaikkamme yli 30 asteen helteisiin) ja aurinko tuntuu ihanalta. Koska puisto on melko pieni, sopivan pituisia merkittyjä polkuja ei ole ihan hirveän paljoa. Haluamme tehdä sen suosituimman, Kings Creek Falls -reitin, mutta toisin kun valtaosa kulkijoista, menemme pidempää polkua, josta olemme todelle kiitollisia. Pieni ihmistungos nimittäin vaihtui hiljaisuudeksi ja pääsimme melkein alastonuinnille järveen (mutta ei sitten kuitenkaan, kun jokin ryhmä tuli paikalle juuri kun riisuimme vaatteita).

Polun kohokohta oli vesiputous, tai no itse asiassa tykkäsimme itse enemmän vähän ylävirrassa olevasta nopeasti liikkuvasta virrasta, yhtä kaikki liikkuva vesi on kaunista ja kohina rauhoittavaa. Meditoimme hetken veden varrella ja söimme eväitä ennen paluumatkaa.

Iltapäivällä kävimme vielä katsomassa Manzanita-järveä ja olimme iloisia, ettemme majoittuneet siellä päin – ihan valtavasti ihmisiä ja järvi oli todella matala ja likainen. Söimme eväitä rannalla, samalla tasolla veden kanssa ja linnut tulivat jatkuvasti kerjäämään ruokaa. Näimme kirjolohia hyppimässä veden pinnan halki ja kotkan liitämässä päidemme yllä.

Kuten niin usein, auringonlasku oli upea lopetus ihanalle päivälle. Saavuimme paikalle puoli tuntia liian aikaisin, joten istuimme suurelle kivelle ja tuijotimme kaukaisuuteen. Horisontti värjäytyi hitaasti, paksuin siveltimenvedoin ja miljoonat hyttyset olivat ainoa ääni, jonka kuulimme. 

Joskus sellaiset melkein kärsimyksen rajoilla olevat nautinnon hetket ovat parhaita - kun kauneus on ylitsepääsemätöntä ja paljailla nilkoilla kymmeniä hyttysiä.

Löydät blogin myös Instagramista.

Ladataan...
gg and the moon

Käteni tuoksuvat edelleen maatilalta – lannalta, heinältä, mutta ennen kaikkea lehmän karvalta.

Olen ihan luihini ja ytimiin saakka kiitollinen, että pääsin tänään pitkän tauon jälkeen viettämään aikaa noin ihanan, elävän olennon kanssa.

Asun lähellä Viikin opetus- ja tutkimustilaa, joka on tunnettu keväällä laitumelle pääsevistä lehmistä. 

Maatilalla toimii lehmänmaidontuotantotila ja lehmiä on siellä noin 130. Lenkkeilen ja kävelen lehmien ohi ainakin viikoittain. Olen ennen tätä vuotta ollut onnellinen, että meidän lähellä tuotantoeläimiä kohdellaan noin hyvin ja Prismassakin myytiin jotain Viikissä tuotettua jugurttia.

Tänä kesänä näin kaiken toisin. Tietysti maailman teuraseläimiksi kasvatettuihin eläimiin verrattuna heidän elinolot näyttävät paljon paremmilta – he voivat liikkua, syödä ruohoa, tuntea auringon ihollaan ja sitä rataa. Pohjimmiltaan tilan toimintaperiaate on kuitenkin sama: lehmänaaraat keinosiemennetään vuosittain, vasikat eristetään äideistään, jotta heidän rintamaidosta voitaisiin tehdä juurikin jugurttia sekä muita lehmänmaitotuotteita ihmisille ja poikapuoliset vasikat lähetetään teuraaksi. 

Heidän olemassaolonsa ainut tarkoitus on olla hyödyksi.

Tänä kesänä en enää ihmetellyt, miksi tietyssä aitauksessa näkyi pieniä vauvalehmiä, toisessa naaraita ja kolmannessa uroslehmiä. Keskikesällä vasikat oli jaettu tyttöihin ja poikiin, sillä tytöt joutuvat lypsykonekierteeseen sukupuolielimiensä takia.

”Iloisista Viikin lehmistä” huolimatta liiketoiminnan ytimenä on se, että toisten elävien olentojen elämä nähdään vähempiarvoisena kuin toisten. 

Naaraslehmä, jonka kanssa vietin tänään arvokkaat puoli tuntia, on syntynyt tähän maailmaan, jotta hän synnyttäisi lisää lihaa tuottavia eläimiä ja erityisesti siksi, että synnytys saa hänen maitorauhasensa tuottamaan maitoa. Maitoteollisuus on markkinoinut tuotteitaan ”luonnollisena ruokana” - mitä se onkin, mutta ei meille, vaan vasikoille.

Karvat ovat karheat ja värikuviot eri yksilöillä erilaiset. Mieleeni tulee jatkuvasti laukut ja istuinalustat, jotka on ommeltu entisen tuotantoeläimen ihosta, erittäin tuottoisana sivutuotebisneksenä. Vielä alle vuosi sitten en ostanut muuta kuin nahkatuotteita niiden pitkän käyttöiän ja nimenomaan ”luonnollisuuden” vuoksi.

Tätä kaikkea mietin, kun rapsutin hänen lapaluitaan, kaulaansa, rei’itettyjä korviaan ja kauniita kasvoja. Korvat ja yksi tietty kohta kyljessä saivat jalat vähän nykimään nautinnosta. 

Ja tietysti kuten kaikki ilmastoraportin lukeneet sitä, mitä tämä kaikki tekee ympäristölle. Ja etenkin sitä, että eläinten syönnin lopettaminen on välttämätöntä.

Löydät blogin myös Instagramista. (InstaStoryn puolella vilahtaa myös rapsutushetki <3).

Pages