Ladataan...

Yliopisto-opintoni alkoivat pari viikkoa sitten. On vieläkin osittain vaikea sisällyttää omaan identiteettiin se, että tosiaan, olen yliopisto-opiskelija. Lukioajoistani on yli neljä vuotta, joten siirtymiseni yliopistoon ylipäätään ei ollut mitenkään itsestäänselvää - saati kovin luontevaa kiireisen ja jo valmiiksi "täynnä" olevan elämäni takia. Ihmeen luontevalta kyseinen askel on kuitenkin tuntunut. Niin luontevalta, että olisi vaikea edes kuvitella tämän hetkistä elämääni ilman yliopistoa. Tai ylipäätään elämää ilman yliopistoa.

Joku teistä kysyi minulta: "Haittaako sua yhtään, että alotat yliopiston vasta 23-vuotiaana? Meinaan, että jotkut aloittaa jo 18 v, niin tuntuuks silti et nyt on oikee hetki?"

Vasta 23-vuotiaana! Apua! Ensinnäkin, 23 vuotta on täysin normaali ikä aloittaa yliopisto. Toisekseen, eikö 18-vuotiaana yliopiston aloittaneet ole äärimmäisen marginaalissa? Kolmanneksi, seuravaksi vähän ajatusta siitä, miksi normaaliutta ei pitäisi kenenkään ajatella.

Tunnistan tuosta kysymyksestä itseni vuosia sitten, kun luulin, että tietyt asiat elämässä tulee tapahtua tiettyyn ikään mennessä ja luulin ylipäätään, että asioille on olemassa jokin oikea aika, joka pitkälti määrittyy sen mukaan, miten ne maagiset "muut" toimivat.

Oma ajatteluni elämän kaavamaisuuden ja ikätavoitteiden suhteen meni uusiksi siinä vaiheessa, kun olin kyllästynyt ryyppäämään ja käymään baareissa täyttäessäni 18 vuotta, tai kun perustin 19-vuotiaana oman yrityksen tai siinä vaiheessa, kun olin 21-vuotiaana ihan valmis perustamaan perheen ja ostamaan tontin Sipoosta. 

En tiedä yleisestä mielipiteestä, mutta minulle 23-vuotias on minulle ihan pikkuruinen teini vielä. Herään jatkuvasti siihen ajatukseen, että totta, vaikka olen kokenut paljon, niin olen vieläkin ihan pieni. Nuoruus tuntuu ikuisuudelta, mutta toisaalta sen asteittain pois valuminen aiheuttaa tiettyjen ovien sulkeutumisia ja se on aika pysäyttävää. 

Mahdollisuuksia minulla on suuntautua urallisesti vielä minne vain (joitakin fyysisiä aloja tietysti lukuunottamatta), ja haluaisin että jokainen tietäisi, että mahdollisuuksia elämässä on juuri niin kauan, kun niitä uskoo olevan.

Haluaisin myös jokaisen tietävän, ettei ole oikeaa tai väärää aikaa tehdä yhtään mitään. Toki voi kurkkia jatkuvasti sivuilleen katsoakseen, miten muut toimivat, mutta se on ihan tavattoman stressaava ja hedelmätön tapa elää. Kaikista hedelmällisintä on kuullostella, mitä itse elämältä haluaa ja missä vaiheessa. Vaikka etenemme ikäluokkamme kanssa "urallisesti" samaa tahtia peruskoulun ysiluokkaan asti, se ei tarkoita, että olisimme vertailukelpoisia heihin koko lopun elämäämme. Tämä tuntuu välillä unohtuvan.

Ideaali siitä, että lukiosta mentäisiin suoraan yliopistoon, lipuu koko ajan kauemmas todellisuudesta. Yliopisto ei ole koulu, vaan siellä tutkitaan, ja moni tuleekin etenkin meidän alalle, taiteiden tutkimukseen - ihan silkasta mielenkiinnosta ilman halua saada tietty ammatti, titteli tai pätevyys. Ihan vaan koska ala kiinnostaa. Ja se kiinnostus harvemmin katsoo ikää tai edes elämäntilannetta.

Meidän vuosikurssilla on esimerkiksi valtiotieteellisestä valmistunut ja pari lääkäriäkin, jotka ovat siis jo kertaalleen käyneet yliopiston ja ovat nyt uudella kierroksella, uudella alalla. Tietysti alallamme on myös taiteilijoita, jotka tekevät taidettaan, ja haluavat siinä sivussa saada lisäinspistä, teoriapohjaa ja kontakteja yliopistosta. Sitten on joku tällainen hullu yrittäjäkin seassa. Ja toki on myös suoraan lukiosta tulleita. Sekalaista sakkia siis! Ei ole kertaakaan ollut vanha olo.

Peruskoulu, lukio, yliopisto -tyyppinen lineaarinen ajatus koulutuksesta on mielestäni vanhanaikainen. Itse en lukion jälkeen edes harkinnut yliopistoa. Minulla meni silloin tosi kovaa blogin kanssa ja käteni olivat täynnä jo abivuonna kaikkea blogiin liittyvää. Odotin, että lukio loppuisi, jotta pääsisin muuttamaan Helsinkiin ja elämään vihdoin elämääni ilman blogin sivussa kulkenutta koulua häiritsemässä. Joku yliopisto tuntui Kaisa 19 veen mielestä niin kuivalta, turhalta ja tarpeettomalta siihen nähden, miten merkitykselliseltä, haastavalta ja hauskalta omien siipien varaan heittäytyminen näyttäytyi. Se oli ehdottomasti siis oikea ratkaisu silloin.

En usko, että tämä nyt valitsemani ala - yleinen kirjallisuustiede - yliopistossakaan on mikään loppuelämäni sinetöity päätös. Olen valinnut aikoinaan ainakin lääkärin, tanssijan, näyttelijän, lumilautailijan, psykologin, kirjailijan ja bloggaajan uran ja ainakin toistaiseksi kaikkien muiden paitsi viimeisimmän kanssa on tullut suunnitelmiin muutos. Voi siis olla, että vaihdan vuoden päästä kauppikseen, seksologiaan, tai että alan kolmevitosena opiskelemaan luonnontieteitä. Tai ehkä muutan ensi viikolla jenkkeihin ja ryhdyn Instagram-aktivistiksi. Pidän edelleen ikkunat ja ovet auki tulevaisuuden suhteen, mutta tällä hetkellä suuntani on sellainen, että tulisin joidenkin vuosien päästä Helsingin yliopistosta ulos filosofian maisterina, pääaineenani yleinen kirjallisuustiede.

Hauska kyllä nähdä, mitä kaikkea tämä fuksivuosi opettaa minulle itsestäni, taiteista, maailmasta ja elämästä ja minkälaisia uusia kiinnostuksen kohteita löydän, jotka lähtevät jälleen muokkaamaan suuntaani elämässä. Voihan sekin olla, että opin tällä alalla sen, ettei tämä ainakaan ole sitä mitä haluan tehdä, ja sitten voin sulkea yhden oven ihan omatoimisesti. Poissulkutekniikka on ihan toimiva myös tässä tuhansien mahdollisuuksien maailmassa.

Paras vinkkini on, että mikäli et tiedä mitä tehdä elämälläsi, niin tee edes jotain. Vain olemalla tekemättä mitään emme opi mitään. Toimettomuus on mielestäni ainoa ajanhukaksi laskettava asia.

Oppimisen iloa kaikille syksyyn - olitpa sitten virallisesti opiskelija tai et!

Ladataan...

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: RFSU

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan millainen maailma olisi, jos kondomia ei olisi keksitty?

Minä pysähdyin, kun kuulin RFSU:n #dearcondom -kampanjasta. Tajusin, miten huono oma suhtautumisenikin osittain oli kondomeita kohtaan. Miten aiemmin eläinten suolista tai pellavakankaasta ja nykyisin lateksista valmistettu kortsu onkin saanut tunnelman ja tunnon pilaajan maineen, vaikka se on mahdollistanut meille alunperinkin niin paljon vapaamman ja turvallisemman seksielämän?

Kuvittele, jos jokaisen seksikumppanin kohdalla pitäisi ottaa riski, että saattaa saada taudin tai lopulta vaikka kuolla. Jep, eipä se kortsu nyt niin paha vaihtoehto olekaan.

#dearcondom-kampanja haluaa muuttaa puhetta, jota kohdistamme kondomille. Usein kondomin kanssa mutistaan ”v*tun kondomi”, vaikka oikeastaan ilman kondomia koko kaunis kohtaaminen ei olisi välttämättä mahdollinen.

Yhtään ketään syyllistämättä sanon tämän nyt ihan suoraan: miehet jotka vaikeilevat kumin kanssa, ovat super turn off.

Kondomin turhautunut etsiminen, pakkauksen passiivisaggressiivinen räpellys auki, mutiseminen niistä v*tun kondomista tai ehdottaminen seksiä ilman kondomia se vasta tunnelman pilaakin. Hetken huumassa kondomittomaan seksiin on helppo ajautua, mutta kun asiaa ajatellaan tarkemmin, liittyy kondomin käyttöön käytännön tason lisäksi myös ideologinen taso.

Joidenkin miesten voi olla vaikea hahmottaa, miten luottamusta herättävää ja seksikästä se on, kun he laittavat kondomin kiihkon lomassa mitään kyselemättä ja siitä ongelmaa tekemättä. Sujuvasti, itsevarmasti, asiaankuuluvasti.

Kondomin käyttäminen ei pelkästään implikoi arvostusta uutta seksikumppania kohtaan, vaan ennen kaikkea arvostusta itseään kohtaan. Mikäli vaikutelman omaa terveyttään ja kehoaan arvostavasta ihmisestä voi seksin aikana välittää toiselle, on pisteet varmasti kerätty. Naisena on helppo antautua ja rentoutua miehen seurassa, johon voi luottaa, ja josta näkee, että tällä tyypillä on homma hallussa.

Ja luottamuksesta, rentoutumisesta ja antautumisestahan kaikki nautinto lähtee.

Eikä kondomi tietenkään pelkästään miehen vastuulla ole - se on yhteinen ehkäisyväline. Omassa elämässäni olen kuitenkin päässyt näkemään lähietäisyydeltä vain miesten suhtautumisia kondomeihin, ja mielestäni yleisessä asenteessa olisi korjattavaa. Olenpa nähnyt myös, miten homma hoidetaan todella tyylikkäästi, silmänräpäyksessä, aivan huomaamatta ja samalla huomioiden minua. Todellakin pisteet.

Okei, laitetaan ehkäisyvalistajan rooli sivuun, ja myönnetään, ettei kondomin käyttö ole minunkaan intohimoni. Siinä missä miesten yleisessä asenteessa on korjattavaa, niin on kyllä omassanikin. Kortsu blokkaa hieman tuntoa, saattaa heikentää erektiota, sen pukeminen saattaa katkaista tilanteen juuri niin kohtalokkaasti, ettei samaa flow'ta saa enää kiinni.

Uskon silti, että kondominegatiivisuus on osittain myös opittua. Sen pukemisesta ja kaikesta siihen liittyvästä voi myös halutessaan tehdä taidetta. Kyse on siitä, näkeekö kondomin itse tilanteen mahdollistajana, vai ylimääräisenä riesana.

Itseasiassa kondomittomaan seksiin liittyy tautien ja raskauksien lisäksi myös muita pohtimisen arvoisia seikkoja. Välitön ihokontakti limakalvoilla ei pelkästään tunnu paremmalta, vaan siinä päästää toisen myös astetta lähemmäksi itseään. Itseasiassa fyysisesti niin lähelle, kuin mahdollista. Suojaamattomassa seksissä sekoittuu muutakin kuin seksuaalienergia, nimittäin nesteet ja bakteerikanta.

On tavallaan outoa, että ilman kondomia panemista pidetään vielä jossain määrin ”normina”, kun oikeastaan se on aika iso juttu. Ei ole ihan sama, kenen kanssa kaikista intiimimpiä nesteitään vaihtaa. Kondomittomoman seksin voisi ajatella olevan seksuaalinen tapa jakaa äärimmäinen luottamus toisen ihmisen kanssa, ja siihen saatetaan tarvita vähän enemmän alle kuin "oon käynyt testeissä ja oon ihan terve" -tokaisu.

Kuvat: Tiia Nyholm

Pakollinen feministikaneetti loppuun: ”En pidä kondomeista” on ehkä lapsellisinta mitä olen kuullut. Shit sherlock! Itsehän satun rakastamaan niitä. Miesten kondomivaikeilu on osa orgasmipostauksessakin mainittua peniskeskeistä seksikulttuuria, jossa miehen ”en pidä kondomeista” on riittävä argumentti sille, ettei sitä sitten käytetä. 

Condom is the new no condom!

PS. #dearcondom-kampanjalla on ehkä inspiroivin, kuumin ja koskettavin lyhäri ikinä. Kylmät väreet taattu!

Ladataan...

Pages