Kolme pointtia dickpiceistä

Saan Instagramissa säännöllisesti melko luottamuksellisiakin avunhuutoja ja keskustelunavauksia liittyen seksiin tai parisuhteisiin. Kiitos niistä! Koitan reagoida niihin aina ajan kanssa ja mahdollisimman hyvällä vastausprosentilla. Ammattilainen en tietenkään ole, mutta näistä asioista on tosi kiva vaihtaa näkemyksiä aina puolin ja toisin. Pahoittelut, kun en kaikille ole pystynyt aina vastaamaan!

Erään seuraajan kanssa keskusteltiin dickpiceistä eli kullikuvista. Hän oli tällaisen vastaanottanut miestuttavaltaan, jonka kanssa oli ihan hyvä romanttissävytteinen tekstaripöhinä päällä. Ainoa vaan, että mies päätti täysin varoittamatta yllättää naisen kuvalla omasta sukupuolielimestään. Nainen ei ollut pyytänyt kuvaa, eikä mies ollut kysynyt haluaisiko hän tällaista kuvaa.

Ensinnäkin, voisivatko miehet kiltit ymmärtää, että kuvat sukupuolielimistä ovat oma taiteenlajinsa, ja jos olet sellaisen ottanut Samsung-puhelimellasi, on hyvin todennäköistä, ettei se ole kovin edustavaa materiaalia sinusta. Toisin sanoen sillä ei kannata lähteä iskemään naisia kovin alkuvaiheessa. Eritoten jos peniksesi on naiselle vieras, hän ei todennäköisesti saa sen näkemisestä mitään kiksejä. Tai no, puhun tässä nyt sen perusteella, mitä itse olen nähnyt, kokenut ja vastaanottanut.

Toisekseen, alaston- ja sukuelinkuvia lähettäessä tilannetaju on elimellisen tärkeää. Se on niin tärkeää, että luulisi olevan ensinnäkin itsestään selvää, että tuntemattomalle kuvan lähettäminen omasta kullista tavoitteena lähestyä häntä on aina ja joka kerta huono idea. Dickpicin lähettäminen on seksuaalista häirintää. Voit miehenä miettiä tilanteen niin, että jos tämä olisi nyt oikea kasvokkain käytävä keskustelu, vetäisinkö penikseni esiin tässä kohtaa. Mikäli keskusteluyhteys ja ehkä jonkinlainen seksuaalissävytteinen kontakti toiseen on luotu ja oma tilannetaju ei riitä arvioimaan kuvan lähettämisen kannattavuutta, on erittäin pätevää esimerkiksi kysyä sitä ensin. "Haluatko kuvan kullistani?" Näinhän kannattaa toimia muutenkin, kun on aikeissa lähestyä toista seksuaalisesti. (Eritoten jos olet mies ja tiedostat yhteiskunnassamme laajalti vallitsevan ongelman naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja haluat omalla toiminnallasi osoittaa, että otat ongelman vakavasti, etkä vain toitota, että "ei kaikki miehet! ei kaikki miehet!") Totta kai nainen voi nauttia saada dicpickejä kivasta kullista, oli se sitten tuttu tai vieras kulli, ja mies voi tykätä niitä lähettää, mutta jotta tällaiseen yhteisymmärryksen tilanteeseen päästään, täytyy kullikuvien lähettäjien lopettaa hakuammunta ja aloittaa toisten kunnioittaminen.

Kolmanneksi, en edes lähde vertaamaan dickpicejä siihen, että "miltä miehistä tuntuisi jos inboxiin tulisi koko ajan kuvia pilluista, nönnönnöö", koska ilmiö ei ole mitenkään käännettävissä niin päin. Miesten naisiin kohdistama seksuaalinen valta on ollut kautta aikain niin systemaattista ja osa yhteiskuntamme ja kulttuurimme täysin normaalina pidettyä systeemiä, että tilanne, jossa nainen lähettäisi miehelle kuvan pillustaan saattaisi miehestä riippuen olla hänelle joko epämiellyttävää tai miellyttävää, mutta siinä ei olisi kyse vallankäytöstä ja tietyn historiallisen asetelman toistamisesta samalla tavalla kuin dickpiceissä on. Historiallisesti miesten itsensäpaljastelu on ollut ahdistelua ja seksuaalista vallankäyttöä, kun taas naisten itsensäpaljastelu on ollut maksettua viettelystä tai se on tulkittu kutsuna tai sitten nainen on häpäisty ja huoriteltu sitä tahattomasti tai tahallisesti tehdessään.

Nih! Tämä on totuus kullikuvista. Kysykää lisää. Kerron mielelläni totuuden mistä vain. Eritoten, jos asialla on jotain tekemistä historiallisten ja kulttuuristen rakenteiden kanssa ja kaikellahan on.

Kuva: Meri Björn

PS. Kuvan näkki ei liity tapaukseen.

Kommentit

unipallero (Ei varmistettu) https://notsodamnmainstream.blogspot.fi/

Ihanaa, kun puit koko asian ongelman sanoiksi, KIITOS!

Annika Miettinen

Huippu kirjoitus! :D Erittäin samaa mieltä!

adarine (Ei varmistettu)

Ei mulla tähän kullikeskusteluun mitään lisättävää, mutta halusin vaan sanoa että ihan MIELETTÖMÄN kaunis kuva!! Ei ollenkaan hullumman näköinen näkki.

Kaisa Merelä

Kiitos! Meri on taitava!

Thebs (Ei varmistettu) http://outlandishblog.com

Aivan mahtava kirjoitus! Ja ehdottomasti yks lemppariaiheistani, josta tykkään erityisesti keskustella miesten kanssa :D Olen tullut omien (keskeneräisten) empiiristen tutkimusteni kautta siihen tulokseen, että useat miehet ihan rehellisesti ovat vaan sen verran höpsöjä, että luulevat naisten ihan oikeasti haluavan heiltä dickpicejä, vaikka eivät niitä pyydä. Sillä kaikki miehet (ne kaikki about 10), joiden kanssa olen tästä keskustellut osaavat katsoa asiaa VAIN omasta näkökulmastaan ja he kyllä mielellään vastaanottaisivat niitä pillukuvia ihan pyytämättäkin.
Se miehen kulli on heille itselleen jotenkin niin jumalallinen juttu, että heille on suht vaikeaa ymmärtää, että ei se itse asiassa näytä yhtään kiihottavalta näin naisen silmin. Ja siinä varmaan myöskin se syy, miksi he usein ensin suuttuvat kun ilmoitat, että nyt tuli moka, älä enää ikinä tee noin ellei joku specifically pyydä.

Vierailija (Ei varmistettu)

No just tämä! Miehet toimii siitä lähtökohdasta, jota itse haluaisivat kokea, eli saada vastaavia kuvia naisilta. Mut miehetei tajua sitä että naiset on erilaisia tässä ja erilaiset lähestymistavat siis toimivat eri sukupuolille erilailla noin karkeasti yleistettynä. Harva nainen haluaa tuntemattoman miehen elimen kuvaa, kun miehet sen sijaan aktiivisesti etsii tuntemattomien naisten sp-elinten kuvia..

Kaisa Merelä

Niin ja voihan se kulli kiihottavalta näyttääkin, mutta tapa jolla näitä dickpicejä hakuampumalla lähetellään, ei tee naiselle kovin spessua oloa :D Ja tämän lisäksi tietty tämä seksuaalinen vallankäyttö -asetelma, eritoten jos ja kun kuvia tulee ja ne ovat epämiellyttäviä.

Hakkarainen (Ei varmistettu) https://aatenarikka.blogspot.fi/

Tämä juttu on asian ytimessä. Omalla kohdallani tähän elinotosten inhottavuuteen vaikuttaa se, että en koe saavani sen suurempia kiksejä pelkistä visuaalisista ärsykkeistä. Tämä taitaa olla jossakin määrin naisia yhdistävä juttu. Näin mustavalkoisesti yleistäen monille miehille pornossa riittää pelkkä tekninen toiminta, kun taas useat naiset kaipaavat jonkin sortin alustusta ja juonta. Tästä varmaan osittain johtuu naisten into novellien ja eroottisen kirjallisuuden kuluttamiseen. Jotakin on hyvä jättää mielikuvituksen varaan, ja tavaran läjäyttäminen pöytään (kirjaimellisesti) pilaa hyvän jännitteen.

Kaisa Merelä

Totta! Erittäin hyvä pointti!

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole saanut varmaan koskaan dickpickiä, mutta itsestäni olen lähettänyt kuvia. Olen kyllä miettinyt, onko se ”sopivaa” sen enempää näin naiseltakaan.. toistaiseksi ei ole tainnut kohdetta häiritä, ja ehkä on oltu riittävän tuttuja. Mutta, voin kyllä kuvitella tilanteen jossa mieskään ei haluaisi saada intiimiä kuvaa ihan keneltä vaan puolitutulta naiselta :D tietenkään ongelma ei taida olla kovin laajamittainen näin päin.

Kaisa Merelä

Jep, ei pidä yleistää sitäkään, että miehet haluaisi aina alaston ym. kuvia naisista, sillä se on myös sukupuolistereotypioiden vahvistamista! Mutta jos tilannetaju ja suhde on kohdillaan, niin saavathan ihmiset lähetellä kuvia toisilleen ihan sukupuolesta riippumatta. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Omasta mielestä kuvat ovat jopa tylsiä, kiihottavampaa on se kun mies lähettää videon jossa tyydyttää itseään. On jopa mukavampi katsoa sitä kun toinen saa nautintoa, oli se sitten ajatuksena siitä että lähettää just sulle sitä videota yms :D

Kuplia (Ei varmistettu)

Hei! Loistava kirjoitus, kiitos siitä! Yhden pienen kommentin sanavalinnoista haluaisin kuitenkin tuoda esille. Jatkossa, jos ja kun puhut esimerkiksi peniksistä yleisesti, olisi mukavampaa käyttää sanaa "sukuelin" kuin "sukupuolielin". Yhdessä lauseessa olitkin jo "sukuelintä" käyttänyt. Sukupuolielin on sinänsä nimittäin harhaanjohtava sana, sillä sukuelimet eivät kuitenkaan määritä itse henkilön sukupuolta.

Huoh (Ei varmistettu)

Voi herranjestas, pitääkö nyt bloggaavan yksityishenkilönkin ruveta kieli keskellä suuta miettimään käyttämiään sanoja ja termejä, ettei vaan kukaan loukkaantuisi. Sukupuolielin on ihan yhtä oikea sana kuin sukuelinkin; suku(puoli)elimet määrittävät henkilön biologisen sukupuolen (poislukien intersukupuoliset, joilla määrittely ei ole yksiselitteistä), vaikka sosiaalinen sukupuoli olisi jotain muuta.

Kuplia (Ei varmistettu)

Kuten omassa kommentissani ilmaisin, olisi todella _mukavaa_, mikäli jatkossa tällaiseen pieneen asiaan voisi kiinnittää huomiota. En mitenkään syyllistänyt tai puhunut loukkaantumisesta, mutta pienillä asioilla, kuten sanavalinnoilla, voi olla yllättävän suuri merkitys. En todellakaan odota, että kukaan jaksaisi saatika pystyisi olemaan täysin kärryillä kaikista termeistä. Pyyntöjä muuntaa sanavarastoaan kannattaa kuitenkin jokaisen harkita omien resurssiensa mukaisesti, jos näin voin välttää edes muutaman ihmisen "loukkaamisen" tai vastaavasti saada jollekulle paremman ja turvallisemman olon aikaiseksi.

Highlander (Ei varmistettu)

Hienoja mielipiteitä !

Miesten maailma on mennyttä
Sekstaile kostoksi mahdollisimman monen miehen kanssa.

Ymmärrän hyvin vihasi miehiä kohtaa

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.