Mutta haastavin niistä on herkkyys

The Good Morning

"Mä haluaisin, että kaikki näkis miten herkkä, huomaavainen ja lämmin ihminen sä oot."

Tämä on lause, jota kuulen läheisiltäni. Lause, johon vastaan aina, että ei herkkyyteni ja lämpöni kuulu someen. Se ei vain toimi brändissäni, intän. En voi olla työssäni herkkä, sillä opin jo varhain blogiurallani, että julkinen työ on sotatanner, johon itsensä laittaminen yksityishenkilönä on kuin kivitettäväksi suostuminen. Sinne kannattaa ja täytyy laittaa itsestä paljon suunnitellumpi ja karrikoidumpi versio, hahmo. Tällöin kaikki loka kohdistuu luomukseeni, eli tekemääni brändityöhön, ei minuun ihmisenä. Tuska kuitattu!

"Niin, mutta sulla olisi niin paljon enemmän annettavaa omana itsenäsi. Minua sattuu, miten ihmiset eivät huomaa herkkyyttäsi, ja luulevat, että sinulle ja sinusta voi sanoa mitä vaan. Ne luulevat, että olet jotain, mitä et ole."

Niin no, sellaista elämä ja tämä työ vain on. Pitää olla vahva, koska muuten antaa periksi.

"Mutta mistä saakka herkkyys on tarkoittanut heikkoutta?"

Niinpä. Ei olekaan. Herkkyyden näyttäminen on suurinta vahvuutta, mitä on olemassa. Se on niin suurta vahvuutta, ettei esimerkiksi minusta ole tällä hetkellä siihen. 

Kuvat: Veera Bianca

Olisi upeaa nähdä kollektiivinen käänne vielä omana elinaikanani, jossa kaikki ihmiset uskaltaisivat näyttää herkkyyttään. Sellainen aikakausi, jossa itseään ei tarvitsisi kovettaa, koska "sellaista tämä elämä/työ/maailmanmeno/ihmissuhteet nyt vain ovat." Entä jos ei olisikaan? Entä jos muutos tapahtuukin kiusaamisen/tunnekylmyyden/oman pahan olon purkamisen toisiin lopettamisella, ei herkkyyden piilottamisella? Kuka voittaa, kun kivitämme maailman kovaksi?

Pieni ajatus itse kunkin viikonloppuun. Pidetäänhän rentouttava ja myötätuntoinen joulunajan aloitus. <3

Kommentit

Mmemmma (Ei varmistettu)

"Kun uskallan olla pieni, voin myös olla suuri.
Nöyrästi kesken ja epätäydellinen.
Siinä on minun voimani."

Päivisusanna (Ei varmistettu)

Niinpä. Ja monesti kaikkein itsevarmin onkin kaikista epävarmin, ja kaikista kovin onkin kaikista herkin. Moni ihminen käyttää naamioita, mikä on surullista- sillä juurikin epävarmuudet, heikkoudet ja herkkyydet tekee meistä inhimillisiä, kauniita, helpommin lähestyttäviä ja helpommin rakastettavia. Itse olen lapsesta saakka ollut tositosi herkkä, monin eri tavoin. Usein se on tuntunut taakalta, ja asialta mikä tekee elämästä monin tavoin hankalampaa kuin se ehkä muutoin olisi. Silti olen aina myös ajatellut että ainakin olen vahvasti elossa koska tunnen vahvasti. Ja että herkkyys on kuitenkin asia mitä haluan itsessäni vaalia, sillä se tekee minusta minut. En haluaisi olla kukaan muu. Työssäni opettajana olen toisinaan pelännyt että olen vääränlainen- että ei opettaja saisi olle herkkä, ei opettaja saisi jännittää, ei opettaja saisi liikuttua tai itkeä; opettajan pitäisi olla reipas ja vahva ja tyyni ja itsevarma ja peloton. Olen verrannut itseäni toisiin opettajiin, jotka huokuvat rohkeaa johtajuutta, jämäkkyyttä, kovuuttakin. Mutta onneksi, ONNEKSI, en kuitenkaan ole epäröinneistäni huolimatta alkanut muuttamaan itseäni. Olen saattanut avoimesti itkeä liikutuksesta laulu-oppilaani edessä, tai suoraan kertoa kuorolleni ennen konserttia että jännitän ihan kamalasti- luulen, että juuri nuo asiat ovat tehneet minusta inhimillisen ja turvallisen oppilaideni edessä. Opettajan, jonka edessä myös oppilaat uskaltavat olla herkkiä. Opettajan, joka ei jää etäiseksi vaan antaa sisimpänsä näkyä. Vastaavasti rakastan itse ihmisiä, jotka eivät ole kuoren tai naamion takana. Sellaisen ihmisen, avoimesti herkän ja inhimillisen, lähellä on turvallista olla. Eikö?

Kaisa Merelä

Ihanaa! Kiitos tästä kommentista. :) <3

JuuliK (Ei varmistettu)

Kaisa, kun oot tommonen bosslady ja tienraivaaja, niin haluaisin kysyä sulta kysymyksen. Mistä saat voimaa taistella vanhakantaisia normeja vastaan? Asun maassa, jossa machokulttuuri on aika voimakasta, ja lähes joka päivä kohtaan vähättelyä ja joudun sanomaan jollekin miehelle, että äläpä puhu minulle tuolla tavalla. Se on aika raskasta koko ajan olla todistelemassa omaa kyvykkyyttään ja älyään ja ties mitä.

Kommentoi