Retkisuppailemassa Saimaalla

Lupasin kirjoittaa lisää elokuisesta suppailureissustamme, jonka video löytyy kun scrollaat postauksen alas. Huhhuh, mieletön reissu. Mistähän sitä alottaisi? No aloitetaan myyntipuheella: mikäli sinäkin rakastat vesillä oloa, metsässä keitettyjä aamupuuroja ja luonnossa nukutun yön jälkeistä seesteisyyttä, jatka lukemista. Lähdettiin Kaisambun voimin parin vuorokauden reissulle Saimaalle suppilaudoilla tarkoituksenamme no, tietenkin kokea huikea reissu, mutta yhtään valehtelematta myös kuvata siisti seikkailuvlogi.

Saimme yhteistyökumppaniksemme Asenteen - huippulaadukkaan, siistin ja rennon suomalaisen firman, joka valmistaa vaatteita, asusteita, suppilautoja ja surffilautoja. Heidän suppilautoihin oli mahdollista hirttää kiinni teltta, makuupussit, safkaa ja vaatteita. Niin, ja kolme kameraa, joista yksi lentää, yksi sukeltaa ja yhdessä on kiinni mikrofoni, 11 akkua, 5 muistikorttia, 2 puhelinta.

Kuulostaa riskialttiilta ottaen huomioon, että matkustimme käytännössä surffilaudoilla. Ja sitähän se toki olikin, mutta hei, riskei on otettava. Vaikka päästiin melomaan tuulessa, rankkasateessa ja aallokossa, kaikki elektroniikka pysyi ehjänä, kiitos vedenpitävien laukkujen. Kaikki muu aina makuupusseja ja vaatekerrastoja myöten taisikin sitten kastua litimäräksi sateen vuoksi, mutta onneksi trangialla keitetty höyryävän kuuma riisi ja tonnikalasta ja kookoskermasta valmistettu kastike lämmitti perille päästyämme, vaikka kuivat vaatteet olivatkin finito. Toisen makuupussin kastuttua saimme myös viettää yömme romanttisesti yhteisessä makuupussissa. Mikäs sen sydäntä, mieltä ja kehoa lämmittävämpää, kuin vieressä hikoileva mies leveillä harteilla varusteltuna. Kyllä muuten oli tiiviit tunnelmat, mutta eipähän tarvinnut palella. Reitin olimme suunnitelleet etukäteen. Koska meitsi tuntee Ristiinan alueen Saimaasta kuin omat taskuni (heh, no, ainakin kovasti väitin niin), tiesin mille saarelle halusin Saimaa-noviisi Samuelin viedä. Sielä olisi älyttömän kirkas vesi, vaalea hiekkaranta ja upea kallio, jolta hyppiä veteen. 15 kilometrin matka taittui mennessä viidessä tunnissa ja palatessa alle kolmessa tunnissa. Kertoo jotain menomatkan myrskystä ja vastatuulesta. Välillä mennessä tuuli niin kovaa, että vaikka tällainenkin vahvalla yläkropalla siunattu ex-fitnessmimmi meloi sielunsa kyllyydestä, lauta pysyi lähes paikoillaan, tai jopa lipui taaksepäin. Onneksi milloin vain pystyi vetämään lähimpään saareen parkkiin, jotta olkapäät, hauikset, ojentajat, rintalihakset ja yläselkä saivat lepoa. Vähän prodepatukkaa naamaan ja matka jatkui. Tulomatkalla puolestaan oli todella tyyntä, välillä jopa pientä myötätuulta, ja hämmästelimme monta kertaa, että "ollaanko me jo tässä!", kun bongattiin tuttu saari. Tulomatkasta jäi sellainen fiilis, että me sen kuin vain livuttiin hymy huulilla auringonlaskuun, vailla huolia, vailla murheita, laulellen, rakastaen. Todella vahvoja fiiliksiä.

Oli siinä kyllä vain sitä jotain, kun kahdestaan vedettiin jollain aukeammalla selällä, eikä veneilijöitä tai mökkeilijöitä näkynyt missään. Välillä meloessa meillä oli välimatkaa useampi kymmen metri, ja silti juteltiin ihan perus puheäänellä, aivan kuin toinen olisi ollut vieressä. Vesillä ääni kantoi.

Jotenkin siellä katosi etäisyys ja rajat. Ei ollut teitä, ei puita, ei rakennuksia. Vain aava järvenpinta, jota pitkin mennä. Ihan minne halusimme. Voi että oli vapaa fiilis! Ja suppilaudan alla monta kymmentä metriä mustaa, lämpöistä vettä. Hahah, tai no, lämpöistä ja lämpöistä. Lämpöinen kuva siitä jäi siksi, että koska varpaat olivat niin jäässä, että niistä oli kadonnut tunto, piti välillä pysähtyä uittelemaan jalkoja vedessä. Ja voi hyvä luoja. Uskokaa tai älkää, mutta kokemus oli identtinen porealtaaseen istahtamisen kanssa. Pikkuhiljaa varpaat palasivat taas normaalin värisiksi, ja matka jatkui. Kaurapuuro, riisi, tonnikala ja kookoskerma mainittiin. Mitä muuta meillä oli eväänä? Repullinen kaikkea mahdollisimman helppoa ja suht terveellistä: paseerattua tomaattia, riisikakkuja, avocadoja, ruisleipää, papuja, keitettyjä munia, hernekeittoa, QuestBareja, tölkkikanaa ja banaaneja nyt ainakin. Viileässä luonnossa ihminen on aika nälkäinen ja melominenkin kuluttaa energiaa, joten yritimme ottaa mielummin liikaa ruokaa kuin liian vähän. Siinä onnistuimme.

Meloessa paras vaatetus oli ehdottomasti märkäpuku. Se piti lämpimänä, vaikka kastui, eli sellainenkin kannattaa suppilautojen lisäksi vuokrata, mikäli samanlaisen reissun haluaa heittää. Vielä ehtii, vaikka aika sissi saa kyllä olla jo näin syyskuun loppupuolella. ;) Mutta ollaanhan me suomalaiset ennenkin eräilty, tammikuussakin! Ennen kuin päästän teidät tunnelmoimaan videon pariin, pakko vielä mainita, että aiempiin suppailukokemuksiin verrattuna oli tosi siistiä, että melomisella oli jokin päämäärä ja "palkinto". Usein sitä suppaillessa vetelee vain ympyrää tai heittää pienen lenkin. Matkanteko motivoi melomaan, vaikkei enää jaksanut, ja antoi koko suppailulle ihan uudenlaisen merkityksen.

Kommentit

Aino (Ei varmistettu)

En oo koskaan aiemmin tänne kommentoinu vaikka blogia onkin tullut seurattua jo vuosia. Pakko on sanoa että apua kuinka ihanan seesteinen video! Musiikki sopi tohon ku nokka päähän ja Suomen luonto näytti parhaat palat. Ja te kaksi yhessä saitte jotenki herkistymään. Ihanat ️

Kommentoi