Yritys sanoa jotain, osa 1

The Good Morning

Tänä aamuna meillä paloi makuuhuoneen kattovalo. Heräsin pimeästä huoneesta, sängyn toinen laita oli jo tyhjä. Vapaapäivä. Pian tulkitsin heränneeni ulkonta kuuluvaan meteliin ja nousin ylös laittamaan valot päälle. Valo syttyi ja sammui heti, kuin salama olisi lyönyt. Tuijotin lamppua sekunnin ja sitten avasin mustat verhot.

Ulkona mekasti kaksi lehtimiestä. Toinen oli selkeästi kouluttaja, koska hänellä oli huomioliivit päällä ja hän teki kaiken duunin. Toinen taas oli omissa vaatteissaan ja katsoi vieressä, totutteli vähän vielä lehtipuhaltimeen painoon. Painava ja kostea lehtimassa tanssi ilmassa kevyen näköisenä. Kohta sisäpihamme olisi lehdetön eli vähän surullisempi. Toinen katsahti ikkunaani, tai ainakin luulin niin. Nappasin ikkunalaudalta kolme kirjaa ja menin toiseen huoneeseen.

Syksyisin sisäpihallamme käy lehtimiehet, talvisin lumimies. Lumimies ajaa sellaista pientä aurakonetta aina aamuisin yhdeksän aikaan, ja siitäkin lähtee kova meteli. Edellisessä asunnossani puolestaan elämääni väritti kattomiehet, sillä silloin asuin hyvin korkealla ja vastakkainen rakennus oli remontissa. Katolla oli aina joku; kävelemässä ympäriinsä, puhelimessa, tupakalla, tai säätämässä suurta ilmastointipömpeliä. Joskus vilkutin niille ja ne vilkuttivat takaisin.

Joku saattaa miettiä miksi kerron tätä. Minä itse kuulun myös niihin. Huomaan usein pakoilevani jonkin tärkeämmän asian kirjoittamista kirjoittamalla aamusta ja aamuista jotenkin erityisen merkityksellisesti. Haluan kertoa jotain, mutten tiedä mitä enkä miten. Ehkä täytyy kirjoittaa enemmän ja useammin, jotta rivien välistä alkaisi purskahtelemaan jotain totuuksia.

Tuntuu että elämästä puuttuu konkretia, mutta toisaalta elämä on hyvin konkreettista. Sitä konkretialistaa ei vain halua kuulla, kukaan ei halua. "Herään, syön, pyöräilen töihin, syön, pyöräilen töistä pois, syön, liikun, nukun." Se on se kauhea litania, jota lukiessa haluaa puolustella että eihän se noin mene! Sieltä puuttuu kaikki tunteet, ajatukset ja yksityiskohdat. Mutta niin se on. Miettikää kun joutuisi lukemaan oman elämäntarinansa luettelona. "Syntyi, kävi koulun, osallistui kurssille, vietti joulun, synnytti lapsen, kirjoitti kirjan, menetti toisen jalan, sairastui reumaan, kuoli." Sen pituinen se.

Joku ehkä on samaa mieltä oman luettelonsa kanssa. Minua se järkyttää. Oma luetteloni kuulostaa aina jonkun toisen ihmisen luettelolta.En keskity sellaisiin asioihin. Minut tekee tyytyväiseksi se, että voin keskittyä siihen, miltä se lehtien puhallus näytti sinä yhtenä aamuna ja kuinka niiden lehtimiesten päivä oli edennyt sisäpihalta toiselle. Niillä oli ehkä nälkä, tai ehkä ne oli juuri juoneet kahvit. Raikas ilma sai niiden posket punottamaan ja kun ne illalla menivät koteihinsa, uni tuli nopeasti. Ja sen lehtimieskokelaan unissa pyöri lehdet, pelkät lehdet.

Kommentoi