Ladataan...

Istun mökin pirttipöydän ääressä vatsa täynnä grilliruokaa, poskenpäät palaneina, olkapäät niin ruskeina etteivät ole koskaan olleet, vieressäni valkoviinilasi (nyt oikolukiessani tätä se on vaihtunut jo punaiseen, antakaatte siis läpi livahtaneet virheet anteeksi) ja päässä saunasta vähän vielä kostea tukka.

Pääsin ajamaan kainalokarvat ja sääret neljään päivään ja sekös teki olon juhlavaksi. Palasimme mökille juuri neljän päivän purjehdukselta. Purjehdittiin Saimaalla kunnasta toiseen isäni ja siskoni sekä hänen miehensä kanssa ja yövyttiin ihanissa, tutuissa saarissa ja satamissa. Saimaa on rakkaus. Aurinko paistoi, tuultakin riitti ja sain taas terästettyä purjehdustaitojani. Reissua on voinut seurata esimerkiksi Instagramista @kaisaminni. 

Olin 10-vuotias, kun purjehdukseen hurahtanut isäni hankki meille H-veneen. Hän kilpailee sillä, mutta sopii vene muuhunkin käyttöön loistavasti. Siitä lähtien kesieni kohokohta on ollut pienessä purjeveneessä asuminen nelihenkisen perheen kanssa ja seilaaminen pitkin Saimaata.

Muistan niin elävästi kesäaamut, kun herään kajuutasta ja avaan kattoluukun, nappaan bikinit maston vierestä, puen ne päälle ja pulahdan veteen, joka on lämmintä kuin linnunmaito. Aurinko paistaa ja äiti paistaa munia aamiaiseksi retkikeittimellä. Iskä pesee kantta. Jossain vaiheessa minun pitää lopettaa uinti ja syödä aamupalaa. Sitten jatkamme matkaa toiseen paikkaan, ehkä jollekin hiekkarannalle, jossa on kirkas vesi ja uimalaseilla näkee kaloja. Luen veneen kannella kirjoja, riehun siskoni kanssa, syön ehkä jotain herkkuja tai istun veneen nokassa ja katselen ohikiitävää vettä. Ihmettelen, miten jokainen vesipisara on niin pieni osa isoa vesistöä ja miten kaikki jää taakse, kun vene liikkuu eteenpäin; huolet, ajatukset, koulu, arki, kalat, veteen pudonnut mandariinin kuori, 30 metrin syvyyteen uponneet erinäiset esineet ja pisara, jonka juuri roiskautin jalallani. Järvi on niin ihmeellinen asia - loppujen lopuksi aika tuntematon, ja mikäli vettä ei olisi, se olisi vain jättimäinen kraateri - puhumattakaan meristä. Edessä siintää aina vain uutta maisemaa ja lämmin tuuli puhaltaa kasvoille. Äiti kysyy, onko nälkä. Isän kasvoilla on maailman onnellisin hymy, kun hän on saanut meidät mukaan hänen rakastamaansa harrastukseen.

Muutaman vuoden päästä kahden teinityttären houkuttelu vanhempien kanssa pieneen kopperoiseen kesää viettämään olikin vähän vaikeampaa. Silloin meidät houkuteltiin veneelle kiristämällä, lahjomalla ja enimmäkseen siten, että isämme hankki akun veneeseen. Saimme datailla kajuutassa niin paljon kuin sielu sieti. Nettiä ei tosin ollut, mutta taisimme pelata Simssiä. Muistan myös kirjoittaneeni jotain päiväkirjan tapaista veneessä hp:n järkälemäisellä läppärillä. Rantauduttuamme otimme siskoni kanssa uusia kuvia irc-galleriaan. Kaikista kivointa oli rantautua Savonlinnaan, koska siellä oli söpöjä poikia. Ja jos ei pahinta emovaihetta lasketa, niin oli purjehtimassa saatu rusketuskin plussaa teininä.

Näin aikuisena minua ei tarvitse veneeseen erityisesti houkutella. Mieletöntä luksusta, että perheen puolesta pääsee kesäisin purjehtimaan ja vieläpä osaavan kapteenin ohjeistuksessa. Jonain päivänä osaan ehkä purjehtia täysin omatoimisesti, mutta toistaiseksi vältän opettelemasta liikaa, jotta isäni ohjeistus ei kävisi tarpeettomaksi. On niin kivaa olla lapsi veneessä. En halua vielä päästää irti siitä kokemuksesta, mitä lapsena sai kokea, kun isä tiesi ja osasi kaiken ja sen tietotaidon varaan pystyi aina heittäytymään.

Kerran minun ollessa pieni purjehdimme aivan järkyttävässä myrskyssä. Tutisin ja itkin veneen sisällä äidin kanssa. En ole varmaan ikinä pelännyt yhtä paljon, kuin silloin veneen kallistellessa niin, että ikkunoista näkyi vedenalaista maailmaa. Äiti oli ihan paniikissa, ja se tarttui minuunkin. Isä purjehti yksin läpi myrskyn (homma täysin hanskassa, tietysti) ja lopulta saavuimme satamaan. Kaksi kertaa olen elämässäni pelännyt kuolemaa ja tämä oli toinen niistä. Hetken aikaa sen jälkeen astuin veneeseen vähän varovaisemmin, mutta nyt olen jo parantunut tästä kokemuksesta. Melkein toivoisin, että pääsisin kokemaan sellaista uudestaan. Tällä kertaa tosin olisin isän kanssa veivaamassa vinssiä, enkä sisällä pelkäämässä kuolemaa. Nykyään en ole erityisemmin kuolemanpelon fani.

Kysyin isältä, saanko ottaa Melodyn ensi kesänä Hangon regattaan, kun menen sinne taas ryyppäämään viikoksi. Hän siihen, että pitää todennäköisempänä viikon ryyppäämistä, kuin sitä, että saisin veneen käyttööni. No, aina kannattaa kysyä. Kysyin häneltä sitäkin, että tuleeko minusta ihan täysi douche sitten, kun hankin isona tyttönä Kokoomusta huutavan, rahaa ja luontoa kuluttavan pröystäilevän jahdin, vaikka minut on kasvatettu ekologiseksi, maanläheiseksi ja sporttiseksi purjehdusihmiseksi. Siihen siskoni, että sähän olet jo douche. Fair enough.

Isäni muisti myös näyttää Saimaalta kaikki paikat, joissa pääsen sitten latamaan miljoonajahtini akkuja, vaihtamaan vesiä ja niin edelleen. Sanoin hänelle, että hän pääsee kapteeniksi laivaani, ei minun tarvitse opetella näitä paikkoja. Hän siihen, että hänelle riittää kyllä ihan paikka miehistöstäkin. Minä siihen, että kyllä sitä hommaa pitää jonkun luotettavan henkilön pyörittää sillä aikaa, kun minä otan aurinkoa kannella. Hän suostui. Kuka tarvitsee poikaystäviä, miehiä tai kapteeneita, kun on maailman paras isä? Taidan tosin odottaa, että sähkömoottorit yleistyvät jahdeissa, niin säästyy vähän sitä luontoa ja ehkä rahaakin. Ja pääseepä vielä kulkemaan yhtä hiljaa kuin purjeveneellä! Win-win-win.

Pakko päästä tänä kautena vielä tekemään toinen purjehdusreissu. Vaikka syksyllä, jos ei muuta. Silloin saattaa olla otollista aikaa niille myrskyillekin.

Ladataan...

Ladataan...

Ikuinen kesä. Olenko se vain minä, vai onko muidenkin mielestä kesä tuntunut jo nyt ihan älyttömän pitkältä? Koska toukokuu oli niin lämmin, kesän pituus tuntuu tuplaantuneen. Säätkin ovat olleet aika uskomattomat. Olisiko voinut parempia ilmoja sattua kreisikesälleni?

Juhliminen. Olen pitänyt instastoorissa alkoholin jälkeistä valitusseremoniaa ja terveellisen elämän kaipuuhuutoja. Alkaa tuntua, että nyt vihdoin helpottaa ja juhlia on ehkä vain noin kahdet viikossa, joten ehdin olemaan aina viisi päivää terveellisillä teillä! Säännölliset teenit, täältä tullaan! Mutta ensin aion taltuttaa flunssapöpön, joka sai minusta otteen Portugalissa.

Lukijamiitti. Niin kuulkas, se näyttäisi siltä, että ehdittäisiin tänä kesänä vielä tavata! Ajattelin sellaista sinkkumuijien get-togetheriä, johon kaikki heti paniikissa vastasi, että saako parisuhteessa olevatkin tulla, jos on mieleltään ikisinkku. Kyllähän se niin on, että sinkkuus on mielentila, eli tervetuloa vaan kaikki sivilisäätyyn katsomatta! Tai no, ihan kaikki ei mahdu, mutta ilmottelen päivämääristä ym. sitten, kun saan ne järjestettyä, ja katsotaan, millä ilmoittautumissysteemillä sinne tullaan. Sillä aikaa voitte laittaa toiveita kommenttiboksiin. Saa olla korkealentoisiakin! Mitä haluatte tehdä, nähdä, kuulla, katsoa, syödä ja juoda?

Seurusteleeko Kaisaminni? Ei seurustele. Kaisaminni ei tule seurustelemaan pitkään aikaan, sillä Kaisaminni on sitoutunut sinkkuuteen vähän samalla tavalla, kuin parisuhteeseen sitoudutaan. 

Seuraavien päivien plääni. Vanha ystäväni tulee tänään luokseni Jyväskylästä pariksi päiväksi. Ihanaa! Flunssapöpö tosin iski vähän huonoon saumaan, mutta parantelen täällä inkiväärillä, valkosipulilla, C-vitamiinilla ja sitruunalla toivoen, että päästäisiin keskiviikkona jo vähän ulkoilemaan Hesan yöhön. 

Ihania helteitä kaikille! Nyt imetään kaikki aurinkovoima talteen!

Kuvat: Meri Björn

Ladataan...

Pages