Ladataan...

Nyt pääsette kurkistamaan nykyiseen kotiimme ja sen sisustukseen. Nämä kuvat ovat olleet Etuovessa vapaasti kaikkien katsottavana asunnon myyntiaikaan, joten mitään sensaatiomaista paljastusta näiden julkistamiseen ei liity. Hehe.

 

Näyttääkö meillä oikeasti tältä?

Viime aikoina blogeissa on ollut hauska postausketju "Tältä meillä näyttää oikeasti". No, tämän postauksen nimi voisi olla pikemminkin "Tältä meiltä ei näytä oikeasti". Ja siihen on kaksikin syytä. Ensinnäkin näitä kuvia varten kotia oli siivottu ainakin viisi tuntia ja viety laatikkokaupalla tavaraa autotalliin pyörimästä. Tauluista suurin osa on säilytyksessä anopilla.

Toisekseen asunto on välitysfirman stailaama. Nykyään nimittäin asuntoja myydessä ne eivät saa näyttää liikaa kenenkään kodilta. Valokuvat, henkilökohtainen pikkukrääsä, shampoopullot ja jopa pyyhkeet voivat ärsyttää tulevia ostajia. Ihmiset eivät osta toisen kotia, vaan asunnon, josta voivat kuvitella oman kotinsa, unelman uudesta omasta kodistaan.  Kaikki liian persoonallinen ja värikäs on siis karsittu pois.

Paljastan teille nyt eri kuvien kohdalla, mitä on muutettu.

Makkarista on viety stailaajan toimesta pöytälamput pois ja vaihdettu keittiön kukat tilalle. Toinen täkeistä on stailaajan rekvisiittavarastosta. Värikkäät tyynyt on laitettu sivuun ja jätetty vain vaaleimmat jäljelle. Mainittakoon myös, että kuvassa ei näy mun rintsikoita tai miehen usein lattialle jättämiä sukkia. Puhumattakaan lehti- ja kirjakasoista sängyn vieressä.

Keittiö

Pöydällä oleva asetelma on stailaajan rekvisiittaa ja sommittelema. Muoviorkidea näyttää kuvassa ihmeen aidolta. Stailaajan rekvisiittavarastosta on myös pieni pullo oksineen tiskipöydällä, keittokirja,  maustekastike- ja öljypullo. Muut esineet on meiltä.

Kuvassa ei näy normia postikasaa, avaimia, lompakkoa, aurinkolaseja, likasukkia, barbiröykkiötä ja puoliksi syötyä puurolautasta saati tiskipöydällä miljoonaa huuhtelua odottavaa pataa ja kattilaa.

Kodinhoitohuone

Muoviorkidea ja tuoksutikut on aseteltu paikoilleen stailaajan kassista, samoin kuin pyyhkeet. Meiltä olisi kyllä löytynyt omastakin kaapista valkoisia pyyhkeitä. Hih. Mun suuri ylpeyteni eli hajuvesikokoelma on viety pois lasihyllyltä ja laitettu siihen joku muu tyhjä (!) hajuvesipullo. Ei näy fööniä, tampax-pakettia, hiuslakkaa, piilarikoteloa, apteekin jätti rasvapurtiloa myöskään.

Lastenhuone

Kaikki lastenkirjat on tyhjennetty kirjahyllystä. Muuten on aika lailla kuten oikeastikin. Eiku! Missä on täkistä ja pyykkipojista tehty maja? Kymmenen tyhjää herneenpalkoa, kasa askarteluja ja paperisilppua, värikynät, pehmolelut, leegot ja noin miljoona pientä muovikrääsälelua?

Olohuone

En laita muita kuvia kuin tämän, koska tämä on niin kaukana oikeasta olohuoneestamme. Kaikki taulut on otettu pois seiniltä ja tyynyt yms. vaihdettu värittömiin vaaleisiin. Ei leluja, tyhjiä astioita, sanomalehtiä, ei mitään!

Sauna

Muovivihta näyttää kuvissa yllättävän aidolta ja laudeliinat, saunatyyny, harja ja kosmetiikka luo kivaa spa-tunnelmaa. Meillä on pikku spa joka lauantai. Tai sitten ei. 

Toiletti

Tämä on meillä ns. "poikien vessa". Yleensä mieheni kastelee tuon kukan ja pesee päivittäin kasvonsa kasvonsa inkiväärisaippualla ja kuorii sitten kevyesti pellavapyyhkeeseen, joka näkyy kuvassa. Tai sitten ei...

Piha

Terassilla nautimme arkiaamuisin joka-aamuisen capuccinon ja sitten istahdamme keinuun vilttiin kääriytyneenä nauttimaan terveellisen vihersmoothien ennen töihin lähtöä. Hmmm.... ei, ei, ei... todellakaan.  

Mitä opimme tästä? Ei kannata uskoa kaikkea, mitä näkee. Eli vaikka totuus on tarua ihmeellisempää, stailaajan ansiota on osittain se, että saimme asunnon niin nopeasti kaupaksi. Paljon kiitoksia siis hänelle!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

Ladataan...

Ladataan...

Blogissani on ollut viime aikoina sen verran isoja uutisia ja syntyjä syviä, että kevennetääs välillä vähän.... ajatuksia siis. Muusta keventämisestä tuskin voi puhua. 

Jaan teille nyt viikonloppua varten herkullisen reseptin, johon voi käyttää kauden marjoja. Itse käytin omasta pihasta poimittuja ja pakastettuja punaherukoita, jotka toivat kivaa kirpeyttä jälkkäriin. Mutta yhtä hyvin voi käyttää muitakin marjoja, vaikka mustikoita tai vadelmia.

Pannacotta on turhaan jotenkin hienon ja vaikean jälkiruoan maineessa. Se on oikeasti tosi helppo ja nopea valmistaa. Kannattaakin kokeilla rohkeasti, jos ei aiemmin ole tehnyt. Helppoa mutta herkullista.

 

Marjainen pannacotta kolmelle

 

Näitä tarvitset:

3 dl kermaa

2 liivatelehteä

2 rkl sokeria 

2 tl vaniljasokeria

3-5 dl marjoja maun mukaan

mintunlehtiä

Tee näin:

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä n. 5-10 min. Sekoita kattilassa kerma, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna, kunnes kerma pulpahtaa. Ota kattila liedeltä ja laita liivatelehdet, josta neste on puristettu pois, joukkoon. Sekoita vispilällä huolellisesti tasaiseksi. Kaada seos tarjoiluastioihin, esimerkiksi laseihin. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli.

Soseuta marjat ja lisää halutessasi hieman sokeria. Jätä hieman marjoja koristeluun. Annostele marjasose ja koristemarjat pannacotta-annosten päälle. Koristele mintunlehdillä.

Valmiita nautittavaksi!

 

 

Ladataan...

Lilyssä on käyty hyvää keskustelua teemalla #onkopakkojaksaa? työssä jaksamisesta etenkin nuorten naisten näkökulmasta. Itse en ole enää nuori, mutta elämäntilanteeni on aika lailla sama kuin monella nuoremmalla naisella sikäli, että olen pienen lapsen työssä käyvä äiti. Ajattelinkin ottaa tähän keskusteluun hieman omanlaiseni näkökulman, joka kuitenkin uskoakseni koskee aika monia.  Kirjoitan siitä, miltä tuntuu aloitella uraansa pätkätöissä lapsihaaveita peitellen ja myöhemmin olla töissä pienen lapsen äitinä heti äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen. Pohdin, miten nämä tilanteet vaikuttavat jaksamiseen ja mahdolliseen uupumukseen.

Saako vauvakuumeinen valittaja potkut?

Työssä uupumisesta on ylipäätään vaikeaa kirjoittaa. Se vaatii paljon rohkeutta.  Suomessa ja muualla maailmassa työntekijät ovat saaneet jopa potkuja työnantajan suorasta tai epäsuorasta julkisesta arvostelusta. Siitähän tässä keskustelussa ei missään nimessä ole kyse, työnantajien syyllistämisestä, mutta jaksamisesta on melkein mahdotonta puhua puhumatta itse työstä, sen luonteesta, työnantajasta tai alasta. Puhumattakaan siitä, millainen käsitys työn tekemisestä yhteiskunnassamme vallitsee.

Nostankin hattua niille bloggaajille, jotka ovat rohkeasti tähän tärkeään aiheeseen tarttuneet ja sisimpäänsä avanneet. Siitä on ihan varmasti apua muille samassa tilanteessa oleville ja ylipäätään keskustelun vapautumiselle vaikeista asioista.

Oman työurani alku on ollut melko tyypillinen. Sain oman alani asiantuntijatöitä jo ennen kuin valmistuin yliopistosta. Olin gradua vaille valmis pitkään ja sain lopputyön valmiiksi vasta työskenneltyäni pari vuotta alani töissä. Valmistumiseni siis vähän viivästyi työtilaisuuden vuoksi.

Ensimmäiset vuodet työelämässä olivat stressaavia pätkätöitä ja vaihtuvia työpaikkoja. Samaan aikaan haaveilin omasta lapsesta, mutta tietenkään en siitä kertonut työnantajalle.  Oli sanomattakin selvää, että jos olisin tullut raskaaksi, työsuhteita ei olisi jatkettu. Näin ei kukaan suoraan sanonut, mutta olihan se selvää, koska tulijoita oli jonoksi asti. Yhdessä haastattelussa kysyttiin kautta rantain lapsihaaveista. Sehän on laitonta. Tällaisiin kysymyksiin ei kannatakaan vastata mitään.

Työnantajan pelko työntekijän raskautumisesta on yksi julkilausumaton syy siihen, että nuoria naisia yhä harvemmin vakinaistetaan uran alkuvaiheessa. Se taas on omiaan vaikuttamaan työssä jaksamiseen, aiheuttamaan jatkuvaa epävarmuutta, stressiä, tulevaisuudenpelkoa ja uupumustakin. Epävarmuus vaikuttaa jaksamiseen todella paljon.

 

Jaksaa, jaksaa!

Yhteiskunnan viesti on, että pätkätyöläisen on pakko jaksaa, ja siirtää perhehaaveita, jos joskus vakipaikan haluaa. Itse en onneksi ole tästä pätkätöiden jälkeen kärsinyt, vaan sain kaksikin vakituista paikkaa ennen lasta.

Monilla nuorilla naisilla uupumusta aiheuttaa myös se, että pätkätöiden ja määräaikausuuksien vuoksi he eivät helposti uskalla pitää oikeuksistaan kiinni työpaikalla, olla eri mieltä asioista tai vetää rajoja esimerkiksi ylitöiden teettämiselle. Monilla hoito- ja palvelualoilla nuoret määräaikaiset naiset joutuvat tekemään töitä ne pyhäpäivät ja heinäkuut, jotka eivät vakituisille työntekijöille kelpaa. Jaksamisesta välittämättä.

Opetusalalla nuoret opettajat työllistetään vain lukukausiksi. Kesät he ovat työttöminä ilman palkkaa. Sain nähdä tämän vierestä lukemattomia kertoja, kun tein opiskeluaikanani opettajan sijaisuuksia. Tämä ei ole oikeudenmukaista eikä tasa-arvoista vanhempiin kollegoihin verrattuna. Voin vain kuvitella, että jos nuori määräaikaisuuksissa ketjutettu naisopettaja tulee raskaaksi, ei samaan kouluun enää helposti pääse takaisin. 

Äitiysloman jälkeen

Kun nainen saa lapsen, hän tai isä voi jäädä äitiysvapaan jälkeen vanhempainvapaalle ja sen jälkeen kotihoidontuella -  joka on todella pieni - hoitamaan lastaan kotiin kunnes tämä on kolmevuotias.

Itse palasin töihin, kun lapseni oli vain 11 kuukauden ikäinen. Tämä on yksi niitä asioita äitinä, joka tulee painamaan mua loppuikäni. Lapseni ei osannut tuolloin edes vielä kävellä tai syödä kunnolla yksin. En missään nimessä olisi halunnut viedä rakkainta aarrettani, kalleimpaani, pientä tytärtäni hoitoon niin pienenä. Olisin halunnut olla hänen kanssaan kotona kaksi tai kolme vuotta. Se oli korvaamatonta aikaa, jota en saa koskaan elämässäni takaisin. Suhde lapseeni oli tuolloin hyvin symbioottinen, läheinen ja intensiivinen. Pelkkä ajatus erossa olosta tuntui siltä kuin kättäni tai jalkaani sahattaisiin irti.

Luin tietenkin sinkkoset ja lastenpsykiatri Liisa Keltinkangas-Järvisen näkemykset siitä, miksi alle kaksivuotiasta lasta ei saisi viedä hoitoon. Tunsin entistä pahempia syyllisyydentunteita. Pilaisinko ratkaisullani lapseni koko loppuelämän ja kiintymyyssuhteemme pohjan? Asiaa eivät helpottaneet ympäristön ristiriitaiset viestit. Toisaalta sain kuulla vanhemman polven suusta, että lapselle päiväkoti on paras paikka kavereineen, että hän sosiaalistuu ja miten sitä ennenkin vietiin lapset jo sylivauvoina toisille hoitoon. Toisaalta taas joiltakin muilta äideiltä sain kommentteja, että onko oma ura, raha ja lapsen merkkivaatteet mulle niin tärkeitä, että luovun lapsestani ja enkö tiedä, että asuntolainaan saa maksuvapaata.

Täytyy sanoa, että valvoin asian vuoksi monta yötä ja itkin paljon. Oli siis vaikeaa jaksaa asian kanssa jo ennen kuin olin työhön palannutkaan. Ja mun oli todellakin aivan pakko palata töihin niin pian. Vaihtoehtoja ei ollut. Syitä en ole kertonut ihmettelijöille, enkä kerro niitä tässäkään, mutta ne olivat painavia. Työpaikalta minua ei painostettu palaamaan niin pian, siitä ei ollut kyse.

Musta olisi hienoa, jos äidit tai muutkaan ihmiset eivät kilpailisi ja syyllistäisi toisiaan näillä asioilla. Ihmisillä on oikeasti isoja syitä päätöksilleen, joko kotiäidin työlle tai muualla tehtävälle työlle, eivätkä ne taatusti kenelläkään liity siihen, että pitää löytyä rahaa ostaa lapselle Gugguun huppareita tai Mini Rodinin toppahaalareita tai matkustaa joka vuosi etelään. Mikään materia ei ikipäivänä korvaa oman lapsen kanssa vietettyä aikaa.

Uupumuksen rajoilla

Samana päivänä, kun lapseni jäi ensimmäistä kertaa yksin muutamaksi tunniksi päivähoitoon, sain puhelun, että isäni joutuu saattohoitoon, eikä tiedetä elääkö hän vielä päiviä vai kuukausia. Siitä tuli ehkä elämäni surullisin parituntinen. Luopumista jollakin tasolla lapsesta ja kokonaan omasta isästä. Koko syksy meni näissä ristiriitaisissa tunnelmissa hoitopaikan, työpaikan ja sairaalan väliä kulkiessa.

Tunnetasolla en voinut mitenkään ymmärtää töissä ollessani päivisin, miksi en ole kotona lapseni kanssa tai sairaalassa isäni luona. Miksi joku muu vaihtaa lapseni vaipat, lohduttaa itkuissa ja pitää häntä käsistä, kun hän opettelee kävelemään. Miksi joku muu syöttää isääni tai asettelee peittoa paremmin. Onneksi se joku isäni luona oli oma äitini, joten se ei tuntunut niin pahalta kuin lapseni "hylkääminen". Onneksi lapsellani oli mitä parhain perhepäivähoitaja, eikä mun tarvinnut koskaan olla huolissaan hänen hyvinvoinnistaan.

Työelämässä multa odotettiin samaa kuin aiemminkin ennen lasta, mutta lapsi sairasteli paljon ja jouduin olemaan melko paljon töistä pois. Aiemmat ylityöt ja liukumiset kiireisissä projekteissa eivät siis tulleet kysymykseen. Ajatukset olivat lapseni ja isäni luona. Öisin lapsi ja huoli isästä valvotti ja olin aamusta lähtien tosi uupunut. Tuntui liian julmalta herättää yksivuotiasta joka aamu hoitoon ja viedä häntä sateella, pakkasella ja myrskyllä kiireessä pois luotani. Muistan olleeni ahdistunut ja kärsineeni stressin vuoksi pahoista ihottumista.

Mä kannatan sellaista yhteiskuntaa, jossa äidin tai isän olisi mahdollista olla lapsen kanssa kolme vuotta kotona ilman että monien perheiden talous menee siitä konkurssiin. Toivoisin, että vanhempi voisi saada oman lapsen hoitamisesta saman korvauksen kuin perhepäivähoitaja saa vieraan lapsen hoitamisesta. Ymmärrän, että päivähoitojärjestelmässä on ajateltu myös työllistävää vaikutusta. Silti uskon, että tämä unelmamaailmani olisi onnellisempien lasten ja vähemmän uupuneiden aikuisten yhteiskunta. Tiedän, että moni tekee niin nytkin, on kotona sen kolme vuotta, ja elää vain niukemmin. Mutta monille se ei oikeasti ole mahdollista. Ja syitä on muitakin kuin taloudellisia.

Ikävä kyllä yhteiskunta näyttää olevan menemässä ihan toiseen suuntaan. Puhutaan kolmen vuoden hoitovapaan lyhentämisestä. Ja se perustellaan naisten aseman heikkenemisen välttämisellä työelämässä. Naiset nopeammin töihin edistämään uraansa, on mottona tässä näkemyksessä.  Luulen kuitenkin, että tässäkin näkemyksessä puhuvat ikävä kyllä enemmän yhteiskunnan säästötavoitteet kuin oikea huoli naisten syrjäytymisestä työelämästä.

Kuvat: Pixabay & Unsplash

 

Ladataan...

Kerroin viime postauksessani, että meidän elämässä on ollut viime aikoina isoja tapahtumia, mikä on ollut syy postaustahdin hiipumiseen. Lupasin myös kertoa teille pian, mistä on kyse. Tadaa! Tässä se tulee: ei enemmästä eikä vähemmästä kuin siitä, että yksi vuosikausien suurista unelmistamme on toteutumassa. Olemme nimittäin ostaneet omakotitalon! 

Kaikki on tapahtunut todella nopeasti. Unelmatalon löytäminen, vanhan asunnon remontointi ja myynti sekä uuden ostaminen tapahtuivat kaikki reilun kuukauden sisällä.

Menimme lomalla puolileikillämme katsomaan erästä taloa, joka tuntui heti kotoisalta ja omalta. Teimme jo muutaman päivän päästä talosta ehdollisen tarjouksen, mikä tarkoitti tässä tapauksessa, että ostamme sen, jos saamme oman asuntomme myytyä ja pankista lainaa. Välittäjä taisi olla hieman epäluuloinen sen suhteen, kuinka tosissamme olisimme tai projekti onnistuisi, kun oma asunto oli vielä remppaamatta ja myymättä. Moni muukin oli käynyt katsomassa samaa taloa ja oli siitä kiinnostunut.

Älyttömällä kiireellä siis remppasimme nykyisen kotimme eli maalasimme seiniä, katon, kunnostimme takkaa, uudistimme saunan, kunnostimme tasoja ja vaihdoimme rähjäisiä listoja. Elimme koko ajan piinaavassa jännityksessä, että joku muu ostaisi unelmatalomme, meidän tulevan kotimme, nenämme edestä tekemällä suoran tarjouksen.

Saatuamme rempan valmiiksi oma kämppämme laitettiin myyntiin ja suureksi yllätykseksemme se meni kaupaksi heti ensimmäisellä yksityisnäytöllä ja vieläpä yli pyyntihinnan! Paikalla oli muutama pariskunta, jotka ryhtyivät kilpailemaan asunnosta. Kerrankin siis joku onnistui niin nappiin kuin ikinä vaan voi onnistua. Niinpä ehdollinen tarjouksemme unelmatalostamme muuttui vahvistetuksi tarjoukseksi. Kuntotarkastuksen jälkeen pääsimme tekemään kauppakirjoja.

Meille tämä on unelmaratkaisu. Olemme haaveilleet omasta talosta monta vuotta, mutta nyt yhtäkkiä vähän itsellemmekin yllätyksenä panimme töpinäksi pikavauhtia. Kyseessä oli vasta toinen talo, jota kävimme edes katsomassa. Se vain tuntui oikealta!

Vuosia olemme myös haaveilleet oman talon rakentamisesta, mutta ei meistä rehellisesti sanoen olisi siihen. Molemmilla on suhteellisen aikaavievä työ ja rakennuttaminen vaatii todella paljon. Yhtä vähän kiinnosti rintamamiestalotyyppinen ratkaisu, jossa remontoinnista tulee helposti vuosia kestävä elämäntapa.  

Ostamamme talo on melko uusi ja niin hyvässä kunnossa, ettei muuta remonttia tarvitse tehdä kuin vähän seiniä maalata ja tapetoida makumme mukaiseksi. Vähitellen sitten. Mä tietenkin haluaisin tehdä kaikki muutokset heti saman tien, mutta ymmärrän hyvin, etä mies on tällä hetkellä aika leipääntynyt remontointiin, enkä halua painostaa häntä.

Pakkaaminen on jo aloitettu ja jotain valaisimia, verhoja yms. haalittu jemmaan. Blogin kannalta tämä tarkoittaa, että jatkossa sisustusjuttujen määrä tulee kasvamaan. Toivottavasti löytyy sisustusintoisia lukijoita. Olen kunnostellut jo muutamia huonekaluja uuteen kotiin ja niistä laitan teille ihan lähiaikoina juttua. 

 

Ladataan...

Heissan kaikille  pitkästä aikaa! Hengissä ollaan!  Kuin huomaamatta bloggaukseeni on tullut kolmen viikon tauko. Otsikko on turhankin raflaava, mutta jonkunlainen uuvahdus tässä on ollut.

Meille on tapahtunut perheessä kuluneiden viikkojen aikana valtavan suuria asioita, joista kerron teille myöhemmin. Positiivisia toki pääosin, mutta olen ollut hieman väsynyt ja nuo tapahtumat ovat aiheuttaneet sen, että arkitohinoiden ja työn ohessa mulla ei kertakaikkiaan vain ole jäänyt aikaa bloggaamiseen.

Tiedoksi kuitenkin, että en ole lopettamassa bloggaamista. Jos joskus päätän niin tehdä, lupaan kertoa siitä teille etukäteen, enkä vain hävitä taivaan tuuliin blogiuniversumista.

Bloggaajana olen vielä todella tuore tapaus, aloitin toukokuussa. Innostuin heti alkuunsa kirjoittelemaan intensiivisesti, postauksia tuli melkein päivittäin. Samalla ymmärsin jotakin siitä, mitä ammattimainen bloggaus vaatii. Ei kuulkaa ole mitään helppoa työtä, ilmaista rahaa tai lahjusvirtaa. Bloggaaminen ammattimaisesti vaatii todella paljon. Ajallisesti ja henkisesti. Itse en tietenkään ole mikään ammattibloggari, mutta on tämäkin kokemus avartanut näkemystä siihen, mitä bloggaaminen työnä vaatii.

Mulla on suhteellisen vaativa asiantuntijan päivätyö, pieni lapsi ja kaikenlaista muuta aikaa vievää elämässäni, kuten nyt tämä tuleva iso muutos. Bloggaaminen onkin on mulle vain kiva harrastus.  Mulla ei ole mahdollista sommitella esimerkiksi jotain viinirypäleitä ja kehäkukkia vastasilitetylle pellavaliinalle smoothiemukien ympärille, jos teen ruokajuttua tai silittää aina niitä lapseni vaatteita, joita esittelen. Tää on enemmänkin kotikutoinen kiireisen naisen blogi. Mutta koska senkin ylläpitäminen vie aikaa, on mun pakko hieman hidastaa bloggaustahtia. Näin pitkiä taukoja en toki enää toivottavasti joudu pitämään. Toivon myös jonakin päivänä saavani tästä jonkinlaisen sivutyön. Tiedän, että se on monen haave ja harva siinä onnistuu. 

Ensin pitäisi löytää vahvempi varmuus siitä, mihin suuntaan lähden blogia kehittämään. Enemmän mielipideblogiksi, hyvinvointi-, sisustus-, ruoka-, lastenvaate- vai perheblogiksi. Ommimmalta tuntuu tällä hetkellä tällainen moninainen sukkulointi eri aiheiden välillä. Kai tämä sitten on ainakin nyt perhepainotteinen lifestyleblogi. Lastenvaatejuttuja on välillä vähän haastava tehdä, kun lapsi ei jaksa aina poseerata, enkä missään nimessä halua painostaa häntä. Lisäksi hän on alkanut itse valitsemaan vaatteensa. Jos päässä on Ryhmä Hau -lippis, jaloissa My Little  Pony kengät ja päällä Cittarin Masha-tyttö mekko, niin tee siinä sitten jotakin muotijuttua. Gugguut ja Paput tuppaa jäämään aika usein kaappiin. Esteetikon silmä kärsii, mutta minkäs teet. Dieettikään ei juuri viime aikoina ole edistynyt ja kokkaaminen on jäänyt vähemmälle. Mutta sitähän tämä elämä on: vaihtelevaista ja epätäydellistä.

Toinen asia, jonka kanssa kamppailen on tasapainon löytäminen avoimuuden ja yksityisyyden välillä.  Lukijan on vaikeaa löytää yhtymäkohtaa kirjoittajaan, joka ei avaudu tai paljasta edes kasvojaan. Olen kuitenkin pyrkinyt kirjoittamaan inhimillisistä, henkilökohtaisistakin asioista ja mielipiteistä yleisistä asioista, koska koen sen tärkeäksi, nostaa arkojakin asioita esille. Välillä kuitenkin iskee itsesuojeluvaisto. En halua riisua itseäni henkisesti paljaaksi kuin luuranko. Rajat on vedettävä.  Olen toistaiseksi halunnut säilyttää anonyymisyyteni. Mutta joku päivä sekin muuttuu ja tulen kuvani kanssa esille.

Olen ehtinyt jo kaivata kirjoittamista ja teitä. Toivottavasti löydätte taas blogiini. Mukavaa viikkoa virtuaalihalauksien kera kaikille!

Kuvat: Unsplash

Ladataan...

Vielä on kesää jäljellä - onhan? Ainakin fiilis tuli tosi kesäiseksi, kun selasin näitä kuvia kamerassa. Ajattelinkin kertoa teille lomareissustamme Itä-Suomeen.

Mökkimuistoja vuosien takaa

Meillä oli aiemmin oma mökki Virroilla. Tai se oli mun vanhempien mökki, jota me kaikki lapset aikuisina käytettiin perheinemme vuorotellen ja yhdessäkin. Mulla liittyy tuohon mökkiin todella paljon rakkaita muistoja vuosien varrelta. Siellä vietettiin aina isolla porukalla juhannukset, hengailtiin omien vanhempien ja kavereiden kanssa ja olenpa ehtinyt kolmenkin eri kumppanin kanssa siellä viettämään aikaa niin kahdestaan kuin isommalla porukalla.

Mökkeilyssä on parasta luonto ja rauha, pelkästään ympäristön vaikutus on pelkkää mindfullnessia. Aamukahvit rannassa auringon noustua ja veden kimmeltäessä, tuntien uimasessiot, iltaongella murun kanssa käyminen, grillaaminen, pihapelit, kunnon puusauna, pitkät yöttömät yöt jutellen kahden kesken tai isossa porukassa viiniä juoden - kaikesta tuosta koostuu mun mökkimuistot. Omalla mökillä kivointa oli aikuisena myös omien vanhempien kanssa vietetty kiireetön aika ja sisarusten lasten kanssa touhuaminen. Mökki ehdittiin ikävä kyllä myydä ennen kuin oma tyttäreni syntyi, eikä hän koskaan ehtinyt siellä viettää aikaa serkkujensa tavoin.   

 

Mökin vuokraamisen etuja

Vaikka omaan tai suvun mökkiin liittyy korvaamatonta tunnearvoa, on mökin omistamisessa aina myös varjopuolensa. Mökki ja piha vaatii kunnossapitoa ja huoltamista, sitä enemmän, mitä isompi mökki on. On siivottava, pilkottava puita, kannettava vettä, rempattava, harvavoitava, kunnostettava, raivattava. Mökistä on usein myös paljon kuluja sähkölaskuista tienhoitomaksuihin. Monen mielestä nämä puuhat ovat varmasti ihan mukaviakin, mutta on myös niitä, jotka eivät jaksa kahden asunnon hommia säännöllisesti työn ohella hoitaa. Me kuuluttiin siihen porukkaan ja mökki myytiin.

Päätettiin jo tuolloin myydessä, että jatkossa tulemme silloin tällöin vuokraamaan mökin eri puolelta Suomea. Siten näkee samalla mahdollisimman paljon eri seutuja kauniissa kotimaassamme. Eikä tarvitse mökkeilessä tehdä mitään muuta kuin relata ja ladata akkuja. Loppusiivouksenkin voi ostaa.

Mökki Tahkolta

Tänä vuonna vuokrasimme kesälomalla mökin Tahkovuorelta. Vuokrasimme sen jo talvella netistä Lomarenkaan kautta. Veljeni perhe on viettänyt siellä jo monta kesälomaa, joten nyt mekin innostuimme. Onneksi. Oli nimittäin täydellinen reissu täydellisessä kesäsäässä! 

Tahko tunnetaan enemmänkin talvilomakohteena, jossa käydään laskettelemassa ja harrastamassa muita talvilajeja. Kesällä turisteja ei ole läheskään niin paljoa ja mökeissä riittää valinnanvaraa. 

Itse vuokrasimme kaksikerroksisen hirsimökin omalla rannalla. Koko loma meni uidessa, saunoessa, grillaillessa ja chillaillessa. Todella rentouttavaa siis. Kävimme myös Tahkovuorella maisemia ihailemassa, muutaman kerran ulkona syömässä keskustan ihan hyvissä ravintoloissa sekä leikkipuistossa. Tahkolle on päästävä uudelleen!

Naapurikaupunki Nilsiä

Kävimme myös noin viiden kilometrin päässä Tahkosta sijaitsevassa Nilsiässä useamman kerran lomaviikkomme aikana. Siellä on paremmat ruokakaupat sekä Alko, josta haimme viiniä. Nilsiä on tosi sympaattinen pieni kaupunki, jossa on myös kaunis kirkko puistoineen. Erityinen käyntisuositus kodikkaasta ja persoonallisesti vanhoilla aarteilla sisustetusta kahvilasta Wanha Postitalo, joka sijaitsee aivan keskustassa. Maistuvat herkut ja paljon katseltavaa. Ihana paikka!

 

Ladataan...

Loppukesällä on kiva leipoa tuoreista marjoista - itse poimituista tai torilta mukaan napatuista - marjapiirakkaa. Teimme H:n kanssa yhteistyönä gluteenittoman marjapiirakan mansikoista, mustikoista ja punaherkukoista. Tämä on tosi helppo ja nopea tehdä. Osan piirakasta voi helposti pakastaa, sillä reseptistä tulee koko pellillinen piirakkaa.  

Näitä tarvitset:

4 munaa

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

100 g voita tai margariinia

6 dl gluteenittomia jauhoja, esimerkiksi Semper

2,5 dl maitoa

2 tl leivinjauhetta

Noin litra marjoja: mansikoita, mustikoita, vadelmia, musta- tai punaherukkaa maun mukaan

Tee näin:

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata margariini ja kaada se jäähtyneeseen munavaahtoon. Sekoita kuivat aineet hyvin  keskenään. Lisää vuorotellen jauhoseos ja maito taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ripottele päälle hienoasokeria. Paista noin 20 minuuttia 225 asteisessa uunissa. Halutessasi voit tarjoa ohessa vaniljajäätelöä tai -kastiketta.

 

Ladataan...

Blaan uusi syysmallisto ilmestyi netti- ja kivijalkakauppoihin 3.8. Tänä syksynä uusi  mallisto on niin suloinen, että olisi tehnyt mieli hankkia siitä melkein kaikki vaatteet H:n vaatekaappiin. Koska kaappi pullistelee entisestään, emmekä oikeastaan tarvitse mitään uutta sisävaatetta, tyydyin valitsemaan kolme lemppariuutuutta. Ostin vaatteet seuraavaa kokoa 122/128, joten ne menevät vielä tosi pitkään. Blaan vaatteet ovat yleensä niin hyvää laatua, että kestävät pesun toisensa jälkeen nukkaantumatta ja venymättä muodostaan. Koska uutuudet olivat niin söpöjä, oli ne pakko ottaa heti käyttöön eikä jättää jemmakaappiin odottamaan tytön kasvamista. Hihoja vähän käärimällä ne menevät jo ihan kivasti käytössä, vaikka H:lla on muissa vaatteissa tällä hetkellä meneillään koko 116 cm.

 

Rusetteja, rusetteja

Yksi ihastuksista oli Blaan kauniin tummanpunainen Bowties-rusettikuosi, jota oli niin trikoo- kuin collegevaatteissakin. Rusettikuosilla löytyy uudesta mallistosta mekko, leggarit, huppari, jumpsuit ja swetari. Itse ostin tuon swetarin, koska niitä ei H:n vaatekaapista juuri löydy. Ihastuin erityisesti puseron kivoihin taskuihin. Pusero vaikuttaa todella laadukkaalta ja tuo syvä punainen on niin ihana, että haluaisin itsellenikin jotakin sen sävyistä. Onneksi mallistossa on samassa sävyssä myös naisille vaatteita, mekko ja huppari. Blaan mallistosta löytyy saman punaisen sävyssä myös lapsille yksivärisiä leggareita, huppareita ja aivan ihana Venice-henskelimekko. Halutessaan voi siis vaikka yhdistää lettikuosia yksiväriseen punaiseen ja tulee tosi sointuva yhdistelmä. Asun voi vielä täydentää Blaan nahkaisella rusettikaulakorulla. Sellainen löytyy myös meiltä ja sitä  on jo yhdistelty moniin asuihin. Kehtaisikohan itse lainata sitä töihin joku päivä. Hehe.

Pusero ja rusettikoru - Blaa

Housut - Nosh

Lippis - Kiddow

Kengät - Adidas

 

Unicorn

Jo jonkun aikaa sitten yksisarviset valtasivat pikkulasten vaate- ja lelumarkkinat. Yksisarvisia ja sateenkaaria on melkein kaikkien tunnetuimpien lastevaatevalmistajien mallistoissa. Olisikohan Mini Rodinin parin vuoden takainen Unicorn-mallisto ollut ensimmäinen suunnannäyttäjä yksisarvisvillityksessä? 

Meiltäkin löytyy yksisarviskenkiä, -laukkuja, -yökkäreitä ja nyt tämä kiva frillahihainen yksisarvispusero Blaan syysmallistosta. Kuvan asussa se on yhdistetty Blaan collegehameeseen aiemmalta kaudelta. Tämä pusero on Blaan syysuutuuksista tyttäreni ykkössuosikki. Samaa kuosia löytyy myös mekoista, mekkobodyista, jumpsuiteista ja hameleggareista.

Paita ja hame - Blaa

Lippis - Gugguu

 

Terrierit

Kissat ja varsinkin kissanpennut ovat jostakin kumman syystä paljon yleisempiä aiheita lastenvaatteissa kuin koirat, joten aina onkin piristävää, kun joku hauska koirakuosi tulee markkinoille. Sellainen on esimerkiksi tämä Blaan supersöpö Terrier-kuosi, josta löytyy sini- ja vaaleanpunasävyisenä. Koirakuosilla saa ainakin paitoja, mekkoja ja bodymekkoja. 

 

Blaa merkkinä

Blaa on suomalainen yritys, joka on perustettu vuonna 2012. Kuten monet muutkin suomalaiset lastenvaateyritykset, Blaa tuntee vastuunsa ja vaatteita ei valmisteta lapsityövoimalla. Ne tehdään valvotuissa olosuhteissa suomalaisomisteisella tehtaalla Portugalissa.

Blaan vaatteiden puuvilla on haitta-aineetonta ja GOTS-sertifioitua. Ympäristäasiat on huomioitu tuotannon kaikissa eri vaiheissa.

Itseäni viehättää Blaan vaatteissa laatu ja kestävyys, sekä hauskat, lapsenomaiset hyvänmielen kuosit.
 

Mekko - Blaa

Leggarit ja pipo - Gugguu

Kengät - Nike

Ladataan...

Kivaa torstaita kaikille! Ajattelin tulla muistuttamaan, että Papu Outlet -verkkokauppa on tällä erää viimeistä päivää auki. Vielä ehtii muutaman tunnin ajan tehdä todella edullisia löytöjä niin lasten kuin äitienkin vaatekaappiin. Muun muassa klassisia polvipaikkalegsuja saa nyt huikeella alehinnalla ja monissa väreissä. Outlet löytyy osoitteesta papuoutlet.com.

Lastenvaatteiden jemmaus

Jemmaatteko te lastenvaatteita? Toisin sanoen ostatteko seuraavaa tai seuraavia kokoja varastoon? Mä ostin ennen aina vähitellen kaikki seuraavan koon vaatteet valmiiksi, niin ei mennyt sitten kerralla niin paljon rahaa niihin. Varsinkin vauva-aikana toimin aina noin. Lisäksi siinä oli se etu, että kun vaatteita osti pikku hiljaa, niin löytyikin tosi kivoja, kun pystyi aina pomimaan parhaat päältä eri mallistoista, kun ei ollut kiire löytää mitään.

Nykyään, kun lapsi kasvaa hitaammin ostan valmiiksi jemmaan lähinnä hyvää perusvaatetta, kuten yksivärisiä paitoja ja legsuja, yöpaitoja ja alusvaatteita. Tämä sen vuoksi, että kun kevät- ja syysmallistoissa ilmestyy ihania uutuuksia, ne haluaa aina heti käyttöön. Jos vaatteet on esimerkiksi jemmassa vuoden, saattaa kyllästyä, eikä ne enää vaikutakaan niin kivoilta, kun on tullut taas jo uudet mallistot. Perusvaatteet taas on aina ajankohtaisia, eikä yksiväriset mene muodista tai kyllästytä niin nopeasti.

Mitään ulkovaatteita tai kenkiä en uskalla jemmata, kun ei voi olla varma minkä kokoinen lapsi on esimerkiksi niin pitkän ajan päästä kuin ensi keväänä. Joskus olen kyllä ulkovaatteitakin jemmannut, mutta sitten on harmittanut, kun on esimerkiksi haalari valmiina, eikä voikaan hankkia sitä uuden kauden superihanuutta. Pari takkia meillä on tulevalle talvelle jemmassa viime talvelta. Toinen oli facebookin kirppislöytö ja toinen mahtuu edelleen viime talvelta, koska se on kaksoiskoko.

Loppukesän alet

Olen hankkinut nyt loppukesän aleista juuri noita yksivärisiä perusvaatteita seuraavassa koossa jemmaan, kuten juuri nuo Papun polvipaikkalegsut 50 % alennuksella. Yhtä edullisesti lähti Gugguun verkkokaupasta Cube-collegepaita noin 20 € hintaan sekä Metsolan perustrikoopaidat 15 euron hintaan. Metsolan alet taisivat jo loppua, mutta Gugguun verkkokaupassa on vielä meneillään final sale 50 % hintaan ja joitakin löytöjä voi vielä sieltäkin tehdä. 

 

 

Ladataan...

Eilen tilitin teille epätäydellisyyttäni pienen lapsen äitinä. Tasapuolisuuden nimissä mun on kerrottava teille nyt myös, missä koen erityisesti onnistuneeni äitinä. Varautukaa pitkään ja seikkaperäiseen listaan!

1. Rakastaminen. Mulle, kuten varmasti suurimmalle osalle äideistä, oma lapsi on kaikkein tärkein maailmassa. Tekisin kaikkeni lapseni vuoksi. Osoitan joka päivä teoin ja sanoin kuinka tärkeä lapseni mulle on ja kuinka paljon häntä rakastan.

2. Helliminen. Sanotaan, että suomalaiset ovat hellyyden ja kosketuksen puutteessa riutuvaa kansaa. Aika kamalaa, jos se on totta, mutta ilmeisesti ja toivottavasti ainakin nuorempien sukupolvien kohdalla tuo ei pidä enää paikkaansa. Meillä pussataan, halataan, silitellään ja paijataan joka päivä niin aikuisia kuin lapsia. Hellyys on todella tärkeää!

3. Turvan antaminen. Koitan olla aina turvallinen äiti. Sellainen, jonka puoleen lapsi voi kääntyä, joka on läsnä. Joka suojelee, ettei lapselle tapahdu mitään fyysistä tai henkistä vahinkoa kotona, liikenteessä, pihalla, hoidossa. Mulle voi jutella mistä vaan. Suurin toiveeni on, että näin olisi vielä, kun lapseni on aikuinen. 

4. Arvojen opettaminen. Tämä on myös mulle todella tärkeää vanhemmuudessa. Se, että opetan lapselleni mielestäni tärkeitä arvoja. Niitä ovat muun  muassa empatia, toisten ihmisten (lasten ja aikuisten) huomioiminen eri tavoin, ystävällisyys, anteeksi pyytämisen taito, rehellisyys, jne. Korostan lapselleni, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja kaikkia tulee kohdella tasa-arvoisesti. Esimerkiksi kiusaaminen on asia, josta puhumme aika usein. Ei saa kiusata, eikä kukaan ansaitse tulla kiusatuksi. Opetan lapselleni myös itsensä puolustamista ja omanarvontuntoa.

5. Huumorintaju. Meillä pelleillään ja nauretaan paljon. Erityisen viehättynyt tyttöni on erilaisiin sanaleikeihin, mutta myös tilannekomiikaan. Haluan opettaa, että kaikilla asioilla on humoristinen puolensa, elämä ei ole lopulta niin vakavaa ja ilo on todella tärkeää.

6. Rentous. En ole kauhean tiukkapipoinen äiti. Jos lapsi ehdottomasti haluaa lainata mun huulipunaa tai oikeita kattiloita ja vispilöitä leikkeihinsä, niin siitä vaan.  Vapailla voi joskus valvoa myöhempään ja koheltaakin saa kohtuudella. Voi puhua höpsöjä ja vaikka harjoitella irivistämistä peilin edessä. Meillä on hieman Huvikumpu-touhua välillä, eikä se musta ole niin kamalaa.

7. Ajan antaminen. Mä en usko laatuaikaan. En ole ura- tai harrastuskeskeinen, vaikka nekin on on toki tärkeitä. Musta on tärkeintä olla läsnä lapsen arjessa ja ihan tavallisissa perheen puuhissa mahdollisimman paljon.

8. Visuaalisuus. Estetiikka on tärkeää mulle ja lapsellani on aina kauniit ja puhtaat vaatteet. Koitan laittaa myös hänen huoneensa kauniiksi. Mua ei silti häiritse lainkaan, jos jollekin muulle nämä asiat eivät ole tärkeitä, mutta itselleni on.

Oli muuten vaikeampaa keksiä hyveitä kuin syntilistaa itsestään äitinä. Miksi itseään on niin vaikea kehua? Olisi kiva kuulla mitä muut äidit arvostavat itsessään.

Ladataan...

Blogeissa kiertää nyt syntilista-haaste, jossa bloggaajat tunnustavat salattuja syntejään häpeilemättä. Niitä on ollut hauskaa ja helpottavaakin lukea - muutkaan eivät ole täydellisiä.

Ajattelin paljastaa teille nyt oman syntilistani. Mutta koska tämä on perheblogi, kerron teille synneistäni äitinä. Silläkin riskillä, että se valtavan ihana ja täydellinen mielikuva, mikä teillä musta täytyy olla aiempien kirjoitusten pohjalta, pakostakin nyt romahtaa. Heh heh.

 

Kahdeksan syntiäni äitinä

1. Huutaminen. Jari Sinkkonen, Liisa Keltinkangas-Järvinen ja muut lasten psykiatrit ja kasvatusasiantuntijat vapiskaa! Olette varmasti sitä mieltä, että lapselle ei saa huutaa. No sitä mieltähän mäkin olen. Teoriassa. Mutta käytäntö on vähän sinne päin, kuten usein elämässä.

 Mä ajattelin vielä H:n ollessa vauva ja taapero, että tietenkään en huuda pikku kullanmurulleni ikinä ja paheksuin syvästi kaikkia huutavia äitejä kaupassa ja muualla. Noh. Vähänpä tiesin. Uhmasta. Pinnan kiristämisetä äärimmilleen. Mun puuterirasian heittämisestä vessanpönttöön. Vesiväreillä tapettiin maalaamisesta. Kolme tuntia kestäneestä jäätelön kerjäämisestä. Kaikkien ohjeiden rikkomisesta. Itkupotkuraivareista, jotka kestävät ja kestävät. Tahallisestä kiusanteosta. Tavaroitten heittelystä. Maidon kaatamisesta tahallaan lattialle. Vaaran uhmaamisesta tielle juoksemalla kielloista huolimatta. Eli kaikista noista  tilanteista, jotka toistuvat pikkulapsiperheessä päivittäin. Koitan olla rakentava ja selittää rauhallisesti lapselle, mitä saa tai ei saa tehdä ja miksi. Pinnani venyy enemmän kuin se ikinä venyisi kenenkään muun kanssa. Mutta rajansa kaikella. Ja sitten huudan.

Ja myöhemmin kadun ja pyydän anteeksi huutamistani. Joskus vähän itketään ja halataan. Ja lapsi pyytää anteeksi omaa käytöstään. Ollaan katsokaas ihmisiä vaan.  Pieni ja iso ihminen. Ja molemmilta temperamenttia löytyy enemmän kuin pienestä kylästä. Välillä ovetkin paukkuvat ja tavarat lentävät. Sitten taas sovitaan ja halataan.  "Teillä on kaksi draama queenia perheessä", kuten eräs ystäväni juuri totesi.

2. Törsään lastenvaatteisiin. Tyttärelläni on aivan liikaa vaatetta ja kaapit pursuavat. Tämä on vastoin periaatteitani, koska pyrin ekologiseen elämäntapaan niin hyvin kuin pystyn ja jaksan. Ostan enimmäkseen ekologisesti ja eettisesti tuotettuja lastenvaatteita, jotka kestävät kierrätystä. Mutta liika on liikaa! Pyrin tästä shoppailusta koko ajan eroon, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Ja puolustaudun sillä, että en juuri muuhun tavaraan tuhlaakaan. Ainiin. Paitsi leluihin.

3. Törsään leluihin. Lapsellani on ihan liikaa leluja. Tämä on sikäli erityisen suuri synti, että olen erittäin muovivastainen ja lapsen myötä muovin määrä kasvaa räjähdysmäisesti varmaan useimmissa perheissä. Kaikenlainen pikkutilpehööri, jolla leikitään vartti ja sitten se unohtuu lelulaatikkoon täyttää lastenhuoneen.  Tai pahimmassa tapauksessa hajoaa jo heti, kun sen saa paketista ulos.

Tämä ylenmääräinen shoppailu on synti. No excuses.

4. Olen välillä lepsu sokerin kanssa. Sokeri on terveydelle vaarallista, kaikki sen tietävät. Tytöllämme on namipäivä kerran viikossa ja hän saa silloin esimerkiksi lakun ja tikkarin oman valintansa mukaan. Joskus leivomme ja kylässä sekä juhlissa saa herkutella. Mutta varsinkin nyt helteillä liian usein hän sai sokerillisen pillimehun sokerittoman sijaan ja välillä useamman jäätelön viikossa. En usko sokerin totaalikieltoon, mutta pitää olla jatkossa taas tarkempana, että käyttö pysyy kohtuudessa.

5. En pidä leikkimisestä. Rakastan touhuta kaikkea mahdollista lapseni kanssa. Käymme puistossa, teemme ruokaa yhdessä, leivomme, luemme kirjoja, käymme pulkkamäessä, kirjastossa, hassuttelemme ja hulluttelemme. Mutta se varsinainen leikkiminen, kyllä te tiedätte: barbien kotileikit, ruoan laittaminen leikkihellalla, legolinnojen kasaaminen... musta se on kuolettavan tylsää.

Toki silti välillä leikin lapseni kanssa näitäkin leikkejä, koska se on hänelle niin tärkeää. Mieheni leikkii enemmän ja ihan mielellään. Mutta mulle taitaa olla mieluisin leikki esittää nukkuvaa vauvaa, kun tyttöni leikkii pikkuvauvan äitiä. Pääsee mahdollisimman helpolla katsokaas.

6. Kiroilen. Ikävä kyllä mulla on tämäkin synti. Koitin kovasti opetella kiroilusta irti jo raskausaikana, koska tiesin sen vievän näin monen vuoden kiroilun suurkäytön jälkeen aikaa. Ei onnistunut, eikä onnistunut myöhemminkään. Ikävä kyllä lapsemme on kuullut kaikki kirosanat useampaan kertaan sekä mun että mieheni suusta ja niitä myös oppinut toistamaan. Ei musta ole reilua kieltää häntä kiroilemasta, jos itse kiroilee. Onneksi hän kiroilee todella harvoin ja lähinnä kuin vitsinä. Olen kyllä selittänyt, että kiroilu on rumaa ja äidinkin pitäisi se lopettaa. Tällä temperamentilla? Yritetään, yritetään! Kiroilu on helvetin tyhmää... ups!

7. Roikun välillä liikaa netissä ja somessa. Varsinkin illalla väsyneenä töiden jälkeen. Silloin päivitän esimerkiksi blogiani. Teen kyllä paljon muutakin kuin olen nörttinä, mutta tätä voisi tosissaan rajoittaa.

8. Poltan välillä viihteellä tupakkaa. En toki lapsen nähden, mutta kyllä hän sen haistaa vaatteista ja tunnistaa, koska mieheni poltti aiemmin. Huono esimerkki. Tyhmä tapa.

Tässä nämä ensimmäisenä mieleeni tulleet syntini ovat. Eivät tässä silti ole suinkaan kaikki. Teillä menisi koko ilta, jos lukisitte koko syntilistani.  Mutta laittakaapas paremmaksi ja paljastakaa myös omat syntinne. Äitinä tai muutenkin.

Kuvat: Unsplash & Pixabay

Ladataan...

 

Ihanaa maanantaita lukijat! Laitan teille nyt jakoon yhden suosikkikasvisresepteistäni eli Paprikat halloumitäytteellä. Tämän voi tehdä niin uunissa kuin grillatenkin, aina tulee yhtä hyvää!

Näitä tarvitset

3 punaista paprikaa

3 rkl oliiviljyä

kolme paksua siivua halloumijuustoa

chilijauhetta

tuoretta rosmariinia

hammastikkuja kiinnittämiseen

Tee näin:

Pese paprikat ja halkaise ne sekä poista siemenet ja muu sisus. Voitele uunivuoka kevyesti ja levitä esim. pullasudilla oliiviöljyä paprikoille. Paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Käännä paprikat paistamisen puolivälissä. Leikkaa halloumi paksuiksi siivuiksi (helpommalla pääset, jos ostat valmiiksi siivutettua halloumia, kyseisen juustonsiivuttaminen ei ole maailman helpoin homma). 

Ota paprikat uunista ja anna niiden hieman jäähtyä. Laita kolmelle puolikkaalle halloumisiivu, ripaus chilijauhetta ja hienonnettua rosmariinia. Laita paprikan toinen puoli päälle ja sulje paprika hammastikulla. Laita vielä uuniin noin kymmeneks minuutiksi tai grillaa paprikoihin tumma pinta.

Maistuu vaikka kalan tai kanan kanssa tai sellaisenaan.

 

 

Pages