Ladataan...

Tämä postaus ei ole kenenkään muun blogin arvostelua, eikä myöskään yleisesti bloggaamisen arvostelua sinänsä. Kerron vain omista tämän hetkisistä tunnoistani.

Viime päivinä olen miettinyt aika paljon blogini lopettamista. Ehkä olen stressaantunut lähestyvän muuton vuoksi ja vähän kaikki ärsyttää, en tiedä. Tai ehkä tämä blogimaailma ei vain ollut sitä, mitä etukäteen ajattelin.

Mulla oli etukäteen visio lasten muotia, perheasioita ja äitiyttä yleisellä tasolla käsittelevästä blogista. Halusin herättää keskustelua ja kokemusten vaihtoa. Ajattelin myös alusta asti pysyä anonyyminä, koska ajattelin sillä tavoin säilyttäväni yksityisyyteni ja rohkeuteni kirjoittaa aroistakin asioista. Kaikki onkin mennyt mukavasti. Olen saanut kuukausi kuukaudelta kivasti pysyviäkin lukijoita ja olen tykännyt tosi paljon kirjoittaa itseäni kiinnostavista tai askarruttavista asioista ja oppia koko ajan uutta bloggaamisesta. Kommentteja ja erilaisia näkökulmia on ollut ihana saada ja lukea, lämmin kiitos niistä kaikille kirjoittaneille.

Joskus mietin, millaisia lukijoita mulla on. Esimekiksi USA:ssa on eräässä osavaltiossa mulla aika pysyvä, koko ajan kasvava lukijajoukko. Olisi todella ihana tietää, millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on. Tämä kun on aika yksinäistä puuhaa ja tuntuu välillä tuuleen huutamiselta, kun ei tiedä, kuka näitä lukee. Toivon joka tapauksessa antaneeni ajattelemisen aihetta, hyödyllisiä omakohtaisia kokemuksia sekä viihdykettä lukijoilleni. 

Sitä en osannut arvata etukäteen, että bloggaaminen vie todella paljon aikaa. Postausten suunnitteleminen, valokuvaus, kuvien käsittely ja itse kirjoittaminen. Nostankin hattua niille, jotka tätä työkseen päivittäin tekevät ja vielä erittäin laadukkaasti. Itselläni oli myös haave, että tästä tulisi mulle jonkinlainen sivutyö ja tulonlähde, koska tämä kuitenkin vaatii työtä ja ajallista panostusta aika paljon. Uskallan tämän sanoa aivan suoraan, koska uskon sen olevan monien tausta-ajatuksena, kun on aloittaa oman blogin säännöllisen kirjoittamisen.  Mikään ilmainen krääsä ei ole ollut mun motivaationani.

Mun kävijämäärät on nousseet koko ajan kivasti, mutta nykypäivänä blogeja on Suomessa varmasti tuhansia ja taas tuhansia ja myös kilpailu on sen mukaista. On todella vaikea erottautua valtavasta blogitarjonnasta. Päästäkseen esimerkiksi portaaliin palkatuksi bloggaajaksi tulee uniikkeja lukijoita olla viikottain tuhansia. Mulla on parhaimmillaan ollut lähemmäs 1000 viikossa ja se on tuntunut aivan mahtavalta!

Menestyvän blogin luominen vaatii nykypäivänä erittäin vahvaa henkilöbrändäystä. Anonyyminä sitä on vaikea saavuttaa. Itseäni muutenkin vieroksuttaa ajatus, että jakaisin todella paljon omaa ja lapseni arkea ja asioita, parisuhdeasioita, tekemisiäni ja syvimpiä ajatuksiani henkilökohtaisesta elämästäni blogissa lukuisten tuntemattomien ihmisten kanssa. Haluan pitää kiinni yksityisyydestäni. Lisäksi vaikka olen ollut tarkka siitä, että en julkaise kasvokuvia lapsestani tai hänen nimeään sen paremmin kuin hänen henkilökohtaisia ominaisuuksiaan, niin silti on alkanut mietityttää myös muotikuvien oikeutus. Teenkö väärin, kun julkaisen niitäkään. Mitä lapseni ajattelee siitä, kun hän on sen ikäinen, että ymmärtää asian.

Henkilöbrändäys on mulle henkilökohtaisesti aika vieras ajatus. Se, että pitäisi tehdä brändi omasta minuudestaan. Tuotteistaa se, mitä ajatuksia, arvoja, elämäntapaa tai ulkonäköä edustaa. Haluan olla täysin oma itseni, joten se vieroksuttaa. Äärimmilleen vietynä henkilöbrändays kuten bloggaaminenkin on alkanut merkitä mulle oman yksityisyytensä tai elämänsä myymistä. Olen toki miettinyt monta kertaa, että julkaisisin kuvani blogissa, mutta jatkuva omien kuvien julkaiseminen omasta itsestä, mihin henkilöbrändäys ja menestyvä bloggaaminen nykypäivänä ylipäätään liittyy, tuntuu itselleni äärimmäisen vieraalta tavalta toimia. En silti ajattele negatiivisesti niistä, jotka sen tekevät, heillä on kaikilla oma yksityisyyden säilyttävä strategiansa ja vahvuutensa tehdä niin.

Välillä tuntuu, että ihan tavallisen ihmisen tavallinen arki ei kiinnosta enää ketään. Täytyy olla nuori, kaunis, älykäs, rikas ja menestyvä menestyäkseen bloggajana. Kun kilpailu blogimaailmassa on kovaa, tuntuu, että lukijoita kalastellaan välillä tyylittömilläkin keinoilla. Draamaa revitään vaikka mistä ja provokatiivisia mielipiteitä asiasta kuin asiasta keksitään vaikka väkisin. Olenpa nähnyt sellaistakin, että kirjoitetaan omista gynekologisista vaivoista, mikä ilmoitetaan jo heti otsikossa lukijoiden uteliaisuuden herättämiseksi. Onko se todellakin kaikille tiedottamisen arvosta ja ketä se palvelee?

Koska rakastan kirjoittamista ja bloggaamista sinänsä - sekä myös hyvien blogien seuraamista ja lukemista - olen miettinyt aloittavani aivan uuden blogin, jossa keskittyisin joko kokonaan elämäntapamuutosasioihin tai sitten sisustukseen & ruokaan. Sellainen asiapitoinen bloggaus on ehkä kuitenkin enemmän mun juttu. Ihan vielä Haitulan keinussa ei kuitenkaan pysähdy.

Mitä ajatuksia teillä on näistä kuvaamistani bloggaamisen nykyilmiöistä? Entä millaisia juttuja tykkäätte lukea blogeista?

Ladataan...

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Vaikka pyrin nykyään ostamaan pääosin kotimaisia lastenvaatteita tyttärelleni, aina silloin tällöin teemme hankintoja muun muassa Lindexiltä, jossa on usein tosi kivoja, lapsenomaisia vaatteita.

Tänä syksynä ihastuin etenkin kahteen Lindexin talvitakkiin, jotka ostettiin meille ns. kauppatakeiksi. Eli sellaisiksi, joilla käydään kaupungilla, kaupassa, kylässä, leffassa ja niin edelleen. Teknisiltä ominaisuuksiltaan nuo takit eivät kestä ulkoilua, mutta musta on aina ollut kiva, että ulkoilu- ja kaupunkivaatteet on lapsella erikseen.

Kukkakuosit ovat olleet jo pitkään pinnalla lastenvaatemuodissa ja ne kyllä miellyttävät kovasti niin mun kuin tyttärenkin silmää. Niinpä oli melkein pakko hankkia tummansininen lämmin ja edullinen kukkatakki Lindexiltä. Hinta oli vain 29,99 euroa.

Takki: Lindex

Housut: Nosh

Pipo ja kaulaliina: Gugguu

Kengät: Kavat

Suomen talvi on nykyään sellainen, että säät voivat olla mitä vaan useasta plussa-asteesta ja loskasta 30 asteen pakkasiin. Yhdellä takilla ei siis pärjää. Itsellänikin täytyy olla talveksi useampi säähän sopiva takki, koska muuten aina palelee tai hikoilee.

Lämpöisemmille syys-, talvi- ja kevätkeleille löytyi myös Lindexiltä tämä kevyt sydäntikattu takki. Sille tulee paljon käyttöä esim. ostoskeskuksissa käydessä. Juuri nyt sää on passeli tällaiselle takille. Tämänkin takin hinta on edullinen 29,90 e.

Takki: Lindex

Legsut: Papu

Myssy: Tinycottons

Lindexillä on kivojen talvivaatteiden oheilla meneillään season sale, josta voi hankkia lasten- ja naisten vaatteita jopa 50 % alennuksella.

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Ladataan...

Nyt laitan jakoon karppaajien keskuudessa ihan klassikoksi muodostuneen karppipizzan reseptin. Pohja on siis klassikko, mutta panostin täytteisiin, joten ihan pokkana päätin nimetä tuon herkullisen pizzan artesaanipizzaksi. Tämä käy karppaajille, hiilareita vältteleville ja ihan kenelle vaan! Eikun kokeilemaan!

Näitä tarvitset:

Pohja

1 prk maitorahkaa 
1 pss 150 g punaleima emmental juustoraastetta 
2 kananmunaa 
4 rkl vehnälesettä tai kauralesettä
3 rkl ruisjauhoja 
n. 1 tl leivinjauhetta 

Täyte:

Paketti parmankinkkua siivutettuna

Puoli pakettia mozzarellaa

Aurinkokuivattuja tomaatteja

Minitomaatteja

150 g Emmental-juustoraastetta

Rucolaa

Tomaattikastiketta, -murskaa tai -sosetta. Itse käytin italialaista Pomi-sosetta ensimmäistä kertaa. Se osoittautui erinomaiseksi.

Tee näin:

Vatkaa kananmunat kulhossa rikki. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Sekoita munat, kuivat aineet ja juustoraaste keskenään. Laita pellille leivinpaperi ja kaada taikina siihen. Painele pizzan muotoon, voit käyttää apuna ruisjauhoja. Paista 200 asteessa ensin pohjaa 10 minuuttia. Levitä sitten tomaattisose pohjalle sekä muut täytteet tasaisesti päälle (ei rucolaa) ja paista vielä 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä, lisää päälle runsaasti rucolaa ja nauti. Pizza on oikeastaan parhaimillaan seuraavana päivänä eli kannattaa laittaa loput jääkaappiin, jos et heti jaksa syödä kaikkea.

Ja uskokaa tai älkää: tämä ON laihdutusruokaa. Itselläkin paino putosi taas viikonloppuna, vaikka söin yksin koko pizzan.

 

Ladataan...

* Kaupallinen yhteistyö, liput saatu

Haikeudella muistelin pitkään Ikaalisten vanhaa tunnelmallista Ti-Ti taloa, kun se sulki alkuvuonna ovensa lopullisesti . Ehdimme vierailla keltaisessa hirsitalossa useampaan kertaan. Koko perhe pidimme talon tunnelmasta, jännittävistä touhutiloista ja tietenkin sympaattisesta Ti-Ti Nallesta perheineen.

Suhtauduinkin hieman varauksella, kun kuulin Ti-Ti Talon muuttavan Lempäälän Ideaparkin kauppakeskukseen. Ajattelin, ettei vanhan talon charmia voi mitenkään siirtää - varsinkaan minkään ostoskeskuksen sisään. Tytärtä kuitenkin kiinnosti nallejen uusi koti heti siitä lähtien, kun se oli uuteen paikkaansa rakennettu. Hän kyseli useampaan kertaan, koska taloon pääsee käymään. Kävimme kesällä paristi pikaostoksilla Ideaparkissa, mutta emme ehtineet käydä kuin talon ovella kerran kurkistelemassa. Ei se hullummalta vaikuttanut. Noh, ajattelin, muuttaahan sitä ihmiset ja vaihtaa välillä kotia, miksei sitten nalleperhekin!

Viikko sitten kävimme vihdoin tutustumassa Ti-Ti Nallen uuteen kotiin. Aurinkoisen keltainen talo on rakennettu Ideaparkin toiseen kerrokseen ja toisin kuin alkuperäinen talo, se on yksikerroksinen. Kaikkiaan uudessa kodissa on jopa 1000 m2 tilaa!

Sisään astuessa nalletalon tunnelma oli entiseen tapaan värikäs ja iloinen. Vierailijoiden tavaroille oli rakennettu kirkkailla väreillä maalatuista puulaatikoista ja metallisangoista hauskat säilytyslokerikot. Lähellä sisäänkäyntiä oli myös värikkäitä naulakkoja, nalleperheen  potretit ja hurmaava nukkekoti pienine nalleasukkaineen. Kyseessä oli pienoismalli nallejen 80-luvun ensimmäisestä talosta! Heti talon alkuosassa oli myös äiti-lapsihuone, jossa on mahdollisuus vaikka rauhassa nojatuolissa istuen imettää.

Uudessa kodissa oli monia Ikaalisten talosta tuttuja ja tyttären kaipaamia tiloja, kuten omat huoneet Ti-Ti Nallelle ja Tiri-vauvalle sekä Tau-Nallelle ja Triolille. Molemmissa pikkunallejen huoneissa oli paljon ihania yksityiskohtia, kuten minikokoinen prinsessalinna ja kaksi bussia, joihin pääsi sisään leikkimään. Leluja, kirjoja ja puuhapaikkoja riittää!

Uudessa talossa on myös tuttu nurkkaus, johon saa jättää tutit ja tuttipullot Tiri-vauvalle, jos lapsi on niistä luopumassa. Talossa on tuttuun tapaan myös paloasema, nalleisän nikkarointipaja, musiikkihuone soittimineen, keittiö, kauppa, tarinahuone, halipaikka ja kaiku-ukon huone. Kannattaa siis varata useampi tunti aikaa vierailulle nalletalossa. Elämyksiä, katsottavaa ja kosketeltavaa on paljon.

Tytär oli etukäteen huolissaan erityisesti siitä, löytyykö uudesta talosta Äiti Nallen maalausateljee. Hän rakastaa piirtämistä, maalaamista ja askartelua. Ja löytyihän se ateljee ja sinne tietenkin ensimmäisenä suunnattiin maalaamaan. Lasten maalauksille on nyt vain entistä enemmän tilaa. Ateljeen lisäksi niitä oli ripustettu kuivumaan myös terassin naruille. Siellä on siis lasten töiden jatkuvasti vaihtuva taidenäyttely, joka näkyy alas Ideaparkin muille vierailijoille saakka. Mikä ihana idea. Me otimme H:n maalauksen kuitenkin mukaan kotiin. Kannattaakin suunnata ensin maalaamaan, niin taideteos ehtii rauhassa kuivua vierailun aikana ja sen saa sitten kuivana mukaan kotiin, jos haluaa.

Yksi uusi juttu Ti-Ti Nallen kodissa ja oma ehdoton suosikkini on Hirsimetsä. Tilaan on siis rakennettu ihan oikea satumetsä puineen, sienineen, kasveineen, eläimineen ja muine metsän asukkaineen. Tunnelma Hirsimetsässä on salaperäinen ja kiehtova. Sitä korostaa vielä metsän hieno purppurainen valaistus. Hirsimetsästä löytyi mm. Merenalainen maailma musiikkisadusta tuttu suuri simpukka, jonka sisään Ti-Ti Nalle joutui seikkailussa vangiksi. Olisin halunnut jäädä Hirsimetsän kannon päälle rauhassa istumaan ja fiilistelemään pitkäksi aikaa ja unohtaa ympäröivän maailman.

Ti-Ti Nallen uudessakin kodissa pääosassa ovat tietenkin sympaattiset ja rakastettavat nallet: Ti-Ti Nalle ja hänen sisaruksensa Trioli, Tau Nalle ja Titi-vauva, äiti- ja isä- sekä isoisä- ja isoäitinalle. Näimme melkein kaikki nämä nallet vierailumme aikana.

Toisin kuin vaikkapa Muumimaailman muumit, nallet ottavat enemmän suoraa kontaktia lapsiin. He eivät vain touhua omiaan, vaan touhuavat lasten kanssa. Tanssittavat, laulattavat, leikkivät. Nalleilla on aikaa jokaiselle vierailijalle, isolle ja pienelle. He touhuavat talossa kuin omassa kodissaan. Tietenkin! Ja mikä ihaninta halivat ja lohduttavat. Itsekin halin äitinallea ja oli hauskaa. Toisaalta nallet ovat myös varovaisia ja hienotunteisia, eivätkä tule liian lähelle, jos lasta hieman jännittää. Nalleille voi vain sanoa käsipäivää tai katsella heitä hieman etäämmältä, jos halaaminen tuntuu liian uskaliaalta.  Nallet eivät tietenkään puhu, mutta he ovat erittäin vahvasti läsnä ja vieraanvaraisia jokaista kävijää kohtaan. Juuri tästä tulee hyvä mieli, koska jokainen kävijä tuntee itsensä tärkeäksi ja huomioiduksi.

Tyttäremme vierailun kohokohta oli ilman muuta talon kaupassa. Hän oli siellä leikkimässä kaikilla niillä ihanilla leikkiruoilla ja astioilla, mitä kaupasta ja keittiöstä löytyy, kun itse Ti-Ti Nalle tuli yllättäen ostoksille. Nalle keräsi kaupasta korin täyteen tavaraa ja vei ne kassalle. Tyttömme sai siis leikkiä kauppaa talon pääasukin kanssa - ja voi että se oli iso juttu ja hieno kokemus hänelle. Ostosten jälkeen Ti-Ti istui ruokapöytään ja tyttömme keitti hänelle kahvit ja kaatoi kuppiin. Tätä kivaa leikkihetkeä on muisteltu jo moneen kertaan jälkeenpäin.

Tekemistä riittää uudessa Ti-Ti talossa vaikka koko päiväksi. Talo tempaisee lapset mukaan leikkeihin, musiikin ja sadun maailmaan. Ja mikä hienointa, se saa myös aikuisen unohtamaan hetkeksi talon ympäröivän maailman, pyykkikasat ja työhuolet. Elämä talossa on niin leppoisaa ja myönteistä ja nallet niin sydämellisiä ja vieraanvaraisia, että väitänkin Ti-Ti talolla olevan myös aikuisille stressiä laukaiseva vaikutus. Joten miten olisi työpaikan seuraava TYKY-päivä Ti-Ti Nallen kodissa? :) Ei muuten hassumpi ajatus lähteä sinne hassuttelumielessä aikuisten kesken touhuamaan, tanssimaan ja maalaamaan. Lapset tämän jo hyvän vaikutuksen tietävätkin, mutta he ovatkin parempia heittäytymään elämästä nauttimiseen kuin me aikuiset.

Kun me nalleille annettujen halien ja heilutusten jälkeen lähdimme vihdoin sulkemisaikaan Ti-Ti talosta kohti kotia, niin oli tyttärellä ja meillä vanhemmillakin oikein rento ja kiva fiilis. Ti-Ti Nallella perheineen on sellainen vaikutus, he saavat mielen onnelliseksi ja saavat maailman näyttämään edes vähän sympaattisemmalta paikalta. Nähdään siis taas pian nallet!

 

Ladataan...

Ne, jotka ovat seuranneet blogiani alusta tai alkuvaiheesta lähtien, muistavat varmaan, että projektinani on pudottaa vähintään 20 kg, mieluiten 25 kg painoa. Keväällä ja alkukesästä kirjoittelin karppauksesta, nutrauksesta ja elämäntapamuutoksesta.

Riku Suokas piti eilen Stand up! -ohjelmassa hervottoman hauskan esityksen laihduttamisen vaikeudesta. Hän kertoi, miten nyppii tyypit, jotka sanovat: "Laihduin 15 kg. Se oli ihan helppoa, kun jätin vain leivän pois. Helvetti, itseni pitäisi jättää ruoka pois, enkä silti laihtuisi!" Itselläni on ollut välillä aivan samanlainen fiilis. Olen nimittäin myös nutrannut, ollut ilman varsinaista ruokaa, mutta homma ei juuri ole edennyt.

Missä mennään?

Sain silloin keväällä/kesällä nelisen kiloa pois ja siihen se sitten jämähtikin. Noh, ainakaan en ole lihonut noita kiloja takaisin. Olen koittanut antaa boostauksia dieetille nutrausjaksoilla ja tiukalla ketokarpilla. Ennen kaikkea olen koittanut opetella uudenlaista elämäntapaa suhteessa ruokaan. Kyllähän se paino putoaakin, mutta sitten tulee joku syysdepispäivä tai alkavat menkat hormoonimylläköineen  ja ostan suklaalevyn tai tilaan pizzan. Helposti huonosti syöminen jää sitten pariksi kolmeksi päiväksi päälle ja tulos on plus miinus nolla. En liho, enkä laihdu. Lopulta tästä tulee toistuva psyykkinen toimintamalli, joka iskostuu opittuna pavlovin koira -tyyliin mieleen. Pohjimmaisena ajatuksena on: ei tästä kuitenkaan tule taaskaan mitään. Ei tästä tule ikinä mitään.

Luin jokunen aika sitten jutun, jonka mukaan ihmisen suolistobakteerit vaikuttavat alttiuteen lihoa. Esimerkiksi lihavuusleikkausten jälkeen näitä hoikkien ihmisten bakteereita istutetaan ylipainoisen suolistoon, että saavutettava laihdutustulos säilyisi paremmin. Voisiko joku kiva hoikka ihminen myydä mulle pussillisen omia bakteereitaan? Maksan hyvin. :) Mulla on lisäksi ollut yksi allergialääke, joka nostaa painoa, kerryttää nestettä kehoon ja sitä ollaan nyt vaihtamassa toiseen ja ajamassa alas. Kilpirauhasarvot heittelevät ja olen menossa Taysiin lisätutkimuksiin asian tiimoilta. Ylipainooni on siis muitakin syitä kuin liiallinen ruoka ja liian vähäinen liikunta. En tosiaan syö niin paljoa, että se selittäisi kokonaan tätä tilannetta.

Ryhtiliike

Mutta periksi en anna! In Finland we have this thing called sisu! Koitan taas ryhdistäytyä. Mulle suurin ongelma laihdutuksessa on on/off -asenne, josta olen aiemminkin kirjoittanut. Joko syön superterveellisesti ja dieetti toimii  tai sitten syön mitä sattuu, koska yksi suklaapatukka on tarkoittanut mulle, että koko päivä on jo pilalla ja voin syödä mitä vaan, koska ei ole enää sen päivän osalta väliä, vaan aloitan dieetin sitten taas huomenna. Juuri tästä asenteesta ja ajattelumallista olen viime kuukaudet pyrkinyt opettelemaan eroon. Osittain olen siinä onnistunutkin, koska paino ei ole nyt noussut. Opittujen toimintamallien poiskitkeminen vie kuitenkin aikaa. Pitää opettaa aivonsa ajattelemaan uudella tavalla.

Mä koitan nyt entistä tiukemmin noudattaa hyväkarppausta, koska se tuntuu mulla toimivan parhaiten ja pitää myös olon muutenkin hyvänä ja terveenä. Rydyn taas kirjoittelemaan teille säännöllisesti dieetistä, eli miten etenen tässä laihdutusprojektissani. Voin laittaa myös karppiruokareseptejä jakoon, jos haluatte? Tarkoituksena on tehdä nyt viikonloppuna mm. gluteenitonta karppipitsaa artesaanityyliin. Ah, tuli heti nälkä! Eikö kuulostakin hyvältä?

Onko täälla muita karppaajia tai ikuisia laihduttajia? Vertaisktukea kaivattaisiin.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Kuvat: Unsplash

Ladataan...

Kuinka moni vielä muistaa muutaman vuoden takaisen valtavan debatin, mikä syntyi Niina Mikkosen päivähoitoa koskevista näkemyksistä? Hänen mukaansa lapset tulisi hoitaa kotona ja päivähoito on suorastaan haitallista lapsen kehitykselle. Hän vertasi päivähoitoa totalitarismiin ja fasismiin ja kertoi koko päivähoitolaitoksen syntyneen SS-johtaja Himmlerin ajatusten pohjalta. Niina Mikkonen teki sittemmin kunnioitettavaa lähimmäistyötä aviomiehensa Timo T.A. Mikkosen omaishoitajana. Respectiä hänelle siitä, mutta päivähoitonäkemyksissään hän oli pihalla kuin lumiukko, pallogrilli tai ulkohuussi.

Vuosi kotona ja hoitoon

Itse olin vuoden verran äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla, kunnes palasin töihin. Taloudellinen pakko oli syynä, enkä oikeastaan halua avata sitä julkisesti sen enempää.  En missään nimessä ole silti tällaisen ratkaisun kannattaja ja koen siitä huonoa omaatuntoa varmaan loppuikäni. Oli yksi elämäni vaikeimpia hetkiä viedä niin pieni lapsi hoitoon. Pyörin monta viikkoa etukäteen unettomana sängyssä ja luin Liisa-Keltinkangas Järvisen näkemyksiä siitä, miten alle kaksivuotiasta lasta ei saisi viedä hoitoon kiintymyssuhteen vaurioitumisen vuoksi. Vaikutukset voivat hänen mukaansa näkyä pitkälle aikuiselämään.

Onko teillä muilla lukijoilla ollut vastaavia syyllisyydentunteita?

Kotihoidon edut

Mä en missään nimessä ole myöskään paatoksellinen kotihoidon kannattaja, mutta on siinä todella paljon hyviä puolia ja olisin itsekin valinnut sen mahdollisuuden ainakin siihen asti, kun lapsi on kaksi tai kolme, jos se vain olisi ollut mahdollista. Sen jälkeen lapselle olisi mun mielestä ollut parasta mennä hoitoon henkisen kasvun ja virikkeiden sekä sosiaalistumisen kannalta ajateltuna.

Suomalainen kotihoidontuki on älyttömän pieni, mutta maailman mittakaavassa harvinainen olemassa ylipäätään samoin kuin pitkä äitiys- ja perhevapaa, joka meillä on. Edelleen monissa Euroopan maissa äitiysloma kestää vain kolme kuukautta. Ja niissäkin maissa, missä se on pidempi, ei korvauksia makseta lähellekään niin pitkään kuin Suomessa. Järkyttävää!

Kotihoidossa lapsi saa kasvaa stressittömästi ja turvallisesti. Kiintymyyssuhde hoitavaan vanhempaan tai vanhempiin, jos he vuorottelevat, muodostuu syväksi ja vahvaksi, millä on taatusti merkitystä myöhemmän tunne-elämän ja turvallisuudentunteen kehittymiselle. Tämä vanhempi voi olla yhtä hyvin äiti kuin isä.  

Sitä mä en kuitenkaan ymmärrä, että osa lapsensa kotona hoitavista äideistä syyllistää työhön palaavia vanhempia kliseisillä ajatuksillä kuin että näin toimiville vanhemmille ura ja raha olisivat tärkeämpiä kuin oman lapsen kanssa vietetty aika. Jokaisen perheen tilanne on kuitenkin yksilöllinen, eikä ulkopuolisten pitäisi sitä millään lailla moralisoida suuntaan tai toiseen.

Tosiaan itse näitä asioita aiemmin kelatessani kylmä hiki otsalla luin emeritusprofessori psykologi Liisa Keltinkangas-Järvisen näkemyksiä. Hänen mukaansa alle puolitoistavuotiasta lasta ei olisi hyvä viedä päivähoitoon, ei ainakaan päiväkotiin, koska ennen tuota ikää lapsi ei voi muodostaa kiintymyyssuhdetta muihin kuin vanhempiinsa. Aina pahempi, jos lapsi on isossa päiväkotiryhmässä ja hoitajat vaihtuvat tiheään. Keltikangas-Järvisen mukaan tuon ikäinen lapsi ei vielä pystykään toimimaan ryhmässä turvallisesti ja siksi kotihoito olisi paras ratkaisu.  

Päiväkoti vaihtoehtona

Useimmiten kai perheen taloudellinen tilanne, urakysymykset ja työtilanne vaikuttavat siihen, onko töihin palattava melko pian vai ei. Sekin vaikuttaa montako lasta perheessä on entuudestaan ja ovatko he päivähoidossa tai koulussa. Tuntuisi monesta ehkä hassulta jäädä kotiin hoitamaan vaan yhtä lasta, jos kaksi muuta ovat jo päikyssä. Vai olenko väärässä?

Suomalainen päivähoitojärjestelmä on aikoinaan luotu 1800-luvulla siksi, että emansipoituneet suomalaiset naiset pääsisivät työelämään kiinni ja ansiotöihin tasavertaisina miesten kanssa. (Että terveisiä vaan Niina Mikkoselle, Himmler ei vaikuttanut 1800-luvulla. ;)) Tuolloin ei kyllä tiedetty tarpeeksi lapsen kehityksestä ja lapset vietiin aivan liian pieninä vauvoina hoitoon kodin ulkopuolelle, siitä olen samaa mieltä.

Päiväkotihoidossa olleita lapsia on tutkittu melko paljon. Ruotsalaistutkimuksessa seurattiin yli 20 vuoden ajan sekä päiväkodissa että kotona hoidettuja lapsia. Tutkimustulokset olivat kiistattomia: kouluiässä päiväkodissa olleiden lasten koulumenestys oli parempaa kuin kotihoidossa olleiden ja 25 vuoden ikäisinä he olivat selkeästi onnellisempia ja sosiaalisempia kuin kotihoidossa kouluikään saakka olleet lapset. Vastaavia tuloksia on saatu muistakin laajoista tutkimuksista. Parisen vuotta sitten valmistui myös suomalaistutkimus, jonka mukaan viimeistään kolmevuotiaana tai aikaisemmin päivähoidon aloittaneet pärjäävät paremmin koulussa aina lukioikään saakka kuin sitä myöhemmin aloittaneet tai esikouluikään saakka kotihoidossa olleet.

Päiväkodissa lapsi saa koulutettujen lastentarhanopettajien antamaa varhaiskasvatusta. Kaverit, ryhmässä toimiminen ja sosiaaliset sekä toiminnalliset virikkeet ovat tärkeitä ja niitä on kotioloissa vaikeampi tarjota kuin päiväkodissa.  

Meidän tytär rakastaa päiväkotiaan. Monet päiväkotihoitoa koskevat kliseet ja pelot eivät ole onneksi perheemme kohdalla toteutuneet. Päiväkodissa hoitajat eivät ole vaihtuneet jatkuvasti. Yksi hoitaja vaihtui tämän kuluneen vuoden aikana. He ovat kaikki mukavia ja motivoituneita. Jatkuvaa meteliä ei ole. Kiusaamisen suhteen on nollatoleranssi ja sellaisiin tilanteisiin puututaan heti. Kavereita ja tekemistä on paljon, eikä ketään jätetä yksin. Sairasteluakaan ei ole ollut sen enempää kuin aiemmin, oikeastaan päinvastoin, mikä voi tietysti johtua iästä ja vastustuskyvyn paranemisesta. Päiväkodin retket ovat kivoja ja iso piha mahdollistaa 5-vuotiaan toiminallisuudelle loistavan ympäristön juosta ja leikkiä.

Entä perhepäivähoito?

Olen myös perhepäivähoidon suuri puolestapuhuja. Kun jouduin viemään lapseni niin varhain hoitoon, koin perhepäivähoidon parhaaksi vaihtoehdoksi. Se on kodinomainen, turvallinen ja rauhallinen ympäristö. Pienessä ryhmässä hoitaja pystyy paremmin keskittymään jokaiseen lapseen, hänen tarpeisiinsa ja luonteeseensa. Tyttäremme oli perhepäivähoidossa 4,5-vuotiaaksi saakka. Meille sattui lisäksi aivan ihana yksityinen perhepäivähoitaja, jota muistan suurella lämmöllä lopun ikääni. Myös tyttärelleni hän oli ja on edelleen tärkeä. Olemme ystävystyneet ja tapaamme silloin tällöin vieläkin. Perhepäivähoitajan kanssa oli helpompi puhua luottamuksellisesti lapsen asioista kaikessa rauhassa. Koskaan ei tarvinnut olla huolissaan hoidon tasosta, luottamus oli täydellistä. Olen kiitollinen ja itkimme molemmat tyttären kanssa, kun hoitosuhde päättyi. Kuitenkin koin, että 4,5-vuotiaana lapseni kaipasi enemmän ikätovereiden seuraa, koska muut hoidokit olivat vaippaikäisiä. Niin vaihdoimme päiväkotiin.

Kuvat: Pixabay

Vanhemmat ratkaisevat

Jokainen vanhempi varmasti miettii tarkkaan sitä, hoitaako lapsensa kotona vai viekö päiväkotiin tai perhepäivähoitoon. Nämä ovat herkkiä asioita ja jokainen varmasti päätyy ratkaisuun, jonka kokee omalle lapselleen parhaimmaksi. Millaisia kokemuksia teillä lukijani on näistä asioista ja millaiseen hoitomuotoon olette päätyneet?

Ladataan...

 

Meillä vietettiin Haitulan 5-vuotissynttärit kavereille Leon Leikkimaassa, missä muksut pääsivät sydämensä kyllyydestä herkuttelemaan, riehumaan ja touhuamaan. Sululais- ja kummisynttärit pidettiin tuttuun tapaan kotona. Usein olen noille synttäreille leiponut tyttären toiveiden mukaisen kakun. Tällä kertaa hän halusi ensin keijuaiheisen kakun, mutta muutti sen sittemmin Barbie-aiheiseksi kakuksi.

Citymarketin leivontatarvikeosastolta löysimme erilaisia kakkukuvia, myös tämän missä on Barbien lisäksi toinen suosikki eli "yksisarvinen". Toiveissa oli myös suklaakakku. Laitankin teille tähän alle gluteenittoman vadelmamoussetäytteisen suklaakakun reseptin, jota voi soveltaa niin kakkukuvilla koristeltuihin kakkuihin kuin tavallisiinkin täytekakkuihin.

Näitä tarvitset:

Pohja (noin 8-10 henkilölle)

150 g laktoositonta tummaa suklaata

6 kananmunaa

2,5 dl sokeria

2,5 dl perunajauhoja

6 rkl kaakaojauhetta

4 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 dl maitoa kostutukseen

Vadelmamousse:

500 g vadelmia

1 dl vettä

4 dl kermaa

200 g mascarbonea

4 liivatelehteä

1 dl tomusokeria

Kuorrutus ja koristelu:

Kakkukuva

4 dl kuohukermaa

hienosokeria

koristekkukia

pussi kuivattua vadelmaa (esim. Dr Oetker)

punaista elintarvikeväriä

Tee näin:

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa. Raasta suklaa. Siivilöi jauhoseos vaahtoon vähitellen ja kääntele varovasti. Älä vatkaa. Lisää suklaaraaste ja sekoita varovasti.

Kaada taikina voideltuun ja gluteenittomilla korppujauhoilla jauhotettuun vuokaan. Halkaisija voi olla noin 30 cm. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.

Tee sillä aikaa vadelmamousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Kiehauta 300 g vadelmia vedessä. Sekoita pehmenneet liivatelehdet yksitellen joukkoon. Kiehauta. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vadelmaseos ja kermavaahto varovasti toisiinsa. Sekoita sokeri joukkoon. Laita täyte noin tunniksi jääkaappiin jähmettymään.  

Ota kypsä kakku uunista ja anna sen jäähtyä. Leikkaa se sitten varovasti kolmeen osaan. Gluteeniton kakku murenee halposti, joten halutessasi voit jakaa kakun vain kahteenkin osaan.

Pese kakkuvuoka ja laita pohjalle pyöreä pohjankokoinen leivinpaperipala. Aseta pohjimmainen kakkulevy sen päälle ja kostuta maidolla. Levitä päälle puolet vadelmamoussesta. Aseta sitten toinen kakkukerros päälle ja kostuta. Levitä loput moussesta toiselle kakkupohjalle. Laita päällimmäiseksi viimeinen pohjakerros ja kostuta kevyesti. Laita jääkaappiin vetäytymään ainakin viideksi tunniksi, mieluiten yön yli. Poista kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle varovasti.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja värjää halutessasi muutamalla tipalla punaista elintarvikeväriä. Itse käytin punaista geeliväriä. Lisää sokeria maun mukaan. Sivele kermavaahtoa eri puolille kakkua. Asettele reunoille kuivattuja vadelmanpalasia. Asettele kakkukuva kakun päälle ja pursota tyllalla loput kermavaahdot reunoille. Hyviä pursotuvinkkejä löytyy vaikkapa Kinuksikissan blogista. Sommittele kukat reunoille. Laita kakku jääkaappiin odottamaan juhlien alkamista.

Vinkit kakkukuvien käyttöön

- Kakkukuvilla saa helposti tehtyä erilaisia näyttäviä teemakakkuja esimerkiksi lastenjuhliin tai ajankohtaisesti Halloweniin.

- Aiheita löytyy Carseista Spidermaniin, Minni Hiireen ja Frozeniin, heppoihin, kissanpentuihin ja dinosauruksiin, joten kakkukuvat on helppo tapa tehdä lapselle (tai aikuiselle) hänen suosikkihahmoonsa liittyvä mieleinen kakku.

- Kuvia löytyy mm. Citymarketeista ja Prismoista, mutta myös pienemmistä ruokakaupoista.

- Parhain valikoima kakkukuvia löytyy leivontatarvikkeisiin erikoistuneista liikkeistä. Tällaisia ovat mm. Confetti, Ullan unelma, Kids Party store ja Juhlapuoti. Näillä kaikilla on verkkokauppa. Osasta näistä saa myös omasta valokuvasta teetettyjä kakkukuvia, mutta varaudu pidempään toimistusaikaan.

- Yhdistelemällä pieniä kakkukoristeita tai muoteilla sokerimassasta tehtyjä kuvioita kakkuun saat tehtyä persoonallisia kakkuja.

- Kakkukuvan voi asettaa kermakakun, sokerimassakakun tai marsipaanikakun päälle.

- Kakkukuvia on sekä sokerista että vohvelista valmistettuina. Sokeriset kakkukuvat tulee asettaa kakun päälle noin viisi tuntia ennen tarjoilua, että ne ehtivät pehmetä kunnolla. Vohveliset kakkukuvat kannattaa asettaa vasta 1-2 tuntia enne tarjoilua, ettei kuva kostu liikaa ja ala kupruilemaan.

Laitan blogiin myöhemmin kuvaa myös sokerimassakakussa käytetystä kakkukuvasta.

- Vohvelinen kakkukuva kannattaa kiinnittää sokerimassan tai marsipaanin pintaan koristelugeelillä tai voikreemillä. Kermakakkuun kuvan voi kiinnittää suoraan.

Ladataan...

Viides kerta Gugguun pop up -myynnissä

Viime viikonloppuna oli Tampereella Hatanpään teollisuustalolla taas Gugguun pop up -myynti, jossa myytiin kuluvan kauden vaatteita 15-20 % alennuksella ja kakkoslaatuista ja aiempien kausien vaatetta jopa 60 % alennuksella.  Munkin piti taas kerran päästä paikalle. Tämä oli mulle jo viides kerta kyseisessä tapahtumassa.

Pop upeissa on aina kiva tunnelma. Voi nauttia lasin kuohuvaa, maistaa kuuluisaa Gugguun Rocky roadia ja muuta naposteltavaa sekä shoppailla alehintaan lastenvaatteita. Mukana olivat tällä kertaa myös mies ja lapsi, jotka herkuttelivat ja katsoivat piirrettyjä mun penkoessa alelaareja. Menin paikalle vasta lauantai-iltapäivänä, jolloin suurin ryysis oli jo ohi. Innokkaimmat olivat perjantaiaamuna jo kasin aikaan menneet Gugguun oven taakse jonottamaan, että saivat ostaa kymmeneltä parhaat päältä. Alelaareja ilmeisesti kuitenkin täydennettiin jatkuvasti molempina päivinä, koska vaatetta oli tosi hyvin jäljellä vielä lauantai-iltapäivänä. Ostin 50 % alella tytölleni seuraavaa kokoa varastoon mintunvärisen collegepaidan, korallin acer-mekon ja lippiksen. Tulevat tarpeeseen kaikki. Myöskin hankkimani uutuuslegsut syksyisellä superkauniilla printtikuosilla oli normaalihintaiset. Tämän talven väreissä on paljon kauniita ja lämpöisiä punaisen ja korallin sävyjä.

Miksi suosin Gugguuta?

Jossakin keskustelupalstalla (taisi olla Vauva.fi) oli taas tänä viikonloppuna ketju, jossa kauhisteltiin Gugguun vaatteiden hintoja ja pidettiin niiden ostamista äitien välisenä kilpailuna ja näyttämisenhaluna. Aika ajoin ns. merkkivaatteet herättävät tällaista keskustelua. Niillä on puolustajansa ja arvostelijansa. Mä olen kirjoittanut viime postauksissa paljon ekologisesta ostokäyttäytymisestä muun muassa täällä.  Laadukas, Suomessa tai Euroopassa valmistettu vaate on aina ekologisempi valinta myös lastenvaatteiden kohdalla kuin halpamaissa tehty ja sieltä kuljetettu sekä pahimmillaan vielä lapsityövoimalla tehty vaate. Laadukas vaate kestää käyttöä ja säilyy hyväkuntoisena useammalla käyttäjällä. Jos vaate ei maksa montaakaan euroa, ei voi olettaa, että sen tekijä on saanut kunnollista palkkaa työstään. Gugguun vaatteiden, kankaiden ja lankojen tuotanto tapahtuu aina Suomessa ja Virossa.

Näiden kysymysten lisäksi tärkeitä ovat tietenkin ulkovaatteiden hyvät tekniset ominaisuudet sekä vaatteiden värit, kivat leikkaukset ja laatu. Mä en mieti, mitä mieltä muut ovat mun lapseni vaatteista eli mitään näyttämisen halua se ei ole. Tietty se tuntuu aina kivalta, jos vaikka joku tuttu tai päiväkodintäti kehuu vaikka lapsen mekkoa. On itsekin kiva katsella kauniita ja toimivia vaatteita oman lapsen yllä.  

Gugguun vaatteista saa aina ainakin 50 % takaisin, kun ne jälleenmyy käytön jälkeen netissä. Lopulta siis se jäljelle jäävä hinta ei ole niin kova. Jos esimerkiksi leggarit maksaa noin 30 euroa, niin niistä saa käytön jälkeen myytäessä hyvinkin takaisin  15-20 euroa. Siten nämä leggarit eivät olleet yhtään sen kalliimmat kuin esimerkiksi Lindexin leggarit. Jälleenmyyntiarvo on tosin hieman laskenut sen jälkeen, kun tuotantomäärät kasvoivat ja käyttäjiä tuli yhä enemmän. Aiemmin muistan saaneeni esimerkiksi lähes viidenkympin frillamekosta helposti neljäkymppiä myydessä, nyt niistä saa kympin vähemmän. Siltikään itselle jäävä hinta ei ole sen suurempi kuin ruotsalaisketjujen vaatteissa. Nämä valinnat ovat siis myös taloudellisesti kannattavia.

Meillä ollaan sekakäyttäjiä eli kyllä ostan vaatteita myös Lindexiltä, Henkkamaukalta ja KappAhlista. Olen kuitenkin huomattavasti vähentänyt noissa liikkeissä asiointia ja koitan suosia suomalaista. 

Kakkoslaatua?

Mä en ole ikinä huomannut Gugguun pop upien kakkoslaatuisissa alevaatteissa mitään ihmeellisiä vikoja. Joskus on saattanut olla esim. joku pieni huomaamaton viiru vaatteessa tms. Ei muuta. Kaikki kakkoslaatuisetkin on lähteneet meiltä aina seuraaville käyttäjille hyväkuntoisina. Olen myös itse ostanut facebookin ryhmistä käytettyjä Gugguun vaatteita varsin hyväkuntoisina. Ne ovat aina lähteneet meiltä vielä kolmannellekin käyttäjille. Tämä on ekologista, jos joku.

Punainen talvitakki

Tämä on kolmas talvi, kun ostin H:lle Gugguun talvitakin. Laatu on ollut aina hyvää. Takit pitävät vettä ja tuulta, ovat lämpimiä ja kauniita. Aikaisempina vuosina meillä on ollut valkoinen ja vaaleanpunainen takki. Nyt ihastuttiin tytön kanssa molemmat tuohon vähän oranssinpunaiseen bright red väriin. Merinovillapipo ja huivi sekä mekko ovat samaa väriä. Jalassa on saman valmistajan salsa garden -kuosiset legsut. Näillä mennään kivasti ainakin tämä talvi ja sitten vaatteet voikin laittaa kiertoon. 

Harrastatteko te lastenvaatteiden kierrätystä?

 

Ladataan...

Lupailin edellisessä postauksessani listata niitä keinoja, joilla jokainen yksilö itseni mukaan lukien voi taistella ilmastonmuutosta vastaan. Tietenkin isoimmat muutokset täytyy tehdä valtioiden tasolla. Parisen vuotta sitten voimaan astunut Pariisin ilmastosopimus, jonka 55 maata on allekirjoittanut, velvoittaa hallituksia sitoutumaan päästöjen osalta siihen, että maapallon lämpötila pysyy maksimissaan 1,5 asteen nousussa 1850-luvun esiteolliseen aikaan verrattuna. YK:n ilmastokokouksessa hallitukset esittivät käytännön toimia Pariisin tavoitteiden saavuttamiseksi. Niiden totteutumiseksi tarvitaan käytännön tekoja, tietoa ja uudenlaista veropolitiikkaa.

Yksilötason kyynisyyteen ei ole varaa, jokainen teko on tärkeä. Vaikka Kiinassa, Intiassa tai USA:ssa päästöt ovat moninkertaisia pieneen Suomeemme verrattuna, ei meillä ole silti varaa itsetyytyväiseen. Jokaisen suomalaisen hiilijalanjälki on moninkertainen verrattuna esimerkiksi intialaisten vastaavaan.

Me eurooppalaiset voimme näyttää esimerkkiä ilmastotoimillamme muille maanosille, jotka saastuttavat enemmän. Olisipa hienoa, jos pieni Suomi voisi olla edelläkävijä ja mallimaa tässäkin asiassa, kuten esimerkiksi naisten äänioikeudessa, hyvinvointivaltion luomisessa ja huipputason koulutusjärjestelmässä. Kaikki työ ja muutos lähtee yksilöiden teoista. Ei tarvitse ryhtyä elämään täysin vihreää elämää ja luopua kaikesta, mutta jos jokainen luopuisi edes jostakin ja muuttaisi edes osan elämäntavastaan ympäristöystävälliseksi, saavutamme jo paljon muutosta ilmaston hyväksi. Ennen kaikkea asenteiden tasolla tarvitaan muutosta ja juuri uutta asennetta maailma nyt kaipaa. Jos maailmamme tuhoutuu ihmisen toiminnan, saasteiden ja ilmastonmuutoksen johdosta, itse haluan silti pystyä katsomaan lastani silmiin ja sanoa, että yritin parhaani omalta osaltani.

Keinoja vaikuttaa ilmastonmuutokseen

1. Vähennä lihan syöntiä. Valtavan väestönkasvun myötä maataloudouden ilmastovaikutukset ovat kärjistyneet tuhoisiksi. Suosi kasvispainotteista ruokavaliota maataloudesta tulevien kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Jo tällä hetkellä yli puolet maapalon jäättömästä maa-alasta on laidunmaina ja peltoina, joissa kasvatetaan ruokaa karjalle. Science-tiedelehden mukaan vegaaninen ruokavalio onkin suurin yksittäinen ilmastoteko, minkä voi tehdä. Itse karppaajana syön liikaa lihaa, mutta myös kasvikset maistuvat. Koitan jatkossa korvata yhä useammin lihan pavuilla, pähkinöillä, soijatuotteilla ja muilla proteiininlähteillä.

2. Mieti tarvitseeko perheenne tosiaan kahta autoa tai autoa ollenkaan? Varsinkin suurimmissa kaupungeissa pääsee helposti paikasta toiseen julkisilla liikennevälineillä, kävellen tai fillarilla. Mulla ei ole autoa eikä ajokorttia, mutta perheessämme on auto. Voisitko kulkea vaikka pyörällä töihin? Samalla kuntosi nousee. Otan tämän itsekin harkintaan.

3. Vähennä lentomatkustamista. Olen suoraan sanottuna sitä mieltä, että yksi lentomatka per vuosi pitäisi riittää yhden ihmisen lomailuun ulkomailla. Parempi, jos et tee sitäkään tai matkustat ulkomaille vielä harvemmin. Tiedän paljon ihmisiä, jotka keskittyvät kotimaan matkailuun ekologisista syistä ja ovat tyytyväisiä. Lentomatkailun määrä on suomalaisten keskuudessa viime vuosina räjähdysmäisesti kasvanut johtuen halpalentoyhtiöiden edullisista matkoista. Mieti tarvitseeko todella lentää joulumarkkinoille Hampuriin tai shoppailuviikonloppua viettämään Lontooseen. Lentomatkailu on yksi suurimpia saastuttajia.shopping

4. Osta laatua ja vähemmän. Laadukkaat vaatteet, huonekalut ja muut esineet ovat paitsi paremman näköisiä, myös kestävämpiä. Laadukas vaate kestää kauemmin kuin halpakaupoista ostettu tai pahimmassa tapauksessa Ali Expressistä tai Wishistä tilattu kiinanpaska. Mieti myös tarvitsetko ihan oikeasti sen 47. kenkäparin tai 32. käsilaukun. Krääsä ei tuo onnea. Ostan itse aina laadukkaan vaihtoehdon, jos se sillä hetkellä on taloudellisesti mahdollista. Pyrin nykyään ostamaan laadukkaampaa mutta vähemmän. Aina en ole toiminut näin. Olen ollut ostoholisti, jolla oli kaapit täynnä vaatteita, joissa oli vielä laput kiinni. Lisäksi shoppasin jatkuvasti kotiin uutta sisustustavaraa ja lapselle liikaa vaatteita. Taistelen vieläkin välillä ostohimoja vastaan, mutta olen paljon kehittynyt tässä. 

5. Design on ekologista. Laadukkaasti valmistettu ja silmää miellyttävä esine kestää aikaa ja käyttöä. Itse ostan mieluiten designia pienesineissä ja valaisimissa, mutta esimerkiksi huonekalujen kohdalla se on harvoin mahdollista. Kaikki design ei kylläkään ole kallista!

6. Osta käytettyä. Laadukkaat vaatteet, huonekalut ja muut tarpeelliset tavarat voi monessa tapauksessa ostaa käytettynä ja vaikka kunnostaa tai tuunata mieleisikseen.

7. Kierrätä ja lajittele. Hommaa kotiin kunnon kierrätysastiat tai kassit muovia, paperia, pahvia, lasia, pulloja ja metalleja varten. Hommaa myös biojäteastia, jos mahdollista. Meillä on kotona yksi kaappi omistettu lajittelulle. Erityisesti muovien kierrätys on lähellä sydäntäni. Aina ei kyllä jaksaisi pestä käytettyjä muoviastioita, mutta suurimpia väsymys- ja vitutushetkiä lukuunottamatta teen sen aina, sanoisin 95 % toimin niin. Biojätteitä emme vielä kierrätä. Tähän on tultava parannus! Myyn kirppiksillä tarpeettomat tavarat ja vaatteet säännöllisesti ja heitän hyvin vähän tavaraa roskiin.

8. Suosi ympäristöystävällisiä lämmitysmuotoja. Huolehdi energiatehokkuuden parantamisesta esimerkiksi lisäämällä asunnon eristeitä, huolehtimalla ilmanvaihdosta. Hyviä lämmityksen lähteitä ovat maalämpö ja ilmalämpöpumppu. Jos rakennat, parhaita lämmitysvaihtoja vaikka täydentävinä ovat aurinkoenergia, bioenergia ja maalämpöpumppu. Kaukolämpö on luonnon kannalta parempi vaihtoehto kuin sähkö- tai öljylämmitys. 

9. Muista pienet asiat kotona. Käytä energiansäästölamppuja. Sammuta valot ja sähkölaitteet, kun et ole kotona tai kyseisessä huoneessa. Käytä vettä säästeliäästi. Pese astioita ja pyykkejä vain täysiä koneellisia. Näissä asioissa itselläni on paljon parantamisen varaa!

10. Mieti ketä äänestät. Ota selvää millaista ilmastopolitiikkaa edustaa se henkilö tai puolue, jota meinaat äänestää.

11. Keskustele näistä asioista perheesi, sukusi, työkavereittesi, ystäviesi kanssa. Ei tarvitse saarnata tai hurskastella, mutta asiasta keskusteleminen pitää meidän kaikkien mielessä, miten tärkeitä nämä asiat ovat ja parhaimmillaan innostaa muitakin toimimaan ilmastoystävällisemmin.

12. Kasvata lapsesi siten, että hän ymmärtää miten tärkeää on omassa arjessa toimia yhteisen ilmastomme hyväksi. Paras tapa kasvattaa on mallioppiminen. Toimi itse niin kuin opetat. Olen itse ostanut lapselleni aivan liikaa vaatteita ja leluja. On aika ryhtyä ympäristökasvatukseen!

Tässä listattuna joitakin asioita, joita yksittäinen ihminen voi arjessaan tehdä ympäristön eteen. Itse meinaan petrata monessa asiassa. Kerro sinäkin kommenteissa, jos löydät vielä muita keinoja!

Ladataan...

Kukaan tuskin on voinut välttyä maanantain uutisilta hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin tuloksista.  Mikäli maailman väestö jatkaa saastuttamista nykyiseen malliin, tullaan maapallolla saavuttamaan 1,5 asteen ilmaston lämpeneminen verrattuna esiteolliseen aikaan jo vuonna 2040. Suomessa kyseessä olisi jopa kolmen asteen lämpötilan nousu esiteollisesta ajasta.

1,5 asteen lämpötilan nousu ei kuulosta maallikolle isolta lukemalta, mutta kyllä se on - vaikutukset olisivat katastrofaaliset. Seurauksena olisi laajaa ilmastopakolaisuutta, äärimmäisiä luonnonilmiöitä, nälänhätää, luonnonvarojen ehtymistä, sotia, yhä uusien eliö- ja eläinlajien kuolemista sukupuuttoon, rajuja sateita ja kärventävää paistetta. Listaa voisi jatkaa vielä pidemmälle, eivätkä kaikki haitalliset seuraukset ole vielä edes tiedossa.

Keitä tämä koskee?

Ilmaston lämpenemisen myötä ihmisten välinen eriarvoisuus tulee kasvamaan. Ruoan, polttoaineiden ja energianlähteiden hinnat tulevat nousemaan ja köyhät ihmiset kärsivät tästä eniten. Miljoonat ihmiset menettävät kotinsa ja joutuvat lähtemään rannikkoseuduilta tai kuivuudesta kärsiviltä alueilta evakkoon eli kurjistuvat. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus johtaa sotiin ja mellakoihin.

Olen ihan aikuisten oikeasti kuullut muutamien iäkkäämpien ihmisten suusta, että minuahan tämä ei koske, en ole silloin enää elossa. Mietin, että haloo: onko noilla ihmisillä lapsia tai lapsenlapsia. Olen myös kuullut nuorempien suusta, että ei mun kannata enää tehdä mitään, koska peli on jo menetetty, eikä yksittäisen ihmisen teoilla ole merkitystä.

Olen kauhuissani.

En todellakaan halua, että lapseni joutuu elämään tuollaisessa maailmassa. Kuka haluaisi? Nykyajan lapset ja tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään aiempien ja etenkin meidän sukupolvemme haitallisista ilmastoteoista. Joihin heillä itsellään ei ole osaa eikä arpaa. Me varastamme heiltä tulevaisuuden.

Mäkin varastan omalta lapseltani.

Hävettää.

Maapallo on nyt ajatutunut ihmisen ahneuden, materialismin, jatkuvan kasvun ja voitontavoittelun seurauksena sellaiseen tilanteeseen, että on aivan pakko toimia NYT ja radikaalisti. Ja se koskee ihan jokaista ihmistä. Kukaan ei voi jatkaa vapaamatkustajana omaa entistä elämäntyyliään ja odottaa, että muut hoitavat sen sopan, jonka me ihmiset olemme yhdessä globaalisti keittäneet.

Kaikki massateot ja muutosvoimat lähtevät yksilöiden teoista, kun yksilöitä on tarpeeksi, muodostuu joukkovoimaa, tekoja ja strategioita, joilla oikeasti on vaikutusta. Yksilöt ovat ohjanneet osto- ja kulutuskäyttäytymisellään markkinavoimat toimimaan nykyisellään, me voimme myös kääntää sitä suuntaa laajoilla mentaliteettimuutoksilla. Ja ne lähtevät aina yksilövalinnoista. Kun yksilöitä on tarpeeksi, on jo iso määrä vaikutusvaltaa. Yksilöt tekevät myös politiikkaa.

Ei ole kauaakaan, kun maailmassa oli järkyttävä määrä orjuutta tai naisilla ei ollut äänioikeutta. Muutamat yksilöt rohkeudellaan protestoivat näitä vastaan ja toimivat. Vähitellen yksilöitä tuli lisää ja syntyi poliittisia aatteita ja vastarintaliikkeitä, joiden ansiosta olemme näiden asioiden suhteen siinä missä olemme nyt. Samanlainen joukkovoiman paine ja sitä kautta poliittisia muutoksia voi tulla ilmaston pelastamiseksi, kunhan riittävä määrä yksilöitä ottaa päänsä pois pensaasta ja kantaa teoillaan sen vastuun, mikä kuuluu jokaiselle meistä.

Suurimmat syylliset?

On totta, että suurimmat vaikuttamismahdollisuudet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi löytyvät suurista valtioista, niiden johtajista ja globaaleista yrityksistä. Vastuu on kuitenkin helppo siirtää aina yksilöiltä muille: poliitikoille, suurvalloille, päättäjille, markkinataloudelle.

Yksilöt, ihmiset kuitenkin tekevät politiikkaa ja pyörittävät markkinataloutta. Meitä on täällä pallollamme lähes 8 miljardia yksilöä. Jos jokainen yksilö kantaisi vastuunsa ja muuttaisi edes vähän omaa toimintaansa ympäristön hyväksi, saisimme mullistavan paljon aikaan ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tai jopa pysäyttämiseksi.

Onko itselläni puhtaat jauhot pussissa?

Ei ole! Lennän silloin tällöin niin lomamatkoille kuin työn puolesta. Keskimäärin ehkä kolme neljä kertaa vuodessa. Ostan liikaa (lasten)vaatteita, syön liikaa lihaa, käytän joitakin epäekologisia tuotteita.

Toisaalta mulla ei ole autoa, enkä meinaa hankkiakaan. Lajittelen kaikki jätteet. Kierrätän kaikki tavarat. Satsaan laatuun, en kertakäyttötavaroihin.

Meinaan osallistua silti talkoisiin ja miettiä, mitä voin muuttaa omassa toiminassani yksilönä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, että lapseni, muiden lapset ja tulevat sukupolvet, saavat elää paremmassa maailmassa. En halua luonnon, eläinten ja kasvien sen paremmin kuin ihmisenkään kärsivän.

Palaan näihin suunnitelmiini seuraavassa postauksessani ja mietin ihan konkreetisesti, mitä mä itse ja yksilö ylipäätään voi tehdä ilmaston eteen.

Miten sinä lukija osallistut talkoisiin ilmastomme hyväksi? Jätä ideasi ja kommenttisi asiasta!

Me yksilöt hoidetaan yhdessä tää homma kotiin!

Kuvat: Pixabay

 

 

Ladataan...

Coleslaw on salaatti, josta tulee ensimmäisenä mieleen pizzerioiden tai kebab-ravintoloiden nesteessä lilluva salaatti tai vähän mauton ruokakaupan kylmälaareista löytyvä valmissalaatti. Coleslaw kannattaakin ehdottomasti tehdä itse! Sekä maku että purutuntuma on aivan erilainen itse tehden. Juuri tällä hetkellä kauppojen vihannesosastot pursuavat herkullista kotimaista kaalia ja porkkanaa, joka ei enää joulun jälkeen parhaimmillaan. Coleslaw on myös kunnon karppiruokaa, jossa on vain vähän hiilareita.

Näitä tarvitset:

n. 500 g kaalia

3 kpl porkkanaa

6 rkl majoneesia (mahdollisimman vähähiilarista, esim. Kruunumajoneesi on taattu)

purkki Créme Fraichea

0,5 tl suolaa

1 tl mustapippuria

Tee näin:

Pilko kaali pieniksi suikaleiksi. Kannattaa ehdottomasti pilkkoa, ei raastaa, niin kaali pysyy mehevämpänä. Kuori ja raasta porkkanat ja sekoita kaalin joukkoon. Sekoita toisessa kulhossa majoneesi, cremé fraiche, suola ja pippuri. Sekoita kastike huolellisesti kaaliporkkanaseokseen. Voit nauttia heti, mutta parhaimmillaan maku on, jos coleslaw on esin tekeytynyt pari kolme tuntia jääkaapissa ja maut ovat tasaantuneet. Herkku lisuke kaikille mahdollisille ruoille ja hyvää myös sellaisenaan.

Samaan aikaan toisaalla keittiössä valmistui myös toinen salaatti.

 

Ladataan...

Olen ihmisten seurassa useimmiten puhelias, ulospäinsuuntautunut ja rempseä. Testien mukaan olen kuitenkin erityisherkkä. Tulos ei hätkähdyttänyt, päin vastoin. Tarvitsen todellisuudessa aika paljon omaa tilaa ladata akkuja ja rauhaa ajatella asioita. Liikutun helposti. Elokuva, televisiouutinen tai lapsen piirustus nostaa helposti kyyneleet silmiini. Taiteet, varsinkin kuvataide ja kirjallisuus, mutta myös musiikki, ovat mulle erittäin tärkeitä ja osa jokapäiväistä elämää. Inhoan kirkkaita valoja ja kovia ääniä. Kammoan kaikkea väkivaltaa, henkistä ja fyysistä, enkä pidä esimerkiksi toimintaelokuvista. Sisäinen maailmani on rikas ja tunteeni vahvoja, hyvässä ja pahassa. Kiinnitän päivittäin tarkkaa huomiota tuoksuihin, makuihin, visuaalisiin yksityiskohtiin. Aistin helposti toisten ihmisten mielialat, tunnelmat, ilot ja murheet.

Onko erityisherkkyys pelkkä muoti-ilmiö?

Jotkut pitävät koko erityisherkkyys-puhetta turhana muoti-ilmiönä, jolla voi selitellä hankalaa luonnettaan tai yrittää esittää herkempää ja hempeämpää kuin muut. Ei se kuitenkaan sitä ole. Herkkyyttä on kaikissa ihmisissä.  Erityisherkällä ihmisellä on kuitenkin erityisen herkkä hermojärjestelmä, joka vaikuttaa siihen, että sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet koetaan poikkeuksellisen voimakkaasti. Se ei aina ole helppoa tai edes siedettävää. Ihmisistä on erityisherkkiä 15-20 % eli sinäkin tätä nyt lukeva ihminen tunnet monta erityisherkkää ihmistä tai olet itsekin sellainen. Erityisherkkyys ei ole sairaus tai diagnoosi, se on inhimillinen ominaisuus, kuten siniset silmät, hyvä sävelkorva tai huono huumorintaju. Erityisherkkä ihminen liikuttuu helposti ja on usein empaattinen. Toisaalta hän myös stressaantuu tai ärsyyntyy helposti. 

Mulle erityisherkkyyden tunnistaminen itsessäni oli suuresti helpottava tunne. Mussa ei olekaan mitään vikaa, vaikka olen kouluajoista lähtien inhonnut kirkasta loisteputkivalaistusta, kelannut asioita mielessäni, lukenut runoja itsekseni ja vielä aikuisenakin joskus itkenyt koskettavan lastenkirjan äärellä. Erityisherkkyys on rikkaus, mutta välillä se on myös helvetin raskasta. Voisipa joskus suhtautua asioihin välinpitämättömämmin ja olla stressaantumatta, ärsyyntymättä pikku asioista. Mulle on tavallinen arkielämäkin todella jännittävää seikkailua päivästä päivään.

On hyvä, että erityisherkkyydestä on alettu puhua ja jakaa tietoa. Se auttaa meitä ymmärtämään eriyisherkkiä läheisiämme, työkavereitamme tai naapureitamme, mutta ennen kaikkea itseämme, jos olemme erityisherkkiä. Jokainen tätä piirrettä itsessään epäilevä voi testata asian erityisherkkyyden pioneerin, tutkijan ja psykologin Elaine Aronin testillä täällä. Testi ja tietoa erityisherkkyydestä löytyy Heli Heiskasen, suomalaisen tutkijan ja psykologin Heli Heiskasen nettisivuilta

 

Kun äiti on erityisherkkä

Äitiyteen ertyisherkkyys tuo omat sävynsä. Voin kertoa asiasta vain omasta näkökulmastani. Välillä tuntuu, että tulen hulluksi, jos en saa moneen päivään lainkaan omaa rauhaa kuunnella ajatuksiani. Inhoan jatkuvaa mekkalaa, kovia ääniä, mitä lapsiperheessä väistämättä riittää, kaaosta ja miljoonia asioita, joita pitäisi hoitaa samaan aikaan. Kaipaan omia hetkiä, joita harvoin on. Pinnani palaa myös helposti esimerkiksi kiireessä, kun on paljon samanaikaista tehtävää. Stressaannun ja ahdistun.

Äitiyden myötä en myöskään kestä mitään uutisia, joissa lapsia on kohdeltu kaltoin. Yleensä en edes lue niitä, koska ahdistun ja jään miettimään asiaa pitkäksi aikaa, näen painajaisiakin.

Annan esimerkin: näin vahingossa viikko sitten erään ohjelman, jossa puhuttiin välillisestä Münchausenin syndroomasta. Katsoin netistä tietoa, mitä se tarkoittaa ja törmäsin uutiseen Lacey Spearsista, äidistä, joka myrkytti vuosien aikana vähitellen 5-vuotiaan lapsensa suolalla. Nähtyäni uutisen järkytyin ja itkin pitkän aikaa. En saa asiaa mielestäni ja olen nähnyt siitä jo viikon painajaisia. Äitinä on paljon vaikeampi kestää maailman pahuutta. Varsinkin lapsiin kohdistuva pahuus on sietämätöntä. Erityisherkkyyden vuoksi eläytymiseni menee joskus liiankin syvälle. 

Erityisherkän äidin hyvät puolet?

Onneksi erityisherkkyydessä on hyviäkin puolia. Tunnen vahvasti ja lapseni saa yllin kyllin huomiota ja rakkautta. Olen täysillä läsnä hänen elämässään ja kokemuksissaan. Kuuntelen ja lohdutan, nauran ja hassuttelen, olen empaattinen äiti. Koitan opettaa päivittäin lapselleni oikeudenmukaisuutta. Opetan kirjoista, luonnosta, musiikista, tanssista, huumorista nauttimista ja elämysten jakamista. Toivoakseni siis erityisherkkyyteni tuo myös rikkautta lapseni elämään.

Oletteko te törmänneet erityisherkkiin ihmisiin? Mua kiinnostaisi myös tietää onko täällä muita erityisherkkiä äitejä lukijoissa? Millaisia haasteita se on tuonut vanhemmuuteenne?

Kuvat: Unsplash

Pages